| Makkarin uudet matot ja pohdintaa marttailuilmiöstä

Meidän makkariin tuli uudet, itsetehdyt matot kevään korvilla. Muuttivat kummasti makkarin ilmettä, ainakin omissa silmissä. Tuli taas pykälän verran kodikkaampaa.

(Entisistä, vaaleansinisistä matoista näky vilauksia vanhoissa makkaripostauksissa.)

Mattoja kutoessani huomasin pohtivani, että omaan lapsuuteen kuului sellaisia jänniä itsestäänselvyyksiä, jotka eivät toisille ihmisille ole lainkaan itsestäänselviä asioita. Niin kuin nyt se, että meille ei koskaan ostettu marjoja kaupasta, kun mummo, ukki ja äiti kantoivat niitä metsästä ja omasta puutarhasta pakkaset täyteen. Toisille itse kerätyt marjat ovat harvinaista herkkua. Toinen tällainen itsestäänselvyys oli se, että eihän kukaan osta mattoja. Molemmat mummot, äiti ja monet muut lähipiirin naiset olivat kaikki käteviä käsistään, useammilla oli omat kangaspuut ja niin ollen meidänkin aitan hyllyt notkuivat (ja notkuvat edelleen) itsetehtyjen räsymattojen painosta. Kuka siinä muka kaupan mattoja tarvitsee? Kangaspuita paukutellessani totesin olevani tyytyväinen, suorastaan hivenen omahyväinen siitä, että olen oppinut kutomaan mattoja jo lapsena ja hallitsen taidon edelleen - en mitenkään erityisen taidokkaasti, mutta kyllähän noiden päällä kävelee.

Nykyisin kun kaikenlainen kotoilu, hortoilu, marttailu ja muu itsetekeminen on suosittua, monet leimaavat sen hipsteri-ilmiöksi, trendiksi, joka pian menee ohi. Minä luulen, että se ei ole vain ohimenevää tai pelkästään muoti-ilmiö, johon ihmiset ovat lähteneet mukaan ollakseen trendikkäitä. Minä luulen, että se on seurausta juuri siitä, että minunlaiseni nuoret ihmiset ovat tulleet ikään, jossa oman kodin perustaminen ja sen laittaminen ovat tulleet ajankohtaisiksi ja nuorena opitut taidot tulevat taas käyttöön. Eihän juuri ketään 15-20-ikävuoden tienoilla kiinnosta mattojen kutominen tai marjastaminen, silloin on muutakin ajateltavaa. Mutta kun 25. ikävuosi on tullut ja mennyt, baarissa käyminen menettää hohtonsa ja marjametsä ja kangaspuut alkavat vetää puoleensa ihan uudella tavalla. Näin minä tämän ajattelin.

PS. Näihin mattoihin ei tosiaan ole käytetty pätkääkään ostokuteita, vaan ekologian ja perinteen hengessä (ja koska vanhoja kuteita löytyy nurkista aivan tolkuttomia määriä ostamattakin) ne on tehty kokonaan vanhoista tekstiileistä leikatusta kuteesta.

| Milloin tästä tuli näin vaikeaa?

Ihanaa, että vaatteita voi taas viedä ulos tuulettumaan ilman, että tarvitsee ensin pukeutua eskimoksi. Talvi saikin jo riittää.

Tiedättekös kuomat, jostain syystä bloggaamisen pariin palaaminen tuntuu jotenkin kauhean vaikealta siihen nähden, että tämänhän pitäisi olla kivaa.

Ei vain tunnu olevan asiaa. Tosin tämäkin teksti meinasi muuttua saarnaksi vaatteiden hoidosta ja siitä, miten tuulettaminen vähentää pyykinpesun tarvetta. Kirveen alle meni sekin luonnos.

Vaatekaapissa sen enempää kuin kotonakaan ei tapahdu  mitään ja vaikka tapahtuisikin, se ei tunnu enää niin tärkeältä että siitä kannattaisi laatia kokonainen blogiteksti.

