sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sunnuntaimarttailua: virkattu keittiörätti

Kun kaikki muut niin mieki! Eli siis kun vähän jokaisessa käsityöblogissa on tullut viime aikoina vastaan  puhetta bambu- ja hamppulangasta ja niistä tehdyistä keittiöpyyhkeistä ja tiskiräteistä niin mie innostuin kans kokeilemaan. (Esimerkiksi täältä ja täältä voi käydä vilkuilemassa mallia.) Viime viikolla kävin kyselemässä lankapuodista ja bambulankaa löytyi, joten ei muuta kuin äitiltä virkkuukoukkua lainaan ja sopivan joutilasta hetkeä odottelemaan.

Tänä iltana se sopivan joutilas hetki sitten koitti, joten otin koukun kauniiseen käteen ja ekana eteen tuli pienehkö tenkkapoo: mie osaan virkata tasan ketjua ja kiinteää silmukkaa. Hesarin virkkuuohje ei siis hirveästi lämmittänyt, kun ei ollut kovinkaan tarkkaa havaintoa siitä, kuinka pylväs syntyy. Onneksi netin ihmeellinen maailma on täynnä ohjeita for dummies -hengessä. Viivin virkkausnetti tarjoili ystävällisesti idioottivarman ohjeen siihen, kuinka pylvästä alkaa syntymään. Jee! 

Ja parin tunnin koukunheiluttelun jälkeen tulos oli tämä: 


Vähän kiero ja näyttää enempi pannulapulta, mutta mie osasin! Jos tuon laittais vielä pingotukseen vähäksi aikaa niin ehkä se kierouskin siitä häviäis. Mutta kuka nyt tiskirättiä tuolleen tasaisesti mihinkään ees levittelee? Eli eihän sitä kukaan edes näe että se on vähän mutkalla. Se on vaan sitä persoonallisuutta, sano. 

lauantai 29. syyskuuta 2012

Tunnelmia menneistä kämpistä, osa 1/2

Siskon kämppä -postauksesta tuli mieleen, että onhan mulla jossain kovalevyn syövereissä kuvia myös meidän aiemmista kämpistä joissa Laren kanssa majailtiin. Niitä oli ihan kiva katsella läpi ja muistella, mitä kaikkea noiden seinien sisällä asustellessa ehti tapahtua. 

Meidän ensimmäinen asumus oli pienehkö kerrostalokaksio, jossa oli onnettoman rumat tapetit ja hassu reikä seinässä keittiön (tai oikeastaan keittokomeron) ja olohuoneen välillä. Se yritti kai olla vähän niin kuin baaritiski ja avartaa keittiötä, mutta lähinnä se oli vähän häiritsevä, kun minä olin se joka joutui nukkumaan olohuoneessa ja Lare oli se, joka kuitenkin aina lähti aamulla ensin ja rymisteli keittiössä. 

Nämä kuvat on otettu juuri ennen muuttopakkausprojektin aloittamista, eli luonnollisesti iltapimeällä ja huonossa valossa. Jostain syystä vasta silloin aina muistaa, että kuvia pitäisi ottaa, kun on muuttamassa majaa.


Makkarin ja vessan ovet eteisessä.


Näkymä eteisestä keittiön ovelle. Seiniä peittää mm. miun Postcrossing-harrastuksen tulokset. 


Keittokomero koko ruhtinaallisessa leveydessään. Ikkunalauta on jees!

Kuten kuvista näkyy, tämän kämpän ominaispiirre oli postikorteilla ja muulla sälällä peitetyt seinä- ja kaappipinnat. Lähinnä niillä yritettiin peittää sitä tosiseikkaa, että tuon asumuksen pinnat oli aika ankeat. 


Tämä kirjahylly on seurannut mukana miun lukiovuosista lähtien ja mie tykkään siitä vaan jatkuvasti enemmän. Tämän kuvan ottamisen jälkeen sekä elokuva- että cd-kokoelmat on kasvaneet sen verran, että ne vaati lisäosien ostamista. 


Vähän pimeä kuva, mutta siinä näkyy myös muutama edelleen matkassa mukana kulkeva asia: kaktus, ystävältä saatu kuollut bonsai-puu ja kaislakori johon on tungettu ompelutarvikkeet ja muu sälä.


Tästä kuvasta näkyy tuo hassu aukko seinässä ja miun raivokkaan oranssi päiväpeitto, joka piristi ihmeesti talven pimeydessä. (Ja tyylikkäästi sanomalehti kuvassa etualalla.)


