| Milloin tästä tuli näin vaikeaa?

Ihanaa, että vaatteita voi taas viedä ulos tuulettumaan ilman, että tarvitsee ensin pukeutua eskimoksi. Talvi saikin jo riittää.

Tiedättekös kuomat, jostain syystä bloggaamisen pariin palaaminen tuntuu jotenkin kauhean vaikealta siihen nähden, että tämänhän pitäisi olla kivaa.

Ei vain tunnu olevan asiaa. Tosin tämäkin teksti meinasi muuttua saarnaksi vaatteiden hoidosta ja siitä, miten tuulettaminen vähentää pyykinpesun tarvetta. Kirveen alle meni sekin luonnos.

Vaatekaapissa sen enempää kuin kotonakaan ei tapahdu  mitään ja vaikka tapahtuisikin, se ei tunnu enää niin tärkeältä että siitä kannattaisi laatia kokonainen blogiteksti.

Onko muilla ollut samoja ongelmia ja jos on, miten olette päässeet niistä yli? Vai onko tämä vaan luonnollista kehityskulkua ja bloggaaminen ilmiönä (tai ainakin omana harrastuksena) yksinkertaisesti vetelee viimeisiään?

| Välitilassa

Koska viikonloppu meni reissussa, en loppiaisena jaksanut tehdä juuri muuta kuin kerätä joulukoristeet pois ja imuroida lattiat. Tällä hetkellä kämppä on vähän ankean näköinen, jääkaapin ovessa roikkuu puutelista ja pari hassua korttia (jotka ovat olleet siinä toista vuotta). Sohvapöytä näyttää kolkolta ilman liinaa. Kollaasitaulu on harmaanmusta aukko piirongin päällä, kun siihenkään en ole saanut aikaiseksi etsiä kuvia. Ikkunassa on vielä punaiset verhot, saa nähdä milloin ne ehtii tai jaksaa vaihtaa. Joulutähti voi edelleen paksusti ja tuntuu että niin kauan kuin se on hengissä, joulun rippeet viipyilevät kämpässä. Piparkakkutaloakin on urheista yrityksistä huolimatta vielä jäljellä ja sää on kuin marraskuussa.

Yritä tässä nyt sitten inspiroitua.

PS. Tuo kynttilänjalka oli selkeästi niitä ostoksia, joiden ostamatta jättäminen olisi harmittanut. Se kököttää tuossa silmäin edessä aina kun istun koneella ja joka kerta se jaksaa ilahduttaa mieltä.

| Vuoden ensimmäinen päivä

Vuosi vaihtui ilman suurempia juhlia. Kirjapostausta tulee pikemmin kuin lupasin, koska vietin eilisillan urakoimalla loppuun lokakuusta saakka työn alla olleen Anna Kareninan. Käytiin me ukon ja tovereiden kanssa katsomassa ilotulitus, mutta siinäpä se vuoden vaihtumisen juhlinta sitten olikin. Seuraavaa vuodenvaihdetta voisi harkita ehkä juhlivansa jotenkin vähän päräyttävämmin.

Vaikka ollaan tultu jo hyvän matkaa vuoden pimeimmästä päivästä valoisaa kohti, ei kyllä tunnu yhtään siltä. Hämäräkytkimellä toimivat pihavalot palavat vuorokauden ympäri, nekään raukat ei tajua että on päivä. Tänään käytiin kävelemässä tihkusateesta huolimatta, sisällä istuminen alkoi ahdistaa. Keräsin ojan penkalta talven törröttäjiä maljakkoon, olivat jotenkin synkällä tavalla kauniita.

Pimeitä aamuja on piristänyt teemukissa uiskenteleva robotti, siskolta joululahjaksi saatu. En ole osannut päättää, onko sisustuslehtien lukeminen mukavampaa kuin se on ärsyttävää. Enimmän aikaa se on ärsyttävää.

Piparkakkutalon tuhoaminen aloitettiin jo tapanina, koska päätin, että se ei saa jäädä pölyyntymään ja pöydille viereskelemään. Mitä sitä turhia loppiaiseen saakka jemmaamaan, loppiaisena tekee jo mieli syödä jotain ihan muuta kuin piparkakkua.

