Näitä päiviä

Tämä on taas niitä päiviä kun gradu ei kiinnosta pätkääkään. Kun tietää, että pitäisi kiinnostaa ja yrittää pakottaa itsensä kiinnostumaan mutta totaalisen onnettomalla menestyksellä. Illalla tein suuret suunnitelmat siitä, miten tänään tehdään representaation käsitteestä selvää ja kovasti olin tyytyväinen että tällä viikolla oon niin samperin ahkera jotta! 

Mutta ei. 

Aamulla kun kello soi, löin sen hiljaiseksi ja jatkoin nukkumista vielä tunnin.

Sitten kun sain itseni hereille, otin kirjan ja aamuteen ja istuin alas. 

Kaksi riviä myöhemmin muistin, että pitäis pestä ne tavaranvaihtoiltaan menevät huivit. 

Sitten katsoin että ulkona ei muuten sada vettä, nyt olis hyvä sauma laittaa ne kanervat multaan kun kerran sain ne eilen ostettua.

Sitten vakuuttelin itselleni, että no kun ensin puuhaat jotain muuta, niin kyllä se kiinnostus ja jaksaminen representaatiota kohtaankin taas herää.

Ja niin.

Huivit on kuivumassa, kanervat ruukussa (isäntä sai valita värin kun mie en osannut päättää) ja kirja lojuu edelleen keittiön pöydällä koskemattomana. Kun ei vieläkään kiinnosta.

Ehkä se on vaan hyväksyttävä, että aina ei pysty. Silti sitä kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että kun tuota pitäisi tehdä nyt täysipäiväisesti ja vähintään viitenä päivänä viikossa ja sitten sitä pitää tämmösiä laiskapäiviä heti kun tuntuu, ettei hotsita. Yhyh.