Menovinkki: Satamasta aavalle -taidenäyttely | Where to Go: Art Exhibition

Viime viikolla tassuteltiin toverin kanssa Joensuun Metropolin käytävää, kun kohdalle sattui avara ja valoisa tila, jonka ovella oli tällainen kyltti. Oli siinä ja hilkulla ettei hipsitty ohi, mutta pyörähdettiin sitten kuitenkin ovista sisään. Hyvin kannattava pyörähdys se olikin, oli nimittäin niin upeita töitä että olisi kannettu niitä mieluusti kotiin vaikka kaksin käsin jos ei olisi sellaista rajoittavaa tekijää kuin opiskelijabudjetti. 

Helena Vartiainen on enolainen kuvataiteilija, joka on hionut kaseiinitemperatekniikkaansa jo lähes kaksikymmentä vuotta. Teokset ovat voimakkaan värisiä ja tunnelmallisia, eikä niistä nauttiakseen tarvitse olla taiteen asiantuntija tai edes tietää, mitä kaseiinitempera on (vaikka taiteilija itse varmasti kertoo mielellään, jos käyt kysymässä).

Satamasta aavalle -näyttelyn yhteistyökumppanina toimii Joensuun pursiseura ja se näkyikin hienosti tilan merihenkisessä somistuksessa. Noille sohville olisi voinut pitemmäksikin hetkeksi istahtaa rupattelemaan taiteilijan kanssa, joka työskenteli tilan takaosassa.

Aukioloajat näkyvät yllä, aikaa piipahtaa katsastamaan vaikka ohikulkumatkalla on lokakuun loppuun saakka. Näyttely sijaitsee Metropolissa entisen Alkon tiloissa (ks. kartta).

Kaikki kuvissa näkyvät teokset ovat Helena Vartiaisen. / All the paintings seen in this post are by Helena Vartiainen. 

In the middle of the shopping center Metropol in Joensuu there is a spectacular art exhibition! Naval- themed paintings of Helena Vartiainen are strong in colour and atmosphere. There is no entrance fee and the opening times are: Wednesday & Friday 11-18, Thursday 11-16.30. The map of the shopping center is here, the space in which the exhibition is situated is number 1.11. You can see leaflet of the exhibition in Russian here.

Kun meikittömyys alkoi näyttää hyvältä | When Make-up-less Started Looking Good

90-luku on alkanut nostella päätään yhdessä jos toisessakin muodossa. Ihan tässä vähälle aikaa sekä Nelliinan vaatehuoneessa että Kaikki mitä rakastin -blogissa (jota varmaan kaikki lukee) oli ysäriaiheiset postaukset. Kukkakuvio näytti Nelliinan päällä hämmentävän hyvältä, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kummittelemaan Kaikki mitä rakastin -Eevan tekstistä meikkaamaton Gwyneth Paltrow ja ylipäätään sellainen yhdeksänkymmentäluvulle ominainen huolettomuus. Kaikki ei ollut niin vakavaa, eivätkä ihmiset olleet samanlaisia terveyshippejä kuin nykyisin.  

"En kaipaa viiruiksi piirrettyjä kulmakarvoja, kaksi sävyä liian vaaleaa meikkivoidetta tai kaksi sävyä liian tummia huultenrajauksia, mutta minusta me voisimme oppia jotain 90-luvun valokuvista.

Tärkeimpänä tietysti sen, että täydellisyys on oikeastaan aika... tylsää.

Nykyajan punaisilla matoilla kaikki on viimeistä hiussuortuvaa myöten puunattu, aseteltu, botoxattu ja kiillotettu, mutta kun vertaan nykyajan julkkiksia näihin kuviin, luulenpa arvaavani, kummat naiset olisivat ensivaikutelman perusteella hauskempaa seuraa. " 

Eeva Kolu, Kaikki mitä rakastin

Vasen: Getty Images. Oikea: Kaikki mitä rakastin / Tumblr

Jäin pohtimaan tätä aihetta ja tulin siihen tulokseen, että ainakin omassa arvomaailmassani on tapahtumassa voimakas vastareaktio juuri tuolle nykyajan täydellisyyden vaatimukselle keinoripsineen ja muovikynsineen. Meikkaamattomuus on alkanut näyttää niin kovin paljon paremmalle kuin vimpan päälle väännetty meikki. Meikkaamattomat tai hyvin kevyesti ehostetut tytöt ja naiset näyttävät niin paljon viehättävämmille kuin sellaiset, joista näkee että peilin edessä on vietetty tunti jos toinenkin. Sama ajatusmaailma on ilmeisesti valtaamassa alaa myös meikkitaiteilijoiden parissa. 

