| Vuoden 2014 viimeiset luetut

Peter Høeg - Lumen taju (Frøken Smillas fornemmelse for sne, 1992)

Muistan, että lukiossa meidän piti lukea jokin teos äidinkielen kurssia varten ja silloin olin jo viittä vaille ottamassa Lumen tajua mukaani kirjastosta. Sitä en muista, miksi muutin mieleni ja minkä kirjan valitsin sen tilalle, mutta se on jäänyt mieleen, että olisin voinut lukea tämän loistavan kirjan jo vuosia sitten, mutta en tehnyt niin.

Vahinko on nyt joka tapauksessa korjattu ja Lumen taju osoittautui mukaansatempaavaksi ja aivan erilaiseksi kuin olin alun perin kuvitellut. Päähenkilö on ihanan sisukas ja tarmokas ja sopivalla tavalla hieman neuroottinen Smilla, jolla on kyky lukea lunta. Syvimmältä olemukseltaan Lumen taju on puhdasta dekkaria, mutta äärimmäisen hyvin kirjoitettua ja yllätyksellistä sellaista. 5/5

PS. Nolottaa laittaa näin huono kuva näin loistavasta kirjasta, mutta tajusin vasta kun olin lähdössä viemään kirjaa takaisin kirjastoon, ettei minulla ole siitä kuvaa. Nappasin sitten kiireessä yhden otoksen ja luotin siihen, että kyllä siitä ihan hyvä tuli. No eihän siitä tullut, mutta menköön.   

 Gertrude Stein - Alice B. Toklasin omaelämäkerta (The Autobiography of Alice B. Toklas, 1933)

Taitelijaelämäkerroista, Pariisin taidepiireistä ja 1900-luvun alun kulttuuripöhinöistä kiinnostuneena halusin ehdottomasti lukea Alice B. Toklasin omaelämäkerran. Toisaalta se oli herkullista nimienpudottelua, toisaalta puuduttavaa. Sivu toisensa jälkeen mainintoja siitä, kuka tuli käymään ja ketkä olivat kiehtovia henkilöitä ja ketkä ikävystyttäviä; ikään kuin Gertrude Steinin ja Alice Toklasin vieraskirja. Väliin mahtui joitakin anekdootteja sodanaikaisista tapahtumista, mutta kerronta ei ole kovinkaan lennokasta. Täytyy myöntää, että Steinin kirjoitustyyliä etukäteen tuntematta se pääsi hieman yllättämään. 3/5

Betty Smith - Puu kasvaa Brooklynissä (A Tree Grows in Brooklyn, 1943)

Tämä romaani päätyi To Be Read 100 -listalle ihan vain siksi, että se sattui olemaan kirjahyllyssä lukemattomien joukossa. Kirjahyllyyn se päätyi muistaakseni tohmajärveläiseltä kirpparilta, jossa oli pieni takahuone kattoa myöten täynnä kirjoja. Hirveitä ennakko-odotuksia ei ollut, mutta Puu kasvaa Brooklynissä osoittautui 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille sijoittuvaksi kasvukertomukseksi, jonka ytimessä ovat nuori Francie Nolan ja tämän perhe. Suurta draaman kaarta teoksessa ei oikeastaan ole, vaan se on arkista selviytymistä ja loppujen lopuksi jonkinlainen ryysyistä rikkauksiin -tarina. Hupaisinta teoksessa ovat sen vanhanaikaiselta vivahtavat ja melkoisen osoittelevat moraaliopetukset muun muassa valehtelemisesta ja tyttöjen ja poikien välisestä kanssakäymisestä. 3/5

| Kesän luettuja, osa 2/2

Nyt kun joulukuu on synkimmillään, on sopiva aika hoitaa pois alta toinen rupeama kesällä luettuja. Onhan se kiva katsella kuvia joissa on valoa ja hiekkaa ja mansikoita...

Horace McCoy - Ammutaanhan hevosiakin (They Shoot Horses, Don't They? 1935)

Tosi-tv:tä tehtiin jo 1930-luvulla. Itse en ollut kuullutkaan maratontansseista ennen kuin luin Horace McCoyn Ammutaanhan hevosiakin, mutta sellaisia kuulemma on oikeasti järjestetty. Ihmisyyden häilyvää rajaa ja pimeitä puolia tarkastellaan tässäkin romaanissa melkoisen raadollisesti, eikä loppu ole onnellinen. Kannattaa lukea kesällä, kun ei masenna. Joulukuun synkkyyteen vähän liian raskasta settiä.  3/5 

L. Onerva - Mirdja (1908)

Naisena oleminen ei ollut helppoa 1900-luvun alun Suomessa, se on kai Mirdjan ydinpointti. Jostain syystä Mirdjasta jäi itselleni samanlaiset fiilikset kuin esimerkiksi Anna Kareninasta, en oikein osannut sympatiseerata päähenkilöä vaan pidin tätä lähinnä ärsyttävänä. Itse odotin lukukokemukselta enemmänkin ulkoista ajankuvaa, kertomusta siitä millainen oli 1900-luvun alun Helsinki ja Suomi ja tuon ajan kulttuuripiirit, mutta teos on nimenomaan sisäisen, ei ulkoisen elämän kuvausta. Kiehtovaa, yhtä kaikki. 3/5

Truman Capote - Kylmäverisesti (In Cold Blood, 1966)

Näin jälkikäteen tarkastellen olen lukenut viime kesänä todella synkkää tavaraa. Kyllä ei ole ollut kevyttä ja mukavaa kesälukemista. Ehkä periaate oli juurikin se, että kesällä on helpompi lukea tällaisia raskaita juttuja kun aurinko paistaa ja on muuten hyvä mieli. Eihän tämmöstä synkistelyä loppusyksyn synkkyydessä pystyisi käsittelemään kukaan normaali ihminen. 