Vessassa miun lempijuttu oli tämä vanha kaappi, jossa roikkui kaunis käsinkirjottu pyyhkeenpeitto.


Tätä kämppää ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa erityisemmin sisustetuksi, sinne oli lähinnä koottu sukulaisilta ilmaiseksi saatuja tai ennestään omistettuja kalusteita ja kampetta muodostamaan edes jokseenkin kodikas majapaikka kahdelle opiskelijalle. Tästä suunta on ollut lähinnä ylöspäin! 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Siskolla on kiva kämppä

Meidän Laren kämppä on niin kiva ja mie ihailen sitä joka kerta kun käyn siellä piipahtamassa, että pakko on jakaa tännekin sitä hienoutta. Kivointa siinä on se, sisustus on jotenkin vain loksahdellut pikkuhiljaa paikoilleen eikä mitään ole tarvinnut hankkia kalliilla rahalla ja lopputulos on asujansa näköinen. (Ja parasta siinä on tietysti se, että osa niistä tavaroista on MINUN ja mie omin ne heti kunhan sisko häipyy Englantiin hahahaa!) 

Paljon auttoi myös se, että tämän kämpän vuokraemäntä oli niin ystävällinen, että kämpän seinät sai maalata juuri sen väriseksi kuin haluttiin ja me haluttiin niistä harmaat. (Minäkinhän siis majailin tuolla vielä viime syksynä.)


Maailman mahtavin nojatuoli löytyi muistaakseni Uusiotorilta, olisko ollut 10 euroa. Piirongin päällä istuvä jänö on nimeltään Agilulf. How cool is that? Raivokkaan väriset tyynyt on minun ompelemia. 


Jättikokoinen tyyny on vanhoista verhoista ja patjasta tehty, viltti mökiltä pöllitty, jalkalamppu kierrätyskamaa ja taulu seinällä Spoon-juliste. (Lare voi halutessaan jättää kommenttia että mistä se oikeastaan alunperin on peräisin, mie en pikagooglauksella löytänyt.)


Miusta tuo lamppu on aivan mahtava kaikessa keltaisuudessaan! Sekin löytyi Kontista tai Uusiotorilta eikä mahtanut maksaa kuin jotain neljän euron pintoja. Hylly seinällä on vanha perunalaatikko.


Ja tuo kaamea tarjotinkin löysi paikkansa.


Laren kamerakokoelma leffahyllyn päällä. 

Pimeän aikaan tuo möksä on vielä jotenkin tosi paljon kivempi, mutta siitä on tosi hankala saada hyviä kuvia. Ja tajusin, että kaikkein kivoimmat jutut eli meidän 60-lukulaiset huonekalut ja kirjahylly jäi esittelemättä. Höh. No mutta ehkä vielä joskus. 

tiistai 25. syyskuuta 2012

Parasta syksyssä

Yksi hienoimpia asioita syksyssä on se, kun sataa vettä ja voi ihan aiheesta käyttää kumppareita! Löysin keväällä Tanskasta maailman mahtavimmat gumpparit (jotka moni on varmaan jo nähnytkin täällä) ja nyt voikin sitten kaupungilla lompsia maireana kun jalat pysyy kuivana.


Nuo miun lompsikkaat on tosiaan tanskalaisen Hummelin lastenmallistoa, eli kerrankin oli jotain hyötyä pienestä jalasta! Suurin koko näissä nimittäin on käsittääkseni 37. Mutta jos joku muu pienijalkainen halajaa samanlaisia niin noita näköjään löytyy useammastakin nettikaupasta. (Esim. Heppo ja Brandos noin alkajaisiksi.) 

Kollaasin kuvalähteet: vihreät, siniset, keltaiset, punaiset, violetit, sinivalkoiset, mustat.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Heijastin-tin-tin

Tänään mie lopultakin tein sen, mitä olen suunnitellut jo elokuun loppupuolelta saakka, kun illat alkoivat pimenemään: ripustin heijastimet takkeihini! Ainoa mikä puuttuu on tietysti se tärkein, eli heijastin lenkkikamppeisiin. Mutta hyvä se on jostain kuitenkin aloittaa. Parhaiten sen heijastimen tarpeellisuuden tajuaa silloin, kun itse on auton ratissa, on mörköpimeää ja sataa vettä. Silloin ei heijastimettomalla jalankulkijayksilöllä ole paljonkaan toiveita tulla nähdyksi, varsinkaan mustissa vaatteissa. 

