Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneudenhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneudenhoito. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. maaliskuuta 2014

| Testissä eko-eyeliner ja muita meikkihankintoja

Hankintalistallani on roikkunut jo pitkään uusi eyeliner, ja äskettäin ilmeni akuutti tarve myös ripsivärille ja puuterille kun molemmat alkoivat vedellä viimeisiään. Nämäkin hankinnat jätin syntymäpäiväksi, jolloin tapsuttelin EcoBeautyyn ostoksille. Ennakkogoogletusten, omien vaatimusten ja myyjän asiantuntemuksen perusteella pussiin pakkautuivat Dr. Hauschkan puristepuuteri sekä Couleur Caramelin eyeliner ja tuuheuttava ripsiväri.

Puuterin suhteen vaatimukseni olivat tällä kertaa lähinnä pakkauskäytännöllisiä. Edellinen puuterini oli Santen puristepuuteri joka teki kyllä tehtävänsä ihan mallikkaasti, mutta pakkaus oli kolhon kokoinen eikä siinä a) tullut mukana vippaa, eikä b) ollut tilaa erikseen ostetulle vipalle. Puuterin mukana kuskaamisesta ei siis suuremmin kannattanut haaveilla.

Santen seuraajaksi löytyi kompaktin kokoinen JA vipalla varustettu Dr. Hauschka, jonka Translucent -sävy sopii joka nassuun. Molemmissa puutereissa on melko voimakas tuoksu, joten tuoksuherkille kumpikaan tuote ei sovi. Itseäni haiskahdus naamaan tupsuteltaessa ei suuremmin haittaa kun se tuoksu ei kuitenkaan jää koko päiväksi leijumaan.

Hauschkan puuteri parin testauskerran perusteella levittyy nätisti ja pysyy aika hyvin, pari kertaa saa pitkän päivän aikana lisäillä. (Tosin oma ihoni ei ole suuremmin rasvoittuvaisuuteen taipuvainen, en tiedä miten rasvaisemmalla iholla käyttäytyy.)

Aikaisemmin käyttämäni eyelinerit ovat olleet ihan normikosmetiikkaa ja jotenkin rajausten tekeminen eyelinerilla on ollut aina yhtä tuskaa. Viime kesänä oppimani niksi helpotti elämää vähän (aika paljon), mutta silti olen pitänyt itseäni tumpelona rajausten tekemisessä KUNNES kokeilin tätä ostamaani Couleur Caramelin eyelineria ensimmäisen kerran. Voiko tämä olla näin helppoa? oli ensimmäinen ajatus kun sudin väriä ripsirajaan. Nähtävästi nestemäisen rajauksen tekeminen jos mikä on välineurheilua! CC:n eyelinerissa on sopivan jämäkkä varsi josta saa hyvän otteen ja juuri oikealla tavalla joustava sivellin, jolla saa tehtyä kapoisan rajauksen ilman, että tarvitaan yhtään pumpulipuikkoa. Huhhuh miten hyvä peli, sanon mie.

Ja kun otetaan huomioon vielä se, että CC:n eyeliner on oikeasti mustaa ja pysyy kauniisti (ei ollut työpäivän jälkeen levähtänyt eikä karissut mihinkään), niin voin kertoa että enpä ole heti vaihtamassa muuhun rajausvälineeseen.


Ripsivärinä käytin viime kevään ja kesän ajan arpajaisvoittona saamaani Terre D'Ocin ripsaria, josta en koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sen tarkemmin vaikka oli tarkoitus. Sen verran siitä täytyy mainita, että se oli jotenkin helpommin käyttäytyvää kun se oli ollut vähän aikaa aukaistuna ja massa jotenkin vähän jähmettyi. Heti tuoreeltaan se oli liian...juoksevaa? Ei se nyt ihan luiruna putkilosta karannut mutta kuitenkin. Jähmetyttyään aavistuksen se oli helpommin levittyvää ja loppupeleissä ihan mukavaa käytettävää.

Tällä kertaa ostin kuitenkin kokeilunhaluisena eri merkkiä. Couleur Caramelin tuuheuttava ripsiväri on mustanmustaa ja tuntumaltaan melko samanlaista kuin Terrenkin ripsari, sellaista jota humpsahtaa ripsiin herkästi vähän liikaa. Harjan puhtaanapitäminen onkin tuon takia tärkeää, sitä pitäisi muistaa pyyhkäistä puhtaaseen nenäliinaan tai vessapaperiin säännöllisesti, ettei ripsiin tulisi hirveitä klönttejä joita ei saa harjaamallakaan pois. Bonuspuolena se, että tätä ei tarvitse sutia ripsiin miljoonaa kerrosta vaan yksi sutaisu riittää tekemään ripsistä näyttävät. CC ei ole omassa käytössäni karissut päivän mittaan käytännössä lainkaan, mutta lähtee kyllä valumaan herkästi jos silmät syystä tai toisesta vuotavat (ja sitähän ne näin keväisin tekevät). Ihan kelpo ainetta, mutta seuraavalla kerralla kokeilen ehkä taas jotain muuta.

Edit 4.4.2014: Tuo CC:n ripsiväri ei sitten kestä päiväunien nukkumista, sen jälkeen on ripsarit poskilla - joko murusina tai valumina. :D

Hankkimani tuotteet olivat 
Dr. Hauschka Translucent Face Powder Compact
Couleur Caramel Volumising Mascara
Couleur Caramel Eyeliner
kaikki sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. 


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Luonnonkosmetiikkaa lahjaksi | Cosmetics for Christmas

Omassa joulutoivelistassani oli mukana luonnonkosmetiikkaa, kuinkas muuten. Luonnonkosmetiikan suosio on kovassa nousussa, joten sitä löytyy luultavasti monien muidenkin toivelistoilta. Lupasin tehdä aiheesta postauksen avuksi tontuille, joten täältä pesee! Nämä ovat vain esimerkin omaisia poimintoja siitä, millaisia tuotteita sinne pakettiin voisi kääriä. Jos on epävarma lahjan saajan mieltymyksistä, lahjakortti on tietysti aina hyvä vaihtoehto. Pakettiin voi pakata mukaan myös omaa aikaa: esimerkiksi pienten lasten äidille voit antaa hemmottelupaketin mukana lupauksen lastenvahtivuorosta, jolloin lahjan saajalle jää aikaa lahjan käyttämiseen.


Arkipäivän kosmetiikkaa

Alkuun muutamia poimintoja jokapäiväisestä tai -viikkoisesta kosmetiikasta: vartalovoiteet, käsivoiteet, ja huulirasva ovat sellaisia, joita ainakin itse käytän päivittäin.











1. Sante Acai vartalovoide 2. Sante Grenadine Spirit vartalovoide 3. Flow kosmetiikka huulirasvat 4. Benecos-pakkaus (vartalovoide, käsivoide, suihkugeeli) 5. Flow Piparminttu vartalokuorinta

Yllä listaamieni lisäksi erilaiset kuorinnat (kuorintoja Eco Beautyn ja Jolien valikoimista) ovat kivoja lahjoja. Kuiville käsille puolestaan sopivat esimerkiksi Terre d'Oc Karite Ravitseva käsivoide jaWeleda Skin Food. Viimeksi mainittu sopii myös kantapäävoiteeksi ja moneen muuhun tarkoitukseen. (Kirjoitin Skin Foodista viime talvena, postauksen voi lukea täältä. Vartalovoidetestauksen tuloksia puolestaan löytyy täältä.)



Harvinaisempaa hemmottelua


Jos haluaa antaa lahjaksi jotakin hieman spesiaalimpaa, luonnonkosmetiikastakin löytyy omat luksussarjansa. Siinä missä vaikkapa Benecos ja Sante ovat edullisempia, arkipäiväiseen käyttöön sopivia merkkejä, ovat esimerkiksi Patyka, kotimainen Mia Höytö Cosmetics ja L'Atelier des Délices sieltä arvokkaammasta päästä. Luonnonkosmetiikassa tosin hinnalleen saa usein vastinettakin: kalliimmissa tuotteissa on oikeasti enemmän vaikuttavia aineita, eikä hinnassa välttämättä ole samalla tavoin brändilisää kuten monissa normaalikosmetiikan tuotteissa saattaa olla.





