tiistai 2. lokakuuta 2012

Kirsikkapuisto ja kävelevä klisee

Käytiin lauantaina porukoiden kanssa teatterissa katsomassa Kirsikkapuisto. Näytelmä oli taattua Tšehovia, eli juonta oli vain siteeksi ja loppu oli kirjailijalle tyypillisen hahmokategorian angstia ja ihmissuhteita. Viihdyttävää, jos sellaisesta tykkää, mutta itselleni näytelmän parasta antia oli lavastus.  

Alla oleva kuva on näytelmän loppupuolelta, ja jostain syystä nuo seinälle (ikkunaan, jos tarkkoja ollaan) ripustetut tuolit puhutteli kummasti. 
Kuva: Joensuun kaupunginteatterin Facebook-sivut
Tuolta kaupunginteatterin facebook-sivuilta kannattaa käydä katsomassa lisää kuvia, sieltä saa lisätunnelmia näytelmästä.

Ja kun kerran teatteriin lähdettiin, niin tietysti piti pukea vähän parempaa sunnuntaivaatetta päälle (vaikka olikin lauantai). Lare tuumi, että "näytät muuten ihan ranskalaiselta kliseeltä". Johtunee kai baskerista, mutta otin sen kohteliaisuutena. (Lare myös kuvasi, tuttavallisesti kiitos.)


Mekko on viimesyksyinen Monki-ostos jolla palkitsin itseni läpimenneestä tentistä. (Itsensäpalkitseminen kunniaan!) Villatakki on viime syksyn kirppislöydöksiä, kengät Tanskan ostoksia ja baskerin löysin viime torstaina trendikkäästi Citymarketista. 

Tuo mekko ehti olla käytössä vain kerran ennen Tanskan-reissua, ja rankan valintaprosessin jälkeen se jäi matkalaukun ulkopuolelle vilkuttamaan. Osasyynä oli se, että se on kankaaltaan aavistuksen läpikuultava joten alusmekko olisi ollut jees mutta tuohon aikaan en sellaista vielä omistanut. Viime torstain tuottoisa kauppakierros kuitenkin tarjosi varteenotettavan alusmekkovaihtoehdon Lindexistä, joten nyt mie voin käyttää miun Monkin sinistä ilman kiusallista vilauttelun tunnetta.

5 kommenttia:

  1. Miusta tuntuu että laitoitpa sie päälle mitä tahansa, niin oot aina sellainen uskomattoman tyylikäs ja hienostunut ja nätti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan tokkiinsa ja kiitos, oli ehkä kaunein kohteliaisuus minkä oon ikinä saanu! :D Tää lausunto pitäis varmaan kehystää ja laittaa vaatekaapin oveen että sitä vois lueskella rumapäivinäkin. Mahtava Epe. ^^

      Poista
    2. Lasten suusta se tottuus kuuluu, ja kuuluisasti lapsenmielinenhän mie oon! :D Ole hyvä vain kuule, jos onnistuin kohteliaistumaan! :D (mikähän sana tuo oli!) Haha, ehkä sitä joululahjaa saattaa siulle pukata - rupea vaan hakkaamaan jo naulaa vaatekaupan oveen! :D

      Poista
  2. Lol.





    No okei kommentoidaan jotain muutakin tänne.:D Siis että joo hieno maalaismaisellinen tausta tässä viimeisessä kuvassa!

    VastaaPoista
  3. Mie alan kohta diktatorisesti sensuroida siun kommentit kun sie vaan naurat mulle aina. :P

    VastaaPoista