"Pinnalla on siis luonnollinen look, joka jättää suosiolla tilaa ihon pienille epätasaisuuksille, eikä yritä tiukkapipoisesti piilottaa kaikkea. Paksu pakkeli, jolla haetaan photoshopattua lopputulosta on Brucen* mielestä aivan passé. Kiinnostavampaa on jättää ihon luonnollisuus esiin, olkoonkin, että siinä olisi niin sanottuja virheitä."

Jolien toimituksen blogi, *Bruce Mousset, Couleur Caramelin meikkitaiteilija

"Less is more and don’t hide behind your makeup. There is no need to be fully made-up all the time. Keep it light and simple, and if you’re heading out somewhere special, choose one feature to really play up."

Meikkitaiteilija Hilary Jenset 

Lily Cole & Jennifer Lawrence kevyessä meikissä (ei meikittömänä, niin kuin jälkimmäisessä jutussa väitetään).

Näissä merkeissä olen itsekin pyrkinyt vähentämään meikin käyttöä erityisesti arkisin. Juhlameikin kanssa tulee tuhrattua edelleen vähän raskaammalla kädellä, mutta sitäkin voisi alkaa miettiä uudelta kantilta. Sen jälkeen kun aloin käyttää luonnonkosmetiikkaa, kasvojen iho on muutenkin parantunut kummasti joten sitä myös kehtaa esitellä ilman paksua meikkivoidetta. (Mikä onkin muuten yksi pahimpia noidankehiä: huonoa ihoa pyritään peittelemään paksulla meikillä, mikä puolestaan tukkii ihohuokosia entisestään. Normimeikkivoiteet kun sisältävät muun muassa mineraaliöljyjä, jotka aiheuttavat finnejä ja epäpuhtauksia.) Ja totuushan on, että vaikka itsellä olisi millainen rumapäivä tahansa, muut eivät sitä näe vaan kiinnittävät huomionsa lähinnä asenteeseen. Jos unohtaa oman naamansa hetkeksi ja nauraa kavereiden kanssa, ei meikillä tai meikittömyydellä ole mitään väliä.


I have noticed a change in my ideas on what kind of make-up looks good. Today's perfection-demanding tendencies seem outdated and dull and thick make-up mostly boring. And it's not just me who finds natural, light make-up the more appealing option; the make-up artists seem to think so as well. Look how fresh Lily Cole and Jennifer Lawrence look, and hey, you can actually see their own skin under the make-up! 

Visiitti Pielisen museoon | Visiting the Pielinen Historical Museum

Tällä viikolla vietettiin pari päivää Lieksan suunnalla toverien kanssa ja perinteen mukaisesti käytiin Pielisen museossa fiilistelemässä mennyttä maailmaa. 

Lammas suoraan 1800-luvulta? 

Kirkon kellotapuli häämöttää kauniisti metsän takaa. 

Miun henkilökohtaisia lemppareita museossa on nämä vakuutusyhtiön valistusjulisteet tukkilaisille. 

Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin ulkomuseo ja katseltavaa riittää useaksi tunniksi. Suosittelen lämpimästi kaikille vähänkään historiasta, museoista, vanhoista esineistä tai vaikka sitten sisustusinspiraatiosta kiinnostuneille. Huomattiin nimittäin toveri L:n kanssa, että monet museoesineistä olisivat tyylinsä puolesta hyvinkin kelvanneet ihan nykyaikaisen kodin sisustus- ja käyttöesineiksi, varsinkin kun kaikenlainen natinki on nyt kovasti ajankohtaista. Vanhat pirtit oli sisustettu oman aikansa henkeen, mutta moderniin silmään mummolatyyli näytti kumman puhuttelevalta eikä ollenkaan tylsältä.