Kylmäverisesti perustuu tositapahtumiin: Kaksi rikollista surmasi vuonna 1959 maanviljelijä Herbert Clutterin, tämän vaimon ja kaksi lasta Kansasissa, Yhdysvalloissa. Truman Capote kiinnostui tapauksesta ja haastatteli pitkään ja syvällisesti asianosaisia - sekä tappajia että Holcombin kaupunkilaisia, jotka olivat Cluttereiden ystäviä ja naapureita. Kylmäverisesti lähestyykin murhia paitsi uhrien, myös tekijöiden näkökulmasta. 4/5

Brett Easton Ellis - Paljastajat (The Informers, 1994)

Easton Ellisin Amerikan psyko oli äärimmäisen häiritsevää luettavaa, mutta loistavasti kirjoitettua ja rakennettua. Sitä ei halunnut jättää kesken, vaikka välillä teki mieli hypätä sivuja yli. Paljastajat sen sijaan on fragmentoitunut, itseään toistava ja jopa tylsä. Aihepiiri on sama kuin Amerikan psykossa, 1980-luvun rikkaiden hedonistinen sikailu, mutta käsittelytapa on väärällä tavalla luotaantyöntävä. 2/5

| Kesän luettuja, osa 1/2

Kesällä luin harvinaisen paljon. Aina töistä kotiin tultua kömmin yleensä kirja kainalossa puutarhakeinuun tai johonkin muuhun mukavaan soppeen lukemaan. Kirja oli mukana myös mökillä, taidenäyttelyn valvontahommissa ja rannalla. Luin kirjoja listalta ja sen ulkopuolelta, enkä tietenkään kirjoittanut yhdestäkään kirjasta sanaakaan muistiin näitä postauksia varten. Voinette siis kuvitella, etten enää muista yhtäkään niistä huikean syvällisistä asioista, jotka näistä kirjoista monta kuukautta sitten halusin ehkä sanoa.

Vladimir Nabokov - Lolita (1955)

Vasta kun on lukenut Lolitan, erilaiset Dolores Haze -viittaukset aukeavat kunnolla.

Lolitasta jäi mieleen lähinnä se, miten häiritsevän hyvin kertojana toimiva päähenkilö Humbert Humbert onnistuu saamaan lukijan puolelleen ja ymmärtämään hänen kyseenalaisen viehtymyksensä 12-vuotiaaseen Doloresiin.

Häiritsevä, mutta melkoisen koukuttava lukukokemus. 4/5

(Huomaa kuvassa mummolasta tullut lasikippo ja Lolitan mielettömän hienot kannet!)

Hannu Salama - Juhannustanssit (1964)

Täytyy myöntää, että Juhannustanssit kiinnosti lähinnä sen aikoinaan aiheuttaman kohun vuoksi. Piti itse lukea, että mistä ne jumalanpilkkasyytökset oikein tulivat. No selvisihän se, vaikka en usko että nykypäivänä enää ihan yhtä raivoisaa reaktiota vastaava teksti aiheuttaisi. 

Romaanina Juhannustanssit oli juuri sellainen masentava suomalainen ryyppytarina, jollaisille en ole koskaan lämmennyt. Haluan uskoa, että suomalaiset kansana ja suomalainen kirjallisuus ovat paljon muutakin kuin mitä Juhannustanssit edustaa.  2/5

(Aiheeseen sopivasti luin kirjan juhannuksena mökillä. Oli kylmää kun mikä, mutta mukavaa.)

Daniel Keyes - Kukkia Algernonille (Flowers for Algernon, 1959)

Kukkia Algernonille oli pitkään vain romaanin nimi jonka tiesin, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä tarinan sisällöstä. Listalle teos päätyi erään toverin suosituksesta ja onneksi päätyikin! Kukkia Algernonille on nimittäin parasta, mitä luin koko kesänä. Ehkä yksi parhaita ikinä. 

Romaani on kertomus vajaaälyisestä miehestä Charliesta, josta tiedemiehet tekevät superälykkään, mutta vain tilapäisesti. Algernon on koehiiri ja Charlien paras ystävä. Tämän juonikuvion sisällä Kukkia Algernonille on käsittämättömän liikuttava ja syvälle ihmisyyteen menevä tarina, ja täytyy sanoa että viimeisen sivun jälkeen piti olla pidempikin tovi hiljaa omien ajatustensa kanssa. Ehdottomasti yksi niitä kirjoja, jotka kaikkien pitäisi genreen katsomatta lukea. 5/5  

Raymond Chandler - Syvä uni (The Big Sleep, 1939)

Chandlerin Syvä uni on yksi dekkari- ja noir-kirjallisuuden ehdottomista klassikoista. Se ei ole niinkään juoni- kuin tunnelmapainotteinen, ja välillä lukija epäilee, tiesikö kirjailija itsekään kuka on murhaaja tai mitä oikeastaan tapahtui. 4/5

(Kuva on otettu taidenäyttelyn kivirappusilla, taisin vahtivuorolla ollessani lukea koko kirjan.)

Joni Skiftesvik - Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja (1983)

Muistelen, että luimme tämän novellikokoelman nimitarinan joskus yläasteella. Sitä en kuitenkaan muistanut, kuinka perinpohjaisen masentava tuo kyseinen novelli olikaan. Täytyy myöntää, että muista teoksen novelleista ei jäänyt juuri mitään mieleen, koska viimeiseksi sijoitettu Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja teki niin voimakkaan alakuloisen vaikutuksen. Jotenkin sellainen fiilis kuitenkin on, että ei ne muutkaan tarinat mitään hilpeitä olleet. Miksi suomalainen kirjallisuus on näin masentavaa? 3/5

(Ja on muuten ehkä myös ankeimmat kannet hetkeen.)

| Luettuja: Kitchen Confidential, Majakka, Mustalaisromansseja

Anthony Bourdain - Kitchen Confidential - Mestarikokin tunnustuksia (2000)

Anthony Bourdainia on tullut vuosien mittaan vahdattua telkkarista säännöllisesti, kiitos lukuisten No Reservations- ja Layover -sarjojen uusintojen. Koska miehen huumorintaju on sieltä mainiolla tavalla mustemmasta päästä, epäilin Bourdainin kirjankin olevan ihan viihdyttävää luettavaa ja sitähän se olikin, samoin valaisevaa. Kitchen Confidentialista opin ainakin sen, ettei viikonloppuisin kannata syödä ravintolassa kalaa, sekä sen, ettei minusta ikinä olisi työskentelemään ravintolan keittiössä (olen siihen liian normaali). Englanniksi lukukokemus olisi ehkä ollut vielä mukavampi, suomennoksesta huomasi taas että kaikki englanninkielen vivahteet eivät vaan käänny kunnolla. 4/5

