| Elämää Instagramissa

Koska elämä on nykyisin työssäkäyntiä (jee!), eikä kotona ole tapahtunut mitään sisustuksellista aikoihin, blogi on jokseenkin hiljainen (kuallu) hiljainen. Lisää Vietnam-kuvia tulee sitten kun jaksan taas innostua niiden käsittelemisestä (liianpaljonhommaa), mutta koska satun tietämään että läheskään kaikkia ei toisten ihmisten lomakuvat jaksa kiinnostaa, niin tähän väliin mainittakoon, että Instagram (@hannagoingtorain) päivittyy huomattavasti blogia useammin.

Pieni tiivistelmä kuvien sisällöstä niille, jotka eivät Instagramia vielä ole seurailleet:
1. Dekossa vuosi tai pari sitten ollut kuva on jäänyt mieleen kummittelemaan ja sen pariin on tullut palattua montamonta kertaa. Nyt ripustin sen jääkaapin oveen muistutukseksi itselle ja tiedoksi isännälle, että tämmöstä meille sitten joskus tulee. Sininen lattia hei!
2. Ostin elämäni ensimmäiset aikuiskengät. Näitä etsiskelin kissojen ja koirien kanssa jo syksyllä, mutta laihoin tuloksin.
3. No hei meikä on työssäkäyvä ihminen nykyisin!
4. Kontista löytyi niin kerrassaan ysärit korvikset että ne meni heittämällä niin ruma että se on jo kiva -osastolle.
5. Ihana toveri kaukaa tuli käymään ja kahviteltiin Kauppaneuvoksessa.
6. Kudoin joutessani maton. Toinen samanlainen on edelleen puissa odottamassa että seuraavan kerran olis aikaa saada se valmiks.
7.  Samainen ihana toveri kaukaa antoi joululahjaksi itse maalaamansa lautasen. Tämä on vaan ihan mielettömän hieno.
8. Annoin itse itselleni joululahjaksi Lily Lolon kosmetiikkaa, kun entiset alkoi loppua. Blondie Mineral Foundation on ollut käytössä jo neljä vuotta ja edelleen vannon sen nimiin. Kulmakarvasetti on ihan uusi tuttavuus, josta voisi olla syytä vaikka kertoa joskus enemmänkin. Ripsariin en ihastunut yhtä palavasti kuin monet muut, jotka vannovat juurikin tämän ekoripsarin nimeen. Itse tykkäsin enemmän Couleur Caramelin ripsiväristä.
9. Ennen joulua käytiin äitin ja siskon kanssa oopperassa ja pukeuduin ensimmäistä kertaa elämässäni kellomekkoon ja tyllialushameeseen (Miss Windy Shopista, tietty) julkiselle paikalle. Hämmentävän paljon tuli täysin ventovierailta ihmisiltä kommentteja ja sitäkin enemmän katseita! Tekisi koko ajan mieli keksiä lisää tilaisuuksia käyttää tuota komboa uudestaan.

| Yksinkertaiset ratkaisut on parhaita eli vastaus vaatekasaongelmaan

Tässä on syksyn mittaan ratkennut parikin pitempiaikaista säilytysongelmaa (joskin jäljellä on vielä aika monta): Vessaan löytyi hylly ja joitain aikoja takaperin kirppiksellä käveli vastaan tällainen juuttikangasvasu, joka saman tien kertoi olevansa vastaus makkarin vaatekasaongelmaan. Kaikkihan tietää sen röykkiön, joka kerääntyy makkarin lattialle sängynpäätyyn tai milloin minnekin. Meillä kun ei makuuhuoneessa turhia ylimääräisiä neliöitä (eikä vaatekaappitilaakaan sen puoleen) liiemmin ole, on ratkaisu ollut aika pitkään hakusessa. Nyt löytyi nyssäkkä, joka toimisi oikein mainiosti jos vielä saisi tuon puoliskon koulutettua siihen, että se ei riitä että ne vaatteet on kasassa siinä sen vasun päällä. ;D

En löytänyt tästä vasusta minkäänlaista tuotelappusta joka kertoisi mistä tämä on alunperin lähtöisin. Jos joku osaa valaista asian suhteen niin se olisi mukavaa, ajattelin ettei toinen tämmöinen olisi yhtään pahitteeksi.

| Havaintoja asioiden tilasta eli hei hei mitä kuuluu

Viime aikoina havaittuja asioita:

Valo on muuttunut. Varsinkin pilvisinä päivinä niin kuin tänään se tekee asioista jännän värisiä. Se myös katoaa paljon aikaisemmin.

