| Mitä minulle kuuluu?

(Tuo otsikko kuuluu lukea sen Freemanin 'Mitä sinulle kuuluu' -biisin melodialla, koska niin mie jatkuvasti kuulen sen päässäni.)

Toukokuu on jo puolivälissä. Mitä ihmettä.

Harjoittelussa käymisen lisäksi miun arkeen ei nykyään kuulu mitään erityistä, mutta sen takiahan sitä kai arjeksi sanotaankin. Jos olis erityistä, niin olisko se sitten enää arkea?

Olen viime aikoina koettanut vähentää koneella istumista, mistä väistämättä esimerkiksi blogi ja kavereiden kanssa Facebookissa kommunikointi ehkä vähän kärsii, mutta mieluummin kuitenkin käytän aikani muihin harrastuksiin kuin jumitan ruudun ääressä. Tietokone on kuitenkin sellainen aikasyöppö ettei toista.

Koneajan vähentämisen ansiosta olen palannut perusasioiden äärelle: illat menevät nykyisin pitkälti lukemisen merkeissä. Olen tänä keväänä lukenut paljon, myös sellaisia kirjoja joista en ole jaksanut tänne mitään raportoida ja jotka eivät ole TBR100-listalla. Vapauttava tunne, kun kirjastosta voi napata mukaansa mitä vain eikä ole velvollisuutta (ulkopuolelta tullutta eikä itse aiheutettua) raportoida siitä minnekään. Kerrottakoon kuitenkin, että kevään aikaan on tullut luettua ainakin J.K.Rowlingin Paikka vapaana (meeh), Johanna Sinisalon Auringon ydin (ihajees), Italo Calvinon Herra Palomar (like! luin kahdesti peräkkäin) sekä Seth Grahame-Smithin Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (hyvä ajatus jota ei viety tarpeeksi överiksi että se olisi ollut hauskaa). 

Olen myös tapittanut liekeissä sarjoja Netflixistä ja Viaplaysta. Talven ja kevään aikana on tullut katsottua ainakin Twin Peaks, Family Guy, Archer, Party Down, Episodes, Black Books (aika monennen kerran), Doctor Who, Veronica Mars...Vielä kun jostain palvelusta löytyisi Gilmoren tytöt niin se olisi loistavaa! Näin maksavana asiakkaana voin muuten todeta, että Viaplayn käyttöliittymä on aivan hanurista! Se ei muista viimeksi katsottuja sarjoja, ei automaattista seuraavan jakson toistoa, yh koko Viaplaylle. Netflix sentään toimii vähän käyttäjäystävällisemmin. 

Iltaisin myös tehdään ruokaa ja käydään isännän kanssa kävelemässä. Alkukeväästä koetin taas sytytellä juoksuharrastusta mutta kun ei kipinöi niin ei. Ääh.

Kevään tultua on alkanut kiinnostaa myös takapihan rapsuttelu. Tällä hetkellä kukkapenkin on vallanneet tulppaanit, mutta johan tässä pitää ruveta suunnittelemaan, mitä sinne sitten kesäksi kylvää. (Porkkanoita? Herneitä? Salaattia ainakin, ja yrttejä!)

Tämmöstä täällä, ei mitään ihmeellistä. Mites siellä?

Kevyttä kesälukemista listalta ja sen ulkopuolelta | Light summer reading

Mökkeilyssä parasta on se, että on aikaa lukea. Maisterijuhlinnan jälkeen vetäydyttiin isännän kanssa mökin rauhaan ja hiljaisuuteen pariksi päiväksi, ja siellä ehdin lueskelemaan läpi kaksi kesäkirjaksi mitä sopivinta opusta: Stephen Chboskyn Elämäni seinäruusuna ja Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. 

Listalta luettua: Stephen Chbosky - Elämäni seinäruusuna (Perks of Being a Wallflower) 1999