Tämmöstä meillä näin vuoden ensimmäisenä päivänä. Huomenna pitäis mennä töihin, mutta jotenkin tuntuu että kaikesta nukkumisesta ja köllöttämisestä huolimatta ei ole erityisen levännyt saati energinen olo. Siihen vaadittaisiin ehkä himppanen enemmän sitä valoa, kiitos.

Vuoden turhake 2013 | The Most Futile Thing of 2013

kuva: Marika Eerola / Suomen luonto

Tänä vuonna vuoden turhakkeeksi on valittu hajustettu roskapussi. En ollut tätä ennen edes kuullut moisesta, luojan kiitos! Ikään kuin tässä maailmassa ei olisi jo kemikaaleja ja hajusteyliherkkyyksiä riittämiin. Tuntuu, että mikään ei saa enää haista luonnolliselta. Tämä fiilis vain vahvistui kun lueskelin Suomen luonnon artikkelia, jossa oli mainittu jos minkälaisia käsittämättömiä hajusteita ja hajunpoistajia joita oli ehdotettu tämän vuoden turhakkeeksi. Vai miltä kuulostaa vessanpönttöön suihkautettava kakanhajunpoistaja? Järjetöntä touhua.

Viime vuonna pihisin ja puhisin muovisten jäälyhtyjen turhuudesta ja järjettömyydestä. Liekö niitä tänäkin talvena tyrkyllä, vai ovatko markkinamiehetkin tajunneet niiden käsittämättömän turhuuden?

Every year the Suomen Luonto (Finnish Nature) -magazine gives The Most Futile Thing of the Year -award to an item that is completely irrational and unnecessary. This year the award goes to scented plastic trashbags. 

Graduntulostajan leipä | Thesis Printer's Sandwich

Tänään meni varmaan puoli päivää siihen, kun taistelin taas vaihteeksi tulostimien kanssa. Puolitoista kuukautta sitten täytetty mustekasetti sippasi juuri kun sitä olisi kipeimmin tarvittu, siru vissiin hajalla. Lähdettiin sitten isännän porukoille tulostamaan. Käytettiin kolme varttia ajureiden kanssa tappelemiseen ja sitten kun homma alkoi pelittää, muste loppui. Sitten luovutettiin, ajettiin kotiin hakemaan lompakko ja suunnattiin mustekasettiostoksille. Kun päästiin kotiin, olin sen verran väsynyt ja kiukkuinen (flunssakin nähtävästi tulossa), että isäntä katsoi parhaaksi tehdä evästä sillä aikaa kun mie lopultakin sain gradun tulostumaan. Eväälle tuli nimeksi Graduntulostajan leipä. 

Näin tänään, onneksi ilta on sujunut gradun kannalta huomattavasti tehokkaammissa merkeissä. Voin onneksi luvata että kohta loppuu gradupostaukset. 

Printers always let me down when I most need them. That was the case today as well. After a day of driving around and fighting with printers my bf made me a sandwich that he named The Thesis Printer's Sandwich. I really needed that. Fortunately for all of us I can promise that all the talk about my thesis will soon come to an end. 

Tavara-angsti, vol. 2 | Stuff Anxiety

Ei ole pitkä aika siitä, kun tavara-angstasin viimeksi. Tehdään sitä vähän lisää (ja pitkän kaavan mukaan, näemmä). 

Original art and photography copyright by Larry Neilson, used by friendly permission of City of Art.

Tämä tavara-ahdistus on nähtävästi yleisempääkin, se en ole vain minä. Mielenkiintoinen tavara-angstin suma tuli sunnuntaina vastaan, kun ensin luin Hesarin artikkelin Vuosi ilman tavaraa ja sen jälkeen aukaisin Bloggerin, jonka syötteestä silmään osuivat Susannan Työhuoneen ja Kirpparikeijun postaukset samaan aiheeseen liittyen. 

Itse olen viime aikoina tuntenut suorastaan pahaa oloa kaupoissa. Jossain Ikeassa, Prismassa tai Gigantissa, missä tahansa järjettömän suuressa liikkeessä joka pursuu tavaraa ja huutaa osta osta. Vaatekaupoilla vähän aikaa sitten ystävä ihmetteli, että miksi maailmassa on näin älyttömän paljon vaatteita. Että tarvitseeko ihminen tosiaan näin paljon vaatteita? 

