Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. syyskuuta 2013

Haaste: 11 kysymystä | Blog Challenge: 11 questions

A bit funktional -blogin Minde haastoi minut (jo helmikuussa, hupsis) vastailemaan 11 kysymykseen, joten täältä pesee! 

Haasteen säännöt: 


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen
3. Jokaisen haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Uusien haastettujen pitää noudattaa samoja sääntöjä ja valita jälleen 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet olet haastanut seuraavaksi, linkitä!
6. Ei takaisin haastamista! ;) 




Siskon kirjahylly.


11 faktaa minusta:

1. Luin lapsena niin paljon että lapaluuni taipuivat asentoon jota kutsutaan enkelinsiiviksi. Toisin sanoen ne törröttää kivasti. 
2. Teen gradua fantasiakirjasarjasta, jonka luin ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana. Uskokaa minua kun sanon, että ikinä ei pitäisi ruveta ruotimaan akateemisesti mitään mistä pitää. Voi käydä niin, että huomaat lempileffasi, -kirjasi tai -bändisi olevankin ihan huono ja/tai ärsyttävä. Ainakin olet siihen totaalisen kyllästynyt kirjoitettuasi siitä 80-100 sivua akateemista jargonia.
3. Uskon vahvasti siihen, että pallot vihaavat minua. Sulkapallo on riittävän epäpallomainen, että sitä voin pelata pelkäämättä sulkapallon kostoa. 
4. Olen maalannut 13-vuotiaasta lähtien.
5. Päästelen suustani sammakoita ihan liian usein, ja tajuan möläyttäneeni jotain tyhmää vasta sillä sekunnilla, kun lauseen viimeinen äänne pääsee suustani ja on jo liian myöhäistä. 
6. Epäilen aina että vika on arvostelijassa, jos saan odotettua paremman arvosanan tentistä/esseestä/mistä ikinä. 
7. En tykkää lapsista. Sanokaa vaan että olen paha ihminen ja että kyllä se mieli muuttuu, mutta kun en. Kummipoika on poikkeus joka vahvistaa säännön. 
8. Olen se ärsyttävä ihminen, joka ei liho ja jolla ei ole mitään ongelmia säästää suklaalevyä (avattuna) ruokakomerossa. 
9. Lopetin hiusteni värjäämisen kaksi vuotta sitten.
10. Kaikki aina sanoo että mulle sopisi siilitukka. Pitäisi kai joskus kokeilla niin siitähän se selviäisi.
11. Osaan tehdä sen Overly Attached Girlfriend -ilmeen kuulemma häiritsevän hyvin.


Teehetki porukoiden takapihalla. Huomaa tutut kupit.


Vastaukseni Minden kysymyksiin: 



1. Jos saisit elää yhden päivän jonain toisena, kuka olisit?
- Chewbacca! Eiku. Haluaisin varmaan olla joku tosi luova tyyppi. Saako olla joku joka on jo kuollut? Olisin Mika Waltari. 
2. Ärsyttävin piirteesi?
- Kaverit varmaan osaisi vastata tähän paremmin kuin minä itse. Se kun jeesustelen kierrättämisestä tai siitä miten saakutin terveellisesti mie syön tai ai että kun askartelin taas jotain ihan sairaan hienoa ja oon niin näppärä että voi terve. 
3. Mitä pelastaisit ensimmäisenä, jos kotisi palaisi (ja ihmisiä ei tarvitsisi pelastaa)?
- Läppärini. 
4. Mikä biisi soi useimmiten päässäsi?
- Riippuu päivästä. Hämmentävintä on se, kun herää aamulla ja päässä soi joku karitapio tai mattijateppo, eikä ole mitään havaintoa siitä, kuinka se on sinne päätynyt. Viime aikojen vakkari on ollut se raivostuttava Bafucin-mainosrallatus.
5. Lempidrinkkisi?
- En ole hirveämmin drinkki-ihmisiä, mutta viski on aina jees. (Ja siitä saan muuten aina ihmetteleviä katseita/kommentteja.) Myös Irish Coffee toimii, vaikken muuten juokaan kahvia.
6. Mitä toivot tulevalta kesältä?
- Lämpöä, aurinkoa, töitä ja maisterin papereita.
7. Lapsuuden idolisi?
- Spice Girlsit oli kova sana! :D
8. Mitä piirrettä uskot muiden arvostavan sinussa eniten?
- Lojaaliutta ja sitä, että olen aina valmis auttamaan tai olemaan tukena ja turvana jos sitä tarvitaan. (Oikeasti sitä, että mulla on auto ja oon höveli kyytsäämään ihmisiä. :P)
9. Oletko unelma-ammatissasi? Jos et, mikä se olisi?
- En ole vielä missään ammatissa, enkä edes tiedä että mikä unelma-ammattini olisi. Lapsena taisin joskus haaveilla kirjastonhoitajan hommista (katso 11 faktaa minusta, kohta 1.), mutta nykyään en olisi siitäkään niin varma. Jos ei tarvitsisi tienuupuolesta niin huolehtia, jotain luovaa ja käsillä tekemiseen liittyvää se olisi. 
10. Kuvaile sisustustyyliäsi muutamalla sanalla?
Asioita joista tykkään. Kirppistavaraa ja matkan varrelta mukaan tarttunutta. 
11. Mitä ostaisit ensimmäisenä, jos voittaisit lottovoiton?
Matkan jonnekin ulkomaille. Ehkä vaihteeksi johonkin lämpimään. Tai uudestaan Japaniin. Japani on ihana. 


