| Makkarin uudet matot ja pohdintaa marttailuilmiöstä

Meidän makkariin tuli uudet, itsetehdyt matot kevään korvilla. Muuttivat kummasti makkarin ilmettä, ainakin omissa silmissä. Tuli taas pykälän verran kodikkaampaa.

(Entisistä, vaaleansinisistä matoista näky vilauksia vanhoissa makkaripostauksissa.)

Mattoja kutoessani huomasin pohtivani, että omaan lapsuuteen kuului sellaisia jänniä itsestäänselvyyksiä, jotka eivät toisille ihmisille ole lainkaan itsestäänselviä asioita. Niin kuin nyt se, että meille ei koskaan ostettu marjoja kaupasta, kun mummo, ukki ja äiti kantoivat niitä metsästä ja omasta puutarhasta pakkaset täyteen. Toisille itse kerätyt marjat ovat harvinaista herkkua. Toinen tällainen itsestäänselvyys oli se, että eihän kukaan osta mattoja. Molemmat mummot, äiti ja monet muut lähipiirin naiset olivat kaikki käteviä käsistään, useammilla oli omat kangaspuut ja niin ollen meidänkin aitan hyllyt notkuivat (ja notkuvat edelleen) itsetehtyjen räsymattojen painosta. Kuka siinä muka kaupan mattoja tarvitsee? Kangaspuita paukutellessani totesin olevani tyytyväinen, suorastaan hivenen omahyväinen siitä, että olen oppinut kutomaan mattoja jo lapsena ja hallitsen taidon edelleen - en mitenkään erityisen taidokkaasti, mutta kyllähän noiden päällä kävelee.

Nykyisin kun kaikenlainen kotoilu, hortoilu, marttailu ja muu itsetekeminen on suosittua, monet leimaavat sen hipsteri-ilmiöksi, trendiksi, joka pian menee ohi. Minä luulen, että se ei ole vain ohimenevää tai pelkästään muoti-ilmiö, johon ihmiset ovat lähteneet mukaan ollakseen trendikkäitä. Minä luulen, että se on seurausta juuri siitä, että minunlaiseni nuoret ihmiset ovat tulleet ikään, jossa oman kodin perustaminen ja sen laittaminen ovat tulleet ajankohtaisiksi ja nuorena opitut taidot tulevat taas käyttöön. Eihän juuri ketään 15-20-ikävuoden tienoilla kiinnosta mattojen kutominen tai marjastaminen, silloin on muutakin ajateltavaa. Mutta kun 25. ikävuosi on tullut ja mennyt, baarissa käyminen menettää hohtonsa ja marjametsä ja kangaspuut alkavat vetää puoleensa ihan uudella tavalla. Näin minä tämän ajattelin.

PS. Näihin mattoihin ei tosiaan ole käytetty pätkääkään ostokuteita, vaan ekologian ja perinteen hengessä (ja koska vanhoja kuteita löytyy nurkista aivan tolkuttomia määriä ostamattakin) ne on tehty kokonaan vanhoista tekstiileistä leikatusta kuteesta.

| Ekohuulirasvoista

Huulirasvahan on vähän semmoista, että sanotaan ettei sitä pitäisi käyttää liikaa tai muuten huulten iho tulee siitä riippuvaiseksi. Tiedä hänestä miten lie asian laita todellisuudessa, mutta kuivaihoisena kärsin myös tosi pahasti rohtuvista ja halkeilevista huulista ja kannankin sen takia jatkuvasti huulirasvaa mukana. Jos tilanne pääsee tosi pahaksi, silloin sudin yleensä iltaisin huuliin paksun kerroksen Skin Foodia.

Luonnonkosmetiikan huulirasvoista olen kokeillut nyt neljää merkkiä: Laveraa, Santea, Flow Kosmetiikkaa (joka puuttuu kuvista koska hukkasin sen) ja viimeisimpänä Dizao Organicsia. Muut olen ostanut omalla rahalla, viimeksi mainitun sain blogin kautta*.