Kaipaan auringonlaskuja.
Kyllähän aurinko laskee edelleen samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta nyt on aina jotain tiellä. Puita, taloja, ihmisiä. Silloin kun asuin vielä kotona, korkean mäen päällä kaukana kaikesta, auringonlaskuihin oli esteetön näkymä suoraan oman huoneeni ikkunasta. Muutin omilleni jo kymmenen vuotta sitten, mutta vasta tänä syksynä huomasin toden teolla kaipaavani esteetöntä näkymää iltaruskoon.

Konjakinruskea on alkanut viehättää ihan tosissaan.
Ostin jo reilu vuosi sitten kirppikseltä konjakinruskean laukun ja kengät. Väri on saanut muhia ja tehdä pesäänsä aivoihini ja nyt se alkaa pulpahdella pintaan. Kun oli ajankohtaista ostaa kylmän tultua uudet käsineet hajonneiden tilalle, konjakki oli ainoa vaihtoehto. Kun ostin uuden puhelimen ja se tarvitsi suojakotelon mämmikouralta, konjakki oli ainoa vaihtoehto.

Konjakinruskea on sinisen kanssa aika hemmetin hyvä pari.

Kirkas lasi on tehnyt kotinsa meille.
Mummolasta meille kantautui juomalaseja, lautasia, kulhoja ja pienenpieni lasikannu. Silloin en vielä tajunnut, mutta valitsin tiedostamatta mukaani nimenomaan lasisia juttuja, vaikka posliiniakin olisi ollut tyrkyllä. Sitten löytyi vielä Kontista tämä Riihimäen lasin nypyläinen pikkukulho. Juuri sellainen suloinen tyyppi, jolle minulla ei oikeastaan ole oikeata käyttöä, mutta se oli silti pakko saada. (Juuri tätä olen yrittänyt opetella olemaan tekemättä, mutta kuten näkyy, menestys on hyvin vaihtelevaa.)

Nyt on loistava sää tuulettaa vaatteita.
Kesällä oli ihan liian kuumaa ja tunkkaista, ulos ripustamisesta ei ollut mitään iloa. Nyt on.

Auringonkukkien kohtalo harmittaa.
Yöpakkanen ja aikainen ensilumi teilasivat miun auringonkukat just kun ne alkoivat aueta. Kukkapolot oli jotenkin myöhään liikkeellä, ehkä niillä oli liian kuiva kasvupaikka. Kaikkien muiden auringonkukat kukki jo elokuussa. Höh.

Luonnossa liikkuminen on alkanut kiinnostaa.
Liekö ikääntyminen vai mikä tehnyt tepposensa, kun sitä lähtee ihan vapaaehtoisesti luontoon retkeilemään ja siitä tulee oikeasti hyvä mieli. Kuva on Kolvananuurosta, jossa käytiin eilen syysretkellä.



Mitä te olette viime aikoina havainneet?

| Puolukkaa kaikkialla

Jostain voi ehkä huomata, että uusi satokausi kolkuttelee jo ovella ja joillakin on ehkä vielä pakastin täynnä viime kesän puolukoita. Niitä tuli roudattua kotiin litratolkulla, kun niitä oli niin paljon siellä metsässä ja niitä oli helppoa ja nopeaa kerätä kuivalta mäntykankaalta. Pitkin talvea on toisinaan tullut keiteltyä puolukkapuuroa ja pinaatti- ja verilettujen kaveriksi olen aina tehnyt puolukkasurvosta, mutta tänään homma levähti käsiin ihan totaalisesti: puolukkapuuroa, puolukkamehua ja puolukkapiirakkaa samana päivänä alkaa olla ehkä jo vähän liioittelua. Mutta sainpahan kulutettua taas pari litraa noita punaisia tovereita pois pakastinta täyttämästä.