Omat heijastimet on 2/4 mainosriipakkeita, 1/4 itse ostettua ja 1/4 ystävältä lahjaksi saatua. Törmäsin myös jokin aika sitten Taitokorttelin TaitoShopissa ihanaan lapasenmalliseen heijastimeen, mutta yhdeksän euron hintansa takia se jäi hankkimatta. Mutta toisaalta, ei yhdeksänkään euroa ole paha hinta, jos sillä hankittu heijastin pelastaa sinut jäämästä auton alle. 



Mutta sitä minä en käsitä, miten ihmiset vetää menemään polkupyörillä ilman valoja tuolla pimeydessä! 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Huomenna se alkaa!

Nimittäin GRADUN KIRJOITTAMINEN. Tähän asti se on ollut vasta lukemista ja suunnittelemista ja sompailua ja pähkäilyä, mutta huomenna se alkaa ihan virallisesti. 

Päätin, että kun ilmoitan sen suureen ääneen mahdollisimman monelle ihmiselle, en voi enää aamulla luistaa. 


Tältä näytti vuosi sitten keväällä, kun graduseminaarin esitelmän määräpäivä alkoi lähestyä uhkaavasti. Tuon jälkeen olen ehtinyt olla puoli vuotta Tanskassa, muuttaa asumusta kaksi kertaa ja graduaihetta kerran. Ei siis ihmekään, ettei gradu ole juuri edistynyt. 

PS. Tänään pidin sunnuntain kunniaksi löhöpäivää ja sekä muokkasin omaa blogiani vähän että metsästin uutta luettavaa. Löysinkin monta kivaa blogia kytättäväksi (se oli isännän ilmaus, "siusta on tullu ihan blogikyttääjä") ja lisäilin uusia ja vanhoja tuttavuuksia listaksi tuohon oikealle, jos vaikka muutkin ovat uuden lukemisen tarpeessa. 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Taidehommia

Reilusti yli puoli vuotta kestäneen tauon jälkeen pääsin pitkästä aikaa taas tekemään taidetta. Tämä kerta meni jotenkin vielä vähän lämmitellessä ja muistellessa, että mikä osa tästä pensselistä taas olikaan se, joka menee paperille. Onneksi opettajalla oli harjoitusaihe valmiina, eli vielä ei tarvinnut itse tietää mistään mitään. 

Taustalla häämöttää tämänpäiväiset aikaansaannokseni. Tuli tehtyä puolivahingossa omakuva.

Tämän syksyn teemana meillä on ihminen ja vaate, joten sillä mennään. Alkajaisiksi saatiin tehtävänannoksi maalata ihminen puketuu mustaan / valkoiseen / värikkääseen. Eli kaikki nämä kolme piti maalata jossain muodossa. Itselläni lähti taas tuttuun tapaan käsistä ja lopputulos oli jotain aivan muuta kuin oli alunperin mielessä, mutta niinhän se aina menee. Vähän liikaa violettia. 


perjantai 21. syyskuuta 2012

Puutavaraa ja kirppislöytöjä

Tänään oli gradu niin hyvällä mallilla ja professorilta tuli hyvää palautetta dispositiosta, että piti lähteä ihan vähän itseään palkitsemaan. 

Tai siis oikeastihan oli ihan asiallista asiaa, kun piti lähteä käymään Pala-Vanerista maalauspohjia huomista varten (kansalaisopiston maalauspiiri alkaa taas, jee), mutta siinä samalla oli kovin kätevää käydä myös, höm, kirpparilla. Soittelin siis Laren kaveriksi ja ekana käytiin hoitamassa asia-asia pois alta. 

Yleensä ollaan saatu sylillinen tai pari hyvää maalauspohjamateriaalia noin 5-10 euron hintaan, mutta tällä kertaa toimiston setä sanoi että viekää pois vaan. Näköjään hinta riippuu ihan siitä, kuka siellä sattuu milloinkin toimistohommissa olemaan. Mutta meille kelpaa! 

Kyllä näillä ehkä tämän syksyn pärjää.

Puutavarahankintojen jälkeen suunnattiin Joen Jättikirppikselle. Ensimmäiset pari riviväliä lähinnä tuhahdeltiin ja pärskähdeltiin paskat kirppislöydöt -hengessä sille, mitä kaikkea ja millä hinnalla ihmiset siellä yrittääkään myydä. Mutta sitten osuttiin kultasuoneen; ihan varmasti oli jonkun mummun kaikki aarteet kärrätty myyntiin, sieltä löytyi pannua ja tarjotinta ja posliinista lintua ja vaikka sun mitä. 