Onko muilla ollut samoja ongelmia ja jos on, miten olette päässeet niistä yli? Vai onko tämä vaan luonnollista kehityskulkua ja bloggaaminen ilmiönä (tai ainakin omana harrastuksena) yksinkertaisesti vetelee viimeisiään?

| Raivostuttavaa energisyyttä eli Miten aurinko pilasi löhöpäivän

Tänään piti olla löhöpäivä. Sellainen, että makaan sohvalla ja katson Mad Meniä enkä tee mitään muuta jos ei huvita.

Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun herättyäni katsoin ulos ja siellä oli järisyttävän kaunis pakkasaamu. Ikinä ei aamutoimet ole sujuneet yhtä nopeasti, kun tajusin että nyt on loistava tilaisuus lähteä valokuvausretkelle ja että kaunis aamuvalo ja kuura saattaisivat kadota hetkenä minä hyvänsä. Puolen tunnin sisällä heräämisestä olin jo syönyt aamupuuron, keittänyt teetä termariin ja pakannut päälle kerroksittain kampetta että tarkenee.

Alle otin polkupyörän ja suunnaksi lähettyvillä tiettävästi sijaitsevan lammen, jolla en ollut koskaan aikaisemmin käynyt vaikka näillä nurkilla on nyt reilu pari vuotta asusteltu. Aamu hujahti luonnon kauneutta pällistellessä ja ihmetellessä ja kameran kanssa konttaillessa. (Joten voinette odottaa luontokuvapostausta lähiaikoina hahaa.)

Kotiin tultuani totesin olevani juuri sellaisessa raivostuttavan energisessä mielentilassa, jossa saa sikana aikaan ja tekee mieli vaan kertoa kaikille miten ihanaa on herätä aikaisin ja lähteä luontoon liikkumaan ja miten hyvä olo siitä tulee. (Mie vihaan sellaisia ihmisiä.) Se siitä löhöpäivästä sitten.

Ja tästä kaikesta voi taas syyttää aurinkoa.

| Havaintoja asioiden tilasta eli hei hei mitä kuuluu

Viime aikoina havaittuja asioita:

Valo on muuttunut. Varsinkin pilvisinä päivinä niin kuin tänään se tekee asioista jännän värisiä. Se myös katoaa paljon aikaisemmin.

Kaipaan auringonlaskuja.
Kyllähän aurinko laskee edelleen samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta nyt on aina jotain tiellä. Puita, taloja, ihmisiä. Silloin kun asuin vielä kotona, korkean mäen päällä kaukana kaikesta, auringonlaskuihin oli esteetön näkymä suoraan oman huoneeni ikkunasta. Muutin omilleni jo kymmenen vuotta sitten, mutta vasta tänä syksynä huomasin toden teolla kaipaavani esteetöntä näkymää iltaruskoon.

Konjakinruskea on alkanut viehättää ihan tosissaan.
Ostin jo reilu vuosi sitten kirppikseltä konjakinruskean laukun ja kengät. Väri on saanut muhia ja tehdä pesäänsä aivoihini ja nyt se alkaa pulpahdella pintaan. Kun oli ajankohtaista ostaa kylmän tultua uudet käsineet hajonneiden tilalle, konjakki oli ainoa vaihtoehto. Kun ostin uuden puhelimen ja se tarvitsi suojakotelon mämmikouralta, konjakki oli ainoa vaihtoehto.

Konjakinruskea on sinisen kanssa aika hemmetin hyvä pari.

Kirkas lasi on tehnyt kotinsa meille.
Mummolasta meille kantautui juomalaseja, lautasia, kulhoja ja pienenpieni lasikannu. Silloin en vielä tajunnut, mutta valitsin tiedostamatta mukaani nimenomaan lasisia juttuja, vaikka posliiniakin olisi ollut tyrkyllä. Sitten löytyi vielä Kontista tämä Riihimäen lasin nypyläinen pikkukulho. Juuri sellainen suloinen tyyppi, jolle minulla ei oikeastaan ole oikeata käyttöä, mutta se oli silti pakko saada. (Juuri tätä olen yrittänyt opetella olemaan tekemättä, mutta kuten näkyy, menestys on hyvin vaihtelevaa.)