1. Mia Höytö Cosmetics Silkki vartalovoide 2. Melvita Punaisten marjojen vartalovoide 3. Patyka Absolis Iirispuu vartalovoide

Luksuskosmetiikastakin lahjaksi voi valita samoja tuotteita kuin edellä ehdotin: kasvo-, yö- ja vartalovoiteita ja kuorintoja, mutta myös harvinaisempia herkkuja kuten naamioita, öljyjä ja seerumeita. Myös luonnonkosmetiikkaparfyymi on ylellinen pakettiin käärittävä.








Vasemmalla Patyka Absolis Huile Absolue öljyseerumi, oikealla Natura Siberica Absolut Beluga Caviar Revitalizing Face Serum.




Vasemmalla Honoré des Prés Vamp à NY, oikealla Acorelle Lootus Bambu EdP


Kotimaista luonnonkosmetiikkaa

Jos haluaa suosia kotimaista myös kosmetiikkalahjoissa, suomalaisia luonnonkosmetiikkavalmistajia ovat ainakin VuotarFlow kosmetiikkaFrantsila ja ehkä toistaiseksi vähän tuntemattomampi Lily Alexandra.


Miehille

Luonnonkosmetiikka sopii myös miesväen paketteihin.



Vasemmalta: K Pour Karité All Over Shampoo hiuksille ja vartalolle, Lavera Men Sensitiv kosteusvoide
ja Logona Mann After Shave Balm.

Sekä EcoBeautyssa että Joliessa on myytävänä myös miehille suunniteltua 66°30 -luonnonkosmetiikkasarjaa. 


Mistä sitä saa? 

Luonnonkosmetiikka-apajat Joensuussa löytyvät täältä. Tässä postauksessa käyttämäni esimerkit ovat pääasiassa EcoBeautyn ja Jolien sivuilta, koska noista kahdesta palvelusta minulla on eniten omakohtaista kokemusta. Lisäksi luonnonkosmetiikkaa on saatavilla ainakin Ruohonjuuri verkkokaupasta, Hyvinvoinnin verkkokaupasta, Silkwayn nettisivuilta, Ekolosta, Biodellystä ja varmasti monesta muustakin paikasta, mutta noista on hyvä aloittaa. Myös Sokokset ja Lifet myyvät sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. 


Natural cosmetics are gaining popularity and I think you can't go very wrong by giving a natural cosmetics gift this year. Here are my tips for Santa's little helpers: body lotions, day and night creams and hand creams are needed in everyday use. Peeling creams, masks and serums are a nice pampering gift. There are also perfumes and men's products available. 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Syväanalyysi meikkipussin sisuksista | My Make-Up Bag



Tässä on meikän meikkivarasto. Aikaisemmin säilöin kaikki meikkini meikkipussissa, mutta kirppikseltä löytynyt pikkukori on osoittautunut paljon kätevämmäksi. Aikaa meikkaamiseen kuluu vähemmän kun kaikkea ei tarvitse penkoa pussin pohjalta. Tällä tavalla välttyy myös ärsyttävältä meikkipakkausten kolinalta (tai ainakin sitä on vähemmän).



Toisinaan tuntuu, että ahdistun ihan turhaan siitä, että minulla olisi muka liikaa tavaraa. Ottaen huomioon, että tässä esimerkiksi on kaikki meikit mitä omistan, tilanne ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paha. Karsimisen varaa toki on, mutta yksi pieni korillinen ei ole sama asia kuin kaikki vessankaapit täynnä huulipunia.

Inventaariolista:

  • Sivellinpussi. Sisältää kabukin, kaksi luomivärisivellintä, kynsiviilan, kynsileikkurit ja pumpulipuikkoja.
  • Huulipunasivellin. Jostain syystä jäänyt sivellinpussin ulkopuolelle.
  • 2x meikkipohja: Lily Lolon mineraalipohja, Santen meikkivoide
  • Lily Lolon peittopuuteri (concealer)
  • 2 x puuteri: Sante ja Oriflame (lähes lopussa, matkustaa nykyään käsilaukussa)
  • 2 x kulmageeli: H&M:n väritön, Lumenen ruskea
  • LilyLolon musta kajalkynä, Rimmelin eyeliner
  • 2 x huultenrajauskynä: Body Shopin nude ja Lumenen tumma
  • 3 x ripsiväri: Lumenen vedenpitävä ja tavallinen, Terre D'Ocin musta ekoripsari (lähes lopussa)
  • Lumenen valokynä
  • 6 x luomiväri: IsaDoran tummanruskea, Revlonin luomiväripaletti, Minersin luomiväripaletti, Lumenen duopaletti, Maybellinen violetti, Everyday Mineralsin harmaa mineraaliluomiväri
  • 3 x huulikiilto: LilyLolon nude, Lumenen peittävä kiilto, Rimmelin helmiäiskiilto
  • 4 x huulipuna: Oriflamen kuparinpunainen, Benecosin kirkkaanpunainen, Lumenen luumunpunainen, Maybellinen vaaleanpunainen
  • Lisäksi ripsikampa/harja, ripsentaivuttimet, peili, puuterivippa, pinnejä ja meikkikynien teroitin

Tästä satsista luonnonkosmetiikkaa ovat nämä:






LilyLolon mineraalimeikkipohja ja peittopuuteri, Santen meikkivoide ja puuteri, Terre d'Ocin ripsari, Benecosin huulipuna, Everyday Mineralsin luomiväri, LilyLolon kajalkynä ja huulikiilto. Yhteensä kymmenen tuotetta.

Käyttöä saavat osakseen eniten nämä:


Arkimeikistä suurin osa syntyy luonnonkosmetiikalla, vain kulmageeli on taviskosmetiikkaa. Käyttämäni Everyday Mineralsin kabuki on ollut tosi hyvä, se on nyt pari vuotta vanha eikä karvat hapsota eikä irtoile ollenkaan!

Juhlameikissä taviskosmetiikalla on toistaiseksi suurempi rooli: ripsarin on toisinaan hyvä olla vedenkestävä, eko-eyelineria en ole vielä osannut edes kaivata kun vanhaa on jäljellä ja sama homma luomivärin suhteen. Nekin menevät sitten aikanaan vaihtoon. Tuo ruskea luomiväri on oikeastaan ainoa, jota käytän säännöllisesti. Olen ehkä vähän jumahtanut.

Jääkö näistä sitten jotain käyttämättä? Pärjäisinkö vähemmälläkin?

Näitä en oikeastaan käytä juuri koskaan. Peitepuuteri on hieman liian vaaleaa ihoni sävyyn ja jää ikävästi näkyviin vaaleina läiskinä. Muutenkaan en nykyisin viitsi väsätä sen kanssa, kun iho on suhteellisen tasainen tummia silmänalusia lukuun ottamatta. Revlonin luomiväripaletti on melko himmeäpigmenttinen, enkä nykyään enää jaksa askarrella luomivärinkään kanssa kuin joskus harvoin. Violetti puolestaan on hankinta Sofi Oksas -halloweenasua varten, eikä sitä kyllä siviilissä ole tullut kertaakaan käytettyä. Everyday Mineralsin luomiväri on aika hauskaa tavaraa ja niin pigmentin kuin pysyvyytensäkin puolesta hyvälaatuista. Levittäminen on vähän sotkuisehkoa puuhaa, koska mineraaliluomivärillä on taipumus karista. Suurin syy käyttämättä jäämiseen on kylmänharmaa väri, joka ei omasta mielestäni sovi omaan naamaani. Lumenen peittävä huulikiilto tuli joskus jonakin kylkiäisenä, enkä ole oikein pitänyt sen paksusta ja klähmäisestä koostumuksesta. Lumenen tumma huultenrajauskynä oli myös investointi Sofi Oksas-asua varten, ja yleensä rajaan huulet mieluummin nudella kuin tällä tummalla. Ilman näitä kaikkia pärjäisin siis paremmin kuin hyvin.

