Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpiste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpiste. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. huhtikuuta 2014

| Työpisteestä maalausnurkaksi



Olin jo pidemmän aikaa harmitellut sitä, että meidän pienessä kämpässä ei mahdu maalaamaan, ja unelmoinut isosta talosta jossa minulla olisi oma huone kyseistä harrastetta varten.

Sitten eräällä kerralla maalauspiirissä tuli taas puheeksi, että millaisissa paikoissa ihmiset kotona maalaavat. Kuulemma ainakin olohuoneessa ikkunan ääressä ja kodinhoitohuoneessa pesukoneen vieressä. Eräs vanhempi taiteilijatoveri totesi kokemuksen syvällä rintaäänellä, että sitä lottovoittoa tai isompaa asuntoa tai omaa ateljeeta ei kannata jäädä odottamaan, vaan tila rakkaalle harrastukselle pitää ottaa. Ei sitä kukaan tule antamaan.

Tästä inspiroituneena aloin katsella meidän asuntoa uusin silmin ja päätin että no penteles, kun kerran löysin tilaa työpisteelle niin onhan sitä tilaa löydyttävä myös maalaamiselle! Enkä oikeastaan joutunut tekemään muita myönnytyksiä kuin sen, että pyysin siskoa tuomaan maalta ison ja tukevan telineen sijasta pienen mutta huteran, kokoontaitettavan telineen. Niin ja maalausten koko on koetettava pitää maltillisissa mittasuhteissa, kaksi kertaa viisimetriset kankaat saa unohtaa.

Sisko toi eilen tarvikkeet maalta, tänään maalasin innoissani taas yhden asetelman. Ja niin on elämässä taas yksi yksinkertainen mutta pitkään vatvottu asia (olisiko suorastaan unelma?) saavutettu!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

| Piirongin päällä


Kokosin piirongin päälle viime viikonloppuna sekalaisen seurakunnan ilahduttavia juttuja. Tuo kuparinen kynttilänjalka on ilmeisesti tullut jäädäkseen, sitä ei tee mieli raivata pois vaikka kynttilöitä ei valon lisääntyessä tule enää juuri poltettua. 

Noin yleisesti ottaen vieroksun ajatusta kirjoilla sisustamisesta, mutta tuumasin sen tässä tapauksessa olevan ihan ookoo koska meillä noita kirjoja oikeasti pyörii joka nurkassa. Johonkinhan ne on pantava, niin miksei sitten voisi nostaltaa muutamaa kauniimpaa yksilöä esillekin? Pidän kirjoista esineinä, joten miksi en laittaisi niitä sellaiseen paikkaan jossa ne ovat silmänilona? (Tästä huolimatta en edelleenkään aio värikoodata kirjahyllyäni. Ikinä.) 

Neilikkavaasi nököttää metallivadilla koska kyseessä on se kovan onnen maljakko jonka hajotin puhdistusvimmoissani viime keväänä. Ei se suoranaisesti vuoda, mutta tuumasin että parempi vara kuin vahinko. Ei olisi kauhean kiva yllätys huomata aamulla, että rikkinäinen maljakko on valuttanut kaikki vedet meikän tietokoneelle. 

Tukholman tuliaiset nököttävät myös siinä silmien alla ja käden ulottuvilla. Olen käytellyt L'Occitanen käsirasvaa varoen, kun pelkään että minituubi pääsee loppumaan ihan liian pian. Tulin muuten siihen tulokseen, että asioiden ripustaminen washi-teipillä seinään on blogimaailman suurin huijaus. Tuo kortti kesti seinässä kaksi minuuttia ennen kuin kuului plopp ja sen sai kaivaa esiin piirongin takaa. Toverille oli käynyt sama homma postikortin ja washi-teipin kanssa. Se ei vaan toimi. 

Kiinnostaako ketään muuten lukea tällaisia puolen kilometrin mittaisia selostuksia ei-oikein-mistään? Mietin, että tämänkin kuvituksen olisi voinut kuitata tuolla ensimmäisellä kappaleella ja jättää loput pois. Onko enemmän enemmän? Vai sittenkin vähemmän? Eikun mitä? 

lauantai 11. tammikuuta 2014

| Suunnitelmia


Yksi aurinkoinen päivä ja tuntuu että ideoita pursuu enemmän kuin on aikaa toteuttaa.