Kaikissa kuvissa on muuten mukana jotain vanhaa joka on minulle uutta. Tässä vähän aikaa sitten meille muutti jonkin verran tavaraa mummolasta, mukaan lukien ylimmän kuvan kakkulapio, toisen kuvan lasikulhot ja alimpien kuvien suloiset Apila-juomalasit. Samassa lastissa tuli myös mummon maalaama kahviastiasto, vanhoja hopealusikoita, pärekori (nyt sinne torille ostamaan tuoreita vihanneksia kori käsivarrella!), vanha ikoni lampukoineen, marjasihti (syksyllä taas puolukkaan! Eiku) ja pieni määrä erinäisiä kippoja ja kuppeja, joista tuli sellaiset hyvät mummolafiilikset.

Tämmöstä meillä, mites teillä? Se ois kesä nyt.

| Mitä minulle kuuluu?

(Tuo otsikko kuuluu lukea sen Freemanin 'Mitä sinulle kuuluu' -biisin melodialla, koska niin mie jatkuvasti kuulen sen päässäni.)

Toukokuu on jo puolivälissä. Mitä ihmettä.

Harjoittelussa käymisen lisäksi miun arkeen ei nykyään kuulu mitään erityistä, mutta sen takiahan sitä kai arjeksi sanotaankin. Jos olis erityistä, niin olisko se sitten enää arkea?

Olen viime aikoina koettanut vähentää koneella istumista, mistä väistämättä esimerkiksi blogi ja kavereiden kanssa Facebookissa kommunikointi ehkä vähän kärsii, mutta mieluummin kuitenkin käytän aikani muihin harrastuksiin kuin jumitan ruudun ääressä. Tietokone on kuitenkin sellainen aikasyöppö ettei toista.

Koneajan vähentämisen ansiosta olen palannut perusasioiden äärelle: illat menevät nykyisin pitkälti lukemisen merkeissä. Olen tänä keväänä lukenut paljon, myös sellaisia kirjoja joista en ole jaksanut tänne mitään raportoida ja jotka eivät ole TBR100-listalla. Vapauttava tunne, kun kirjastosta voi napata mukaansa mitä vain eikä ole velvollisuutta (ulkopuolelta tullutta eikä itse aiheutettua) raportoida siitä minnekään. Kerrottakoon kuitenkin, että kevään aikaan on tullut luettua ainakin J.K.Rowlingin Paikka vapaana (meeh), Johanna Sinisalon Auringon ydin (ihajees), Italo Calvinon Herra Palomar (like! luin kahdesti peräkkäin) sekä Seth Grahame-Smithin Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (hyvä ajatus jota ei viety tarpeeksi överiksi että se olisi ollut hauskaa). 

Olen myös tapittanut liekeissä sarjoja Netflixistä ja Viaplaysta. Talven ja kevään aikana on tullut katsottua ainakin Twin Peaks, Family Guy, Archer, Party Down, Episodes, Black Books (aika monennen kerran), Doctor Who, Veronica Mars...Vielä kun jostain palvelusta löytyisi Gilmoren tytöt niin se olisi loistavaa! Näin maksavana asiakkaana voin muuten todeta, että Viaplayn käyttöliittymä on aivan hanurista! Se ei muista viimeksi katsottuja sarjoja, ei automaattista seuraavan jakson toistoa, yh koko Viaplaylle. Netflix sentään toimii vähän käyttäjäystävällisemmin. 

Iltaisin myös tehdään ruokaa ja käydään isännän kanssa kävelemässä. Alkukeväästä koetin taas sytytellä juoksuharrastusta mutta kun ei kipinöi niin ei. Ääh.

Kevään tultua on alkanut kiinnostaa myös takapihan rapsuttelu. Tällä hetkellä kukkapenkin on vallanneet tulppaanit, mutta johan tässä pitää ruveta suunnittelemaan, mitä sinne sitten kesäksi kylvää. (Porkkanoita? Herneitä? Salaattia ainakin, ja yrttejä!)

Tämmöstä täällä, ei mitään ihmeellistä. Mites siellä?

| Pikaretriitti

Pari viikkoa sitten sanoin joo, kun isäntä oli lähdössä ensimmäistä kertaa tänä keväänä virvelöimään ja kysyi, haluaisinko lähteä mukaan. Itsehän en kalasta, mutta kamerallekin löytyy yleensä kohteita sieltä missä on kalaa (eli veden lähettyviltä).

