sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Yöpöytä: the ultimate makeover

Ensin tuli makkariin tapetti. Sitten tuli tuoli ja sitten tuli päätös, että myös yöpöydille on tehtävä muutosleikki, koska niiden ankea keltainen lakkauspinta soti aika rankasti varsinkin sitä tapettia vastaan. 

Niinpä heitin yöpöydät takakonttiin ja ne pääsivät pienelle maaseutumatkalle.  


Äiteen entistysverstaassa (eli vanhan navetan entisessä maitohuoneessa) urakoin yhteensä pari-kolme päivää  ja totesin, että kertakäyttöiset hengityssuojaimet on kamalia ja että rokki-Peltorit on ehkä paras keksintö ikinä. (Kuvassa ihan vaan villasukkamallit ajalta ennen kuin tajusin etsiä viihdyttävämmät kuulosuojaimet.)


Hiomapölyn, jumittuneiden hartioiden ja maalin kanssa lotraamisen jälkeen lopputulos on tämä:


Loppusilaukseksi ostin Sarustiikasta vähän juhlallisemman näköiset vetonupit ja vot! Ihan on kuin eri mööpeli. 


(Näitä yöpöytiä siis tosiaan on kaksi kappaletta, mutta toinen jäi kuivumisteknisistä syistä vielä maalle odottamaan kyytiä kaupunkiin. Sen takia puhun niistä vähän sekä monikossa että yksikössä vaikka kuvissa näkyy vain yksi.)


4 kommenttia:

  1. Meillä ei oo ikinä ollu rokkiluureja, mutta oon sitten tehny sellaiset köyhän tytön versiot laittamalla ensin korviin nappikuulokkeet ja sitten vain isommat luurin päälle :D Mutta näyttää äärimmäisen kivalta! Milloin rupeaa Hannan ultimate makeover-firma pyörimään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää! Muistelisin että meiän Lare on tehnyt samaa ruohoja leikatessaan. :D

      Mie veikkaan että ei tästä kyllä firmaa tule, sen verran rankkaa hommaa on tuo hiominen. :P Toisaalta se on kyllä aika hauskaa nähdä, miten vanhasta tai tylsästä voi tulla jotain tosi kivaa kun vähäsen vetäsee uutta maalia pintaan ja fiksailee yksityiskohtia. :)

      Poista
  2. Tuohan on iha järjettömän nätti! Mäki haluan verstaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä siitä aika hyvä tuli vaikken mikään mestari tässä lajissa olekaan. :D Ja se on kyllä ihan parasta kun voi tarpeen vaatiessa mennä porukoille ja siellä on tilat ja tarvikkeet kaikennäköseen askarteluun. ^^

      Poista