Ripsivärejä minulla on normaalisti kaksi (vedenpitävä ja tavallinen) kolmen sijasta, mutta Terre tosiaan vetelee viimeisiään ja uusi on jo varalla. Puutereita riittäisi yksi, mutta tässäkin tapauksessa toinen on likimain lopussa ja poistuu kohta valikoimasta. Muuten meikkien suhteen on aika optimi tilanne, näillä saa laadittua meikin kaikkiin tarpeellisiin tilanteisiin.

Ja ei, en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi omistaa poskipunaa.

Mites teidän meikkipussit? Säilytättekö meikkejä pussissa vai jossain muualla, viekö kosmetiikkakokoelma koko vessankaapin vai riittääkö pelkkä ripsari?


In the first two pictures you can see all the make-up I own. I think I can be quite satisfied with the amount: it's not an alarmingly massive pile, don't you think? The third picture is the natural cosmetics that I have in there, the fourth and the fifth represents the stuff I use for everyday make-up (left) and for more festive, going-out make-up (right). The last picture is the things I hardly ever use and could perfectly get along without. What's your make-up bag like? 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Testissä Planeta Organica -kosmetiikkaa + ARVONTA | Testing Planeta Organica Cosmetics + Giveaway

* Blogiyhteistyö kosmetiikkamaahantuoja Silkwayn kanssa. / In collaboration with cosmetics import & distribution company Silkway. *

Nyt seuraa jatkoa pari viikkoa sitten julkaisemalleni Natura Siberica -arvostelulle. Toinen merkki jota sain Silkwaylta testattavakseni on Planeta Organica. Tästä tuotesarjasta oli hyvin vaikea löytää tarkempaa tietoa kielellä, jota ymmärtäisin, mutta ainakin sen verran olen saanut selville, että suurin osa tuotteista on käsin tehtyjä ja ainesosia niihin kerätään ympäri maailmaa, Siperiasta Brasiliaan. Tuotteiden sertifikaateista en onnistunut löytämään tietoa, mutta faktahan on, että monet luonnonkosmetiikkamerkit eivät ole sertifioituja, koska sertifikaatit ovat kalliita ja vaikuttavat näin ollen myös tuotteiden hintaan. *Edit 2.10.2013 Sain tietää, että osalla Planeta Organican tuotteista on ICEA-sertifikaatti.*




Planeta Organica Cooling Eye Gel lupaa etiketissä silottaa silmänympärysihoa ja vähentää turvotusta, tummia silmänalusia sekä vanhenemisen merkkejä. Tuotteen vaikuttavia aineita ovat muun muassa vanamo- ja malvauute, teepuunlehtiöljy (Tea Tree, varmasti monille tuttua ainetta), pagodipuun kukkauute ja mantshurian araliauute. INCI-lista on pitkä ja täynnä erilaisia öljyjä, vitamiineja ja entsyymejä (muun muassa Q10:ä). Tuote on melko juoksevaa, helposti levittyvää ja riittoisaa. Yhdellä pumpunpainalluksella sitä tulee jopa liikaa, nuppineulanpään kokoinen tippa riittää aivan hyvin. Tuoksu on kirpsakka, muttei häiritsevän voimakas.

Luultavasti juuri runsaasta vaikuttavien aineiden määrästä johtuen tuote aiheutti itselleni ensimmäisellä käyttökerralla harmillisesti päinvastaisen reaktion kuin olisi suotavaa, eli silmäluomeni turposivat. Silmänympärysihoni on hyvin ohutta (niinhän se useimmilla on, mutta omalla kohdallani puhutaan ekstraohuesta), enkä ole juurikaan käyttänyt silmänympärysvoiteita tai seerumeita. Voi siis olla, että yhtäkkiset vahvat vaikuttavat aineet saivat aikaan jonkinlaisen shokkireaktion. Myöhemmillä käyttökerroilla (jatkoin sinnikkäästi testaamista) levitin tuotetta vähemmän ja kuulostelin vaikutuksia. Parin käytön jälkeen iho ilmeisesti tottui geeliin, sillä turvotusta ei ole enää ilmennyt. Iho tuntuu aavistuksen kosteutetummalta, mutta muuten en omalla kohdallani huomannut erityisiä vaikutuksia. Vakiokäyttöön tämä geeli ei itselläni jää, mutta uskoisin sen olevan toimiva tuote sellaiselle, jonka iho ei ole yhtä herkkä ja jos tummat silmänaluset tai silmäpussit vaivaavat.




Planeta Organica Algal Face Mask for Dry and Sensitive Skin eli kuivan ja herkän ihon kosteuttava levänaamio on hauskaa, vihreää hyytelöä. Lupaus on, että tuote kosteuttaa, raikastaa ja silottaa kuivaa ihoa. Vaikuttavia aineita ovat muun muassa kosteuttava parapähkinäsiemenöljy (Bertholletia Excelsea Seed Oil, ilmeisesti suomenkielisessä etiketissä Amazonin vesipähkinä), erilaiset levistä saatavat aineet kuten solmuleväuute (Ascophyllum Nodosum Extract) sekä monet kukkais- ja pähkinäöljyt.

Tuote levitetään puhdistetuille kasvoille ja annetaan vaikuttaa 15-20 minuuttia. Ensimmäisellä käyttökerralla tuote kihelmöi alkuun, muttei aiheuttanut iho-oireita tai ärsytyksiä vaan lopputulos oli luvatusti raikkaan ja pehmeän tuntuinen. Hyytelömäinen tuote pysyy iholla hyvin eikä valu (edes saunassa, halusin kokeilla myös ääriolosuhteissa). Tuoksu purkissa on melko pistävä, tuo mieleen miesten partaveden, mutta kasvoille levitettynä miedompi.

Tämäkin tuote vaikuttaa juuri sellaiselta, joka pääsee parhaiten oikeuksiinsa kuivalla talvi-iholla. Tällä hetkellä ihoni on jopa rasvoittumiseen taipuva (mitä ei olekaan tapahtunut ihan äsken!), mutta pakkasten tultua tilanne muuttuu varmasti ja aionkin palata asiaan talvituoteraportin merkeissä.


Natura Siberican tapaan myös Planeta Organica -tuotteita saa Silkwayn nettikaupasta sekä Organic Storesta Helsingistä. Ja nyt parhaaseen osaan!

Ensinnäkin: Lokakuun loppuun eli 31.10.2013 saakka blogini lukijat saavat -10% alennuksen sekä liikkeessä että netin kautta tehdyistä ostoksista koodilla "goingtorain". 

Ja toiseksi: Seuraa I Think It's Going To Rain Todayn historian ensimmäinen arvonta! Palkintona on yhdelle onnekkaalle 30 euron arvosta vapaavalintaisia tuotteita Silkwayn valikoimasta. Osallistuminen onnistuu selailemalla noita sivuja ja kertomalla kommenttiboksissa, mitä tuotteita valitsisit jos onni sattuisi potkimaan. Olisi mukava kuulla myös luonnonkosmetiikkakokemuksistanne, onko se jo ihan peruskauraa vai oletko vasta tutustumassa? Muistakaa jättää sähköpostiosoite (erityisesti anonyymit), että saan voittajan tavoitettua! Osallistumisaikaa on  31.10.2013 klo 21.00 saakka ja kaikilla on käytettävissään yksi arpa. Onnea matkaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

Esitellyt tuotteet ja arpajaispalkinnon lahjoittaa Silkway. / The products introduced here as well as the giveaway price are given by Silkway. 

Two weeks ago I introduced you Natura Siberica -products. Planeta Organica is the second Russian natural cosmetics brand I got for testing from Silkway. I acquainted myself with cooling eye gel and algal face mask for dry and sensitive skin. The first one has an impressive INCI-list with some very effective extracts and oils and unfortunately it caused my eyelids to swallow the first time I tried it. My skin is very thin so that must be part of the problem. However, I tried again and applied less of the product, and it seems that after couple of times my skin got used to it and there has been no more problems. I'm not going to take this product in regular use, however, since it seems that my skin needs a little less effectiveness. I'm sure, however, that this gel works for those with thicker eye contour skin and problems with dark under-eyes. The algal mask is cool, green jello that is easy to apply and doesn't trickle down your face but stays nicely put. It leaves the facial skin nice and fresh.  I can't wait to test it on my winter-dry skin later on! 