Virginia Woolf - Majakka (To the Lighthouse, 1927)

Luin Woolfin Orlandon joskus opiskeluaikoina jotain tenttiä varten, ja muistelen etten silloin ymmärtänyt siitä paljonkaan. Majakka oli ehkä aavistuksen ymmärrettävämpi (tai ehkä ymmärrykseni on kasvanut? Sitä en kyllä usko), mutta melkoisella merkitysten määrällä ladattu kuitenkin. Tarinan kaari pääsi yllättämään, mikä on romaania lukiessa aina pelkästään positiivista. (Majakan kohdalla en puhuisi juonesta, tässä tapauksessa se on liian yksioikoinen käsite.) Jäi sellainen olo, että Woolfia on yritettävä lukea ja ymmärtää vähän lisää, ehkä palaan vielä Orlandonkin pariin uudelleen. 4/5

Federico Garcia Lorca - Mustalaisromansseja  (Romancero Gitano, 1928)

Mustalaisromansseja on yksi harvoista - liekö peräti ainoa - runoteos TBR100-listallani. Lorcan runojen tarinat mustalaiselämästä ovat suomalaisesta näkökulmasta verevän eksoottisia, mutta vanhahtava runomuoto vähän tökkii. Perinteinen lyriikka ei koskaan ole sytyttänyt itseäni mitenkään erityisemmin vaan olen aina ollut enemmän suoran ilmaisun ystävä ja sellaisena pysynen vastakin. 3/5

| Lukematta jääneitä: Saaret ja virta

Ernest Hemingway - Saaret ja virta (Islands in the Stream, 1970)

Olen koettanut antaa Hemingwaylle tilaisuuden jos toisenkin. Vanhus ja meri, Jäähyväiset aseille ja Kilimanjaron lumet olen lukenut ja ne vielä menetteli jonakuna, vaikka miehinen pullistelu vähän tökki niissäkin. Saaret ja virta tökki alusta lähtien niin pahasti, että keskenhän se oli pakko jättää. Taisin päästä jonnekin sadan sivun paikkeille (ja siihenkin meni aikaa toista vuotta), mutta kun mitään ei alkanut tapahtua ja äijät vain kalastivat, ryyppäsivät ja tappelivat, niin päätin, että Hemingway ei vain kerta kaikkiaan ole minua varten. Case closed. 2/5

| Luettuja: Jos talviyönä matkamies

Italo Calvino - Jos talviyönä matkamies (Se una notte d'inverno un viaggiatore, 1979, suom. 1983)

Jos talviyönä matkamies on postmodernin kirjallisuuden kulmakivi ja onkin melkoinen saavutus että selvisin kirjallisuuden opinnoista joutumatta lukemaan sitä. Moisen peruskiven lukematta jättäminen tuntui kuitenkin sen verran suurelta puutteelta, että lisäsin sen listaani peläten jo etukäteen kuivaa ja käsittämätöntä settiä (koska vähintäänkin jälkimmäinen on ominaista postmodernismille).

Jos talviyönä matkamies osoittautui kuitenkin yllättävänkin kiehtovaksi ja mukaansatempaavaksi, ja romaanin aloitukset jotka eivät koskaan saaneet lopetusta auttoivat samaistumaan Lukijan turhautuneisuuteen. En edes yritä analysoida teosta tässä sen enempää, sitä ovat monet minua pätevämmät tehneet aivan riittämiin. Sanotaan näin, että ajattelemista Jos talviyönä matkamies vaatii keskivertoromaania enemmän, mikä ei ole yhtään huono juttu, mutta ei näin vaativia romaaneja ehkä jaksaisi jatkuvasti huvikseen lukea. (Myönnän olevani laiska ajattelemaan.) 4/5

| Lukematta jääneitä: L

Näin ollen raportoidaan ensimmäinen To Be Read 100 -listalta kesken jätetty teos. Päätin antaa itselleni luvan jättää kirjoja myös kesken, vaikka ennen olen ollut kovasti moista touhua vastaan. Elämä on liian lyhyt sellaisten kirjojen lukemiseen, jotka ei vaan nappaa.

Erlend Loe - L (1999)

Olen hieman huolissani siitä, että sekä Tosiasioita Suomesta että L jäivät molemmat kesken, kun Loen tyyli vaan alkoi jotenkin tympäistä. Tähän saakka Supernaiivi on ollut yksi suosikeistani ja myös Naisen viemää jaksoi naurattaa. Nyt en tiedä uskallanko enää lukea Supernaiivia uudelleen, jos en enää pidä siitäkään!

Joskus lyhyen yksinkertaiset lauseet ja aavistuksen naivistinen tyyli kirjoittaa toimivat, mutta ehkä olen lukenut jo liikaa Loea (miten se taivutetaan? Loeta?) ja vitsi on käynyt vanhaksi. Ei tähtiä, koska kesken jätetylle ei minusta voi antaa arvosanaa. (Eihän se välttämättä huono ole vaikken minä sitä lukenutkaan loppuun!) -/5

| Luettuja: Vaikkapa unta

Henry Roth - Vaikkapa unta (Call it Sleep, 1934)

(Jännä sattuma, että edellinen teos josta kirjoitin, oli myös Henryn kirjoittama ja julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1934. )

Henry Rothin Vaikkapa unta kertoo juutalaisperheen elämästä 1900-luvun alun New Yorkissa. Päähenkilö on perheen nuori poika David, joka pelkää väkivaltaista ja arvaamatonta isäänsä ja takertuu vastapainoksi tiukasti äitiinsä.

Täytyy sanoa, että lapsipäähenkilöt eivät ole koskaan olleet minun juttuni, eikä David tee siinä suhteessa poikkeusta. Äitinsä helmoissa roikkuva, suorastaan neuroottisen epävarma lapsi lähinnä ärsyttää. Samoin paikoitellen käytetty tajunnanvirtatyylinen kerrontatapa, jossa kuvataan Davidin ajatuksia lyhyin, töksähtelevin ja kesken jäävin lausein on enimmäkseen häiritsevää eikä tunnu kovinkaan luontevalta. Plussaa aavistuksen arvoituksellisesta lopusta, joka jättää lukijalle jonkin verran tulkinnanvaraa.