Itsehän olin etsiskellyt metallista vatia tai tarjotinta jonka voisi laittaa kynttilän alustaksi ja tällä myyntipaikalla niitä oli ihan valita asti. Lopulta mukaan lähti alla oleva vati (4e) sekä vähän pienempi versio, jonka käyttötarkoitus on vielä vähän hakusessa mutta luultavasti jokapäiväisessä käytössä olevat meikit päätyy sille. 



Nuo kynttilät löytyi Tokmannilta. Halusin hillitynvärisen kokoelman, mutta Lare oli sitä mieltä että hillitty on tylsää. Mutta koska tein jo yhden vähemmän hillityn ostoksen, piti nyt edes noiden kohdalla koettaa pysyä aisoissa. Ja kyllähän hillityn väriset kynttilät näyttää kivalta. 

Ja se vähemmän hillitty ostos on tämä. 


Se on avainkaappi! 


Ja jos rehellisiä ollaan, niin aika kamala. Mutta just sillä puhuttelevalla "niin ruma että se on kiva" -tavalla. Tovin siinä arvoin ja epäröin että onko tämä oikeasti niin hirveä ettei viitsi kotiin asti kantaa, mutta sitten sovitettiin avaimia sisään ja todettiin, että kerta miun Totoro-avaimenperä mahtuu sisään niin kyllä se lähtee mukaan! Hintakin oli vain 3 euroa, eli ei kovin paha. 

Tuon kultahileen oli joku ilmeisesti ihan vain Tiimarin hileliimalla tuohon kanteen vetäissyt ja se lähti onneksi melko helposti irti. Nyt se on jo huomattavasti hillitymmän näköinen, mutta veikkaan että kun sen ripustaa tuohon eteisen seinälle niin hieman se ehkä pomppaa silmään. Mutta kun joskus on vaan ihmisen annettava periksi mielihaluilleen. Ja eikös se mene niin, että täytyy sisustaa sellaisilla asioilla joista tykkää, eikä sellaisilla, jotka sisustuslehden mukaan näyttää hyvälle? 

Kaikki mitä rakastin -Eeva kirjoittikin tästä taannoin ihanasti: 

Ja sisustus oli juuri sellainen kuin mielessäni pariisilaisen asunnon sisustus on: mikään ei ollut mietittyä, muodikasta tai yhteensopivaa, ja siksi kaikki oli ihanaa. Jokainen ihan pöljä esine näytti kauniilta tuossa kodissa.

Tänään katsoin omaa kotiani ja ajattelin, etten ehkä sittenkään aio sisustaa. Valitsen vain esineitä, joista tykkään tai joita tarvitsen, enkä mieti, sopivatko ne yhteen. 

(Alkuperäinen teksti löytyy täältä.)

Ja ehdottomasti pitää esitellä myös Laren tekemä kamala-ihana löytö:



Metallinen tarjotin, ihan järkyttävää kitschiä mutta miten hieno!

Ja itselleni löysin vielä kaulaan käärittävää (2e), vaikutti ainakin pikaisella kokeilulla hirmu lämpimältä:


Lisäksi matkaan tarttui Woody Allen -dvd-boksi jossa on Vicky Cristina Barcelona, Match Point ja Cassandra's Dream, pääsee pitämään Allen-maratonin jos siltä tuntuu. (Käytiin muuten keskiviikkona toverien kanssa katsomassa To Rome With Love, ei ollut mitenkään huikea. Oli suorastaan vähän pettymys.)

Mutta nyt on taas hirmu tyytyväinen olo kun löysin parikin sellaista asiaa mitä olin etsimällä etsinyt. Niitä harvemmin löytyy kirppikseltä, kun on liian tarkka visio siitä, mitä haluaa. Mutta nyt kävi tuuri! 

torstai 20. syyskuuta 2012

Arkiyllätys

Isäntä toi mulle eilen töistä yllätyksen.


Se on entinen teollisuushallin valaisin! Toisin sanoen melko iso lampunvarjostin.


Jos mulla olis iiiiso olohuone tai vaikka työtila, mie ripustaisin tuon ihan alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Mutta koska on vain pieni kaksio, niin pitää keksiä sille toistaiseksi muuta käyttöä.