Nyt on loistava sää tuulettaa vaatteita.
Kesällä oli ihan liian kuumaa ja tunkkaista, ulos ripustamisesta ei ollut mitään iloa. Nyt on.

Auringonkukkien kohtalo harmittaa.
Yöpakkanen ja aikainen ensilumi teilasivat miun auringonkukat just kun ne alkoivat aueta. Kukkapolot oli jotenkin myöhään liikkeellä, ehkä niillä oli liian kuiva kasvupaikka. Kaikkien muiden auringonkukat kukki jo elokuussa. Höh.

Luonnossa liikkuminen on alkanut kiinnostaa.
Liekö ikääntyminen vai mikä tehnyt tepposensa, kun sitä lähtee ihan vapaaehtoisesti luontoon retkeilemään ja siitä tulee oikeasti hyvä mieli. Kuva on Kolvananuurosta, jossa käytiin eilen syysretkellä.



Mitä te olette viime aikoina havainneet?

| Keltaista elämään

Huomasin vähän aikaa sitten, että olen salavihkaa kehittänyt akuutiksi muuttuneen tarpeen saada väriä elämään. Aikani tätä hämmentävää tunnetta makusteltuani tulin siihen tulokseen, että mikä tahansa väri ei nyt tähän hätään auta, vaan tarvitaan keltaista.

Koko hommahan lähti siitä, että totesin pyyhemonsterin käyneen verottamassa meidän käsipyyhevarantoja (muuta selitystä en keksi sille, että niitä katoilee) ja suunnistin pyyhekauppaan. Aikani monenkirjavaa pyyhehyllyä tuijoteltuani tulin siihen tulokseen, että perusvarma harmaa ei nyt nappaa, joten kotiin lähti keltainen pyyhepari. Johan tässä on viimeiset kolme vuotta tuijoteltukin harmaan ja mustan eri sävyissä räiskyviä pyyhkeitä.

Keltaiset pyyhkeet näyttivät vessan naulassa niin mukavilta ja piristäviltä, että metsästin vielä olohuoneen pöydälle keltaisen rustiikkikynttilän väritäpläksi. Näyttää muuten kivalta sinisen sohvan kaverina!

Ennestään meidän huushollista löytyi keltaista väriä yhden tuolin verran, ei enempää eikä vähempää. Kontista viime kesänä löytynyt tuoli piristää eteisessä sisääntuloa (jota sai raivata noin vartin verran ennen kuin alkoi näyttää kuvauskelpoiselta, höm. No, tulipahan vietyä samalla kesäfläbärit varastoon.).

Nyt alkaa pahin värin tarve helpottaa, varsinkin kun ulkona lehdet kellastuvat hyvää vauhtia ja pääsee kieriskelemään ruskan väreissä oikein urakalla. ^^

| Niittykukkia poimin vain sulle

Nyt toteutetaan sitä ultimate-kliseetä, jonka mukaan wannabe-sisustusbloggaajat vaan postailee kuvia kukkakimpuistaan ja kuvittelee, että se riittää postauksen sisällöksi.

Mut hei, mulla oli tähän tiettyyn kukkakimppuun liittyen myös ihan visio. (Minkä lisäksi koko kesän pituisen bloggaamattomuuden jälkeen on mukavaa pitää rima sopivan alhaalla aiheiden suhteen.)Tuijottelin nimittäin koko kesän keittiön sälähyllyllä nököttävää mustaa suojaruukkua joka on aika vetävän graafinen kaikessa mattamustuudessaan, ja mietin, että pirskules että tuo näyttäis hyvältä niittykukkien kanssa.

No kesähän sitten venähti elokuun lopulle saakka ennen kuin sain itseni sinne niitylle (tai siis ojaan pyörätien viereen), mutta onneksi kukkatarjontaa kuitenkin oli vielä. Ja lopputuloshan muuten näytti tasan just niin hyvältä kuin olin alun perin visioinutkin.

Harmi vaan, että pietaryrtti haisee aika saakelin pahalle sisään tuotuna.

| Mitä minulle kuuluu?