En suuremmin lämmennyt, 2/5.

| Luettuja: Tropic of Cancer

Henry Miller - Tropic of Cancer (Kravun kääntöpiiri, 1934)

Henry Millerin Kravun kääntöpiiri oli pitkään kiellettyjen kirjojen listalla Briteissä ja Yhdysvalloissa sen melko sievistelemättömän kielenkäytön ja avoimen seksuaalisuuden vuoksi. Se julkaistiin alun perin jo 1934, mutta oli pannassa ainakin Yhdysvalloissa 1960-luvulle saakka. Millerin rönsyilevät lauseet ja karhea todellisuuskuva tuovat lukiessa mieleen Charles Bukowskin ja Jack Kerouacin, mutta oikeastaanhan se menee toisin päin: Bukowskista ja Kerouacista tulee mieleen Miller, joka oli noiden nuoremman polven kirjailijoiden esikuva ja tiennäyttäjä.

Tropic of Cancer sijoittuu 1900-luvun alun Pariisiin, eikä teoksessa ole varsinaista juonta. Se rönsyilee juurettomasti sinne tänne kuten tarinan päähenkilökin, mutta siitä huolimatta kirja on kiehtovaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Tästä suurin ansio kuulunee juuri Millerin pitkille ja kiehtoville lauseille, jotka eivät jätä tekstiin sellaista aukkoa, jonka kohdalla tuntuisi luontevalta lopettaa lukeminen ja laskea kirja käsistään. Tropic of Cancer on niitä kirjoja, jotka tulee lukea alkuperäiskielellä (ja ääneen, jos mahdollista, se tuo tekstiin vielä aivan uuden ulottuvuuden!).

Tykkäsin. 4/5

| Luettuja: Sinuhe egyptiläinen

Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen (1945)

Tämä kirja on luettu ja kuva otettu tammikuun pimeydessä, kun olin maalla talonvahtina. On siis korkea aika saada se pois jaloista, seuraavatkin luetut jo odottavat vuoroaan. 

Olin vältellyt Sinuhea varmaan kymmenen vuotta jos en kauemminkin, ja muistan miten maalauspiirissä minulta säännöllisin väliajoin tivattiin, että jokos se Sinuhe on luettu ja aina jouduin vastaamaan että no ei ole. Valmistuin sentään maisteriksi kirjallisuus pääaineena ja onnistuin olemaan lukematta Sinuhea opintojeni aikana. Hämmentävää. 

Ja täytyy sanoa että kaikki se välttely ja lykkääminen oli aivan turhaa. En oikein tiedä mikä Sinuhe egyptiläisessä oli niin luotaantyöntävää etten halunnut siihen tarttua (muu kuin tuo kansi. Ehkä se oli tuo kansi?), mutta kun lopultakin aloitin luku-urakan, ei se tuntunutkaan enää yhtään urakalta. Sehän oli kivaa, sujuvaa, jännää luettavaa! Joka päivä töissä mietin vain, että pääsisipä äkkiä kotiin jatkamaan Sinuhea. 

Niin että lukeaa se. Sen paksuutta ei edes huomaa, lupaan. (Paitsi jos yrittää lukea sängyssä selällään.) 5/5 

| Luettuja: Do Androids Dream of Electric Sheep?

Philip K. Dick - Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968)

Vuoden ensimmäinen luettu oli tieteiskirjailija Philip K. Dickin Do Androids Dream of Electric Sheep, joka on kuin onkin suomennettu nimellä Palkkionmetsästäjä vuonna 1989. Itsehän elin siinä uskossa, ettei sitä ole lainkaan suomennettu, mutta olin väärässä. Romaaniin pohjautuu myös Ridley Scottin ohjaama elokuva Blade Runner (1982), joka sai ihan uusia vivahteita nyt kun olen perehtynyt myös alkuteokseen. Luonnollisesti leffa piti päästä tapittamaan uusiksi heti kun sain kirjan luettua ja onhan se aika karsittu versio romaanin teemoista, mutta kyllä sen silti samaksi tarinaksi tunnistaa.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat dystooppiseen maailmaan, jossa suurin osa ihmiskunnasta on muuttanut Marsin siirtokuntiin ja Maahan ovat jääneet vain köyhät ja kipeät. Suurin aarre Maassa ovat eläimet, jotka ovat käyneet kovin harvinaisiksi. Oikea, elävä eläin on statussymboli, jollaista kaikki havittelevat mutta joihin useimmilla ei ole varaa. Sen vuoksi monet hoitavat keinoeläimiä, sähköisiä kissoja, vuohia ja lampaita elätellen unelmaa oikeasta eläimestä. Myös romaanin päähenkilö, palkkionmetsästäjä Rick Deckard, haaveilee eläimen omistamisesta ja tämän vuoksi hän ottaa vastaan mahdottomalta vaikuttavan tehtävän "päästää eläkkeelle" joukon superälykkäitä Nexus-6 -androideja.

Siinä missä Blade Runner on (luonnollisesti) melkoista toimintaa, romaanissa toiminta jää moraalisten ja filosofisten pohdintojen jalkoihin. Deckard pohtii hartaasti muun muassa ihmisen ja androidin eroja ja yhtenevyyksiä ja sitä, onko androidin tappaminen sama kuin tappaisi ihmisen.

Do Androids Dream.... on viisas, näkemyksellinen ja kiehtova romaani, tykkäsin. Kovasti.  5/5

| Luettua: Anna Karenina

Eilen jo mainitsinkin, että koska uudenvuodenaattona ei ollut juhlintaa näköpiirissä, otin projektiksi lukea ennen vuoden vaihtumista loppuun Anna Kareninan. Ja sehän onnistui, joten vuoden 2013 päättyessä To Be Read 100 -listalta oli yliviivattuna 25 kirjaa. Ei mikään huikea tahti, mutta ihan kelpo suoritus ottaen huomioon että tammikuusta huhtikuuhun en juuri ehtinyt lukemaan muuta kuin gradukirjoja. Tänä vuonna tavoitteena on lukea vähintään toinen mokoma, mieluummin enemmän.