Ta-daa, näin päin se on salaattikulho! Eiku. Kukkaruukuksi mie sitä suunnittelin, pohja pitää vain tilkitä jollain taktisella ratkaisulla (vanha lautanen, how about?) Sitten jos kanervia tai callunoita ja vaikka hopealankoja laittais. Niitä mie olin jo jonkun aikaa suunnitellut, mutta ei ollut vielä sopivaa ruukkua. No nyt on! 

Olli on selvästi alkanut ymmärtää miun rakkaussuhdetta kaikkeen kummalliseen/vanhaan/kierrätettyyn. Paras mies.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kirjakysely kirjaihmisille huonolta kirjaihmiseltä

Tässä on viime aikoina alkanut enenevissä määrin tuntua, että olen jollain tavalla huono kirjaihminen, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Lähinnä kai tuntuu muiden kirjaihmisten blogeja luesekellessa,  että enhän mie edes ole kunnon kirjaihminen saati kunnon kirjallisuudenopiskelija, kun luen harvoin, vähän mitä sattuu enkä ole samalla tavalla innostunut kuin esimerkiksi Tumblrissa pyörivät kirjahörhöt tuntuvat olevan. (Totta puhuen se ylenpalttinen innostus ja suoranainen fanaattisuus tuntuu aika rasittavalta.)

Mutta sitten taas toisaalta. Minulla on oma tapani pitää kirjoista ja lukea niitä, enkä suostu siihen, että antaisin muiden sanoa, miten innostunut minun pitäisi olla tai miten hyvin ajan hermolla bestsellerlistoista. Mitä sitten, jos en vieläkään ole lukenut Puhdistusta enkä ole tohkeissani Oksasen uudestakaan? Joka tapauksessa olen innoissani siitä, jos löydän kirppikseltä jonkin sellaisen kirjan, jonka olen aina halunnut haalata kokoelmaani luettavaksi sitten joskus. Lisäksi olen myös erittäin innoissani siitä, että isäntä on luvannut rakentaa minulle kirjahyllyn. Siinä jos missä on aihetta olla innoissaan. 

Oli miten oli, testatakseni huonoa kirjaihmisyyttäni täyttelin nyt sitten vielä tällaisen kirjakyselyn ja totesin, että mie oon kyllä ihan pihalla kaikesta, kun ei tämmösiin kysymyksiin löydy nokkelia vastauksia. (Onko se sitten merkki pihalla olemisesta, en minä tiedä mutta siltä tuntuu.) Bongasin tämän kirjakyselyn jostain blogista, mutta en nyt kuollaksenikaan enää löydä alkuperäistä lähdettä, tietenkään.

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
Erlend Loen Supernaiivi. Tai no. Sinne päin. 

2. Luetko runoja?
Säännöllisen epäsäännöllisesti. Leif Färding ja  Caj Westerberg puhuttelee. Jos rehellisiä ollaan, haluaisin olla sellainen ihminen joka lukee runoja harva se päivä teekupin kanssa ja jokaista riviä hartaasti makustellen. Mutta ei mulla vaan riitä kärsivällisyys semmoiseen.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
En. Kirjallisuudenopiskelijana se ei varmaan olis pahitteeksi, varsinkin kun Joensuussa järjestetään kirjallisuustapahtuma joka syksy. Shame on me. 

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Mistä kirjasta ei olisi tehty elokuvaa? Lapsena toivoin, että David Eddingsin Belgarionin taru filmatisoitaisiin, mutta enää en ole ihan varma ajatuksen hyvyydestä. 

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
To Be Read 100 -listan ykkösenä keikkuva Sinuhe Egyptiläinen odottelee edelleen lukemistaan. 

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?
Olen aikoinaan lukenut kaikenlaista katu-uskottavuudeltaan kyseenalaista ja tykännyt siitä, mutta mitään kestosuosikkia ei ole tainnut jäädä. Kaari Utrioita luin aikoinaan. Ja fantasiaa. Ihan liikaa fantasiaa.


7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
En ole oikeastaan koskaan fanittanut kirjailijoita tai miettinyt millaisia tyyppejä ne on. (Paitsi David Eddings, joka oli tekstiensä perusteella pirun ärsyttävä tyyppi joka kuvitteli olevansa kovinkin nokkela.) Mark Oliver Everett voisi kyllä olla mielenkiintoinen tapaus, muttei välttämättä se kaikkein ihmisystävällisin. Joka tapauksessa Things the Grandchildren Should Know on ollut ehkä yksi ravistelevimmista lukukokemuksista ikinä. 