To Do -listalla on ainakin tuon kirjoituspiirongin laatikoiden paperoiminen. Se ei olisi iso homma, vaikeinta on löytää kivannäköistä ja sopivan kestävää paperia kohtuulliseen hintaan. Laatikot oli suojattu ruskealla polkkapilkullisella paperilla kun sain kalusteen haltuuni, mutta nuo paperit olivat varmaan jostain 70-luvulta lähtöisin ja melkoisen huonossa kunnossa. Suhteellisen siistithän nuo laatikot on ilman papereitakin, mutta ideana olisi nimenomaan suojata ne niin, että pysyvät siistinä jatkossakin. Olen miettinyt myös kirjoitustason päällystämistä. Siinä on tahmeita teippitahroja ikivanhan kirjoitusalustan jäljiltä ja paikoitellen valkoinen maali on lohkeillut ja alta paistaa ruskeaa. Toisaalta pelkkä teippitahrojen puhdistaminen saattaisi riittää. Tietääkö kukaan, saako ns. "hyllypaperia" vielä jostakin? Sellaista vähän lahjapaperia tukevampaa tavaraa.

Ajatuksissa on myös kalenteriaskarteluja, mittatilauskokoisen roskiksen askarteleminen työpisteen nurkkaan ja muuta pientä puuhaa. Saa nähdä mitä kaikkea tässä saa aikaiseksi jos aurinkokin alkaa esiintyä hieman tiheämpään tahtiin kuin kerran kahdessa kuukaudessa.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Työpöytäprojektin lopputulos | End of Project Workspace

Tämä oli olohuoneen tilanne viimeksi kun aiheesta raportoin:


Sitten alkoi tapahtua. Isäntä toi tekemänsä tv-tason kotiin ja minä pintakäsittelin sen. (Päädyin valkoiseen kuultovahaan.) Ennen joulua roudattiin porukoilta vielä yksi kaluste lisää, ja nyt meillä näyttää tältä:

Näyttää jotenkin paljon tilavammalta! Ja vähemmän säläiseltä, kun säilytystilaa tuli kertaheitolla monta vetolaatikollista lisää. Cd-levyt ja stereot saivat (ainakin tilapäiset) lähtöpassit, sillä nyt minulla on paikka tietokoneen kaiuttimille. Kaikki paperi- ja tietotekniikkasälä siirtyi sohvapöydän sisuksista niille tarkoitettuun paikkaan ja sohva on nyt pyhitetty löhöämiseen.


Viime syksynä maalaamani pinnatuoli pääsi makkarin nurkasta paraatipaikalle. Todettiin isännän kanssa, että tässä projektissa mitat sattuivat kyllä ihan vahingossa tarkan suunnittelun tuloksena kohdilleen: Paitsi että piironki ja tv-taso istuvat seinustalle niinkuin oli suunniteltukin, lisäksi tv-tason alaosaan mahtuivat juurit tismalleen kaksi entistä pajukoria (niissä säilötään PS:n ohjaimet ja pelit), piirongin alle menivät sentilleen puiset askartelulaatikkoni ja tuo pinnatuoli on juuri oikean korkuinen tietokoneella työskentelyyn. Työpöydän lamppuakaan ei ole tarpeen hankkia, kun siirrettiin tuo kaksihaarainen jalkalamppu nurkasta toiseen. Aiemmin tuo alaosan pikkuvalo oli lähinnä tyhjän panttina, mutta nyt se toimii työvalona silloin kun sellaista tarvitsee.

Piirtelin joskus syksyllä (hienosti Paintilla :D) itselleni mallin siitä, miltä lopputuloksen pitäisi suunnilleen näyttää. Aika hyvä vai mitä?

Summma summarum: Lopputulos on sen verran onnistunut, että isäntäkin joutui myöntämään että näyttää paremmalle kuin ennen. Rahaa projektiin ei käytetty juuri mitään, uutena ostettiin vain kulmaraudat tv-tason jalkoihin. Entinen tv-taso ja sohvapöytä lähtevät sukulaisen huusholliin, nekään eivät siis jää tyhjän pantiksi. Seuraava projekti onkin sitten sohvapöytä, ei nämä muutostyöt tähän lopu!


This is how my (our) workspace project ended up. We brought in an old chest of drawers from my parent's house and matched it with the new tv-stand. No money spent! It gives the living room such a spacious and not so cluttered feeling. Now I finally have a place to keep my computer-related knick-knacks! The last picture is a Paint-drawing of how I imagined the end result would be and how it really turned out. Quite nice, huh? Next up: project sofa table! 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Uusi tv-taso | New tv-stand

 


Isäntä toi tänään tekemänsä tv-tason kotiin. Kahtokaa nyt miten hieno! Jotenkin se onnistui taas tekemään just oikeanlaisen vaikken itsekään kovin tarkkaan tiennyt, mitä halusin. Ja nuo jalat. Meikä vaan hyrisee täällä tyytyväisyyttään.