(Tuo otsikko kuuluu lukea sen Freemanin 'Mitä sinulle kuuluu' -biisin melodialla, koska niin mie jatkuvasti kuulen sen päässäni.)

Toukokuu on jo puolivälissä. Mitä ihmettä.

Harjoittelussa käymisen lisäksi miun arkeen ei nykyään kuulu mitään erityistä, mutta sen takiahan sitä kai arjeksi sanotaankin. Jos olis erityistä, niin olisko se sitten enää arkea?

Olen viime aikoina koettanut vähentää koneella istumista, mistä väistämättä esimerkiksi blogi ja kavereiden kanssa Facebookissa kommunikointi ehkä vähän kärsii, mutta mieluummin kuitenkin käytän aikani muihin harrastuksiin kuin jumitan ruudun ääressä. Tietokone on kuitenkin sellainen aikasyöppö ettei toista.

Koneajan vähentämisen ansiosta olen palannut perusasioiden äärelle: illat menevät nykyisin pitkälti lukemisen merkeissä. Olen tänä keväänä lukenut paljon, myös sellaisia kirjoja joista en ole jaksanut tänne mitään raportoida ja jotka eivät ole TBR100-listalla. Vapauttava tunne, kun kirjastosta voi napata mukaansa mitä vain eikä ole velvollisuutta (ulkopuolelta tullutta eikä itse aiheutettua) raportoida siitä minnekään. Kerrottakoon kuitenkin, että kevään aikaan on tullut luettua ainakin J.K.Rowlingin Paikka vapaana (meeh), Johanna Sinisalon Auringon ydin (ihajees), Italo Calvinon Herra Palomar (like! luin kahdesti peräkkäin) sekä Seth Grahame-Smithin Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (hyvä ajatus jota ei viety tarpeeksi överiksi että se olisi ollut hauskaa). 

Olen myös tapittanut liekeissä sarjoja Netflixistä ja Viaplaysta. Talven ja kevään aikana on tullut katsottua ainakin Twin Peaks, Family Guy, Archer, Party Down, Episodes, Black Books (aika monennen kerran), Doctor Who, Veronica Mars...Vielä kun jostain palvelusta löytyisi Gilmoren tytöt niin se olisi loistavaa! Näin maksavana asiakkaana voin muuten todeta, että Viaplayn käyttöliittymä on aivan hanurista! Se ei muista viimeksi katsottuja sarjoja, ei automaattista seuraavan jakson toistoa, yh koko Viaplaylle. Netflix sentään toimii vähän käyttäjäystävällisemmin. 

Iltaisin myös tehdään ruokaa ja käydään isännän kanssa kävelemässä. Alkukeväästä koetin taas sytytellä juoksuharrastusta mutta kun ei kipinöi niin ei. Ääh.

Kevään tultua on alkanut kiinnostaa myös takapihan rapsuttelu. Tällä hetkellä kukkapenkin on vallanneet tulppaanit, mutta johan tässä pitää ruveta suunnittelemaan, mitä sinne sitten kesäksi kylvää. (Porkkanoita? Herneitä? Salaattia ainakin, ja yrttejä!)

Tämmöstä täällä, ei mitään ihmeellistä. Mites siellä?

| Memorabilia

Jokin aika sitten siivouksen yhteydessä aloin penkoa pientä koria, johon olen vuosien mittaan tuikannut milloin mitäkin esineitä, joilla ei ole ollut käytännön tarkoitusta mutta joita ei ole raaskinut heittää menemäänkään. Esineitä, joihin on liittynyt joku muisto. Memorabiliaksikin tällaista sälää kutsutaan. Siivouksen yhteydessä havaitsin osan tavaroista roskiinheittokelpoisiksi, osa päätyi johonkin tarkoituksenmukaisempaan paikkaa kuten ompelurasiaan (vaatteiden varanapit, esimerkiksi). Sitten oli niitä, joilla ei ole muuta kuin tunnearvo.

Ilosaarirockin ja Viscultin vapaaehtoisnimikyltit.