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Tyrion Tulen ja Jään Laulusta voisi olla aika hupaisaa seuraa. Tähän on helppo keksiä myös, ketä EN haluaisi tavata, ja se on Patrick Bateman American Psychosta. Damn yuppie.

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?
Tähän pätee vähän sama kuin kohtaan 7. En siis ole koskaan erityisemmin seuraillut tai ottanut selvää siitä, millaisia tyyppejä kirjailijat ovat kirjojensa takana, joten tähän on vaikea sanoa mitään. Kotimaisista Tuomas Kyrö ja Sofi Oksanen vaikuttavat kiinnostavilta persoonilta. Ai niin! Katsoinpas muuten kerrankin erään kirjallisuusohjelman telkkarista (sitäkään mie en tee säännöllisesti) ja siinä haastateltiin Märta Tikkasta. Siinä oli sympaattinen täti. Niin ja tietysti Tove Jansson! Alkaahan näitä tulla kun tarkemmin asiaa miettii.

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Kjell Westön Missä kuljimme kerran löytyi kirpparilta. Elokuvakansilla, pokkariversiona tosin. Olisin halunnut sen kovakantisen mutta aina ei voi voittaa. 

11. Mitä luet juuri nyt?
Gradukirjallisuutta ja Neeli Cherkovskin Bukowski-elämäkertaa. Bukowskin Postitoimistoa. (Tämä teksti lojui luonnoksissa sen verran pitkään, että kirja ehti jo vaihtua.)

***

PS. Haha, täältähän minä tämän ensimmäisen kerran huomasin! Ja tuon blogin pitäjä Laura tiivisti homman ytimen aika hyvin:

"Mä oon niin huono näissä haastehommissa, toivoisin että ihan kaikki kirjallisuutta harrastavat ihmiset postaisivat tämän kyselyn blogeihinsa, muiden lempparit ja inhokit kiinnostavat aina hurjasti!"

Itsekään en siis erityisemmin innostu noista "haastoin sinut, nyt sinun pitää haastaa vähintään määrä x muita bloggaajia tekemään saman", joten tällainen varsin vapaaluonteinen osallistuminen ilman mitään ehtoja sopii mulle paljon paremmin. Jos joku täyttelee tämän ja laittaa omaan blogiinsa, linkkailkaa toki minullekin niin käyn mielellään lueskelemassa muiden kirjallisuudellisia näkemyksiä! 

tiistai 18. syyskuuta 2012

Lisää naurettavan helppoa askartelua: kiviä kasvimaalle

Viime viikolla kotona bongasin äitille tulleesta Viherpihasta taas yhden idioottivarman askarteluohjeen jota piti päästä heti testaamaan. Onneksi kaikki tarvittavat materiaalit löytyi omasta takaa eikä mitään tarvinnut lähteä maailmalta haalimaan. 

Homman nimi on siis kasvimaan penkkimerkit (tai miksi niitä nyt sitten ikinä haluaa sanoa), joilla merkataan että mitä mihinkin riviin on istutettu. Ja kyllä, syksy on ehdottomasti juuri oikea aika tehdä tämmösiä juttuja, kun sitten ne kivet saa viereskellä jossain kämpän nurkissa kevääseen asti ennen kuin pääsevät käyttöön. 

Viherpihan ohje. Lehden numeroa en nyt tähän hätän muista, olisko ollut
heinäkuun lehti.
Pihan perukoilta löytyi sopivasti kukkapenkin rakentelun jäljiltä jäänyt kasa kiviä.


Kivien tekoon tarvitaan siis
  • Kiviä (no duh.) Sellaiset on tietysti suositeltavia, joissa on edes yksi jokseenkin tasainen pinta
  • Maalia. Viherpihan ohjeessa suositeltiin Tikkurilaa tai Miranolia, mutta itse testasin ihan vaan valkoisella akryylivärillä. Kahtoo nyt ensi kesänä sitten, että miten se kestää. Jos ei kestä, niin sit otetaan tujummat myrkyt käyttöön.
  • Kirjainleimasimia (omani ostin Clas Ohlsonilta muutama vuosi takaperin, ovat ihan parhautta!)
  • Superlonitöpsötin (tai palettiveitsi), jolla kirjaimiin saa sopivan määrän maalia. Totesin, että suoraan maaliin törkkääminen ei ole hyvä ajatus, kun sitten koko leimasin on maalissa ja tulee vaan sotkua. 
Ja sit vaan pitää tietää, että mitä kasveja aikoo ensi keväänä kylvää ja ei muuta kun törkkimään kirjaimia kiviin! Monta kertaa tuli vastaan se ongelma, että sana pitkä, kivi pieni. Eli melkein järjestään tuli tehtyä se virhe, etten aloittanut tekstiä tarpeeksi reunasta ja kirjaimet jäi liian kauaksi toisistaan ja sitten loppui tila. Ja huomautettakoon tässä, että noita on sitten aika vaikea ruveta korjailemaan kun kivi on kuitenkin sen verran huokoista ainetta että se imaisee sen maalin itseensä sluuuuurrppp sekunnin sadasosassa ja siinä se sit istuu. Että pari ekstrakiveä on hyvä olla kaiken varalta. 