No sehän on selvää, että ei tarvitse. Mutta kun haluaa.

Hesarin artikkelissa puhuttiin juurikin siitä, että kun nyky-yhteiskunnassa periaatteessa jo tiedostetaan se, että liika kuluttaminen on pahasta ja luonnonvarat hupenevat, ihmiset eivät enää uskalla avoimesti haluta asioita. Tämän takia jokainen ostos täytyy selitellä, täytyy osata valehdella itselleen ja muille että kun mie tarviin tätä.  Tein sitä itsekin viime viikolla kirppiskäynnin jälkeen. Selittelin isännälle, vaikka oikeastaan yritin vain lievittää omaa syyllisyydentuntoani siitä kun tuli taas ostettua kaikkea tarpeetonta. 

Koko tämän ahdistuksen itselläni varmaan aloitti se, kun ensimmäisiä kertoja isännän kämpillä käydessäni ihastelin sitä yksinkertaista tavarattomuutta joka asunnossa vallitsi. Nyt, reilu vuosi myöhemmin, sama kämppä on täynnä tavaraa. Minun mukanani tuomaa. Isäntä on sitä mieltä että on kodikasta, mutta kyllähän sitä kodikkuutta saisi aikaan vähemmälläkin roinalla. 

Oma ongelmani tavaran suhteen on väistämättä se, että olen toivoton kirja-, elokuva- ja cd-hamsteri. Kahdesta jälkimmäisestä pystyn luopumaan ainakin osittain, elokuvista materiaalisessa muodossa ehkä jopa kokonaan (jossain vaiheessa), mutta kirjat ovat suurin kompastuskiveni. Olen niiden suhteen täysin irrationaalisen tunteikas, ja kyllähän ne kivasti egoakin pönkittävät. Miltä se nyt muka näyttäisi, jos kirjallisuuden opiskelijalla ei olisi yhtään kirjaa? (Tai siis hyllymetreittäin kirjoja?) Ja siis täytyyhän hyvää makuaan ja älykkyyttään julistaa vierailijoille kirjahyllynsä sisällöllä. (Tämäkin argumentti tosin kuolee siihen seikkaan, että meillä kirjat sijaitsevat tällä hetkellä makkarissa, jossa kukaan harvemmin käy niitä ihailemassa. Paitsi minä itse.) 

Vaatteiden suhteen huomasin Tanskassa ollessani, että yksi kaapillinen tarkkaan valittuja vaatteita oikeasti riittää. Ostinhan minä niitä sieltä koko ajan lisää, mutta en tietenkään tarpeeseen vaan haluun. Tai onhan se tietenkin tietynlainen tarve sekin, että ihmisellä on tarve uudistua säännöllisin väliajoin. Ja siihen tarpeeseen niitä uusia vaatteita, kenkiä ja autoja hankitaan. Ei mihinkään oikeaan tarpeeseen, niin kuin siihen että muuten paleltuu ulkona hengiltä kun ei ole mitään muuta päällepantavaa. Vaan siihen, että sitä tuntee itsensä jotenkin vanhaksi ja nuhraantuneeksi ja tylsäksi ja kuvittelee, että uusilla vaatteilla se olo kohenee ja elämä muuttuu kertaheitolla jotenkin hienommaksi. 

No kyllähän sen kaikki tietää että eihän se niin toimi. 

Eilen aloitin turhasta tavarasta eroon hankkiutumisen cd-levyhyllyn läpikäynnillä. Huuto.netissä on nyt alkajaisiksi pieni läjä levyjä myytävänä, vilkaiskaa jos siellä olisi jotain kiinnostavaa. (Kaverit voi kysellä noita ihan suoraan, ei tarvii tuolta huutaa :D)


Once again, I am anxious over having too much stuff. But it seems that I'm not the only one, since last Sunday alone I ran into three different texts about stuff anxiety. My biggest problem with stuff is that I am completely irrational on what comes to owning books. I know I could live without them but yet I feel the need to have them there to boost my ego and make me look like a proper literature student. I think I can give up on my dvd's and maybe even cd's (or at least some of them) because I can watch and listen to them from my pc, but books might be harder to give up since I don't like the e-readers or the idea of electronic books at all. I am old fashioned and I like to have the paper pages in my hands when I read. I guess the point is not giving up and getting rid of all my books, but just making a little selection on what to keep and what to give away. It's not like all the books I own at the moment are my personal favorites, far from it. But yeah, I started yesterday by going through my cd's and putting some of them on sale in web auction. It wasn't very radical, but it's a start. 