Nyt on pohdinnassa vielä pintakäsittely. Valkoista Osmo kuultovahaa olisi vielä, samoin valkoista puuöljyä jolla käsittelin puutarhapöydän. Toisaalta harmaa kiehtoisi värinä valkoista enemmän. Katsellaan, mihin tässä päädytään.

My boyfriend made us this new tv-stand. I knew I wanted it to have hair ping legs but otherwise I left it for him to figure out how it should look like. And he made it perfect! Now we just need to decide what kind of paint or oil we use on it. We still have some white wood oil left, but I'm not sure I want it to be white. I think I prefer gray.  

lauantai 7. joulukuuta 2013

Työpöytäehdokas | For the Work Space

Kun aloin miettiä työpistekuvioita, lähtökohtana oli se, etten halua ostaa valmiina mitään helppoa ja tylsää ratkaisua. Vaihtoehtoina oli löytää jostain vanhaa tai rakentaa itse (tai siis panna isäntä rakentamaan). Hyvän tovin mietin ja tuumin ja surffasin netissä tutkimassa malleja ja pohdin ja arvoin.

Koko ajan vastaus odotti minua porukoilla, oman huoneeni nurkassa.

Vanha klaffipiironki on sukulaisten peruja ja roudasin sen aikoinaan huoneeseeni, vaikka en olisi tarvinnut yhtään kalustetta lisää. Alun perin ajatuksena oli, että jossain vaiheessa maalaan sen. Mutta koska ulkopuoli on kuitenkin yhä suhteellisen siistissä jamassa, en ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Sisäpuoli on vähän kellastuneempi ja maali on paikoin lohkeillut, mutta eipähän tuo sekään ole suuremmin häirinnyt.

Olen tehnyt testejä ja tutkimustyötä sen suhteen, soveltuuko tämä piironki oikeasti aikomaani käyttöön. Tulin siihen tulokseen, että korkeuteensa nähden siihen pitäisi olla melko helppoa löytää sopivankorkuinen tuoli. Läppärini ei harmillisesti sovi piirongin sisälle kun luukun sulkee, mutta ylin laatikko on kuin tehty läppärin säilytystä varten. Leveydeltään mööpeli on mukavan pieni, vain 80cm, ja syvyydeltään 45cm joten sen pitäisi (ainakin teoriassa) sujahtaa mukavasti olohuoneen nurkkaan.

Mitä tv-tasoon tulee, minäkään en vielä tiedä kovin tarkkaan, millainen siitä on tulossa. Esitin isännälle joitain inspiraatiokuvia ja sanoin haluavani niin sanotut 'hair pin legsit' (taas niitä sanoja, joille en löytänyt suomenkielistä vastinetta), mutta loput jäi sitten isännän luovien taipumusten varaan. Jännää nähdä, mitä sieltä valmistuu!

When I started planning my work space to come, I decided that I do not want to go the easy way and buy a lame, ready-made desk. Instead, I wanted to use something old or build it myself (or actually, make my boyfriend build it). Then I realized I have this old open-top chest of drawers at my parent's house that is just perfect! I made the measurements and found that it's small enough for our living room and the height seems suitable for me as well. And hey, more storage space at once! 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Mitä kuuluu työpöytäprojektille? | How's the Work Space Progressing?

Syyskuussa suunnittelin kovasti työpöydän hommaamista. Silloin olohuoneessa näytti tältä ja työn alla oli kääntää järjestys päinvastaiseksi. No sehän saatiin aikaiseksi tehdä jo parin viikon sisällä tuon postauksen tekemisestä, mutta kuvia tulee vasta nyt koska valo, aika ja siisteys eivät ole kohdanneet toisiaan. Nyt tämä aihe tuntuu muutenkin taas ajankohtaisemmalta kun pieniä edistysaskeleita on tapahtunut, mutta niistä lisää myöhemmin.


Vähän jos taulut on vinkkelissä niin ei kai se väärin ole.


Niin että tuohon telkkarin viereen sen työpistseen pitäis muka sopia. Näyttää ehkä vähän epätoivoiselta, mutta (toivottavasti) mittanauha ei valehtele. 

In September I posted pictures of our livingroom and told about my plans to put up a work space of some sort. We switched the furniture around, but after that the plan has been waiting for it's execution. Now I think there is light in the end of the tunnel and before the end of the year I might even have myself a work space! And yes, it is supposed to fit right next to the tv. Seems unlikely, but I trust my measurements don't fail me. 

tiistai 3. syyskuuta 2013

Lisää työpöytäsuunnitelmista + olohuone | Back to work space plans + living room

Nyt näkyy blogissa jotain mitä ei ole ennen nähty, nimittäin meidän olohuone kokonaisuudessaan! Yleensä on tullut huolellisesti rajattua isännän tietokonepöytä kuvista pois, mutta nyt sekin on pakko näyttää koska se sattuu sijaitsemaan juuri sillä seinustalla jonne olen oman työpisteeni aikonut. 