Kalastuspaikka löytyi suuren sillan kupeesta joen varresta noin vartin ajomatkan päästä kotoa. Vaikka autoja mennä huristeli aina toisinaan sillan yli, ympärillä oli enimmäkseen vain linnunlaulua ja metsän suhinaa. Isännän kanssa ei suurempia juteltu, kumpikin puuhaili omiaan - toinen kalasteli, minä ryömiskelin kuvaamassa kivenkoloja. Kun kamerasta loppui akku (tyypillistä, ettei se ollut täydessä latingissa), istahdin suurelle järkäleelle kuuntelemaan kevään ääniä ja miettimään niitä näitä.

Aika vierähti ihan huomaamatta ja kotimatkalla olo oli paljon rennompi ja levänneempi kuin jos olisin köllöttänyt illan sohvannurkassa katsomassa telkkaria. Vaikka tavallisena arki-iltana ei ole mahdollisuutta lähteä mökille tai muualle kauas kaikesta, niin tuollainenkin pikavisiitti luonnonhelmaan käy hermolevosta.

(Kaksi juttua, joita aion tehdä tänä kesänä useamminkin: a) käydä anoppilan rantasaunassa ja b) lähteä mukaan, kun ukkokulta lähtee kalaan. Toivottavasti sinne mökillekin ehtisi joskus.)

| Kehyksissä

Vaatteidensovitusrallin jälkeen peili jäi poikkkeukselliseen paikkaan jakkaran päälle.

Viikonlopusta on tulossa suhteellisen vauhdikas ja suhtaudun tuleviin kahteen vuorokauteen jo valmiiksi väsymyksensekaisin tuntein. Eipä siinä, mukavaa ohjelmaa on tiedossa ja sunnuntaina en takuulla tee muuta kuin makaan sohvalla ja juon teetä.

Ihan vain tiedoksenne, ettette ihmettele kun blogissa on taas päiväkausia putkeen ihan kuollutta.

| Vihreää ja valkoista

Roiskin tänään muutamia kuvia huushollaamisen lomassa ja niitä läpi käydessäni huomasin, että niissä kaikissa toistuu vihreän ja valkoisen yhdistelmä. Jännä miten sitä ei kuvanottohetkellä oikeastaan edes mieti, mitä on tekemässä. (Paitsi joskus, ja silloin siitä tulee hirveää säätämistä.)

Ilman tuota hienoa teemaa tämä menee taas Instagram-räpsy-osastolle: Kivasti syötiin aamupalaa yhdessä, sit mie siivosin apinan raivolla koko päivän ja sitten sisko tuli käymään ja toi mulle maalaustarvikkeita (jee!) ja viimeisessä kuvassa näkyvää valokuvataidetta. (Omin pikku kätösin on ottanut kuvan ja kehittänyt sen kivasti hän.) Pitäis löytää sille kehykset.

Käteviä tämmöset ylimääräiset vapaapäivät kun energiaa riittää muuhunkin kuin lohnottamiseen.

| Jos minulla olisi Instagram

Jos minulla olisi käytössäni Instagram, olisin spämmännyt sen tänään täyteen ainakin tämmöistä:

Kisu!

Myyrät ei syöneetkään kaikkia miun tulppaaninsipuleita viime syksynä!

Kohta pääsee syömään itse kasvatettua itsestään kasvanutta ruohosipulia.

 Salaattia ja teetä Super Smoothie Caféssa toverin kanssa. 

Hain pääsiäistä varten kirjastosta lukemista. 

Jos käyttäisin Instagramia, siellä olisi luultavasti tänään ollut kuvia myös ainakin tietokoneesta ja teekupista (etäpäivä), pyykkinarulla kuivuvista pyykeistä (eka kertaa pihalla!) sekä isosta kassillisesta jogurttia (käytiin tekemässä ruokaostokset pääsiäistä varten hyvissä ajoin). 