Also, Silkway gives all my readers -10% discount in their shop Organic Store in Helsinki as well as their webshop until 31.10.2013. There is also a giveaway: You can win 30 euros gift certificate to Silkway by browsing the webshop and leaving a comment in which you tell me which products you would like to have in case you won. Time to participate is until 31.10.2013, 9pm. Remember to leave a working e-mail address!  The giveaway is only valid in Finland.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Testissä Natura Siberica -kosmetiikkaa | Testing Natura Siberica Cosmetics

*Blogiyhteistyö Silkway -kosmetiikkamaahantuojan kanssa / In collaboration with cosmetics import & distribution company Silkway*

Vilautinkin jo reilu viikko sitten hieman pakkauksen kulmaa ja kerroin, että olen päässyt tekemään ensimmäisen kerran blogiyhteistyötä. Sain luonnonkosmetiikkaa maahantuovalta Silkwaylta testattavakseni Natura Siberica ja Planeta Organica -merkkien tuotteita, joista tarkan testailun ja syynäämisen jälkeen sitten kirjoitan tänne kommenttia.

Mitä blogiyhteistöihin noin yleisesti ottaen tulee, niin tämä on tosiaan itselleni ensimmäinen laatuaan ja lähdin mukaan, koska tuotteet vaikuttivat ennakkotarkastelun perusteella laadukkailta ja sellaisilta, joita voisin kuvitella ostavani. Joka kerta kun kirjoitan blogin kautta saaduista tuotteista, teen sen myös selväksi heti postauksen alussa, eli koskaan ei tarvitse arvailla, että onkohan tämäkin nyt taas vaan hirveää mainostusta. Tekstissä olevat linkit eivät ole niin sanottuja affiliate-linkkejä, eli niiden klikkailusta ei tipu roposia minun kukkarooni.


Natura Siberica on venäläinen luonnonkosmetiikkabrändi, jonka perusraaka-aineet ovat Siperian karuissa oloissa villeinä kasvavia kasveja. Natura Siberican tuotteita on huomioitu muun muassa Best Green Cosmetics 2012 -palkinnolla Cosmoprof-festivaaleilla Italiassa ja merkin tuotteista ainakin osa on Eco Bio -sertifioituja. (Lisää sertifikaatista täällä.) Toistaiseksi merkin tuotteita on saatavilla Venäjän lisäksi muun muassa Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä, Romaniassa ja täällä Suomessa.

Sain testattavakseni Natura Siberica -yökasvovoiteen kuivalle iholle, kosteuttavan silmämeikinpoistovaahdon sekä seetrisaippuan. Kaikkia olen testannut nyt reilun viikon ajan normaalikäytössä.

Yökasvovoide kuivalle iholle pohjautuu pakkauksen mukaan mantshurian aralia -kasviuutteeseen, kosteutta sitoviin lipideihin ja kasviperäiseen prokollageeniin [Aralia Mandshurica Extract, Lecithin (liposome complex), Hydrolyzed Collagen (vegetable pro-collagen)]. Suurimpia kysymysmerkkejä itselleni tuotteen inci-listassa ovat Sodium Polyacrylate, joka selvittelyjeni mukaan on ilmeisesti synteettinen aine, mutta julistettu kosmetiikassa turvalliseksi, sekä säilöntäaine Neolone, josta oli vaikeampi löytää selkeitä tietoja. Panin myös merkille, että vaikka suomenkielisessä etiketissä etupuolella kerrotaan tuotteen pohjautuvan Siperian setriöljyyn, koko ainetta ei löydy inci-listasta. Lienee lähinnä huolimattomuutta käännösetikettien teossa? *Edit 26.9.13: Siperian setriöljy on kuin onkin inci-listalla, mutta se on jäänyt puuttumaan suomenkielisestä lapusta. Pahvirasian kyljen alkuperäisestä printistä se kyllä löytyy. 

Voide itse on miedon tuoksuinen kuten muutkin kokeilemani Natura Siberican tuotteet. Pakkaus on ilmatiivis ja hygieeninen pumppupullo, jolla on helppo annostella sopiva määrä voidetta. Itse voide on helposti levittyvää ja nopeasti imeytyvää ja iho on aamulla mukavan mattapintainen, voide ei jätä tahmaista tai kiiltävää kerrosta eikä tunnu rasvaiselta niin kuin monilla yövoiteilla on tapana. Se on pitänyt ihoni varsin mallikkaasti kosteutettuna, mutta ihoni onkin kesän jäljiltä melko helppohoitoisessa jamassa. Tositestiin tämäkin voide pääsee vasta keskellä talvea ja aion varmasti palata asiaan silloin. En ole sataprosenttisen tyytyväinen tuotteen taustatietoihin ennen kuin teen lisäselvityksiä, mutta näillä näkymin aion käyttää ja ostaa tuotetta jatkossakin.


Kosteuttava vaahto silmämeikinpoistoon on etiketin mukaan hypoallergeeninen, eikä sisällä parabeeneja, synteettisiä väriaineita tai hajusteita. Inci-listan aloittavat erilaiset kukkaisuutteet ja puhdistavia aineita ovat muun muassa Cocamidopropyl Betaine, Coco-Glucoside ja Sodium Cocoyl Glutamate, kookosjohdannaisia kaikki. Listan loppupäästä löytyvät säilöntäaineet Sodium Benzoate ja Potassium Sorbate saattavat aiheuttaa yliherkkyysoireita (ks. linkit), mutta ensin mainittu on kuitenkin sallittu luontaisenkaltainen säilöntäaine BDIH-sertifioidussa kosmetiikassa.

Pakkaus on samankaltainen ilmatiivis pumppupullo kuin yövoiteessakin. Vaikka tuote on pullossa nestemäisessä muodossa, se tulee ulos vaahtona. Yksi painallus riittää yhden silmän ripsivärien poistoon. Jos meikkiä on enemmän, esim. eyelineria, tuotetta saa annostella useampaan otteeseen. Poistaa yhtä hyvin niin ekoripsarin kuin tavallisenkin, mutta ei tepsi vedenpitävään (mikäpä siihen nyt tepsisikään, terveisin nimimerkki En ole vieläkään keksinyt, miten vedenpitävän ripsivärin saa helposti pois). Tuotteella voi puhdistaa myös kasvomeikin; ainakin mineraalipohja ja Santen meikkivoide lähtivät helposti. Iholle jää raikas tuntu, tuote ei aiheuttanut minkäänlaista kihelmöintiä tai kuivumista.

Puhdistusvaahto oli ihan miellyttävä tuttavuus, tuoksu ja toimivuus olivat kohdallaan, mutta pidän silti enemmän misellivedestä, jota tällä hetkellä käytän silmämeikin poistoon. Jos joku on tottunut käyttämään vaahtoa, tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen tuote.




Viimeisenä on käsintehty setrisaippua kuivalle ja herkälle iholle. Sen pääainesosa on siperian setrin (Pinus Cibirica, Siberian Pine) siemenöljy, jonka lisäksi mukana on muun muassa manteliöljyä, tyrniöljyä, mustaviinimarjan siemenöljyä ja muita ihoa ravitsevia ja kosteuttavia öljyjä. Puhdistavana aineena toimii Sodium Hydroxide eli tuttavallisemmin lipeä.