Laveran ja Santen huulirasvat ovat perusolemukseltaan sellaisia paksun ja rasvaisen tuntuisia. Laveran pääraaka-aineita ovat oliiviöljy ja mehiläisvaha, Santen puolestaan risiiniöljy ja kandelillavaha. Huulille levittäminen vaatii vähän raskaampaa otetta ja huuliin jää pitkäksi aikaa melko tahmea tuntu (varsinkin Santesta). Laveran huulirasva ei maistu eikä haise oikeastaan miltään, Santen pitäisi olla vaniljainen mutta ei sitä kyllä juuri erota. Näistä kahdesta pidän Laverasta enemmän, Sante on vähän liian paksua settiä.

Kotimaisen Flow Kosmetiikan huulirasvoista kokeilin Laventeli-piparminttua ja tykkäsin siitä kovasti. Siinä oli sellainen aavistuksen blistexmäinen jälkikihelmöinti ja se oikeasti jätti huuliin kosteutetun tunnun. Flow ja Dizao Organics ovat keskenään samantyyppisiä, vähän kevyemmän tuntuisia huulirasvoja kuin ensin mainitut Sante ja Lavera. Ne levittyvät helpommin eivätkä jätä sellaista vahaisen nihkeää kerrosta huuliin. Flow'n rasvan pohjana on mehiläisvaha, Dizaon pääraaka-aine on risiiniöljy.

Jos näistä neljästä pitäisi valita, ottaisin Dizaon tai Flow'n huulirasvan. Toistaiseksi kuitenkin kuskaan jokaisessa laukussa eri rasvaa.

Laveraa ja Santea saa ihan Prismoista, hinta on muistaakseni jotain 3-4euron paikkeilla. Flow'n huulirasvan ostin Lifesta n.5,90e ja Dizao Organicsia saa ainakin Silkwaylta. Kyseessä on ymmärtääkseni Suomessa suhteellisen uusi luonnonkosmetiikkamerkki. Ihan jees, että luonnonkosmetiikkatarjonta ja valikoima kasvaa täälläkin koko ajan.

*Tuote saatu Silkwaylta

| Testissä eko-eyeliner ja muita meikkihankintoja

Hankintalistallani on roikkunut jo pitkään uusi eyeliner, ja äskettäin ilmeni akuutti tarve myös ripsivärille ja puuterille kun molemmat alkoivat vedellä viimeisiään. Nämäkin hankinnat jätin syntymäpäiväksi, jolloin tapsuttelin EcoBeautyyn ostoksille. Ennakkogoogletusten, omien vaatimusten ja myyjän asiantuntemuksen perusteella pussiin pakkautuivat Dr. Hauschkan puristepuuteri sekä Couleur Caramelin eyeliner ja tuuheuttava ripsiväri.

Puuterin suhteen vaatimukseni olivat tällä kertaa lähinnä pakkauskäytännöllisiä. Edellinen puuterini oli Santen puristepuuteri joka teki kyllä tehtävänsä ihan mallikkaasti, mutta pakkaus oli kolhon kokoinen eikä siinä a) tullut mukana vippaa, eikä b) ollut tilaa erikseen ostetulle vipalle. Puuterin mukana kuskaamisesta ei siis suuremmin kannattanut haaveilla.

Santen seuraajaksi löytyi kompaktin kokoinen JA vipalla varustettu Dr. Hauschka, jonka Translucent -sävy sopii joka nassuun. Molemmissa puutereissa on melko voimakas tuoksu, joten tuoksuherkille kumpikaan tuote ei sovi. Itseäni haiskahdus naamaan tupsuteltaessa ei suuremmin haittaa kun se tuoksu ei kuitenkaan jää koko päiväksi leijumaan.

Hauschkan puuteri parin testauskerran perusteella levittyy nätisti ja pysyy aika hyvin, pari kertaa saa pitkän päivän aikana lisäillä. (Tosin oma ihoni ei ole suuremmin rasvoittuvaisuuteen taipuvainen, en tiedä miten rasvaisemmalla iholla käyttäytyy.)

