Näytetään tekstit, joissa on tunniste toverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toverit. Näytä kaikki tekstit
perjantai 29. elokuuta 2014
| Ei-niin-kesäinen Tampere ja lomahöpinää
Laiska kesälomalainen tässä terve.
Ihan käsittämätöntä miten veteläksi elämä menee, kun ei ole säännöllistä päivärytmiä. Ja tätä lomailua on sentään kestänyt vain kaksi viikkoa!
Siinä ajassa olen käynyt Tampereella kamujen luona, kirppistellyt ja shoppaillut enemmän kuin koko kesänä yhteensä (mikä ei siis ole todellakaan paljon), käynyt porukoilla ja tuijottanut Netflixistä lukuisia höpsöleffoja ja noin puolitoista tuotantokautta Mad Meniä. Tänään aion ryhdistäytyä ja käydä ihmettelemässä Joen Yötä.
Palatakseni Tampereeseen, tarkoitus oli käydä ihastelemassa kesä-Tamperetta ja syödä jätskiä ja hengata ulkona kavereiden kanssa. No se kesä-Tamperehan oli luonnollisesti sään puolesta jo siirtynyt syksyyn, toisin sanoen keli oli arvaamaton ja pääosin sateinen. Näin ollen haaveissa olleen tyylikkään jakku-ynnä-ballerinat-esiintymisen sai unohtaa ja kiskoa päälleen vuodenaikaan nähden surullisen paljon vaatetta. Siitä huolimatta reissu oli kiva: ensimmäistä kertaa hortoilin kaupungilla ihan itsekseni (enkä edes eksynyt!) sillä aikaa kun kaverit oli töissä ja yhdessä käytiin sit Amurin työläismuseokorttelissa ja ravintola Marusekissa syömässä sushia ja tietysti puitiin syntyjä syviä. Tuli hyvä mieli kun näki ja kuuli että tovereilla menee hyvin.
Ensi viikolla alkaa taas harjoittelu ja otan arkirytmiin palaamisen ilolla vastaan. Jos tässä ois joutunut lomailemaan vielä viikon tai pari niin miut ois saanut kaapia lusikalla jostain tuolta sohvatyynyjen välistä.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
| Tovereita, ruokaa ja luonnon ihmeitä
Juhannuksena satoi ja paistoi, ja aina kun ei satanut oltiin pihalla ja grillattiin minkä kerittiin! Lettuja paistettiin, kahvit juotiin ja kaakut syötiin. Ihmeteltiin joutsenia, lokkeja ja lokin munia jotka joku herkkusuu oli pistellyt poskeensa. Saunottiin, rapsuteltiin karvatassuja, paahdettiin vaahtokarkkeja ja nukuttiin hyvin.
Vieraiden lähdettyä jäätiin ukon kanssa kahdestaan ihmettelemään. Käytiin kävelyllä ja keräsin vähän jälkijunassa juhannuskukat pöydälle. Sitten alkoi sataa ihan tosissaan, mutta sekään ei oikeastaan haitannut. Mökkilukemisena oli asiaankuuluvasti Juhannustanssit.
maanantai 5. toukokuuta 2014
| Onnea on
Onnea on toveri joka lukee blogipostaukset tarkkaan ja osaa tuoda tuliaisiksi/synttärilahjaksi juuri sitä oikeaa teetä. (Vieläpä piilotettuna omin kätösin virkattuun pikku koriseen.) Myös toinen toveri tuli yökylään teepussi mukanaan, mitä tähän voi sanoa? Kyllä ne jo tietää että tee kelpaa, aina parempi jos sen kanssa tarjoillaan kaukana asuvien ystävien seuraa. <3
perjantai 2. toukokuuta 2014
| That 20's look

maanantai 28. huhtikuuta 2014
| Pukujuhlat
Toveri järjesti siipalleen yllärikolmekymppiset gangsteriteemalla. Kyllä oli toveriporukka ilo silmälle kun kaikki olivat nähneet vaivaa pukeutumisensa eteen! (Ja mikäs sen mukavampaa kuin saada miehet pukeutumaan pukuun.) Viimeisessä kuvassa myös allekirjoittanut puoliskoineen.
Tällä köörillä nähdään nykyään kovin harvoin, onneksi näitä juhlan aiheita löytyy aina toisinaan että on syy saada porukka kokoon.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
| Jos minulla olisi Instagram
Jos minulla olisi käytössäni Instagram, olisin spämmännyt sen tänään täyteen ainakin tämmöistä:
Kisu!
Myyrät ei syöneetkään kaikkia miun tulppaaninsipuleita viime syksynä!
Kohta pääsee syömään itse kasvatettua itsestään kasvanutta ruohosipulia.
Salaattia ja teetä Super Smoothie Caféssa toverin kanssa.
Hain pääsiäistä varten kirjastosta lukemista.
Jos käyttäisin Instagramia, siellä olisi luultavasti tänään ollut kuvia myös ainakin tietokoneesta ja teekupista (etäpäivä), pyykkinarulla kuivuvista pyykeistä (eka kertaa pihalla!) sekä isosta kassillisesta jogurttia (käytiin tekemässä ruokaostokset pääsiäistä varten hyvissä ajoin).