Saippua on pakattu kauniisti pahvirasiaan ja paperikääreeseen, joskin Lushin totaalisen pakkaamattomiin saippuoihin tottuneena rasia JA kääre tuntuvat vähän liioittelulta. Sisältä paljastuu pienen nyrkin kokoinen pyöreä saippuapallo, joka näyttää siltä että se todella on käsintehty (hyvässä mielessä). Tuoksu on saippuaisen mieto, vähän metsäinen (niin kuin setrisaippuan kuuluukin). Olen käyttänyt tätä saippuaa käsien pesuun ja meikinpoistoon ja täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt: Yleensä kasvojen pesu millä tahansa saippualla johtaa lähinnä hirveään kuivuuteen, kiristykseen ja hilseilyyn, mutta tämän saippuan jäljiltä iho on puhdas ja pehmeä. Voisin kuvitella siirtyväni kasvojenpuhdistusgeelistä tämän saippuan käyttöön. Ehkä sitä voisi kokeilla myös suihkusaippuana... Tuotteen riittoisuudesta on tässä vaiheessa paha sanoa, mutta kun kerran kasvot puhdistuvat parilla hieraisulla niin uskoisin sen kestävän kevyesti ainakin täältä vuoden päähän.

Kokonaisuudessaan sanoisin, että Natura Siberican tuotteet ylittivät odotukseni laadukkuudellaan. Jotenkin sitä ehkä suhtautuu hieman epäillen kaikkeen, mikä tulee itänaapurista (varsinkin kun muistaa ne karmeat suklaat mitä joskus 15 vuotta sitten ostettiin Sortavalasta, hrrr), mutta kyllähän sielläkin osataan tehdä laadukasta jälkeä. Pakkausten suomenkielisissä etiketeissä olisi vielä hiomista, ja onhan se fakta että tyylikäs pakkaussuunnittelu kärsii kun päälle lätkitään tarroja. Hintatasoltaan Natura Siberica liikkuu keskihintaisesta edulliseen -haarukalla.

Natura Siberican tuotteita saa Suomessa tällä hetkellä ainakin Organic Storesta Helsingissä sekä Silkwayn verkkosivujen kautta. Ilmeisesti noille sivuille on piakkoin tarkoitus aueta myös verkkokauppa, mutta tuotteita pystyy tilaamaan netin kautta jo nyt.

Tulossa on vielä toinen postaus Silkway-yhteistyöhön liittyen! Toivottavasti jaksatte lukea senkin, tästä kun tuli pitkä kuin nälkävuosi.

Esitellyt tuotteet saatu Silkwaylta / Products introduced in this post were received from Silkway


A while ago cosmetics import and distribution company Silkway contacted me and offered me this wonderful opportunity to try out some of their products. I received their package over a week ago and since then I have been testing the products, part of which I want to introduce here. Russian brand called Natura Siberica bases their products on mainly Siberian plants and herbs. I tested a nightcream for dry and sensitive skin, eye make up removing foam and a handmade cedar soap. I was very pleased with the quality of the products. They all have a nice, mild scent and they do what they are supposed to. The cream absorbs quickly and moistens the skin nicely, making it feel fresh in the morning. The eye make up removing foam works well for both ecological mascara and the ordinary sort. (Not water-proof, though. But then again, I don't know what would.) What surprised me most was the soap: it didn't make my face dry and tight even though I used it to wash away make-up! I think I'm going to test it as a shower soap next. All in all I rather liked the products, yet there were couple of question marks in the ingredients list that I want to peruse. 


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kun meikittömyys alkoi näyttää hyvältä | When Make-up-less Started Looking Good

90-luku on alkanut nostella päätään yhdessä jos toisessakin muodossa. Ihan tässä vähälle aikaa sekä Nelliinan vaatehuoneessa että Kaikki mitä rakastin -blogissa (jota varmaan kaikki lukee) oli ysäriaiheiset postaukset. Kukkakuvio näytti Nelliinan päällä hämmentävän hyvältä, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kummittelemaan Kaikki mitä rakastin -Eevan tekstistä meikkaamaton Gwyneth Paltrow ja ylipäätään sellainen yhdeksänkymmentäluvulle ominainen huolettomuus. Kaikki ei ollut niin vakavaa, eivätkä ihmiset olleet samanlaisia terveyshippejä kuin nykyisin.  

"En kaipaa viiruiksi piirrettyjä kulmakarvoja, kaksi sävyä liian vaaleaa meikkivoidetta tai kaksi sävyä liian tummia huultenrajauksia, mutta minusta me voisimme oppia jotain 90-luvun valokuvista.

Tärkeimpänä tietysti sen, että täydellisyys on oikeastaan aika... tylsää.

Nykyajan punaisilla matoilla kaikki on viimeistä hiussuortuvaa myöten puunattu, aseteltu, botoxattu ja kiillotettu, mutta kun vertaan nykyajan julkkiksia näihin kuviin, luulenpa arvaavani, kummat naiset olisivat ensivaikutelman perusteella hauskempaa seuraa. " 

Eeva Kolu, Kaikki mitä rakastin



Vasen: Getty Images. Oikea: Kaikki mitä rakastin / Tumblr


Jäin pohtimaan tätä aihetta ja tulin siihen tulokseen, että ainakin omassa arvomaailmassani on tapahtumassa voimakas vastareaktio juuri tuolle nykyajan täydellisyyden vaatimukselle keinoripsineen ja muovikynsineen. Meikkaamattomuus on alkanut näyttää niin kovin paljon paremmalle kuin vimpan päälle väännetty meikki. Meikkaamattomat tai hyvin kevyesti ehostetut tytöt ja naiset näyttävät niin paljon viehättävämmille kuin sellaiset, joista näkee että peilin edessä on vietetty tunti jos toinenkin. Sama ajatusmaailma on ilmeisesti valtaamassa alaa myös meikkitaiteilijoiden parissa. 

"Pinnalla on siis luonnollinen look, joka jättää suosiolla tilaa ihon pienille epätasaisuuksille, eikä yritä tiukkapipoisesti piilottaa kaikkea. Paksu pakkeli, jolla haetaan photoshopattua lopputulosta on Brucen* mielestä aivan passé. Kiinnostavampaa on jättää ihon luonnollisuus esiin, olkoonkin, että siinä olisi niin sanottuja virheitä."
Jolien toimituksen blogi*Bruce Mousset, Couleur Caramelin meikkitaiteilija


"Less is more and don’t hide behind your makeup. There is no need to be fully made-up all the time. Keep it light and simple, and if you’re heading out somewhere special, choose one feature to really play up."
Meikkitaiteilija Hilary Jenset 

Lily Cole & Jennifer Lawrence kevyessä meikissä (ei meikittömänä, niin kuin jälkimmäisessä jutussa väitetään).

Näissä merkeissä olen itsekin pyrkinyt vähentämään meikin käyttöä erityisesti arkisin. Juhlameikin kanssa tulee tuhrattua edelleen vähän raskaammalla kädellä, mutta sitäkin voisi alkaa miettiä uudelta kantilta. Sen jälkeen kun aloin käyttää luonnonkosmetiikkaa, kasvojen iho on muutenkin parantunut kummasti joten sitä myös kehtaa esitellä ilman paksua meikkivoidetta. (Mikä onkin muuten yksi pahimpia noidankehiä: huonoa ihoa pyritään peittelemään paksulla meikillä, mikä puolestaan tukkii ihohuokosia entisestään. Normimeikkivoiteet kun sisältävät muun muassa mineraaliöljyjä, jotka aiheuttavat finnejä ja epäpuhtauksia.) Ja totuushan on, että vaikka itsellä olisi millainen rumapäivä tahansa, muut eivät sitä näe vaan kiinnittävät huomionsa lähinnä asenteeseen. Jos unohtaa oman naamansa hetkeksi ja nauraa kavereiden kanssa, ei meikillä tai meikittömyydellä ole mitään väliä.


I have noticed a change in my ideas on what kind of make-up looks good. Today's perfection-demanding tendencies seem outdated and dull and thick make-up mostly boring. And it's not just me who finds natural, light make-up the more appealing option; the make-up artists seem to think so as well. Look how fresh Lily Cole and Jennifer Lawrence look, and hey, you can actually see their own skin under the make-up! 

lauantai 31. elokuuta 2013

Vartalovoiteet vertailussa | Body lotions under scrutiny


Tässä kevään ja kesän mittaan on tullut kokeiltua eri luonnonkosmetiikkamerkkien vartalovoiteita. Hyvän ekovoiteen löytäminen onkin ollut tärkeää, koska vartalovoide on kirkkaasti suurimmalle ihoalueelle levitettävä kosmetiikkatuote, jossa ei tarvitsisi olla yhtään ylimääräistä myrkkyä joka imeytyy valtaisan pinnan kautta elimistöön. Ja koska kuiva, atooppinen iho vaatii paljon ja jatkuvaa kosteutusta, ei vartalovoiteen hinta saisi kuitenkaan liidellä pilvissä. Kulutustahti on keskimäärin purkki kuukaudessa, talvella enemmänkin.