Mutta onneksi voin tunkea kaikki nämä randomit kuvat myös tänne hohoho. 

| Päivä kuvina, tällä kertaa menestyksekkäämmin

Heräsin aamulla yhdeksän aikoihin ja vähän ajan päästä syntyi päätös antaa päivä kuvina -postaukselle uusi mahdollisuus. Aamupalalla selailin sisustuslehtiä ja yritin keksiä, miten vessasta saisi kivan näköisen tekemättä mitään laatoitukselle. Ei tullut neronleimauksia.

Aamupalan jälkeen tein juttuja, joita jokainen normaali ihminen tekee kun on muutama päivä vapaata: pesin pyykkiä, tyhjensin keräyspaperilaatikon, imuroin lattiat ja pyyhin tasot. (Ai normaalit ihmiset ei siivoa vapaapäivinään? No, suit yourself.) Siivoamisen jälkeen sipistelin ja näpertelin taas vähän purkkien kanssa.

Puoliltapäivin muistin että voisi syödä jotain lounaan tapaista. Putsasin jääkaapista eilisen kanasalaatin tähteet parempiin suihin ja selasin lisää sisustuslehtiä.

Ruuan jälkeen ripustin jo toisen satsin pyykkejä ja tuumasin miljoonannen kerran, että pyykkipojille pitäisi hankkia joku muovipussia kivempi/fiksumpi säilytysratkaisu. Sitten tein vaateinventaariota todetakseni vain, ettei varastostakaan löytynyt mitään, mikä auttaisi tämänhetkiseen vaatekriisiin. (Kaikki on kulahtanutta, nukkavierua, epäsopivaa tai epämieluisaa. Perhanan kevät.) Ompelin napin jakkuun, josta se putosi jo syksyllä. Keitin iltapäiväteetä ja söin sen kanssa pari palaa laivalta ostettua appelsiinisuklaata. (Laivalta sai tummaa suklaata, edistystä!) Samalla katsoin Netflixistä pari jaksoa The Inbetweenersiä. En ole vieläkään osannut päättää, onko sarja hyvä, huono vai jotain siltä väliltä. Ehkä juuri siksi sitä on pakko katsoa.

Kolmen aikaan aloin laittaa ruokaa (tonnikalapastaa).  Isännän kotiuduttua syötiin ja minä kokosin itseni ja sitten suunnattiin melkein  naapuriin toverin synttärikahveille. Niin ne kamut vaan täyttää pyöreitä, hurja. Ja kun juteltiin muiden kahvivieraiden kanssa, kaikille kuului vain työtä ja arkea. Todettiin, että tätäkö se aikuisten elämä on? Että kun nähdään, kenellekään ei kuulu muuta kuin töitä. Mälsää.

Vieraisilla hujahti reilut pari tuntia ja maha täynnä kakkua oli hyvä alkaa näprätä blogin ulkoasun kanssa. (En ole varma onko se nyt ihan kohdillaan, pitänee askarrella sen kanssa lisää paremmalla ajalla.) Puoli yhdeksän maissa löysin itseni pakkaamasta taas reissukassia, tuli tehtyä suhteellisen ex-tempore -päätös lähteä huomenna Tampereelle toverin luo.

Ja nyt mie oon tässä, tekemässä tätä kilometrin mittaiseksi venähtänyttä postausta. Seuraavaksi iltapalan kautta pesulle ja nukkumaan, huomenna seikkaillaan taas!

| Surullisin päivä kuvina -yritys hetkeen

Miten tehdään mahdollisimman surkea päivä kuvina -postaus?
1. Keksi koko ajatus vasta puolilta päivin.
2. Ota tasan kaksi kuvaa ja unohda autuaasti koko homma lopuksi päivää.

Näin minulle kävi eilen. Tarkoitus hyvä, toteutus ei niinkään. Mutta kerrottakoon, että aamulla lähdin vaihteeksi harjoittelupaikan sijasta kouluun ja siellä istua napotin klo 15 saakka. Aamupäivällä kyttäsin Leijonien peliä ja Ilosaarirockin bändijulkistuksia samalla kun kuuntelin puolella korvalla, mitä kaikkea jännää löytyykään Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta. Olin aika tyytyväinen molempiin, siis jääkiekkotuloksiin ja Rokin esiintyjiin (katso ensimmäinen kuva). Koulun jälkeen kävin kotona syömässä (katso toinen kuva) ja sitten lähdin kaupunkiin. Kävin ostamassa leffalipun ja ennen elokuvan alkua käytin puoli tuntia käpistelemällä neuleita vaatekaupoilla mutten ostanut mitään. Itse elokuva, Spike Jonzen Her oli erinomainen. (Suosittelen lämpimästi ja soisin vaikka parit Oscaritkin.) Sitten ajelin kotiin ja koukkasin suihkun kautta nukkumaan.