Leo Tolstoi - Anna Karenina (1887)

Anna Karenina on klassikko, jonka alkulauseen ja tarinan kaikki tietävät, vaikkeivät olisi sitä koskaan lukeneetkaan. Itseltäni spoilautui myös tarinan loppu, kun pahaa aavistamattomana luin erästä tutkimuskirjaa gradua varten. No, se ei silti pilannut lukuelämystä, joka ei ollut läheskään yhtä pitkäveteinen kuin pelkäsin. Venäläiset mestarit tuppaavat silti olemaan melko pitkäsanaisia ja jaarittelevia, niin kuin kirjojen paksuudestakin voi päätellä. Anna Karenina onkin paitsi Annan ja Vronskin ja Kittyn ja Levinin ihmissuhdekertomus, myös ennen kaikkea ajankuva 1800-luvun Venäjältä. Anna ja Vronski hahmoina eivät olleet erityisen rakastettavia, mutta Leviniä ja Kittyä jotenkin sympatiseerasin. Jos Anna Kareninaa tarkastelee nimenomaan rakkaustarinana, sellaisena se ei mielestäni ole kovinkaan kaksinen. Ihmissuhdetarinana puolestaan se on rikas ja melko raadollinenkin. 4/5

Vuoden viimeiset luetut | Last Readings of the Year

Viimeisiä viedään! Tämän jälkeen kirjapostauksia ei tule ihan hetkeen, lupaan.

Anita Loos - Herrat pitävät vaaleaverisistä...mutta - naivat tummaverisiä. (Gentlemen prefer blondes & But Gentlemen Marry Brunettes, 1925 & 1928)

Chick-litiä 1920-luvulta! Herrat pitävät vaaleaverisistä tunnetaan ehkä paremmin Marilyn Monroe -leffana, mutta kirjanakin se on verraton höpsöydessään. Vaalea sankaritar Loreley ja hänen ystävättärensä Dorothy ovat totaalisen bimboja, mutta bimboudessaankin he ovat huomattavasti nokkelampia kuin sokeat miespolot, joiden siivellä he elävät. Päiväkirjaromaanin oli tarkoitus jäädä yksiosaiseksi, mutta suuren suosion vuoksi Loos kirjoitti jatko-osan ...Mutta - naivat tummaverisiä pari vuotta myöhemmin. Mainiota viihdettä, ja niin vilpitöntä hölmöydessään, ettei se edes ärsyttänyt. 4/5

Aldous Huxley - Uljas uusi maailma (Brave New World,  1932)

Nyt tiedän, mistä puhutaan, kun puhutaan somasta. Se on onnellisena pitävä huume, jota Huxleyn romaanin maailmassa nautitaan. Uljaassa uudessa maailmassa lapset eivät synny, heidät valmistetaan koeputkissa. Kenelläkään ei ole vanhempia, ja äiti ja isä ovat kirosanoista hävyttömimpiä. Lapset oloutetaan kastiensa mukaisiin työtehtäviin niin, että raskainta ja vaarallisintakin työtä tekevät ovat onnellisia. Parisuhteet ovat kiellettyjä, sillä ne tekevät ihmisistä onnettomia. Sen sijaan rohkaistaan vapaaseen rakkauteen. Uljas uusi maailma on ajatuksia herättävä ja valtavan paljon aikaansa edellä ollut tulevaisuudenvisio. Antaisin täydet, mutta "villi" John oli aika rasittava tyyppi, eikä muissa hahmoissa oikein ollut tarttumapintaa. 4/5



Gentlemen prefer blondes was hilarious with it's completely emptyheaded and naïve characters. Brave new world was chilling. Liked them both!

Loppukesän luetut | Summer's End Readings

Kirjojen ruotiminen ennen vuoden loppumista jatkuu, koska mie löysin ne kirjakuvat jotka aikaisemmin syksyllä olin mystisesti hukannut! Eli nyt sitten vähän veistä kesänkaipuuhaavoihin, tuntuu kyllä tosi väärältä julkaista tämmöisiä kuvia kun marraskuu on kestänyt nyt kaksi kuukautta.

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008)

Kirjallinen piiri jne on nimellä paiskattu kirjeromaani, joka on vakavasta aihepiiristään huolimatta kevyttä ja viihdyttävää luettavaa. Austenin jalanjäljillä ollaan selvästi, mutta vähän modernimmalla tatsilla. Juonikuvio hajahtaa paikoitellen melko chick-litiltä, mutta toisen maailmansodan aikuiset tapahtumat Guernseyn saarella tuovat vakavamman vivahteen eikä homma mene missään vaiheessa tyhjäpäiseksi höpöilyksi. Ihan kivaa kesälukemista ja historian oppitunti siinä sivussa. 3/5

 Pirkko Saisio - Punainen erokirja (2003)

Punainen erokirja on ensimmäinen lukemani Saisio. Olisi ehkä kannattanut aloittaa jostain muualta, sillä Erokirja on kolmas osa Saision omaelämäkerrallista trilogiaa, jonka aiemmat osat ovat Pienin yhteinen jaettava ja Vastavalo. Noiden aiempien osien tunteminen olisi saattanut helpottaa fragmentaarisen tarinan seuraamista, mutta jossain vaiheessa lakkasin pinnistelemästä ja nautin vain Saision kielestä. Heti ensimmäisistä lauseista lähtien huomasin sen huikean eron joka on käännöskirjallisuuden ja kotimaisen kirjailijan käyttämässä kielessä. Saision kieli on rikasta ja persoonallista ja sitä on käytetty aivan eri tavoin kuin käännöksissä. (Tietysti on olemassa myös hyviä käännöksiä, mutta se on taas toinen juttu.) En silti mitenkään erityisemmin mieltynyt Punaiseen erokirjaan, eikä se jäänyt pidemmäksi aikaa mieleen kummittelemaan. 3/5

Anja Kauranen - Sonja O. kävi täällä (1981)

Jo kirjan kannessa ilmoitetaan tämän olevan "palkittu kohukirja", ja sellaisena Sonja O:sta on äidinkielen tunneilla ja kirjallisuuden kursseillakin puhuttu. Onhan se tietysti "raju", mutta omaan korvaan jotenkin ärsyttävällä tavalla itsetietoisen provokatiivinen. Kahdeksankymmentäluvun slangin käyttö tuntuu myös jotenkin kiusalliselta. Tulin siihen tulokseen, että Sonja O. on taas yksi tyypillinen suomalaisen kirjallisuuden tuotos: alkoholismia, angstia ja masennusta, vähän mielisairauttakin. Pidin Saisiosta enemmän. 2/5.