Taas se tavara-angstaa

Tiedättekö sen tunteen kun olisi ihana sisustuspuuhailla ja olisi kiva viherhippeillä ja ruokahifistellä ja urheilla, mutta kun tuntuu että siihen kaikkeen liittyy aina tavara. Ja se tunne, kun toisaalta tahtoisit kaikkia kivoja juttuja ympärillesi mutta sitten samaan aikaan tekisi mieli riisua koko kämppä mahdollisimman yksinkertaiseksi ja askeettiseksi ja tyhjäksi kaikesta turhasta tavarasta.

Olisi ihana sisustaa, mutta tavara. Mitä muutakaan sisustaminen on kuin erilaisen tavaran haalimista ympärilleen? 

Kuvan blenderit ovat syyttömiä tähän angstiin. Eikun. Kuvan alkuperä täällä.

Olisi kauhean kiva ruveta mukaan smoothieta-aamupalaksi-hippeilyyn näin jälkijunassa kun kaikki muut ovat siirtyneet jo seuraavaan villitykseen, mutta sitä varten pitäisi hankkia blenderi. Olisi kiva kokeilla tehdä kräkkereitä, mutta sitä varten pitäisi hankkia kuivuri.

Olisi kiva kokeilla erilaisia urheilulajeja, mutta kun sitäkin varten pitäisi hankkia varusteita! Onneksi syksyllä tuli tehtyä muutama perustavanlaatuinen välinehankinta joilla pääsee jo pitkälle. 

Näitä tossukoita ei onneksi tarvitse hankkia, kun tein sen jo aiemmin. Kuva täältä.

Miksi tämä on niin vaikeaa? Kun en minä halua että keittiön kaapit tursuilee jos jonkinnäköistä vehjettä ja vekotinta, enkä minä halua kerätä nurkkiin tavaraa jota en oikeasti tarvitse. Ja samalla teen koko ajan listaa asioista, joita olisi kiva hankkia. Onneksi sillä listalla on myös niinkin yksinkertaisia asioita kuin siemensekoitus salaattia varten. Se ei ole ehdottoman tarpeellista, mutta olisi kiva - ja ne siemenet syödään pois, ne eivät jää nurkkiin pyörimään tulevia polvia varten.

Voi elämä. 

I have an anxiety over wanting things and yet not wanting them. I would like to do all kinds of things but for some reason everything seems to require buying some new equipment or whatever, and I definitely don't want to fill our apartment with unneccessary knick-knacks. Why is it so hard?

Vuoden turhake

Vuoden turhakkeeksi valittiin tänä vuonna Dettol No-Touch kosketusvapaa saippua-automaatti. Kyllähän te tiedätte, se minkä mainos yksin riitti aiheuttamaan suunnatonta ärsytystä kaikessa turhuudessaan. Pakko sanoa, että meni kyllä ihan oikeaan osoitteeseen. Vuoden turhakkeen valitsee vuosittain Suomen Luonto -lehden toimitus lukijoiden ehdotusten joukosta. 

Kuva: Suomen Luonto

Itse olisin varmaan äänestänyt vuoden turhakkeeksi muovista jäälyhtyä. Need I say more?

The Finnish Nature -magazine chooses every year the most unnecessary thing out on the market. This year the stupidest and most unnecessary thing is Dettol No-Touch automated soap dispenser which is based on the idea that you get germs on your hands when you touch the normal soap dispenser. But hey, luckily you wash your hands after you touch it! D'uh. 

Ensimmäinen joulun merkki ja närkästynyttä puhinaa

Kaikki tähän mennessä keräilemäni jouluesineet ja -koristeet olen vielä toistaiseksi jemmannut visusti pois näkyvistä, mutta taannoin ruokaostoksilla tapahtui lipsahdus, joka sai jo jäädä esille. 

