tiistai 16. lokakuuta 2012

Liikuntahöpötys



Se hyvin hyödyllinen löydös minkä tein kirpputorilla oli Rukan ulkoilutakki. Jo aiemmin syksyllä tein lopultakin investoinnin liikkumiseen ja kävin ostamassa lenkkikengät. Seuraavaksi alkoi esiintyä tarvetta ulkoilutakille, kun huppari ei enää tunnu riittävältä vaatetukselta syksyn kylmyydessä.

Olen viime ajat kierrellyt urheilukauppoja ja markettien urheiluosastoja ja hirvitellyt ulkoiluvaatteiden kolminumeroisia hintoja ja tullut siihen tulokseen, ettei minunlaisen tuuri-urheilijan kannata satsata moisia summia vaatteeseen, jota saatan käyttää ehkä kolme kertaa keväällä ja neljästi syksyllä. Kun sunnuntain kirppiskierroksella sitten vastaan tulla tupsahti ihan etsimättä hyväkuntoinen Rukan ulkoilutakki, oikean kokoinen eikä edes hinnalla pilattu (8e) niin siinä ei kahdesti tarvinnut miettiä että ostanko vai enkö.


Jos olisi varaa nirsoilla, niin en välttämättä mitään tuommosia koukeroita omiin nuttuihini valitsisi, mutta tässä tapauksessa menköön.


Kivasti fleecevuorattu nuttu tuntuu mukavalta päällä, mutta ei tämäkään mitenkään hirvittävän lämmin ole. Alle voi onneksi tunkea kerroksen jos toisenkin pitkähihaista niin jo tarkenee. Ja kun pitää lenkkeilyvauhdin tarpeeksi ripeänä niin ei palele! Takin alta pilkottaa kirppikseltä löytynyt t-paita.


Ja nyt kun toveri S asuu tuossa lähestulkoon nurkan takana niin lenkkeilyseuraakin on entistä paremmin tarjolla, ei tarvii yksin lähteä köpöttelemään. On meillä muitakin suuria urheilusuunnitelmia, saa nähdä miten lähtee sujumaan. Mutta että jos se tästä! Terveisin sohvaperuna vuodesta '87.

4 kommenttia:

  1. Mahtavan löydön olet tehnyt. Itse en löytänyt sopivaa takkia kirpparilta, mutta onneksi iskä kustansi mulle uuden ulkoilutakin, sillä kun on käyttöä, kun on kaksi koiraa. Sitku se liikuntakärpänen puree, ni se on menoa nimimerkillä ensi kesänä ekaa kertaa puolimaratonille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, veikkaan että mulla on vielä aika paljo matkaa ennen kuin alan maratoneista (tai edes puoli-sellaisista) haaveilla. :D Pitäis vaan ensin koettaa saada vähän säännöllisyyttä tuohon liikkumiseen niin siitä tulisi tapa, mutta tähän mennessä kaikki lenkkeily-yrityksetkin on aina kaatuneet siihen kun säät ei suosi eikä vesisateeseen tai pakkaseen kiinnosta lähteä. :D

      Poista
  2. Ota koira. Säännöllisyys löytyy äkkiä kun vaihtoehto on kakkaa, kakkaa lattialla. Ja sää on vain varuste ja lajikysymys. Täällä sataa "lunta" ja ulos oli päästävä.

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ota koiraa tämmöseen minikaksioon, hyvä kun kahestaan mahutaan olemaan. Muutenkaan en kyllä ottais koiraa, kissaihminen kun oon. Mutta sen takia tässä ollaankin suunniteltu sisälajiin siirtymistä, ettei tartteis kitistä että ei voi koska sää.

      Poista