keskiviikko 17. lokakuuta 2012

On se Joensuukin aika kaunis

Niin kuin maanantaina myönsinkin, sai graduhommat jäädä kun ulkona oli pitkästä aikaa kaunis auringonpaiste, joka näytti jopa kestävän vähän pidempään kuin sen aikaa, että ehdin ovesta ulos. Otin kameran mukaan, aurinkolasit nenälle ja suuntasin joen varteen nauttimaan annoksen syksyn parhautta. 







Joki on ollut poikkeuksellisen upea tänä vuonna, syy löytynee epätavallisen korkeasta vedenpinnasta.


Jopa UPM:n tehdas näytti jotenkin aika hienolta.




Mattolaiturit on pian kaupunkikuvasta katoavaa kulttuuriperinnettä jota innostuin kuvaamaan useammaltakin kantilta. Vähän piti hillitä etten jokaista otosta työntänyt tännekin.

Sen muistaa vain hyvin harvoin, mutta kanavan rannassa on rivi vanhoja kirsikkapuita. Muistan nähneeni niiden kukkivan vain kerran(!) ja nyt oli varmaan ensimmäinen kerta kun eksyin niiden juurelle ja satuin näkemään kirsikoita.

Kaksipäinen kotka vartioi kanavan suuta. Sitä pääsee ihailemaan parhaiten vesiltä, jalankulkijana
tuonne kanavan sopukkaan harvoin eksyy.

Vanha lehmuksen kanto ei ole suostunut luovuttamaan, vaan uutta puskee. 

Kuunari Elina on jo talviteloillaan.

Tein tämän retken samaan tyyliin kuin vaellukseni Tanskassa: eväsleipä ja teetä termariin. Mikään ei ole parempaa kuin kuuma juotava kirpeässä ulkoilmassa.



2 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia! Ehdottomasti aurinkoisella ilmalla on karattava heti ulos nauttimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on tehtävä, tähän aikaan vuodesta auringonpaiste on jo niin harvinainen luonnonvara että siitä on otettava kaikki irti mitä saa ennen kuin kaamos iskee. Ja sitten kun pitää aurinkopäivän tai -pari niin sen jälkeen jaksaa olla supertehokas ainakin yhden päivän ajan. :)

      Poista