This week we spent a couple of days in the town of Lieksa with my friends. We have a summer tradition of visiting the local Pielinen Historical Museum, which is the second largest open air museum in Finland. It has several entities of buildings from 1800's and early 1900's. I can warmly recommend it to anyone even slightly interested in history, museums and old things and to those who like to see how people lived 100 or 200 years ago. The museum has specialized in agriculture, rural lifestyle and lumberjack tradition. 

Kevyttä kesälukemista listalta ja sen ulkopuolelta | Light summer reading

Mökkeilyssä parasta on se, että on aikaa lukea. Maisterijuhlinnan jälkeen vetäydyttiin isännän kanssa mökin rauhaan ja hiljaisuuteen pariksi päiväksi, ja siellä ehdin lueskelemaan läpi kaksi kesäkirjaksi mitä sopivinta opusta: Stephen Chboskyn Elämäni seinäruusuna ja Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. 

Listalta luettua: Stephen Chbosky - Elämäni seinäruusuna (Perks of Being a Wallflower) 1999

Chboskyn (mies, jolla on mahdoton sukunimi) romaani on kiinnostanut jo kauan, mutta aina kun olisin halunnut lukea sen, kaikki kappaleet ovat olleet lainassa kirjastosta. Ja olen siis yrittänyt monta kertaa vuosien mittaan. Elämäni seinäruusuna on 15-vuotiaan Charlien kasvukertomus, jota on verrattu Sieppariin ruispellossa. Käsittelytapa, teemat ja kertojan piilevä epäluotettavuus ovatkin samankaltaisia molemmissa, mutta yksi merkittävä ero näillä kahdella teoksella on: Siepparia lukiessani en koskaan tunne oloani liian vanhaksi lukemaan sitä. Elämäni seinäruusuna puolestaan keskittyy jotenkin niin piinallisesti nimenomaan 15-vuotiaana olemiseen ja sen ikäisten high school -piireihin, että siinä väkisin tuntee itsensä aivan vanhukseksi. Voin kertoa että samaistumisen tunteet olivat nimittäin melko kaukana. Siitä huolimatta enimmäkseen viihdyin Seinäruusun parissa, ja kiitosta täytyy antaa siitä, että melko rankkoja ja vaikeitakin teemoja on käsitelty ilman, että tarinasta tulee tiiliskivenraskas. Luulen silti, että elokuvaa en halua nähdä. Se voisi olla liian kiusallista äärettömyyksineen. Kaikesta valituksesta huolimatta Elämäni seinäruusuna saa 4/5, koska ei se huono ollut vaikka saikin minut välillä tuntemaan oloni vaivautuneeksi. (Ja englanniksihan se olisi tietysti kannattanut lukea, mutta sitä mahdollisuutta ei kirjasto tarjoillut.)

Listan ulkopuolelta: Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä (Summer without Men) 2011

Vaikka Kaikki mitä rakastin oli vähän pettymys, halusin silti antaa Siri Hustvedtille uuden mahdollisuuden. Kesä ilman miehiä vaikutti sopivalta siihen tarkoitukseen. Teoksessa keski-ikäinen runoilija Mia saa hermoromahduksen, kun hänen miehensä ilmoittaa haluavansa pitää "paussia" avioliitosta. Mia lähtee kesäksi vanhaan kotikaupunkiinsa, missä hän vetää kirjoituspiiriä teinitytöille ja seurustelee äitinsä ja tämän iäkkäiden ystävättärien kanssa. Teoksessa on valtavasti aineksia joiden hyödyntäminen tuntuu jäävän hieman puolitiehen. Erityisesti teinityttöepisodi ja salaperäinen Mr. Nobody jäivät jotenkin irrallisiksi ja tarkoituksettomiksi. Lisäksi tekstiin on ympätty ärsyttävän paljon kaikenlaisia kirjallisia viittauksia niin kaunokirjallisuuden klassikoihin kuin filosofiaankin. Itselleni jäi tunne, että ne eivät palvele millään lailla tarinan kuljetusta vaan ovat lähinnä kirjailijan itsekorostusta ja omaksi huvikseen kikkailua. (Hustvedt on kirjallisuustieteen tohtori, mikä sinänsä selittää tätä taipumusta. Kirjallisuustieteilijät ovat toisinaan aika raivostuttavia kaunokirjailijoina.) Kun nämä viat jättää huomiotta, Kesä ilman miehiä oli kevyttä kesäluettavaa, joka oli enimmäkseen ihan viihdyttävä. Kyllä tällaista mökillä lukee ihan mielikseen. 3/5