Yleensä en osta Liptonin teetä, varsinkaan pyramidipusseissa tulevaa koska pyramidipussit eivät ole kompostoituvia, vaan ne tehdään muovista(!), mikä on minusta aivan käsittämätöntä. Tällä kertaa hairahduin kuitenkin pahoille teille, koska kahden Lipton-teepakkauksen (niitä kirottuja pyramidipusseja) mukana sai kauniin peltirasian. 

Rasian kuvioinnin on suunnitellut turkulainen suunnittelijapariskunta Saana ja Olli. He ovat lähteneet projektiin mukaan osittain Liptonin saaman Rainforest Alliance -sertifikaatin ansiosta, mutta minusta tuo muovin käyttäminen teepusseissa on jotain niin käsittämätöntä että Lipton saa edelleenkin pysyä poissa minun teevalikoimastani. 

Olen kuitenkin Saanan ja Ollin perinteitä henkiviä aikaansaannoksia ihaillut jo aikaisemmin ja nyt oli tarjolla liian hyvä tilaisuus saada sitä itsellekin, joten ostin jouluhenkisen peltiboksin periaatteideni vastaisesti. Siinä voi säilyttää jatkossa vaikka joulupipareita. 

Kannattaa muuten käydä lukaisemassa tämä Guardianin juttu, jos teepussien sielunelämä yhtään kiinnostaa. Näin karrikoiden ja tiivistetysti juttu kertoo, että lähes kaikissa teepusseissa käytetään ainakin pieni prosentti polypropyleeniä tai muuta muovia joka pitää pussin koossa kuumassa vedessä ja joka ei ole biohajoavaa.Taidan itse siirtyä ihan kokonaan käyttämään vain irtolehtiteetä. 

Puhina taisi tällä kertaa mennä kyllä reilusti edelle siitä jouluisuudesta, mutta tästä aiheesta olisi voinut kyllä puhista vähän enemmänkin. Mutta menköön tällä kertaa. 

Ensi viikonloppuna voi sitten ripotella jo vähän lisää joulua ympärilleen.

Sökö

Mnyääh. Läppärin näyttö hajosi eilen koska olen auttamaton käsi joka hajottaa kaiken ja tyrii sarjatulena. Tai siltä ainakin taas tuntui.

Kuva: Rainbow Squeeze

Toistaiseksi nyt sitten pärjäilen niin, että läppärini on kytkettynä isännän näyttöön. Voin käyttää tarpeen tullen tietysti myös telkkaria näyttönä, mutta ei se nyt mitenkään erityisen juhlaa ole.

Julmaa oli huomata, ettei edes käsitöiden tekeminen onnistu enää ilman että läppäri on jatkuvasti nenän edessä, kun kaikki neuleohjeetkin on koneella! Pitäis varmaan käydä siskon luona tulostamassa niitä paperille.

Niin että mitäs nyt sitten tehtäis, kun kone sippasi? Odotellaan vakuutusyhtiön päätöstä ja keksitään jotain sijaistoimintoja. Mielessä on pyörinyt muun muassa voimapaperiin liittyviä ideoita, hohohoo.

Melkein kuin ois ulkomailla. Eiku?

Löysin eilen ruokakaupan leipomohyllystä voisarvia. Voi sitä juhlinnan määrää, niitä nimittäin on ihan liian harvoin tyrkyllä. Päätin että tänään syön aamupalaksi voisarven ja kuvittelen olevani jossain muualla kuin kotona. Vaikka nyt sitten Pariisissa, koska siellä sai maailman parhaita croissantteja paksun kaakaon kanssa aamupalaksi. Ja koska siellä ei ole lunta.

Hetken aikaa sitä melkein uskoi jo omiin harhakuvitelmiinsa; että eihän tämä ole yhtään hullumpaa, voisarvi nassuun ja sitten voisi lukea jotain fiiniä ja shivistynyttä terassilla syksyisessä auringonpaisteessa. 

Todellisuus on valitettavasti toisenlainen. 

Ihana Suomi.

Terveisiä peiton alta

Lauantaiaamuna kurkku oli kipeä. Lauantai-iltana heiluin Halloweeneissa paljain jaloin. Sunnuntaina ei ollut rapula, mutta oli tauti. Kannattiko? 