Chboskyn (mies, jolla on mahdoton sukunimi) romaani on kiinnostanut jo kauan, mutta aina kun olisin halunnut lukea sen, kaikki kappaleet ovat olleet lainassa kirjastosta. Ja olen siis yrittänyt monta kertaa vuosien mittaan. Elämäni seinäruusuna on 15-vuotiaan Charlien kasvukertomus, jota on verrattu Sieppariin ruispellossa. Käsittelytapa, teemat ja kertojan piilevä epäluotettavuus ovatkin samankaltaisia molemmissa, mutta yksi merkittävä ero näillä kahdella teoksella on: Siepparia lukiessani en koskaan tunne oloani liian vanhaksi lukemaan sitä. Elämäni seinäruusuna puolestaan keskittyy jotenkin niin piinallisesti nimenomaan 15-vuotiaana olemiseen ja sen ikäisten high school -piireihin, että siinä väkisin tuntee itsensä aivan vanhukseksi. Voin kertoa että samaistumisen tunteet olivat nimittäin melko kaukana. Siitä huolimatta enimmäkseen viihdyin Seinäruusun parissa, ja kiitosta täytyy antaa siitä, että melko rankkoja ja vaikeitakin teemoja on käsitelty ilman, että tarinasta tulee tiiliskivenraskas. Luulen silti, että elokuvaa en halua nähdä. Se voisi olla liian kiusallista äärettömyyksineen. Kaikesta valituksesta huolimatta Elämäni seinäruusuna saa 4/5, koska ei se huono ollut vaikka saikin minut välillä tuntemaan oloni vaivautuneeksi. (Ja englanniksihan se olisi tietysti kannattanut lukea, mutta sitä mahdollisuutta ei kirjasto tarjoillut.)

Listan ulkopuolelta: Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä (Summer without Men) 2011

Vaikka Kaikki mitä rakastin oli vähän pettymys, halusin silti antaa Siri Hustvedtille uuden mahdollisuuden. Kesä ilman miehiä vaikutti sopivalta siihen tarkoitukseen. Teoksessa keski-ikäinen runoilija Mia saa hermoromahduksen, kun hänen miehensä ilmoittaa haluavansa pitää "paussia" avioliitosta. Mia lähtee kesäksi vanhaan kotikaupunkiinsa, missä hän vetää kirjoituspiiriä teinitytöille ja seurustelee äitinsä ja tämän iäkkäiden ystävättärien kanssa. Teoksessa on valtavasti aineksia joiden hyödyntäminen tuntuu jäävän hieman puolitiehen. Erityisesti teinityttöepisodi ja salaperäinen Mr. Nobody jäivät jotenkin irrallisiksi ja tarkoituksettomiksi. Lisäksi tekstiin on ympätty ärsyttävän paljon kaikenlaisia kirjallisia viittauksia niin kaunokirjallisuuden klassikoihin kuin filosofiaankin. Itselleni jäi tunne, että ne eivät palvele millään lailla tarinan kuljetusta vaan ovat lähinnä kirjailijan itsekorostusta ja omaksi huvikseen kikkailua. (Hustvedt on kirjallisuustieteen tohtori, mikä sinänsä selittää tätä taipumusta. Kirjallisuustieteilijät ovat toisinaan aika raivostuttavia kaunokirjailijoina.) Kun nämä viat jättää huomiotta, Kesä ilman miehiä oli kevyttä kesäluettavaa, joka oli enimmäkseen ihan viihdyttävä. Kyllä tällaista mökillä lukee ihan mielikseen. 3/5


Ja kun kerran sattuu olemaan sopivasti sateinen päivä, niin mikäs sen mukavampaa kuin kipaista kirjastoon hakemaan vähän luettavaa! ;)

Two books that I read on our summer cottage: Perks of Being a Wallflower by Stephen Chbosky and Summer Without Men by Siri Hustvedt. Both are nice and easy summer reading with deeper undertones. I can recommend them even though both managed to make me feel awkward or annoyed while reading. 

Listan ulkopuolelta luettua: Matkalaukku | Read outside the TBR100-list: Suitcase

Koska vain ja ainoastaan TBR100-listassa pysyttäytyminen olisi vähintäänkin rajoittunutta ja ikävää, lueskelen välillä jotain muutakin mielenkiintoista mitä vastaan tulee. Kirjallisuuslehti Parnasso on oiva lähde mitä tulee uusien tuttavuuksien bongaamiseen ja sieltäpä sattui silmääni myös maininta Sergei Dovlatovista.  Venäläinen kirjailija on jo edesmennyt, mutta hänen teoksiaan on suomennettu vasta nyt. (En tosin mene vannomaan minkä ikäinen lehti oli kyseessä, minulla on nimittäin luennassa vuosikertoja vuodesta 2010 alkaen epämääräisessä järjestyksessä.)

Matkalaukku (1986) on episodimainen, omaelämäkerrallinen teos jossa käydään läpi Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin muuttaneen päähenkilön pienen matkalaukun sisältöä ja sitä, kuinka sen sisältämät vaatekappaleet ovat hänen haltuunsa päätyneet. Sujuva kerronta ja kiehtovat käänteet varmistivat, että kirja tuli luettua yhdeltä istumalta eräänä gradun valmistumisen jälkeisenä hiljaisena iltapäivänä.