Mutta onneksi voin tunkea kaikki nämä randomit kuvat myös tänne hohoho.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
| Järvivettä ja vehnästä
Tämä viikonloppu on ollut vähän sellaista latailumeininkiä. Ei olla tehty mitään ihmeellistä tai hirveää aktiivisuutta vaativaa, lähinnä köllötelty sohvalla ja syöty. Eilen isäntä ehdotti, josko haettaisiin Heinosen leipomolta pullaa päiväkahville. Jäätiin sitten sinne kahvittelemaan ja mie söin lopultakin berliininmunkin! Mulla on ollut viime aikoina joku ihme hinku saada berliininmunkkia, mutta koskaan niitä ei ole lähikaupassa. Nyt sellainen sitten osui kohdalle ja kuten odottaa saattaa, ei se nyt ihan vastannut odotuksia. Tiedättehän te, kun jotain tekee sikana mieli eikä se sitten loppupeleissä olekaan niin ihmeellistä. Toisaalta Heinosen leipomon uusi kahvila sai meiltä hyväksynnän, kiva paikka.
Kotiin koukattiin sataman kautta. Käytiin tarkastamassa jäätilanne ja todettiin että kah pentele, avointa vettä. Illalla tehtiin pitsaa siskon vinkkaamalla ohjeella, suosittelen lämpimästi: The Londoner: Proper Pizzas
Tänään käytiin taas Surakan baarin brunssilla, tällä kertaa oli seurana ihan liian harvoin nähtyjä tovereita pohjoisesta. (Mie välttelen ihmisten kuvaamista niin lahjakkaasti, että nää miun kuvat on useimmiten tosi tylsiä. Pitäisi opetella saamaan edes ihmisten kädet mukaan kuviin, että olisi vähän mielenkiintoisempaa. Siinäpä työnsarkaa.)
Illalla vielä siskon kanssa leffaan katsomaan Miyazakin Tuuli nousee, sittenpä ois taas yksi viikonloppu paketissa.
(Mutta mikä ihmeen kirous siinä on, että viikot paistaa aurinko aina niin samperin kauniisti mutta heti kun tulee viikonloppu, aurinko menee pilveen ja alkaa sataa pieniä mummoja? Tämä on vääryyttä, sanon.)
Kotiin koukattiin sataman kautta. Käytiin tarkastamassa jäätilanne ja todettiin että kah pentele, avointa vettä. Illalla tehtiin pitsaa siskon vinkkaamalla ohjeella, suosittelen lämpimästi: The Londoner: Proper Pizzas
Tänään käytiin taas Surakan baarin brunssilla, tällä kertaa oli seurana ihan liian harvoin nähtyjä tovereita pohjoisesta. (Mie välttelen ihmisten kuvaamista niin lahjakkaasti, että nää miun kuvat on useimmiten tosi tylsiä. Pitäisi opetella saamaan edes ihmisten kädet mukaan kuviin, että olisi vähän mielenkiintoisempaa. Siinäpä työnsarkaa.)
Illalla vielä siskon kanssa leffaan katsomaan Miyazakin Tuuli nousee, sittenpä ois taas yksi viikonloppu paketissa.
(Mutta mikä ihmeen kirous siinä on, että viikot paistaa aurinko aina niin samperin kauniisti mutta heti kun tulee viikonloppu, aurinko menee pilveen ja alkaa sataa pieniä mummoja? Tämä on vääryyttä, sanon.)
lauantai 8. maaliskuuta 2014
| Kurkkaus kaverikotiin
Näiden kamujen kotia katsastettiin jo viime syksynä, mutta nyt toverit ovat asettuneet uuteen osoitteeseen josta sieltäkin löytyy kaunis ja jännä ja ihana yksityiskohta poikineen. Tykkään siitä että tästä kodista löytyy taidetta vähän joka nurkalta ja tasolta, valokuvina, maalauksina ja piirroksina. Alimman kuvan maalaus on mielettömän ihana, toverin omaa käsialaa. Ja hei, tässä kämpässä on ikkunalaudat! Vähänkö olen niistä kade. Samoin kaariovesta keittiön ja eteisen välissä, keittiön puisesta työtasosta ja harmaansävyiseksi maalatuista eteisen seinistä. Mutta sillä tavalla inspiroituneesti kade.
perjantai 7. maaliskuuta 2014
| Terveiset Tampereelta
Kotiuduin tänään Tampereen pikavisiitiltä, olipas mukava käydä kamujen luona taas. (Toivottavasti kamuistakin oli yhtä mukavaa.) Vierailtiin taidemuseossa, korjattiin minun laskiaispullattomuus kauppahallissa, kierreltiin rytkypuoteja (mitään en ostanu), sisustusliikkeitä (mitään en ostanu) ja tietysti Tigerissa käytiin (ostin, penteles). Syötiin Gastro Pubissa (hinta-laatusuhde erittäin kohdillaan!) ja Plevnassa (vähän nihkeä palvelu). Iltapalaksi paistettiin kotosalla lettuja (suosittelen). Nähtiin jopa pienenpieni auringonpilkahdus kun käppäiltiin kotiin kaupungilta.
Tampere on alkanut osoittautua oikein kivaksi kaupungiksi kun on oikeat ihmiset oppaina.
Tilaa:
Kommentit (Atom)



















