No jos oikealta kantilta ajatellaan, niin kannatti! Koska nyt voi hyvillä mielin pysyä sängyssä ja ottaa vähän rennommin. Terveenä moisesta lötköilystä potee vaan huonoa omaatuntoa, koska eihän niin voi tehdä jos on terve ja riski nuori ihminen, vaan pitää olla tehokas.

Mie oon muutenkin niitä ihmisiä, joilta ihan tavallinen flunssa vie mehut aika totaalisesti. Ei tarvii olla edes kuumetta ja mie oon silti ihan hyytelöpussi. Eilen illalla tuli vimma että nyt pitää saada taulut seinälle. No se vielä onnistui, kun tein tarpeeksi rauhalliseen tahtiin. Sitten oli pakko pitää huilitauko kun ei vaan jaksanut enempää. Sitten tein sämpylätaikinan ja taas piti huilata sen aikaa, kun taikina kohosi. Mutta sain taulut seinälle ja sämpylöistä tuli hyviä, eli win anyway! 

Tänään päätin suosiolla pysyä sängyssä ja ottaa levon kannalta, jos tämä nyt vaikka jäisi tähän ja huomenna olis jo parempi olo. Harmilliseen aikaan iski taas tämä sairastuminen, kun tällä viikolla piti lopultakin päästä aloittamaan liikuntaharrasteet! Ei sitte, saatana.

Aamusta heti herättyä luin vähän aikaa vihmeränä gradukirjallisuutta, mutta sitten jossain vaiheessa keskittyminen väistämättä herpaantui ja niinpä olenkin viettänyt tässä jo tunnin-pari kuunnellen Morphinea ja lueskellen Matka maailmankaikkeuteen -blogia. On muuten aika mainio, käykäähän tutustumassa! 

...Saa nähdä miten kauan mie oikeasti jaksan tätä makoilua kunnes iskee taas vimma tehä jotain. 

Pihinää kirppishintalapuista

Harvoin on mistään tarvetta kitistä ihan näin julkisesti, mutta nyt pitää. 

Sunnuntain kirppisreissulta ostin myös kirjan. Jo kirpparilla pihisin ja puhisin tästä toveri S:lle mutta nyt päästelen höyryjä vielä vähän lisää. Jos joku vaikka ottaisi tästä kitinästä onkeensa ensi kerralla kun vie tavaraa (erityisesti kirjoja!) kirppikselle. 

Villakoiran ydinhän on siis se, että NIITÄ HINTALAPPUJA EI LIIMATA KESKELLE KIRJAN KANTTA! Ei varsinkaan, jos kyseessä on tuollainen paperikantinen tai hyvin vanha kirja, joka siis repeää väistämättä kun sitä hintalappua yrittää irrottaa. Hintalapun paikka on TAKA- tai SISÄKANNESSA, EI keskellä etukantta. Jos joku on tosiaan ostoaikeissa, se joku on kyllä sen verran vihmerä että jaksaa kääntää sen kirjan ympäri etsiäkseen hinnan sieltä takakannesta.

Ja sielläkin takakannessa voi käyttää maalaisjärkeä sen hintalapun sijoittelussa. Sitä siis EI lätkäistä keskelle kuvaustekstiä, vaan mieluummin alalaitaan johonkin sopivan tyhjään kohtaan. 

Kyllä sapetti, kun kotona yritin irrotella tuota hintalappua. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että tuolla hintalapulla oli peitelty sitä tosiasiaa, että kirjan kannessa oli jo ennestään hintalapun jättämä repeämä. Pihhh. Ja kun Kesän varjoissa olisi vieläpä niin kauniit kannet, että mielellään säilyttäisin tuon paperin. 

Kaikki tämä pihinä ja puhina pätee myös kaikkiin muihin esineisiin. Hintalappu tulisi aina sijoittaa paikkaan, jossa se ei aiheuta vahinkoa myytävälle tuotteelle. Tämän luulisi olevan täysin itsestäänselvä asia, mutta kirppiksellä törmää kyllä ihan liian usein sellaisiin tapauksiin joista näkee, että järki ei ole paljon päätä painanut. 

Niin että hävetkää te ihmiset jotka teette tällaista kirjoille ja tuntekaa pisto sydämessänne!

Olen puhunut.