These three novels I read during August. Potato peel etc. was a nice combination of chick-lit and history lesson. The two Finnish novels were a bit heavier stuff. Saisio impressed me with her language but the fragmented story was hard to follow. Kauranen more or less just annoyed me with its self-conscious provocativeness. 

Luettuja: Muumipappa ja meri | Readings

Huomasin, että viimeisen puolen vuoden aikana olen viivaillut yli useammankin kirjan To Be Read 100 -listalta, mutta niistä tänne kirjoittaminen on ollut kyllä senkokoisen kiven takana, että sen siirtämiseen tarvittaisiin puskutraktori.

Aloitetaan kevyesti yhdellä ainoalla, katsotaan montako saan hoidettua pois päiväjärjestyksestä ennen vuoden vaihdetta!

Tove Jansson - Muumipappa ja meri (Pappan och havet, 1965)
Minulla on ollut valtavan kauan ammottava aukko muumisivistyksessäni, en ole nimittäin tätä ennen lukenut (ainakaan muistaakseni) yhtään ainoaa alkuperäistä muumitarinaa. Muumipappa ja meri oli synkistä tunnelmistaan huolimatta mukavaa kesälukemista (taisin lukea sen joskus kesä-heinäkuussa), mutta huomasin pian etten oikein osannut samaistua hahmoihin. Kaikki muut hahmot vain ärsyttivät suunnattomasti, Myy oli ainoa jolla tuntui olevan jonkinlaista tolkkua päässään. Pitäisi varmaan lukea muitakin Janssonin teoksia päästäkseni paremmin sisään muumien sielunelämään, mutta jostain syystä luulen, että vähän hölmöt ja naiivit ja omien (suurten) mahojensa ympärillä pyörivät muumit eivät vain ole minun juttuni. Tai sitten en vain ymmärtänyt koko juttua, ehkä olen liian kyyninen lukemaan muumeja, tiedä häntä. 3/5


I read "Moominpappa and Sea" past summer and I found all the moomin characters absolutely annoying. Only one who seemed to have any sense was little My. Maybe I am too cynical for Moomin books, I don't know. Maybe I should give them another go. 

Luettuja: Eva Ramm - Pölyä aivoissa | Readings

Eva Ramm - Pölyä aivoissa (Med støv på hjernen, 1958)

En ollut koskaan kuullutkaan Evar Rammista ennen kuin siskoni (vai olinko se sittenkin minä itse?) osti Pölyä aivoissa divarista ihan vain hauskan nimen vuoksi. Teos on joka tapauksessa on norjalaisen Rammin tunnetuin romaani, josta on tehty myös  filmatisointi vuonna 1959.

Teos on satiiri, joka pistelee 50-luvun kotirouvia melko terävälläkin neulalla. Päähenkilö, Randi Svendsen, kertoo tarinan aluksi olleensa joskus nuori ja kaunis neito jota miehet piirittivät. Sitten hän meni naimisiin, ja nyt hänen elämänsä keskeisintä sisältöä on pestä kotinsa ikkunat naapuria useammin. Yksissä tuumin koko kerrostalon muut rouvat paheksuvat rouva Grindheimia, joka on kotitöiden suhteen suurpiirteisempi ja - mikä järkyttävintä - sunnuntaipäivällisen parissa raatamisen sijaan lähtee kävelylle perheensä kanssa! 

Pölyä aivoissa oli oikeasti hauska. Se oli myös oivaltava ja kepeydestään huolimatta ajatuksia herättävä. Pidin tosi paljon. 5/5


"Dust on the Brain" is a novel by Norwegian author Eva Ramm. It is an extremely funny satire about cleaning enthusiast housewives and their conflict with their neighbour who doesn't share their values. 

Luettuja | Readings: Philip Roth - Portnoy's Complaint

Edellisen TBR-postauksen jälkeen olen ehtinyt lukea yhtä ja toista ja tarkoitus on ollut kirjoittaakin niistä, mutta se on jäänyt tekemättä siitä yksinkertaisesta syystä että olen hukannut ottamani kuvat. Minulla on tarkka mielikuva siitä, millaiset kuvat tietyistä kirjoista olen ottanut ja millaisissa olosuhteissa, mutta nyt niitä ei enää löydy mistään. Kovin ärsyttävää. Ja ihan periaatteen vuoksi en halua ottaa uusia kuvia, koska olin niihin ottamiini kovin tyytyväinen. No, kyllä ne vielä jostain vastaan tulee.

Philip Roth - Portnoy's Complaint (1969, suom. Portnoyn tauti 1969)

Mutta mitä tähän tuoreimpaan luettuun tulee, puijasin ehkä hieman ja lisäsin Philip Rothin TBR100-listalle vasta sen jälkeen kun olin nähnyt miehestä dokumentin Yle Teemalta. (On muuten katsottavissa Yle Areenassa!) Mutta minkäs teet, Roth alkoi kovasti kiinnostaa ja listallani oli joitain sellaisia teoksia, jotka sinne piti laittaa jotenkin vähän väkisin kun kirjaideat alkoivat loppua kesken. Tuntui siis mielekkäältä ottaa listalta pois jotain epäkiinnostavaa ja lisätä sinne jotain mitä oikeasti haluan lukea.

Rothin tuotanto on niin laaja, että oli vaikeuksia valita, minkä teoksen lukisin. Päädyin Portnoyn tautiin ehkä lähinnä Rothin kertoman taksikuskianekdootin ansiosta (katsokaa dokkari niin tiedätte ;)). Kyseessä on Alexander Portnoy -nimisen nuoren miehen monologi psykoterapeutin vastaanotolla, ja teos aiheutti ilmestyessään melkoista kohua suorasukaisella seksipuheellaan. Päähenkilö on lapsuudenkokemustensa traumatisoima nuori, menestynyt juutalainen jolle seksi on ongelma. Hän kokee jatkuvasti niin sanottua "juutalaista syyllisyyttä", muttei pysty lopettamaan kukasta kukkaan lentämistään.