Kivi, joskus joltain rannalta mukaan poimittu. En enää muista mistä tai miksi.

Kaulakoru, jota nuorempana käytin niin antaumuksella, että se on kulunut lähes poikki.

Plektra, josta en pysty sanomaan, miltä keikalta tai keneltä muusikolta se mahtaa olla peräisin.

Kun pähkäilin näiden esineiden säilyttämistä, tulin siihen tulokseen, että merkityksellisin on kaulakoru. Viscultin ja Ilosaarirockin vapaaehtoisuudet muistan ilman muistoesineitäkin, ja niistä on merkintä myös CV:ssäni. Kivellä ja plektralla ei sinänsä ole arvoa, koska en pysty enää yhdistämään niihin mitään tiettyjä muistoja. Kaulakoru sen sijaan palauttaa mieleen tietyn ajanjakson elämästäni. Pystyn yhdistämään siihen tilanteita, paikkoja ja ihmisiä. Se on muistoesine, joka minun kannattaa säilyttää.

Tavarapaljouden lisääntyessä (ja varsinkin tilan säilyessä rajallisena) tällaisia valintoja joutuu tekemään, enkä ole siitä varsinaisesti pahoillani. Pidän mieluummin muistot korvieni välissä kuin säilytän pölyyntyvää sälää, jonka otan esiin ehkä kerran kolmessa vuodessa.

| Kehyksissä

Vaatteidensovitusrallin jälkeen peili jäi poikkkeukselliseen paikkaan jakkaran päälle.

Viikonlopusta on tulossa suhteellisen vauhdikas ja suhtaudun tuleviin kahteen vuorokauteen jo valmiiksi väsymyksensekaisin tuntein. Eipä siinä, mukavaa ohjelmaa on tiedossa ja sunnuntaina en takuulla tee muuta kuin makaan sohvalla ja juon teetä.

Ihan vain tiedoksenne, ettette ihmettele kun blogissa on taas päiväkausia putkeen ihan kuollutta.

| Vihreää ja valkoista

Roiskin tänään muutamia kuvia huushollaamisen lomassa ja niitä läpi käydessäni huomasin, että niissä kaikissa toistuu vihreän ja valkoisen yhdistelmä. Jännä miten sitä ei kuvanottohetkellä oikeastaan edes mieti, mitä on tekemässä. (Paitsi joskus, ja silloin siitä tulee hirveää säätämistä.)

Ilman tuota hienoa teemaa tämä menee taas Instagram-räpsy-osastolle: Kivasti syötiin aamupalaa yhdessä, sit mie siivosin apinan raivolla koko päivän ja sitten sisko tuli käymään ja toi mulle maalaustarvikkeita (jee!) ja viimeisessä kuvassa näkyvää valokuvataidetta. (Omin pikku kätösin on ottanut kuvan ja kehittänyt sen kivasti hän.) Pitäis löytää sille kehykset.

Käteviä tämmöset ylimääräiset vapaapäivät kun energiaa riittää muuhunkin kuin lohnottamiseen.

| Muuttuva kaupunki

Tajusin eilen, miten paljon Joensuu on muuttunut viime aikoina. Osa muutoksista on tapahtunut vuosien mittaan, mutta tuntuu että muutosvauhti vain kiihtyy koko ajan. Asioita puretaan ja rakennetaan, tutut paikat häviävät ja uusia avataan tilalle. Surakan baarin ilmestymisestä olen hyvin tyytyväinen, samoin siitä että vanhan Palaverin seuraaja avautui taannoin. On jotenkin haikeaa, ettei Tiimaria enää ole, se oli kuitenkin sellainen lapsuusaikojen kaupunkireissujen vakiopysäkki. Nykyisin täältä saa sushia ja brunssia. Kerubi on taas voimissaan, vaikka Kuppilan kuoppaaminen muutama vuosi takaperin harmittikin. Uusista silloista toinen aukeaa pian. Jos vielä asuisin keskustassa, se tarkoittaisi lenkkeilyreittien laajenemista, mutta täältä kauempaa käsin ei ehkä kauhean usein tule lähdettyä varta vasten kaupunkiin kävelylle. Toriparkkiprojekti on ottanut harppauksen kohti toteutumista ja Kauppahallinkin kohtalo ratkennee parin vuoden sisällä suuntaan tai toiseen. Ratapiharemonttiakin kuulemma suunnittelevat, ja sen jälkeen ties mitä matkakeskusprojekteja ja keskustan laajentamista joen toiselle puolelle. Siitä olen iloinen, että puutalokorttelista on ilmeisesti tehty kaupat ja ostaja on sellainen taho, joka on kiinnostunut vanhojen talojen entisöinnistä.