Ja kun kerran sattuu olemaan sopivasti sateinen päivä, niin mikäs sen mukavampaa kuin kipaista kirjastoon hakemaan vähän luettavaa! ;)

Two books that I read on our summer cottage: Perks of Being a Wallflower by Stephen Chbosky and Summer Without Men by Siri Hustvedt. Both are nice and easy summer reading with deeper undertones. I can recommend them even though both managed to make me feel awkward or annoyed while reading. 

Tekemistä sateisille (ja muillekin) päiville | Entertainment for rainy days

Nyt tiedätte mistä se johtuu, jos blogissa on lähiaikoina vähän hiljaista. 

And now you know why it might be a bit quiet on the blogging front in the near future. 

Listan ulkopuolelta luettua: Matkalaukku | Read outside the TBR100-list: Suitcase

Koska vain ja ainoastaan TBR100-listassa pysyttäytyminen olisi vähintäänkin rajoittunutta ja ikävää, lueskelen välillä jotain muutakin mielenkiintoista mitä vastaan tulee. Kirjallisuuslehti Parnasso on oiva lähde mitä tulee uusien tuttavuuksien bongaamiseen ja sieltäpä sattui silmääni myös maininta Sergei Dovlatovista.  Venäläinen kirjailija on jo edesmennyt, mutta hänen teoksiaan on suomennettu vasta nyt. (En tosin mene vannomaan minkä ikäinen lehti oli kyseessä, minulla on nimittäin luennassa vuosikertoja vuodesta 2010 alkaen epämääräisessä järjestyksessä.)

Matkalaukku (1986) on episodimainen, omaelämäkerrallinen teos jossa käydään läpi Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin muuttaneen päähenkilön pienen matkalaukun sisältöä ja sitä, kuinka sen sisältämät vaatekappaleet ovat hänen haltuunsa päätyneet. Sujuva kerronta ja kiehtovat käänteet varmistivat, että kirja tuli luettua yhdeltä istumalta eräänä gradun valmistumisen jälkeisenä hiljaisena iltapäivänä.

Venäläisessä kirjallisuudessa on jokin sellainen tunnistettava vivahde, josta tietää sen olevan venäläistä vaikkei olisikaan tekijän nimestä tai kansallisuudesta tietoinen. Se sama vivahde löytyi myös Matkalaukusta, joka oli vähän surullinen, vähän ironinen, aika paljon melankolinen ja samaan aikaan hyvin mustalla tavalla humoristinen. Tykkäsin. 4/5

(Ilmeisesti muutkin valistuneet ovat kiinnostuneita Dovlatovista, Matkalaukkuun oli melkoinen varausjono kirjastossa. Kirjailijalta on suomennettu myös toinen teos, Meikäläiset, joka sekin on tarkoitus lukea joskus lähitulevaisuudessa.)

Sometimes I read something outside my To Be Read 100 -list. This time it was Suitcase by Sergei Dovlatov.  It is a story of a man who has migrated to United States from the Soviet Union - or more precisely, it is a story of his suitcase and how he came in possession of it's contents. It was a bit sad, a bit ironic, quite a lot melancholic and at the same time very darkly humorous. And as such, I liked it very much. 

Reissukuvia | Pics from the Trip: North York Moors, Goathland & Whitby

No nyt kuvia sieltä pohjoisen nummilta! Lopultakin. Oli melko masentavaa reissusta kotiin palattua huomata, että kameran valoisuusasetukset oli olleet ihan hanurillaan koko matkan ajan. Siitähän seurasi, että lähestulkoon jokaista kuvaa joutui muokkaamaan, että niistä erottaisi muutakin kuin harmaata tuhnua. Muun muassa tästä syystä postaaminen on lykkääntynyt, kun ei vaan ole inspiroinut ruveta väsäämään näiden kanssa. Mutta nyt niitä sit on. 