Kaikesta huolimatta lopputulos oli tämä: 





Ollakseen ihan vaan kiviä ne on aika söpöjä. Näistä vois periaatteessa saada vaikka kivan joululahjan, vaikka toisaalta se tuntuu vähän hassulle: "Hyvää joulua, tässon sulle kasa kiviä!" Mutta mikäs siinä, ite ainakin tykkäisin. 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Syysretki Kolille + maggaraa!

Eilen käytiin syysretkeilemässä Kolilla. Vaikkei mitään patikointihirmuja ollakaan, niin puolitoista tuntia könyttiin pitkin Ukko-, Akka- ja Paha-Kolin lakia ihan muuten vain. (Suurin osa ajasta meni siihen, että mie konttasin ottamassa kuvia milloin mistäkin puunkarahkasta ja sammaltupsusta.) 

Totesin, että Koli on aika haasteellinen kuvauskohde. Ei siksi, etteikö sieltä saisi hienoja kuvia, päinvastoin. Sieltä saa komean kuvan käytännöllisesti katsoen joka kerta kun kamerallaan johonkin suuntaan roiskaisee. Mutta ongelma piileekin juuri siinä, että Koli on niin miljoonaan kertaan kuvattu, maalattu ja sävellettykin vielä, että uutta näkökulmaa ja lähestymistapaa on hyvin vaikea löytää. Ainakaan minä en löytänyt. Luovutin.




Ja alkuillaksi tuli vielä kutsu maggaranpaistoon tovereiden luokse. Tarkoitushan oli paistella maggaraa ja vaahtokarkkeja jo lauantai-illan kesänlopettajaisissa, mutta koska illanviettoväki väsähti melko varhain niin päätettiin jättää tämä ajanviete seuraavaan päivään. Ja olipas muuten makkara hyvää pitkästä aikaa! Kerrankin meni koko kesä niin, ettei tullut syötyä makkaraa kyllästymiseen asti niin nyt se maistui jotenkin erikoishyvälle. Vai liekö johtunut erikoishyvästä seurasta. 


Maggarakoira Dori.

Lähes täydellisesti paahdettu vaahtokarkki, vaikka itse sanonkin.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Maailman helpointa askarreltavaa: Jääkaappimagneetit

Tulin pitkällisen harkinnan jälkeen siihen tulokseen, että jääkaapin ovi ei vaan voi olla ilman tavaraa. Kaikissa miun jääkaapeissa on aina roikkunut ovessa jotain, joten nyt joutuu Olli-parka sopeutumaan siihen, että kohta jääkaapin alkuperäistä valkoista pintaa ei enää erota kaiken paperilappusälän alta. Vai miten se nyt oli.

Tähän tarkoitukseen halusin pieniä, kivoja, ei-turistisälä-magneetteja, ja päätin että helpoin tapa saada mieleisiä on tehdä itse. Ja näin yksinkertaista se on: 

Tarvitaan
- erikokoisia magneetteja (esim. askarteluliikkeestä)
- pikaliimaa 
- nappeja, kolikoita ja muita pieniä, kivoja juttuja joiden nurja puoli on sen verran sileä ja tasainen, että magneetin saa liimattua siihen kiinni. Omat nappini löysin äitin varastoista, eli kierrätyskamaa on kaikki.

Ja sit ei kun liimailemaan!


Kannattaa tosin pitää huoli, ettei kissa tunge sekaan kesken liimaamisen. Muuten kaikki ne kivat napit roikkuu kohta kissan turkissa, ja se ei ole ihan toivotunlainen lopputulos. 

Toivotunlainen lopputulos on tämä: 

Kortti on taiteilija Päivi Hintsasen käsialaa.