Vaikka Roth ei haluakaan leimautua "juutalaiskirjailijaksi", hänen aiheensa ovat kuitenkin niin voimakkaasti juutalaiskulttuuriin sidonnaisia että leima on sinänsä täysin perusteltu. Täytyy myöntää että oma tietämykseni juutalaisista muuten kuin toisen maailmansodan kautta on vähintäänkin pintapuolista, joten Rothin lukeminen avasi yhden uuden ulottuvuuden heidän kulttuuristaan.

Portnoyn tauti oli viihdyttävä ja huvittava enkä lainkaan ihmettele, että Rothin terävä kieli on aiheuttanut pöyristystä Yhdysvalloissa (ja varmasti muuallakin) kerran jos toisenkin hänen uransa aikana. Tuli paikoitellen jopa bukowskilaiset fiilikset. Tykkäsin ja aloitin heti perään Ihmisen tahran (The Human Stain, 2000). 4/5

I saw a documentary about Philip Roth on tv and after that I smuggled one of his works onto my To Be Read 100 -list. The book was Portnoy's Complaint and I found it hilarious and sometimes scathing in it's portrayal of Jewish family life. I enjoyed it very much and started reading The Human Stain right after. 

Listalta luettuja | Readings: The House of the Spirits & Rakkautta koleran aikaan

 
Isabel Allende - The House of the Spirits (Henkien talo) 1982 & Gabriel García Márquez - Rakkautta koleran aikaan (Love in the Time of Cholera) 1985

Jostain syystä tuntui itsestään selvältä, että nämä kaksi teosta pitäisi lukea peräkanaa. Tai ehkei se ollut etukäteen suunniteltua, mutta kun lopetin Henkien talon, tuntui jotenkin vaikealta ajatukselta ruveta lukemaan jotain ihan toisesta maailmasta tempaistua. Rakkautta koleran aikaan liikkuu samoissa latinalais-amerikkalaisissa kulttuurimaisemissa, joten se oli helppo ratkaisu jatkoluettavaksi, ei tullut kulttuurishokkia.

Näitä teoksia yhdistää maailmoja ja sukupolvia syleilevä, rönsyilevä ote. Nyt ei siis tosiaankaan puhuta mistään yhdenpäivän romaaneista, vaan vuosikymmeniä kattavista sukueepoksista. Sellainen on varsinkin Henkien talo, joka esittelee lukijalle sen verran monta sukupolvea vaimoja, tyttäriä ja lapsenlapsia, että itse ainakin meinasin välillä pudota kärryiltä. (Vrt. Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys.) Rakkautta koleran aikaan ei juoksuta lukijan eteen samanlaista sukujatkumoa, vaan keskittyy kertomaan kahden ihmisen vuosikymmeniä kestävän rakkaustarinan. Toisinaan tällaisen pohjoismaalaisen lukijan on aavistuksen vaikea samaistua latinalais-amerikkalaiseen ajatuksenjuoksuun ja erilaiseen tapaan hahmottaa aikaa, mutta toisaalta juuri vierautensa vuoksi molemmat teokset olivat kiehtovaa luettavaa. Henkien talo oli paikoitellen varsin synkkääkin luettavaa, erityisesti loppua kohden, mutta Koleran loppuratkaisu sen sijaan jätti lämpimän olon.
Kummallekin arvosanaksi 4/5.


These two novels felt natural to read one after another. Both are almost epic in duration (certainly not one-day novels) and sometimes my Nordic mind was boggled by the Latin-American ideas of time, family and other issues. But it is because of the cultural differences that both of these novels were absolutely fascinating. The House of the Spirits got a little dark toward the end, but Love in the Time of Cholera had a heartwarming ending.  

Kevyttä kesälukemista listalta ja sen ulkopuolelta | Light summer reading

Mökkeilyssä parasta on se, että on aikaa lukea. Maisterijuhlinnan jälkeen vetäydyttiin isännän kanssa mökin rauhaan ja hiljaisuuteen pariksi päiväksi, ja siellä ehdin lueskelemaan läpi kaksi kesäkirjaksi mitä sopivinta opusta: Stephen Chboskyn Elämäni seinäruusuna ja Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. 

Listalta luettua: Stephen Chbosky - Elämäni seinäruusuna (Perks of Being a Wallflower) 1999

Chboskyn (mies, jolla on mahdoton sukunimi) romaani on kiinnostanut jo kauan, mutta aina kun olisin halunnut lukea sen, kaikki kappaleet ovat olleet lainassa kirjastosta. Ja olen siis yrittänyt monta kertaa vuosien mittaan. Elämäni seinäruusuna on 15-vuotiaan Charlien kasvukertomus, jota on verrattu Sieppariin ruispellossa. Käsittelytapa, teemat ja kertojan piilevä epäluotettavuus ovatkin samankaltaisia molemmissa, mutta yksi merkittävä ero näillä kahdella teoksella on: Siepparia lukiessani en koskaan tunne oloani liian vanhaksi lukemaan sitä. Elämäni seinäruusuna puolestaan keskittyy jotenkin niin piinallisesti nimenomaan 15-vuotiaana olemiseen ja sen ikäisten high school -piireihin, että siinä väkisin tuntee itsensä aivan vanhukseksi. Voin kertoa että samaistumisen tunteet olivat nimittäin melko kaukana. Siitä huolimatta enimmäkseen viihdyin Seinäruusun parissa, ja kiitosta täytyy antaa siitä, että melko rankkoja ja vaikeitakin teemoja on käsitelty ilman, että tarinasta tulee tiiliskivenraskas. Luulen silti, että elokuvaa en halua nähdä. Se voisi olla liian kiusallista äärettömyyksineen. Kaikesta valituksesta huolimatta Elämäni seinäruusuna saa 4/5, koska ei se huono ollut vaikka saikin minut välillä tuntemaan oloni vaivautuneeksi. (Ja englanniksihan se olisi tietysti kannattanut lukea, mutta sitä mahdollisuutta ei kirjasto tarjoillut.)