Toiseksi viimeinen matkapäivä käytettiin autoillen North York Moors -kansallispuiston alueella. Kuvassa vuokrarenkaat ja kaukaisuudessa häämöttävä höyryveturin tupsaus. Tuolla kansallispuiston alueellahan toimii North Yorkshire Moors Railway joka operoi höyryvetureilla. Näin jälkikäteen mietittynä tuollaisella junalla olisi ollut aika hauskaa ajella. Taas yksi syy lisää mennä takaisin! 

Siellä se puksuttaa! Näyttää ihan joltain pienoismallijunalta, mutta ihan oikea se oli.

Ensimmäinen kunnon pysäkki ja oikeastaan koko retken pääkohde oli Goathlandin kylä tuolla nummilla. Sinne suunnistettiin ensisijaisesti siksi, että porukoiden lempisarja Sydämen asialla (Heartbeat, 1992-2010) on kuvattu siellä. 

Ennen kuvauspaikkojen tutkailua tarvottiin (minun vaatimuksesta tietysti, öhöh) katsomaan Mallyan Spout -nimistä vesiputousta. Meillä ei varusteet olleet ihan patikointiin sopivat, mutta paikka oli kyllä rämpimisen arvoinen! Eihän se ollut mikään Niagara Falls mutta kaunista oli silti. 

Sitten käytiin englantilaishenkiseen tapaan tietysti teellä ja sandwhichillä ennen kuin jatkettiin tutkimusmatkailua.

Tähän väliin yritin löytää Heartbeat -sarjan alkutekstit mutta hyvää versiota ei löytynyt. Sen sijaan tästä voitte laittaa kivasti taustalle soimaan Heartbeat-tunnarin näyttelijä Nick Berryn laulamana. Hyvin on kiva biisi ja kivasti pääsee oikeaan tunnelmaan.

Ja sitten turistipönötys sarjassa käytetyn poliisiauton vieressä. Mie epäilen että Goathlandin kyläläiset saa elantonsa pääasiallisesti tv-sarjaturismista. Nuo taustalla olevat puodit oli kaikki matkamuistomyymälöitä ja tien toisella puolella joku yritteliäs setä oli päättänyt, että lampaiden laitumesta saa paremman tuoton kun tekee siitä parkkipaikan turisteille. (Pysäköinti hyvään hintaan, tietysti.) 

Scrippsin autokorjaamolla selasin kirjasta, joka kertoi erilaisista tv-sarjojen ja elokuvien kuvauspaikoista Englannissa. Siitä sattui silmään, että Harry Potter -elokuvien Tylyahon asema (Hogsmeade Station) on kuvattu Goathlandin asemalla! No pitihän siellä pysähtyä ennen kuin jatkettiin matkaa. 

Olihan se söpö kun mikä jo ihan semmoisenaan, mutta verratkaapa vaikka tähän kuvaan.

Osuttiin vieläpä näkemään junan tulo asemalle! Vähänkö olin onnellinen. ^^

Goathlandista lähdettiin jatkamaan matkaa Whitbyn suuntaan. Kylä jäi melkoisen sumuverhon taakse.

Whitbyssä ei pysähdytty kuin reilu tunti, koska auton palautusaika lähestyi uhkaavasti. Nähtävää olisi ollut huomattavasti pidemmäksikin aikaa, muun muassa kukkulan laella häämöttävä vanha luostari.

Mie olin ihan tohkeissani että ermahgerd täällon joku vetänyt PALJAIN JALOIN O_o

...kunnes selvisi, että ne jalanjäljet oli vain markkinointikikka joka johti Kapteeni Cook -museoon. Museoita oliskin kyllä ollut niin paljon että monta päivää olis helposti saanut niissä kulutettua. 

Mainitsemisen arvoinen  seikka lienee, että Bram Stoker sijoitti Draculan keskeisiä tapahtumia juuri Whitbyyn, ja kaupungissa ilmeisesti osataan kyllä hyödyntää vampyyrin maine. Myös mainitsemani luostarin rauniot esiintyvät romaanissa. 

Whitbyssä oli muuten harvinaisen paljon kuuloisesti ranskalaisia turisteja.

Illansuussa ajeltiin takas Yorkiin ja seuraavana päivänä lähdettiin kotimatkalle. Lare puolestaan suuntasi Edinburghiin jatkamaan pääsiäislomaansa. 