Eilen oli toisin sanoen sellainen päivä, josta olisi voinut saada huomattavasti kiehtovammankin postauksen, mutta tämä on taas malliesimerkki siitä, miten asioita ei kuulu tehdä.

| Sälähyllyn päivitys

Jatkumopostaus! Kun kerran keittiön sälähylly häämötti taustalla sekä kalenteri- että kellopostauksessa, niin ajattelin että no katsellaan sitäkin nyt sitten vielä vähän lähempää.

Kun loppiaisena raivasin joulun pois, kämppä jäi vähän rempalleen mutta tiesin, että into kodin laittamiseen palaa kyllä kunhan valoa (ja aikaa) on vähän enemmän. Siksi toisekseen silloin ei suuremmin kiinnostanut viritellä mitään erityistä, kun tiesin olevani poissa suurimman osan tammikuuta.

Ja niinhän siinä kävi, että heti maalta palattuani aloin innolla sipistää ja siivota ja siirrellä purnukoita. Isäntä vähän naureskeli kun sompailin tavaroita tuohon keittiön hyllyyn ja täytyy myöntää että kyllähän se ehkä vähän hölmöltä näytti. Mutta jostain se on ihmisen ilonsa revittävä, vaikka sitten purkkien sentintarkasta siirtelystä.

Ylähyllyllä on kaasonlahjaksi saatu korupuu, kirppikseltä löytyneet kermanekka ja sokerikko ja vanha sillipurkki joka toimittaa tuikkupurkin virkaa. Toisella hyllyllä nököttää ihmeen sitkeä anopinhammas kirppislöytökattilassa, tuliaisiksi saamani teerasia ja joltain aiemmalta reissulta tuliaisina tuotu Theravada-buddha. Alahyllyssä on pysyvällä paikalla Kotiruoka-kirja, koska siitä tarvitsee säännöllisin väliajoin tarkistaa määriä tai paistoaikoja ihan perusruuillekin. Kynäpurkki on toinen vakio, koska kynä pitää aina olla saapuvilla kun tulee mieleen jotain puutelistaan lisättävää. (Paperi sitä varten on jääkaapin ovessa.) Kastelukannu pyörii milloin missäkin, joten annoin sille nyt ihan oman paikan tuosta hyllyltä.

Saa nähdä miten pitkään tämä säläkokoelma säilyy tällaisena ennen kuin seuraavan kerran tekee mieli pelata Tetristä.

| Kotona taas

Olipa jännä tulla kotiin. Kun lähdin kaksi viikkoa sitten maalle, sekä ulkona että sisällä oli pimeää. Aamusta iltaan pimeää. Nyt kämppä oikein kylpi valossa, mitä en pane ollenkaan pahakseni. Teki mieli ottaa heti kamera esiin ja kuvata niitä näitä. Matkalaisilta sain tuliaisiksi sitruunaruohoteetä (mikä parasta, söpössä paketissa) ja mausteita. Lisäksi olohuoneessa odotti uusi sohvapöytä, vähänkö juhlaa! Siitä lisää toisen kerran, nyt lähden kokeilemaan onnistuisiko jonkinlainen syöminen/juominen, kun puudutus on haihtunut leukaperistä. Luojan kiitos nyt on molemmat alaviisaudenhampaat poistettu ja lääkäri lupasi, että yläviisurit saa jäädä rauhaan jos eivät ala vaivata. (Pahinta tässä on se, että vähintään viikko menee ennen kuin pystyn taas pureskelemaan asioita, ja luonnollisesti tällä hetkellä tekee ihan sikana mieli hampurilaista ja donitseja. Edellisen hampaanpoiston jälkeen kuolasin lohitäytteisten ruisnappien perään. Mutta ei voi mitään, hei vaan piltti-purkit ja vihersmoothiet.)