Listan ulkopuolelta: Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä (Summer without Men) 2011

Vaikka Kaikki mitä rakastin oli vähän pettymys, halusin silti antaa Siri Hustvedtille uuden mahdollisuuden. Kesä ilman miehiä vaikutti sopivalta siihen tarkoitukseen. Teoksessa keski-ikäinen runoilija Mia saa hermoromahduksen, kun hänen miehensä ilmoittaa haluavansa pitää "paussia" avioliitosta. Mia lähtee kesäksi vanhaan kotikaupunkiinsa, missä hän vetää kirjoituspiiriä teinitytöille ja seurustelee äitinsä ja tämän iäkkäiden ystävättärien kanssa. Teoksessa on valtavasti aineksia joiden hyödyntäminen tuntuu jäävän hieman puolitiehen. Erityisesti teinityttöepisodi ja salaperäinen Mr. Nobody jäivät jotenkin irrallisiksi ja tarkoituksettomiksi. Lisäksi tekstiin on ympätty ärsyttävän paljon kaikenlaisia kirjallisia viittauksia niin kaunokirjallisuuden klassikoihin kuin filosofiaankin. Itselleni jäi tunne, että ne eivät palvele millään lailla tarinan kuljetusta vaan ovat lähinnä kirjailijan itsekorostusta ja omaksi huvikseen kikkailua. (Hustvedt on kirjallisuustieteen tohtori, mikä sinänsä selittää tätä taipumusta. Kirjallisuustieteilijät ovat toisinaan aika raivostuttavia kaunokirjailijoina.) Kun nämä viat jättää huomiotta, Kesä ilman miehiä oli kevyttä kesäluettavaa, joka oli enimmäkseen ihan viihdyttävä. Kyllä tällaista mökillä lukee ihan mielikseen. 3/5


Ja kun kerran sattuu olemaan sopivasti sateinen päivä, niin mikäs sen mukavampaa kuin kipaista kirjastoon hakemaan vähän luettavaa! ;)

Two books that I read on our summer cottage: Perks of Being a Wallflower by Stephen Chbosky and Summer Without Men by Siri Hustvedt. Both are nice and easy summer reading with deeper undertones. I can recommend them even though both managed to make me feel awkward or annoyed while reading. 

Kevään aikana luettuja | Readings

To Be Read -listan läpi kahlaaminen on edistynyt kevään mittaan pikkuhiljaa, mutta luetuista kirjoista päivittäminen on kyllä unohtunut (tai jäänyt laiskuuden takia) totaalisesti. Viimeksi kun päivitin tilannetta, luettuna oli kuusi kirjaa sadasta. Luettujen määrä on sen jälkeen tuplaantunut, eli tilanne on tällä hetkellä 12/100, jee! :D 

Anna-Leena Härkönen - Akvaariorakkautta
Akvaariorakkautta oli ensimmäinen tämän vuoden puolella lukemani romaani, jolla ei ollut mitään tekoa gradun kanssa. Sen lukaisin syntymäpäiväni kunniaksi, jolloin valintaperusteena oli lähinnä nopealukuisuus. Totesin, että tämän näytön perusteella minusta ei tullut Härkösen suurta fania. Lähinnä tuli jotenkin tirkistelijäolo. 2/5

Paul Auster - New York -trilogia
Tämä kai periaatteessa pitäisi laskea kolmeksi eri teokseksi, mutta koska oma versioni on yksissä kansissa niin se menee nyt sitten yhdestä. Sen verran monisyistä dekkarisettiä New York oli, ettei gradun rasittamat aivot oikein jaksaneet vaivautua saamaan ihan kaikkia vivahteita irti. Luultavasti koko höskä pitäisi lukea toiseen kertaan että homma alkaisi avautua. Selkeiden juonikuvioiden ja suorasukaisten vastausten ystäville New York -trilogia ei ehkä ole ykkösluettavaa. Tämän perusteella en ehkä vaivaudu lukemaan enempää Austeria. 3/5

George Orwell - Eläinten vallankumous (Animal Farm)

Nyt on tämäkin klassikko luettu ja sen lopputulema oli oikeastaan jo tiedossa: ihmiset on sikoja. En suuremmin syttynyt. 3/5

Sylvia Plath - Lasikellon alla (The Bell Jar)

Plathin runoutta en ole lukenut, mutta omaelämäkerrallinen Lasikellon alla ei ennakkotietojen puutteesta kärsinyt. Nuoren naisen mielisairauden kuvaus on kirjoitettu liikuttavan suorasukaisesti. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen romaani, jonka lukemista ei olisi halunnut jättää kesken vaan sen olisi halunnut lukea yhdeltä istumalta kokonaan. 5/5

Haruki Murakami - Kafka rannalla (Kafka on the Shore)

Vähäsen hätkähdin kirjan paksuutta kun hain sen kirjastosta, mutta Kafka rannalla oli niin mukaansatempaava että tiiliskivikaliiberi ei paljon haitannut. Viime keväänä lukemani Norwegian Wood oli ihan erilaista Murakamia, ja vaikka pidin kovasti siitäkin niin silti Kafkan maaginen realismi (sanotaan sitä nyt vaikka siksi) toimi jotenkin vielä paremmin. Vaikka kyseessä oli taas yksi nuoren miehen coming-of-age-story, se ei oikeastaan vieraannuttanut kun puitteet kuitenkin olivat niin mystiset että kasvutarina jäi siihen nähden jopa toissijaiseksi. Luen ehdottomasti lisää Murakamia. 5/5 

Jonathan Safran Foer - Extremely Loud and Incredibly Close

Tämän ostin Tanskasta takakonttikirppikseltä  rouvalta, joka oli asunut vuosia Tanskassa mutta oli nyt muuttamassa takaisin Yhdysvaltoihin. Aloitin kirjan lukemisen jo viime syksynä, mutta sen lukeminen edistyi tosi hitaasti koska luin sitä vain maalla käydessäni. Extremely Loud vaatisi ehkä intensiivisemmän lukemisen että se pääsisi parhaiten oikeuksiinsa, mutta vaikka luin sitä harvakseltaan, se teki silti joka kerta vaikutuksen. Toimi paremmin kuin Everything Is Illuminated. Tykkäsin. 4/5 

These are the books I have read this year. Now I have gone through 12 of 100 books to read. I hope to pick up the pace now that I don't have to read for studies any more. My favourite of these six books was maybe Kafka on the Shore, even though The Bell Jar was also touching.