Pitää katsoa jos vielä muutaman Chichesterin-kuvan laittaisin jossain vaiheessa, sain niitä Larelta jokin aika sitten. Totesin vain, että muistikortille oli jäisillä aivoilla ja sormilla tarttunut vain joitain hassuja yksityiskohtia, mutta kivojahan ne nekin on. Vai mitä lienee yleisö mieltä, joko riittää matkakuvat? 

The second last day of our trip to England we rented a car and made a trip to North York Moors National Park. We stopped at the little village of Goathland where they filmed the tv-series Heartbeat. Also, Goathland station plays the part of Hogsmeade Station in Harry Potter -movies. Before returning to York we made a short stop at Whitby. It was a beautiful old town full of history (including connections with Bram Stoker's Dracula) and French tourists. 

Reissukuvia | Pics from the Trip: Winchester, Stonehenge & Old Sarum

Hiiohoi, seuraa taas kuvasarrja Englannin ihmeistä!

Reissun kolmantena päivänä eli lauantaina otettiin vuokrarenkaat alle (isä hoiti ajamisen, ite en ois ehkä ihan tohtinut lähteä kokeilemaan onneani Englannin liikenteessä) ja tehtiin pieni reissu Chichesterin ulkopuolelle. 

Ensimmäinen kohde oli Winchester, jolla ei tiettävästi ole mitään tekemistä sen kiväärin kanssa.

Käytiin ihmettelemässä William Valloittajan 1000-luvulla rakennuttamaa keskiaikaista linnaa, jonka seinällä roikkuu kuningas Arthurin pyöreä pöytä. Koska Arthur on enemmän ja vähemmän legenda, pöytäkään ei ehkä ole ihan aitoa kamaa mutta jännähän tuo oli nähdä.

Päivä oli harvinaisen nätti ja aurinkoinen, paikalliset hengasi puistoissa t-paitasillaan. Meitsit tunsi juuri ja juuri olonsa mukavaksi kun oli kolme tai neljä kerrosta vaatetta päällä. :P

Keskustasta iso osa oli mukavasti kävelykatua. Oli kivasti katusoittajia ja markkinameininkiä ja vanhoja taloja. Käytiin West Cornwall Pasty Companyssa syömässä. Testasin cornish pastyn ja totesin että ihan jees.

KISU!

Se ei oo kaupunki eikä mikään josta ei löydy antikvariaattia. Nämä englantilaiset kirjakaupat on hauskan pieniä, ahtaita, monikerroksisia ja täyteen tungettuja paikkoja joissa voisi tuhlata ihan sikana aikaa. Täältä löytyi mukaan Oscar Wilden Picture of Dorian Gray hintaan £1.50. Ei paha. Olikin Tescosta ostetun teepaketin lisäksi ainoa asia jonka ostin itselleni koko reissulta. 

Winchesteristä suunnattiin katsomaan Stonehengeä. Kuten kuvasta näkyy, iso valtatie menee ihan kivirakennelman vierestä. Tosi tunnelmallista ja mystistä. Kaunis sää ja paikallisten pääsiäislomat oli houkutellut paikalle pari muutakin turistia meidän lisäksi. 

Turistipönötys. Huomautettakoon, että kaulassa roikkuu audio guide eikä kamera, se nyt olisi jo vähän liikaa.

Stonehengeltä ajeltiin Salisburyn suuntaan ja käytiin katsomassa taas yhtä paikkaa jonka kanssa William Valloittajalla on ollut tekemistä. Se kaveri ehti kyllä joka paikkaan.

Old Sarum on siis kukkula, jonka laella on ollut puolustuslinnake ja sen ulkopuolella katedraali. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy katedraalin ääriviivat. Paikka oli nähtävästi paikallisten suosima ulkoilualue.

Linnakkeen seinistä ei ole enää paljon jäljellä.

Komeat oli kyllä maisemat.

Tulossa on vielä ainakin kuvia Yorkista ja pohjois-Englannin nummilta. Stay tuned!

On the third day of our trip we rented a car and drove to see Winchester, Stonehenge and Old Sarum near Salisbury. The day was very nice and the locals were hanging out in t-shirts! Crazy englishmen.