Meidän olohuonehan on sinänsä vähän hassu, että se on suhteellisen pitkä mutta käyttötilaltaan aika kapea. Ylimmässä kuvassa keittiö jää vasemmalle, ja kulkureitti sinne olisi hyvä pitää jokseenkin vapaana, mikä rajoittaa jonkin verran huonekalujen asettelumahdollisuuksia. 

Nythän olisi ajatuksena kääntää huoneen järjestys toisin päin, eli isännän tietokonepöytä ikkunan luokse ja tv tuolle seinustalle, missä tietokonepöytä nyt on. Kunhan ensin mallaillaan ajatuksen toimivuutta siltä osin, seuraavaksi olisi tarkoitus hankkia pienempi tv-taso (tyyliin perunalaatikko?) ja sen viereen kapea pöytä+hylly-yhdistelmä joka veisi lattiatilan sijasta seinätilaa. 


Toisin sanoen visioikaa sielunne silmillä tämä upean informatiivinen piirros tuohon alempaan kuvaan. Miltä näyttää? (Itse pelkään, että ahtaaksi käy. Piirrosta tehdessäni muistelin tuota seinää leveämmäksi kuin se onkaan.)


Työpisteen tyylistä voi katsoa mallia esimerkiksi Pupulandian kotitoimistosta (Pinterest-linkki, koska Lily ei tällä hetkellä futaa niin kuin pitäisi) tai vaikkapa tästä kuvasta. Tuonne Pinterestiin tuli puolivahingossa tosi monta kuvaa joissa on käytetty nimenomaan String Systemiä, koska niissä on sellaista keveyttä ja kompaktiutta jota nyt haetaan. Itse on tosin tarkoitus etsiä jokin persoonallisempi (=halvempi) ratkaisu, jota silmä kehtaisi kuitenkin katsella. Sellaiset toimistokiskot olisivat kyllä aika kätevät, mutta ne riipii ainakin miun silmiä siinä määrin että pliis ei.

Kassellaan mitä tuleman pitää!

PS. Tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivatkin, mutta niinhän siinä kävi että meitsikin sortui uudistettuun ja kehuttuun Annoon.  Viime viikolla kehystä Anttilasta hakiessani juoksin liinavaateosaston läpi ja noita raidallisia tyynynpäällisiä oli siellä alennushintaan 3e/kpl. Arvoin ja kääntelin ja mietin ja meinasin jo jättää ostamatta, mutta ostin kuitenki. Sininen raita on justiin samaa sävyä kuin sohva, hyvä mie. Keventää vähän tuota valassohvan ilmettä.

So this is what our living room looks like in its entirety. I am planning to switch the furniture around so that tv comes to where the computer desk is now. Also, I'm planning to fit the tv in a smaller space so I can have my work space next to it. See the very informative drawing? Well, that's about how it should look like. Check my Pinterest board "Workspaces" to get an overall idea of the style I'm looking for.  I'll keep you guys informed on how the work space project goes! 

maanantai 2. syyskuuta 2013

Työpöytäsuunnitelmia | Plans for a small work space

Kuva: Lili Halo Decoration

"Kun istuu päivät pitkät keittiön pöydän ääressä nakuttelemassa gradua ja sitten raivaa tietokoneen ja kirjat ja kynät ja paperilippuset ja teekupposet pois tieltä jos tahtoo syödä sen samaisen pöydän ääressä, alkaa väistämättä kaivata omaa työpistettä. Toistaiseksi se on haave vain, mutta vielä jonakin päivänä...

Oman työpöydän kaipuuta ei yhtään helpota se, että katselee blogeista ja Pinterestistä kaikenlaisia ihania työtilaratkaisuja. Yhy yhy." 

Tällainen tekstinpätkä löytyi luonnoskansiosta otsikolla "työpöytähaaveita" ja se oli kirjoitettu tammikuussa. Nyt haaveet ovat muuttuneet suunnitelmiksi, kun siskon luona istuskellessa onnistuin lopulta ratkomaan meidän huushollin tilankäyttöongelmia kenties jopa toimivalla tavalla. (Siitä on aina hyötyä, kun selittää epäselviä visioitaan ääneen. Sillä tavalla itsekseen pohditut jutut saavat jotenkin selvemmän muodon.) Raportoin tulevaisuudessa suunnitelmista ja niiden etenemisestä. Sitä odotellessa voi käydä katsomassa vaikka inspiskuvia Pinterestistä.