Aikaisemmin käyttämäni eyelinerit ovat olleet ihan normikosmetiikkaa ja jotenkin rajausten tekeminen eyelinerilla on ollut aina yhtä tuskaa. Viime kesänä oppimani niksi helpotti elämää vähän (aika paljon), mutta silti olen pitänyt itseäni tumpelona rajausten tekemisessä KUNNES kokeilin tätä ostamaani Couleur Caramelin eyelineria ensimmäisen kerran. Voiko tämä olla näin helppoa? oli ensimmäinen ajatus kun sudin väriä ripsirajaan. Nähtävästi nestemäisen rajauksen tekeminen jos mikä on välineurheilua! CC:n eyelinerissa on sopivan jämäkkä varsi josta saa hyvän otteen ja juuri oikealla tavalla joustava sivellin, jolla saa tehtyä kapoisan rajauksen ilman, että tarvitaan yhtään pumpulipuikkoa. Huhhuh miten hyvä peli, sanon mie.

Ja kun otetaan huomioon vielä se, että CC:n eyeliner on oikeasti mustaa ja pysyy kauniisti (ei ollut työpäivän jälkeen levähtänyt eikä karissut mihinkään), niin voin kertoa että enpä ole heti vaihtamassa muuhun rajausvälineeseen.

Ripsivärinä käytin viime kevään ja kesän ajan arpajaisvoittona saamaani Terre D'Ocin ripsaria, josta en koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sen tarkemmin vaikka oli tarkoitus. Sen verran siitä täytyy mainita, että se oli jotenkin helpommin käyttäytyvää kun se oli ollut vähän aikaa aukaistuna ja massa jotenkin vähän jähmettyi. Heti tuoreeltaan se oli liian...juoksevaa? Ei se nyt ihan luiruna putkilosta karannut mutta kuitenkin. Jähmetyttyään aavistuksen se oli helpommin levittyvää ja loppupeleissä ihan mukavaa käytettävää.

Tällä kertaa ostin kuitenkin kokeilunhaluisena eri merkkiä. Couleur Caramelin tuuheuttava ripsiväri on mustanmustaa ja tuntumaltaan melko samanlaista kuin Terrenkin ripsari, sellaista jota humpsahtaa ripsiin herkästi vähän liikaa. Harjan puhtaanapitäminen onkin tuon takia tärkeää, sitä pitäisi muistaa pyyhkäistä puhtaaseen nenäliinaan tai vessapaperiin säännöllisesti, ettei ripsiin tulisi hirveitä klönttejä joita ei saa harjaamallakaan pois. Bonuspuolena se, että tätä ei tarvitse sutia ripsiin miljoonaa kerrosta vaan yksi sutaisu riittää tekemään ripsistä näyttävät. CC ei ole omassa käytössäni karissut päivän mittaan käytännössä lainkaan, mutta lähtee kyllä valumaan herkästi jos silmät syystä tai toisesta vuotavat (ja sitähän ne näin keväisin tekevät). Ihan kelpo ainetta, mutta seuraavalla kerralla kokeilen ehkä taas jotain muuta.

Edit 4.4.2014: Tuo CC:n ripsiväri ei sitten kestä päiväunien nukkumista, sen jälkeen on ripsarit poskilla - joko murusina tai valumina. :D

Hankkimani tuotteet olivat 
Dr. Hauschka Translucent Face Powder Compact
Couleur Caramel Volumising Mascara
Couleur Caramel Eyeliner
kaikki sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. 