1. Urtekram Nordic Birch Body Lotion  2. Benecos Body Cream

1. Urtekram Nordic Birch Body Lotion
Pehmeä ja helposti levittyvä koostumus, imeytyy nopeasti. Mieto, kirpeähkö tuoksu. Hyvä perusvoide, ei tee iholle ihmeitä mutta niitä en tämän hintaluokan tuotteilta odotakaan. Kunhan ei kiristä. Plussaa pumppupullosta. Löytyy ainakin Prismoista, ehkä myös hyvinvarustelluista S-Marketeista. Hinta noin 7,90 (tarkkaan en muista). EcoCert-sertifioitu.

2. Benecos Body Cream
Nimensä mukaisesti paksu, kermaisa koostumus josta itse ainakin tykkäsin. Hieman työläämpi levittää kuin maitomaiset tuotteet. Imeytyy melko nopeasti. Miellyttävä, makeahko tuoksu (ei liian imelä). Pidin tuotteesta kovasti, samoin pakkauksen ulkomuodosta (tosin miinusta siitä, että se on muovia eikä alumiinia, jolta se näyttää). Löytyy ainakin Lifesta (taisi olla Eco Beautyssakin, en mene vannomaan), hinta myös 7 euron paikkeilla. BDIH-sertifioitu.


3. Weleda Citrus Hydrating Body Lotion 4. Mádara Nourishing Cream dry/very dry skin

3. Weleda Citrus Hydrating Body Lotion
Juokseva, maitomainen koostumus joka on nopea ja helppo levittää ja imeytyy salamana. Raikas, voimakkaan sitruunainen tuoksu. Sopii kesäkäyttöön, kun iho ei ole ihan hirveässä kunnossa eikä sen huoltamiseen viitsisikään käyttää sikana aikaa. Hyvä, ilmatiivis pumppupullo. Omani ostin laivalta keväällä, mutta saatavilla myös mm. Eco Beautysta ja Sokokselta. Hinta noin 14e. NaTrue-sertifioitu.

4. Mádara Nourishing Cream dry/very dry skin
Paksu koostumus, levittyy hitaasti ja vie hetken imeytyä. Jännä, Madaran tuotteille ominainen mieto tuoksu jota ei voi kuvailla muuten kuin kasviseksi (lähinnä tulee mieleen sormien välissä hierotut koivunlehdet ja erilaiset heinät). Käytin keväällä huhti-toukokuussa, jolloin iho oli vielä talven jäljiltä katastrofi. Ei tehnyt varsinaisesti ihmeitä, vaikka erittäin kuivalle iholle onkin suunnattu. Ostin Jolien verkkokaupasta, mutta saatavilla myös Eco Beautysta, Sokokselta ja Lifesta. Hinta Joliessa noin 18e, toisin sanoen hieman hinnakas jokapäiväiseen käyttöön. EcoCert-sertifioitu.


5. Sante Goji Power Body Lotion
5. Sante Goji Power Body Lotion
Kevyt, juokseva koostumus. Nopeasti levittyvä ja imeytyvä. Voimakkaan karkkinen tuoksu, ei tule ensimmäisenä goji-marjat mieleen. (Makeat tuoksut tuntuvat olevan Santen tuotteille tyypillisiä.) Ainakin kesäiholle riittävä kosteutus, tykkään kovasti. Ostin Eco Beautysta, hinta 8 euron paikkeilla. Hinta-laatusuhde kohdillaan. NaTrue- ja BDIH-sertifioitu.

Lemppari: Lemmikkiä on vaikea valita, mutta ehkä se on tuo Sante jännän tuoksunsa kanssa. 
Vakkari: Vakiokäyttöön jää luultavasti Urtekram, koska se on hyvä perustuote, ei huimaavan hintainen ja helposti marketistakin ostettavissa kun entinen uhkaa loppua. 
Pettymys: Mádara oli hintaansa nähden melkoinen nööp. 

Huom! Luonnonkosmetiikkaa hankkiessa kannattaa aina tehdä myös hintavertailua; itse ainakin olen huomannut hinnoissa useiden eurojen eroja. Hyvänä esimerkkinä Lily Lolon meikit, jotka tilaan aina suoraan Briteistä, koska suomalaisten jälleenmyyjien hinnat ovat aivan järjettömiä. (Niin järjettömiä, että kannattaa maksaa postikulut.) 

Linkit eivät ole ns. affiliate-linkkejä, eli vaikka ne johtavatkin nettikauppoihin, minä tai kukaan muukaan ei hyödy niiden klikkailusta. Lisäsin ne lähinnä siksi, että niiden takaa voi tarkastella tarkempia ainesosaluetteloita ym. tietoja. / The links are not affiliate links, that is, not me or anyone else gets benefit if you click them. 


Here are some of the natural cosmetics body lotions I have been testing during the past spring and summer. I think it's important to find a good, effective and affordable eco lotion for everyday use, because skin is the largest area we spread cosmetics on, and I don't want to have any extra poisons sucking through it to my system. My favorite of these lotions is Sante (number 5), because it spreads quickly and doesn't leave my skin sticky. Also, the candylike scent is so outrageous I have to like it! It's not too pricey, either; around 8 euros or so. My everyday-lotion, though, ended up being Urtekram Nordic Birch (number 1), because it's trustworthy basic lotion with mild scent and thick enough consistency for my dry skin. It's also very affordable (from 5 to 7 euros) and has a practical pump  bottle. Most disappointed I was with Mádara (number 4), because it was especially meant for very dry skin but worked no miracles on mine. It is also the most pricey of these five. 

tiistai 13. elokuuta 2013

Kohti luonnollisempaa: Santen puuteri ja meikkivoide | Natural life: Sante stone powder and make-up cream



Olen lykännyt ja lykännyt luonnonkosmetiikkameikkivoiteen ja -puuterin hankkimista jo pitkän aikaa, koska ne ovat sellaisia tuotteita joiden hankkiminen netistä ilman etukäteen testaamista on melkoista arpapeliä. Jostain syystä olin kokonaan missannut sen tiedon, että joensuulaisessa kauneushoitola Eco Beautyssa on tarjolla laaja valikoima luonnonkosmetiikkaa. Kun toveri sitten valaisi minua tästä seikasta, ei enää ollut mitään estettä puuterin ja meikkivoiteen hankkimiselle. 

Meikkipohjana olen käyttänyt kohta pari vuotta Lily Lolon mineraalipohjaa (luonnonkosmetiikkaa siis sekin), mutta kaipasin kuitenkin meikkivoidetta sen rinnalla käytettäväksi. Puuteri puolestaan on ollut tavallista kosmetiikkaa, mutta nyt kun sekin alkoi vedellä viimeisiään niin sain hyvän syyn ottaa härkää sarvista. Ei muuta kuin Eco Beautyyn ja myyjän pakeille.

Meikkivoiteen valintaa alustin lueskelemalla netistä arvioita ja kommentteja eri luonnonkosmetiikkavoiteista. Vahvimmat vaihtoehdot olivat Laveran, Dr. Hauschkan ja Santen meikkivoiteet ja päädyin omia tarpeitani ja hyviä arvosteluja seuraten valitsemaan viimeksi mainitun. Se on myös hinta-laatusuhteeltaan ihan järkevissä mittasuhteissa, 30 ml:n pumppupullo maksoi 17,40, eli samoissa hintaluokissa liikuskellaan kuin normikosmetiikassakin. Puuteriksi valitsin loogisesti Santen puristepuuterin, joka on samanhintainen kuin meikkivoidekin. 