Jännä nähdä, millainen kaupunki Joensuu on kahden tai viiden vuoden kuluttua.

| Mustavalkoista

Viime vuodet olen pukeutunut suhteellisen värikkäästi, eikä kaapissani ole ollut kovinkaan montaa mustaa tai mustavalkoista vaatekappaletta. Tämän talven aikana olen kuitenkin huomannut taantuneeni takaisin yläaste- ja lukioikäisen Hannan tapoihin: eniten käyttämäni vaatekappaleet ovat mustia ja harmaita. Eivätkä vaatekaapin uudetkaan tulokkaat suoranaisesti häikäise silmiä kirjavuudellaan, torstaiselta kirppisreissulta löytyivät paitsi nämä mustavalkoiset kaverit, myös kaksi mustaa tunikaa ja musta villapaita. Niin ja nippu mustia sukkia henkalta (eikö sukat edes voisi olla värikkäitä? Nähtävästi ei.) ja mustat kotihousut.

Huomasin, että sama värittömyys toistuu myös täällä blogin puolella. Se johtuu aika suurelta osin ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen edelleen valtavan ihastunut tuohon meidän harmaaseen sohvapöytään ja kaikki pienet jutut tulee kuvattua aina sen päällä. (Katso vaikka tämä, tämä, tämä tai tämä postaus, näitähän riittää.) Toisaalta se on myös tämä kevään hassu valo, joka varsinkin pilvisinä päivinä tekee kuvista hyvin harmaita.

Tämä värien puute ei kuitenkaan mitenkään erityisemmin heijastele harmaita tai alakuloisia mielialoja, hyvin mulla pyyhkii! Harjoittelussa on kivaa ja on ihanaa kun kevät tuli varhain. Kyllä ne väritkin palaavat taas jossain vaiheessa kuvioihin, nyt vain näköjään on tällainen vaihe.

PS. Suosittelen lämmöllä piipahtamaan kirppisreissuilla aina myös Karjalan Avun kirppiksellä, joka on Teollisuuskadulla siinä Valintakirppiksen kyljessä kiinni. Sinne tulee ilmeisesti aina toisinaan Bestseller-ryhmän (eli Vero Moda, Vila, Only jne) poistoeriä, joten sieltä on mahdollista löytää ihan uusia vaatteita kirppishinnalla. Nuo kuvien mekko ja villapaita löytyivät sieltä, mekossakin oli useampaa kokoa tarjolla. Ei huono hei.

| Astiarakkautta

On se kuulkaas niin, että elämä on jotenkin paljon kivempaa, kun ihan tavallisina arkipäivinäkin syö ruokansa (tai juo iltateensä) kauniista astioista. Tämä on yksi niitä viisauksia, jotka olen Kaikki mitä rakastin -Eevalta oppinut. (Siinä on nuoresta iästään huolimatta viisas nainen.) Ei kauniita ja hyviä asioita pidä säästellä juhlatilaisuuksiin, niistä pitää ottaa ilo irti sen kaikkein tylsimmän ja tavallisimman arjen keskellä. Jos ei joka päivä, niin aina toisinaan.

Toisin sanoen Tampereen Tigerista heräteostoksena hankitut kantikkaat lautaset ovat meillä nykyään melko tiuhassa käytössä. Tykästyin kantikkaan lautasen ja lasisen teekupin yhdistelmään niin paljon, että harmittaa kun aamupuuroa ei voi syödä näistä astioista. Pitäisi löytää jostain puurolautanen jolta syöminen olisi silkkaa juhlaa, ehkä se tekisi aamuista vähän kivempia.