Kohti luonnollisempaa: kodin puhtaus | Natural Life: detergents

Esitin joulutoivelistallani toivomuksen ekopesuaineista joten tässä niistä vielä vähän lisää. Arkena eniten käytetyt tuotteet pyykinpesuainetta lukuun ottamatta ovat meillä jo ekoa, mutta pikkuhiljaa loputkin tuotteet on tarkoitus korvata ympäristöystävällisemmillä kunhan entiset joskus loppuvat. (Tosin luulen, että jotain laminaattipesua meillä riittää hamaan maailman tappiin asti...) Näihin kolmeen pulloon olen joka tapauksessa tutustunut perusteellisesti ja ihastunut palavasti. (Kaikki omalla rahalla ostettuja, no strings attached.)

Methodin käsienpesuneste (tuoksu Sweet Water) on aivan samanlaista kuin 'tavalliset' käsienpesunesteet niin koostumuksensa kuin pesutehonsakin puolesta. Tuoksu ei ole oma suosikkini, mutta pullon muotoilu ja kirkas neste sen sisällä miellyttävät silmää. Näitä käsienpesunesteitä saa myös täyttöpusseina, joten samaa pumppupulloa voi käyttää uudestaan.

Ennen Methodia meillä oli vessan lavuaarin reunalla Faith In Naturen leväkäsisaippua, joka oli käsille hellävaraisempaa mutta pullo aivan susiruma, anteeksi nyt vain. Tässä tapauksessa estetiikka meni käyttömukavuuden edelle. Ei tuo Methodkaan käsiä tärvele, mutta kyllä näissä selkeä ero on siinä suhteessa, varsinkin kun omat käpäläni ovat tunnetusti naurettavan herkät.

Kodin yleispuhdistusaineena meillä on ollut nyt vuoden päivät Methodin Verigreippi-yleispuhdistussuihke. Olen testaillut sitä monenlaisiin likoihin ja voin rehellisesti väittää sen olevan tehokkaampaa kuin useimmat kokeilemani perinteiset pesuaineet. Putsasin sillä muun muassa vuosikaudet varastossa lojuneen pöydän jalat ilman hirveää kuuraamista. Tuoksukin on miellyttävä eikä erityisen päällekäyvä. Olen putsaillut suihkeella niin keittiön, olohuoneen kuin vessankin pintoja ja hyvin on toiminut. Niin kuin kuvasta näkyy, pullo alkaa olla melko vajaa ja sehän on merkki siitä, että tuote on mieleinen kun sitä tulee käytettyä.

Methodin pesuaineet ovat kaikki biohajoavia ja niiden suunnittelussa otetaan huomioon myrkyttömyys paitsi ihmiselle, myös vesistöille. Lisää 'vihreästä kemiasta' ja Methodin perusperiaatteista voi lukea maahantuojan sivuilta.

Käsitiskiaineena on menossa jo toinen pullo Maison Bellen timjami ja omena -tiskiainetta. Tuo timjamin tuoksu on jostain syystä niin ihana, että astioita tekee toisinaan mieli pestä käsin ihan sen takia että pääsee tuoksuttelemaan sitä! Pesuteho on aivan yhtä hyvä kuin jossain fairyssa, en ole huomannut mitään eroa normitiskiaineisiin nähden. Maison Bellen tuotteet ovat myrkyttömiä ja biohajoavia niin kuin Methoditkin.

Olen huomannut, että niin kosmetiikan kuin pesuaineidenkin suhteen on käynyt niin, että kun olen siirtynyt ekoon, olen alkanut aidosti kiinnostua käyttämistäni tuotteista ja ennen kaikkea nauttia niiden käyttämisestä aivan eri tavalla kuin ennen. Mikä ei sinänsä ole yhtään huonompi juttu.


According to my New Year's Resolution, I have gradually changed my house detergents to more natural options. I have Method's Sweet Water Liquid Soap for handwash, Method's Pink Grape Fruit universal cleansing spray for kitchen, toilet and everything in between and Maison Belle's Apple and Thyme for dishwashing. They all work wonders, there's no sign of being 'eco' in their effectiveness, yet they all are non-toxic and biodegradable. I simply love them, they make even cleaning up and washing the dishes - well, if not exactly fun, at least nicer.