Yhden päivän testauksen perusteella Santen meikkivoide on miellyttävän tuntuinen iholla ja on kestänyt menossa mukana karkailematta naamalta. Voide ei ole kovinkaan peittävää, yksi ohuehko kerros vastaa suunnilleen kevyttä mineraalipohjaa eli täysin tasaisen virheetöntä nassua sillä ei saa. Useamman kerroksen levittäminen päällekkäin osoittautui myös haastavaksi: ensimmäinen kerros lähtee rullautumaan alta, kun päälle yrittää levittää uutta. Jos haluaa peittävämpää jälkeä, pitää siis yrittää saada heti ensimmäisestä kerroksesta riittävän paksu. Voiteen tuoksu on makeahko, mutta se ei onneksi jää naaman ympärille leijumaan koko päiväksi. 

Puuteri on samoin vain kevyesti peittävä, mutta pysyy kasvoilla hyvin (lisäsin sitä vain kerran päivän aikana). Tuoksu on yhtä makea kuin voiteessakin, ja tästä olikin myyjän kanssa puhetta että tuoksunsa takia Santen tuotteet eivät välttämättä sovi kaikille. 

Ainoat valittamisen aiheet tulevat oikeastaan lähinnä teknisistä seikoista, ei niinkään puuterin itsensä toiminnasta: rasia on melko kookas ja painava suhteessa muihin joita olen käyttänyt (esim. Lumene ja Oriflame), joten sen roudaaminen vaikkapa pienessä iltalaukussa ei suuremmin houkuttele. Toisekseen rasian mukana ei tule omaa puuterivippaa, vaan se täytyy hankkia erikseen (jos ei sellaista jo omista). 

Ainakin tässä vaiheessa olen tyytyväinen hankintoihini, enkä ollenkaan kaipaa perinteistä meikkivoidetta! Eco Beautysta ja muista Joensuun luonnonkosmetiikka-apajista kertoilen myöhemmin vielä lisää, stay tuned.

Hankimani tuotteet olivat
Sante Soft Cream Foundation No. 01 
Sante Compact Powder No. 01 ja
Sante Goji Power Body Lotion (jota en ole vielä testannut)



I finally purchased my very first natural cosmetic make-up cream and stone powder. Both were by German brand Sante and after one day of testing I am very pleased. They leave a light, fresh feeling on my face and stay put the whole day. I only needed to add powder once, so that's not too bad. The fragrance is rather sweet, but luckily it doesn't linger. I really don't miss the "traditional" make-up base at all! 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Bloginikseistä kesän pelastus | Blog tips that saved my summer

Ohoho nyt nähdään jotakin ennen kuulumatonta: meitsi tekee postauksen tukasta ja meikistä. 

Minähän olen siis ihan totaalikäsi mitä tulee kampausten tekoon ja eyeliner-rajauksiin. Mutta tänä keväänä opin Pupulandia-blogista kaksi juttua jotka ovat pelastaneet minut niin monelta hius- ja meikkikriisiltä tänä kesänä, että ne on pakko jakaa täälläkin. Jos vaikka joku muukin välttyisi edes yhdeltä bad hair daylta tai eyelinerkriisiltä tämän ansiosta. 

Havaintokuvat on omista maisterijuhlistani ja ne ystävällisesti hotasi sisko Lare.



No se tukka. Kaikessa nerokkuudessaan niin yksinkertainen, että itku pääsee kun en ole tätä aiemmin tajunnut. Otetaan hiuspanta mallia jousto, rämpsäytetään se pään ympärille niin, että se jää hiusten päälle ja sitten vaan kääräistään hiusten latvat pannan alle. Muutama pinni varmistamaan höskän paikallaanpysyvyys ja se on siinä. Vähän voi lakkaa laittaa jos siltä tuntuu. 

Tämä kampaus onnistuu jo melko lyhyelläkin tukalla, mutta pidemmällä siihen saa tietysti enempi volyymiä. Jos tukkaa on vähänlaisesti, niin pieni tupeeraus ei tee pahaa ennen pannan laittoa. Tupeerauksella ja hapsottavilla haivenilla kampauksesta saa vähän huolettomamman, mutta halutessaan siitä voi tehdä myös siistin ja sileän salonkiversion. Omaan tukkaani tein vähän kiharaa näitä juhlia varten, mutta ne nyt sitten tietysti oikeni jo hiustenlaittovaiheessa. Sekaan törkkäsin päivänkakkaran, joita jäi yli ovikranssista (kovin eleganttia, kyllä).


No sit se meikki. Vuosikaudet olen sitkeästi yrittänyt treenata nestemäisellä eyelinerilla tuhraamista, mutta eihän siitä ole mitään tullut. Hirveät läjät pumpulipuikkoja on tuhlattu ja joka kerta rajaukset on levenneet levenemistään kun jostain kohtaa on pitänyt korjata ja sitten ne rajaukset on aina peittäneet puoli luomea. Kaunista. No sitten tulee ihana Pupulandian Jenni ja jakaa ammattimeikkaajan vinkin: kannattaa tehdä se rajaus ensin kajal-kynällä ja vetää vasta sen päälle eyeliner. Näin rajaus asettuu siihen mihin sen pitääkin, eikä ripsen tyveen jää niin herkästi "värittämättömiä" kohtia. Ja voin kertoa että TOIMII! Herranjestas miten yksinkertaista. 

Että näillä on menty aika monet fiestat tänä kesänä, mukaanlukien Ilosaarirock ja kahdet valmistujaiset. Loppukesästä olisi vielä parit häät tulossa, ja voi olla että turvaudun tähän samaan ratkaisuun niissäkin jos ei kampaajalla tapahdu mitään radikaalia. 

Linkkaisin suoraan Jennin alkuperäisiin postauksiin, mutta ne ovat toistaiseksi hukassa koska Pupulandia muutti alkukesästä ja vanhat postaukset ovat vielä jossakin internetsin syövereissä. Voin koettaa seurailla tilannetta ja jos pääsy noihin postauksiin joskus taas aukenee niin lupaan ne myös linkata tänne.

Early this summer I learned two things from the wonderful blog Pupulandia that have saved me from so many make-up and hair crises that I have to share them with you. 

First, the hair. It's so stupidly simple that it made me want to cry for not realizing it sooner. You take a headwrap, snap it around your head and then wrap the ends of your hair around and under it. Then secure with some bobby pins and maybe a bit of hair spray. It makes a different look whether you leave stray locks here and there or make it nice and smooth.  

Second, the make-up. I have always been terrible with liquid eyeliner, but the writer of Pupulandia shared this tip from professional make-up artist: first, line your eyes with make-up pen (kohl) and only after that apply the liquid eyeliner. It makes the liquid spread more smoothly and stay where you want it to stay. Also, it's less likely that there are "bald spots" between the line and your lashes. And it works! Hooray! No more bad eyelinings! 

I've gone through two graduation parties and a rock festival with this look and there are still two weddings coming up. It's so nice not to have a make-up and hair crisis every damn time.  

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kohti luonnollisempaa: testissä Madara

Jatketaan uudenvuodenlupauksen merkeissä. Ostin itselleni joululahjaksi pienen pakkauksen Madaran ihonhoitotuotteita testausmielessä, en ollut vielä aiemmin merkin tuotteita kokeillut vaikka olen kuullut niistä puhuttavan hyvää. Madara on siis EcoCert -sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, joka tekee ihon- ja hiustenhoitotuotteita. 

Joululahjapaketissa oli pienet (noin 35ml:n) putkilot koko vartalolle ja kasvojen iholle tarkoitettuja voiteita: koko vartalon Nourishing Cream -kosteusvoide, kullanhehkua iholle jättävä Flower Dust Lotion, sävyttävä päivävoide Moon Flower Rose Beige sekä superkosteuttava SOS Moisture Cream hyvin kuivalle iholle. 