Venäläisessä kirjallisuudessa on jokin sellainen tunnistettava vivahde, josta tietää sen olevan venäläistä vaikkei olisikaan tekijän nimestä tai kansallisuudesta tietoinen. Se sama vivahde löytyi myös Matkalaukusta, joka oli vähän surullinen, vähän ironinen, aika paljon melankolinen ja samaan aikaan hyvin mustalla tavalla humoristinen. Tykkäsin. 4/5

(Ilmeisesti muutkin valistuneet ovat kiinnostuneita Dovlatovista, Matkalaukkuun oli melkoinen varausjono kirjastossa. Kirjailijalta on suomennettu myös toinen teos, Meikäläiset, joka sekin on tarkoitus lukea joskus lähitulevaisuudessa.)

Sometimes I read something outside my To Be Read 100 -list. This time it was Suitcase by Sergei Dovlatov.  It is a story of a man who has migrated to United States from the Soviet Union - or more precisely, it is a story of his suitcase and how he came in possession of it's contents. It was a bit sad, a bit ironic, quite a lot melancholic and at the same time very darkly humorous. And as such, I liked it very much. 

Listan ulkopuolelta luettua: A Short History of Tractors in Ukrainian

Ennen joulua maalla oli sen verran joutohetkiä että nappasin luettavaksi Marina Lewyckan A Short History of Tractors in Ukrainian, jonka ostin viime kesänä Lontoon-reissulta. En väitä etteikö hienoilla kansilla olisi ollut vaikutusta hankintaan, mutta myöskään kolmen punnan hinta ei haitannut yhtään. 

Ja tässähän kävi niin, että olin täysin varma että tämäkin kirja on siellä TBR 100 -listalla, mutta sitten kun kirja oli luettu ja olin valmis viivaamaan sen yli, sitä ei listalta löytynytkään. Olin vissiin yksinkertaisesti unohtanut laittaa sen sinne, vaikka kaikki ulkomailla ollessa hankitut mutta vielä lukemattomat kirjat oli kyllä tarkoitus lisätä listaan. 

Oli miten oli, kirja oli kyllä viihdyttävä ja luin sen sutjakasti parissa päivässä joulusiivousten ja muiden toimenpiteiden lomassa. En tiedä onko sitten oma huumorintajuni jotenkin viallista vai mistä se johtuu, mutta vaikka kansitekstit kehuivat Lewyckan kerrontaa kertakaikkisen hulvattomaksi, ei minua naurattanut kertaakaan. Pidin kyllä, mutta en nauranut. 

A Short History of Tractors in Ukrainian sijoittuu Englantiin ja kertoo kahdesta keski-ikäisestä siskoksesta ja heidän kahdeksankymppisestä isästään, joka vielä vanhoilla päivillään menee uudelleen naimisiin - itseään viisikymmentä vuotta nuoremman, ukrainalaisen naisen kanssa. Uusi morsmaikku ei ole tytärten mieleen, sillä hänen vaikuttimensa tuntuisivat olevan lähinnä Englannin kansalaisuuden ja länsimaisen elämäntyylin tavoittelu hyväuskoisen aviomiehen kautta. 

Lewycka kirjoittaa värikkäästi ja sympaattisesti. Tekstiin tuo lisää elävyyttä niin vanhan isän kuin nuoren morsiamenkin omalaatuinen englannin kielen käyttö. Itselleni hitaimpia ja tylsimpiä luettavia olivat kohdat, joissa oikeasti puhuttiin traktorien historiasta; kirjan nimi tulee teoksesta, jota vanha isä kirjoittaa, ja tekstiin oli usein upotettu pätkiä isän aikaansaannoksesta. Toisaalta myös näissä pätkissä näkyi hänen omalaatuinen englantinsa joka teki lukemisesta kiinnostavampaa. 

Yleisesti ottaen pidin niin tarinasta kuin sen sympaattisista henkilöhahmoistakin, joten yleisarvosanaksi annan 4/5. 

Teos on muuten suomennettu nimellä Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, jos joku vaikka sattui kiinnostumaan mutta lukee mieluummin suomeksi.

Before Christmas I had some time to read, so I read A Short History of Tractors in Ukrainian by Marina Lewycka. I really enjoyed reading it and can warmly recommend it to friends of  comic fiction.