PS. Tigerista ostettu teelajitelmakin on nyt testattu, suosikki oli persikalla maustettu valkoinen tee. Sikahyvää! Ja halvasta hinnastaan huolimatta yllättävän laadukasta, isolehtistä teetä eikä mitään laarin pohjalta lakaistua teenlehtipölyä. Voisikin seuraavalla reissulla ostaa tuota persikkaista ihan isomman purkin...

| Hippipaita

Kävin taannoin tätini luona ja kaappeja kirppistä varten kaivellessa löytyi myös tämä vanha hippipusero. Se on tiettävästi ollut myös äitini käytössä joskus. Sitähän ei tietenkään kirppikselle laitettu, vaan toin sen omaan kaappiini kesää odottamaan.

Täytyy sanoa, että nyt vähän harmittaa että leikkasin tukkani. Tämä paita jos mikä vaatisi pitkistä hiuksista laaditun lettikampauksen tai muun söpön runotyttövirityksen.

| Viikonlopputouhuja

Tuntuu, että menneeseen viikonloppuun mahtui jos jonkinnäköistä ohjelmaa useamman viikonlopun edestä, vaikka se olikin ihan tavallisen lyhyt ja liian pian loppuva.

Perjantaina sain itseni toimitettua Kerubiin kuuntelemaan Matti Johannes Koivua ja Samae Koskista. Kyllähän se aina kannattaa, musiikista tulee hyvä mieli. Lähteminen on vaan aina yhtä vaikeaa (ja hereillä pysyminen, kun keikka kestää yli puolen yön. Vanhaksi sitä on tullut.). 

Lauantaina sain valmiiksi ainoan maalauksen koko talvena, sellaisen jota oli tosi mukavaa tehdä. (Nyhersin ja nyhersin koko talven vanhoja keskeneräisiä töitä eikä niistä tullut valmista, mutta tämä syntyi viime metreillä yhteensä muutamassa tunnissa. Tyypillistä.)

Matkalla maalauspiiristä kotiin pysähdyttiin ihmettelemään joutsenia. 

Sunnuntaina käytiin siskontytön rotinoilla, nom nom vaan! (Luonnollisestihan ruoka on siis olennaisempaa kuin se lapsi.)

Loppuun kissakevennys. 

Kesää kohti kaverit, se on huhtikuu jo huomenna! 

| Happy Birthday meeeee

Vietin tällä viikolla syntymäpäivää. En juhlinut mitenkään suuresti niin kuin en viime vuonnakaan, mutta tein pieniä mukavia juttuja: avasin lahjan jonka itse itselleni paketoin, sytytin synttärikynttilät ja join aamuteen kaikessa rauhassa. Tänä vuonna ei tarvinnut ostaa synttärikukkia erikseen, kun naistenpäiväksi ostamani neilikat ovat vieläkin hämmentävän upeita. (Tekisi mieli tunkea monta kuvaa niistä joka postaukseen.)

Päivällä kävin kaupungilla toimittamassa asioita ja synttärishoppailemassa. Oikeasti lähes kaikki tekemäni hankinnat olivat sellaisia, jotka olisin tarvinnut ostaa muutenkin (esimerkiksi meikkivaraston täydennystä ja kosteusvoidetta) mutta kun jätin niiden hankkimisen syntymäpäiväksi, niin tuntui siltä kuin olisin saanut paljon lahjoja. :D Shoppailuseurana olleen siskon kanssa juotiin synttäriteet Houkutuksessa, ja iltapäivällä käytiin toverien kanssa syömässä Deli Chinassa. Isännän kanssa tehdään synttäri-illallista tänään kotona.

Totesin, että syntymäpäivän rauhoittaminen omille kivoille jutuille on ollut paras päätös jonka olen viime aikoina tehnyt. Ei kannata jäädä odottamaan että muut tekevät juhlan, silloin voi olla että joutuu vain pettymään. Ja kun ostaa itse omat lahjansa niin saa varmasti mieleisiä. :)