Vartalon kosteusvoiteeksi Nourishing Cream oli minun tarpeisiini vähän turhan kevyttä kamaa. Talvisaikaan atooppinen ihoparkani on niin järkyttävän kuiva että siihen tarvitaan vähän tuhdimmat tökötit, mutta kesäaikaan tämäkin voide varmaan toimisi aivan mukavasti.

Flower Dust Lotionia en ole edes hirveästi käyttänyt, mutta kosteuttavilta ominaisuuksiltaan se vaikuttaisi samanlaiselta kuin Nourishing Creamkin. Ihoni kun on mitä on, en ihmeemmin kaipaa kullan kimallusta sen karkeutta korostamaan. Jos olisi täydellinen iho, voisihan tuollaista olla ihan hauska käyttää vaikka kesäaikaan mutta näissä olosuhteissa en usko että ikinä tulee tarvetta hankkia moista ainetta yhtään tuota testeriä isompaa purkkia. :D


Sävyttävä päivävoide oli omalle iholleni liian tummaa eikä läheskään tarpeeksi peittävää. En ole muutenkaan koskaan käyttänyt sävyttäviä päivävoiteita, sillä kirjava naamani kaipaa ronskimpaa peittävyyttä. Mukavasti se kuitenkin kosteutti kuivaa ihoa. 

Suosikkini tästä paketista oli kirkkaasti SOS Moisture Cream. Kevyt, vähän geelimäinen voide levittyy hyvin ja vaikuttaa riittoisalta, pieni määrä riittää koko kasvoille. Voide imeytyy nopeasti ja tuntuu tosi tehokkaalta. Myös kasvojeni iho on talvisin hirvittävän kuiva ja pintahilseilevä, mutta siitä ei ole ollut riesaa sen jälkeen kun otin tämän voiteen testiin. Eli sitten kun tämä testituubi loppuu, taidanpa ostaa samaa ainetta ihan ison purkin! Jos vaikka selviäisin kerrankin talvesta ilman sitä pahaa mieltä, jonka pintakuiva iho yhdistettynä meikkausyrityksiin yleensä aiheuttaa. 

Jännintä näissä Madaran voiteissa oli tuoksut! Jokainen voide tuoksuu vähän erilaiselle sen mukaan mitä raaka-aineita niihin on käytetty, ja jokaisesta syntyi jos jonkinlaisia mielleyhtymiä. SOS -voiteesta tuli mieleen tuoreen hakkeen tuoksu, sellainen kaarnainen. 


I bought myself some Madara -products as a Christmas gift because I wanted to test whether they are worth all the praise I've heard. My favorite of these testers was SOS Moisture Cream that was really light and worked miracles on my winter dry skin. I'm definitely going to take it to everyday use. Also what I like about Madara products is the nice, natural scent they all have. 


PS. Kuvien taustana toimi muuten isännän töistä saama joululahjaviltti. Voinette kuvitella että omin sen kertalaakista. Se on niin lämmin ja pörröinen! 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Arpaonnea

Tässä viime aikoina onni on potkinut erinäisissä arvonnoissa suorastaan hämmentävän tiheään. Yksi onnenpotku sattui Pupulandia-blogin Jolie-arvonnassa, jossa voittajat saivat siis valita Jolie-luonnonkosmetiikkakaupan valikoimista mieleisensä palkinnon. (Niin että kiitos vain sekä Jennille että Jolien tyypeille!) Minä valitsin Terre d'Oc-merkin ripsivärin, kun halusin kokeilla että miten luonnonaineksista tehty ripsari pärjää 'tavalliselle' ripsivärille. 

Viime viikolla postilaatikossa odotti kiva kirje. 


Ja kuoren sisältä löytyi kaunis paketti kivan saatekirjeen kanssa. Vähän aikaa piti hypistellä ennen kuin raaskin aukaista tuon kääreen.


Ja tämmöinen kaunis pakkaus sieltä kääröstä kierähti esiin.


Kerran olen tätä testannut ja täytyy myöntää, että miun rima on ripsivärin suhteen sen verran korkealla, että ei tämä vedä vertoja normiripsarille. En tietenkään tajunnut ottaa kuvia, mutta onneksi Halo-blogin Hannamari on tehnyt sen ja myös kirjoittanut aiheesta kattavasti. Vähän ehkä pani miettimään, kun Hannamari mainitsi tavallisten kemikaaliripsarien sisältävän syöpää aiheuttavia aineita. Se kyllä nopeasti kallistaa vaakaa luomuripsarin suuntaan vaikka se vähän helpommin lähteekin valumaan, jos silmistä vuotaa vettä ja vaikka se vähän jättääkin paakkuja vaikka kuin harjais. 

Mutta katsellaan nyt. Otan Terre d'Ocin vakituiseen käyttöön kunhan entinen ripsarini loppuu. Palataan asiaan sitten muutaman kuukauden käytön jälkeen ja katsotaan mikä on lopullinen tuomio. 

Nyt mie lähen maalle ja veikkaan että seuraavan kerran tulee Halloween-henkisiä kuulumisia, ehkä vasta ensi viikon puolella. Kassellaan, miten hurjat on meiningit viikonloppuna. 

lauantai 8. syyskuuta 2012

Nerouden multihuipentuma eli aina ei vaan voi tajuta

Tänään tunsin oloni taas tosi fiksuksi. 

Tämän nerokkuuden tunteen aiheutti mineraalimeikkipuuteri, joka alkoi vedellä viimeisiään. Tai jos tarkkoja ollaan, ei puuteri, vaan se purkki. Kyseinen aine oli ollut minulla käytössä jo vuoden (oli siis hintansa väärti, riittoisaa ainetta kuin mikä!), mutta vasta nyt, kun aloin kammeta purkin sihtikantta auki saadakseni rippeetkin pohjalta talteen, huomasin että "hei tässähän on tämmönen kätevä kääntökansi tähän sihtiosan päälle, enpäs oo aikasemmin tajunnu!". 




Olin siis vuoden päivät aivan turhaan tuskaillut karisevan puuterin kanssa, kun sitä pöllähti sieltä purnukasta joka kerta kun kannen aukaisi ja sitten sitä oli aina vaatteilla ja joka paikassa. Ja kun esittelin hienon löytöni, isännän kommentti oli: "Hei, jopa mie tiesin tuon." 

Taidan olla vähän hidas. 


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kynsihommia

Nyt kun on uusi blogi pystyssä niin sitä on alkuun ihan innoissaan postaamassa jokaisesta pienestäkin asiasta, mutta katsotaan vaan niin ei mee pitkään kun päivitystahti on kerran kuussa -osastoa. 

Mutta pitää nyt esitellä kun kävin eilen taas Tiinun luona laitattamassa kynnet kuntoon. Mulla meni kynnet Tanskassa ollessa ihan hirvittävään kuosiin, ja heti kotiin päästyäni laukkasin käsineni Tiinan luokse "Tee näille jotaki!" Silloin ensimmäisellä kerralla laitettiin tipit kun oma kynsi oli joka sormesta katkeillut niin lyhyeksi. Vähän aikaa meni totutellessa, kun kynsi olikin yhtäkkiä paljon pidempi ja paksumpi kuin mihin oli tottunut. Mutta hyvin niiden kanssa oppi elämään, ja mulla kesti tosi pitkään - kolmisen viikkoa - ennen kuin piti mennä korjauttamaan.

Ensimmäiset kynnet. Kuva: Tiina V. 

Eilen Tiina sit hioi edellisten viritysten jäänteet pois (kolmesta sormesta oli jo ehtinyt tippi singahtaa irti) ja sitten laitettiin uudet geelaukset ihan oman kynnen päälle, kun ne oli nyt päässeet rauhassa kasvamaan pituutta. Ja tämän näköistä jälkeä tuli tällä kertaa: 


Noilla mustilla pitkulaisilla hipleillä tuli aika hauskan näköistä jälkeä. Peukalossa, keskisormessa ja pikkusormessa on hopeisista mikrorakeista ikään kuin säteet kärjessä, mutta se ei tuosta kuvasta erotu oikein hyvin. Mutta kiitos Tiinan, nyt on taas kynnet kuosissa ja kelpaa mennä lauantaina ristiäisiin edustamaan!