Ai niin ja jos haluaa tehdä pieniä magneetteja joista on myös jotain hyötyä asioiden ripustamisessa, kannattaa ostaa vahvoja magneetteja. Tavalliset pienet magneetit on yhtä tyhjän kanssa, hyvä jos oman painonsa kannattavat, paperista nyt puhumattakaan.

Niin ja kannattaa pitää ne magneetit liimausvaiheessa mahdollisimman kaukana toisistaan. Nuo vahvat magneetit on sen verran vahvoja, että ne lyöttäytyy herkästi yhteen jos ovat kymmentä senttiä lähempänä toisiaan. Itse opin laittamaan ne mieluiten pöydän eri kulmiin kuivumaan.  

Ihan idioottihelppoa hommaa, nyt vaan kaikki taskuista löytyvä pikkusälä jääkaapin oveen roikkumaan! 

perjantai 14. syyskuuta 2012

Syyspäivä talteen

Tänään meni taas päivä vähän (ihan) muissa merkeissä kuin gradun parissa. Aamupäivällä lähdettiin Laren kanssa käymään mummon luona ja kun sisko otti auton ja lähti maalle, mie jäin kaupungille pohtimaan, että ottaisko bussin kotiin vai odottaisko, että isäntä pääsee töistä. Koska tarkoitus oli käydä ostamassa leffaliput illan Expendablesiin (höhöhö) ja lipunmyynti aukeaa vasta klo 14, totesin että on sama jäädä oottelemaan isäntää. Kuluttelin sitten aikaani tallustelemalla pitkin kaupunkia:

- kävin palauttamassa pari kirjaa yliopiston kirjastoon. (Ja siinä sivussa konttasin Ystävyydenpuistossa ottamassa kuvia.)

Koskikadun vaahterat alkaa olla jo aika kauniita.

Konttauksen lopputulos.

- poikkesin katsomassa taidekeskus Ahjon tämänhetkiset näyttelyt (enkä tietenkään tohtinut pyytää, saisiko töistä ottaa kuvia. Pöh.)

Ahjon neljästä eri näyttelystä nämä oli miun suosikit. Upeita töitä, käykää kahtomassa.
(Se on ilmaista!)

 - istuskelin teellä Kauppaneuvoksen terassilla ja piipahdin Galleria Kohinassa. Olisin käynyt myös Sarustiikassa, mutta se onkin kiinni syyskuun. No, lokakuussa sitten uusi yritys. 



Kauppaneuvoksen terassi on kyllä yksi miun ehdottomia lempipaikkoja Joensuussa. Ja tuo suklaa-kirsikkakakku mokkakuorrutuksella oli ihan rutaleen hyvää! 




Ja kun tässä vaiheessa Tapion lipunmyynti ei vieläkään ollut auki, pyörähdin myös muutamassa sisustusliikkeessä toteamassa että ei puhuttele. Ja ihan hyvä niin, en nimittäin ostanut koko päivänä tuon teen ja kakun lisäksi muuta kuin torilta pussin valkosipulia. (Oli puutarha-alan opiskelijoiden Värtsilässä kasvattamaa, pitihän niitä tukea.)

Tapiolta tallustin lippuostosten jälkeen Valintakirppikselle. Olin vähällä ostaa Darwinin Lajien synnyn, mutta kannettuani sitä mukana yhden hyllyvälin, totesin että ei. En mie kuitenkaan koskaan lue sitä. Näyttäishän se sivistyneeltä kirjahyllyssä, mutta ei sitä sen takia sinne hyllyyn oteta pölyttymään. Ja kun se ei edes ollut ihanan vanha vaan kohtuullisen uusi painos, sitä suuremmalla syyllä sai jäädä ostamatta. Yksi juttu kuitenkin tarttui silmään, mikä jotenkin kummallisella tavalla puhutteli: punainen lasten leluponi.


Tämä menee taas osastoon "niin ruma, että se on jo kiva". Mikä siinä on, että kaikki kummallinen, vähän kitschiltä haiskahtava puhuttelee miun mieltymysaistia? Viimeksi kun Lauran kanssa käytiin kirppiksellä, ihastelin majakan muotoista, punavalkoista avainkaappia ja olin aika lähellä jo ostaa sen. Onneksi se oli vähän rikki, ja onneksi tajusin ettei se ehkä ihan istuisi tämänhetkisen asumuksen tyyliin. Joku raja sentään. 

Ja ei, en ostanut tuota ponia, niin jännä kuin se onkin. (Enkä muuten edes katsonut hintalapusta, millaisia tähtitieteellisiä summia tuosta pyydettiin.)