Toverin keittiönhylly.

Ja sitten toinen mokoma, koska myös Brändö-blogin Erika haastoi minut ja tämä hieman tuoreempi tapaus muistutti tuon edellisenkin haasteen olemassaolosta. :D Tässä versiossa on ainoastaan kysymykset, faktoja ei siis onneksi tarvitse keksiä toista mokomaa. 

1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait.
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin.
3. Keksi 11 uutta kysymystä jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse 11 blogia joilla on alle 200 lukijaa ja kerro haasteesta kommentoimalla heidän blogeihinsa.

Vastaukseni Erikan kysymyksiin

1. Miksi julkaiset/kirjoitat blogia? 
- Vaihtoblogin pitämisen myötä jotenkin totuin ajattelemaan asioita bloggaamisen kautta ja kotiin tultuani huomasin kaipaavani jotakin julkaisukanavaa valokuville ja ajatuksille ja päätin kokeilla, josko tällaisen "lifestyle"(mikä muukaan tämä sekametelisoppa olisi)-blogin pitäminen tuntuisi luontevalta. Ja tuntuihan se! Ja onhan siinä aina mukana vähän sitä kattokaamitämäätein-hehkutustakin. :D
2. Seuraatko aktiivisesti muita blogeja ja minkä tyylisiä? Vaikuttaako blogin ulkoasu kiinnostavuuteen?
- Blogin ulkoasu on ensimmäinen, mihin kiinnitän huomiota. Jos visuaalinen ilme on hirveä sillisalaatti, se ei houkuttele perehtymään tekstiin. Tyylikäs ulkoasu puolestaan antaa hyvän ensivaikutelman ja antaa odottaa laadukasta sisältöäkin. Ulkoasu vaikuttaa luettavuuteen myös käytännössä, sillä joskus fontti voi olla liian pientä tai vaikkapa liian tummaa tummalla taustalla, jolloin tekstistä on hyvin vaikea saada selvää. 
3. Mitkä kolme asiaa tekivät sinut tänään onnelliseksi?
- Kaunis sää, lenkki toverin kanssa ja isännän kainalo.
4. Minne haluaisit matkustaa ja miksi?
- Tuolla Minden kysymyksissä tulikin esiin, että Japani olisi aika kiva. Mutta toisaalta, maailma on täynnä paikkoja joissa en ole vielä käynyt ja tällä hetkellä onkin kauhea valinnan vaikeus, kun pitäisi päättää mihin isännän kanssa ehkä joskus talvella lähdettäisiin. 
5. Minne et haluaisi matkustaa ja miksi?
- Sodan runtelemat alueet ovat vähän turhan extreme-kokemuksia tällaiselle laiskalle ja mukavuudenhaluiselle länsimaalaiselle.
6. Mikä asia ihmetytti tänään?
- Se miten nykyihmisiä pidetään kädestä kehdosta hautaan, eikä anneta lasten oppia kantapään kautta. Milloin tästä tuli hirveä holhousyhteiskunta? 
7. Mistä innostut?
- Milloin mistäkin, yleensä palavasti mutta hyvin hetkellisesti. Useimmat innostuksen aiheet unohtuvat pian, sitkeimmät muotoutuvat joksikin konkreettiseksi. 
8. Mikä saa rauhoittumaan/rentoutumaan parhaiten?
- Päiväunet isännän kainalossa, itsekseen ulkona istuskelu (mielellään jossain veden äärellä). Meri olisi mitä parhainta rauhoittumisseuraa, mutta sitä ylellisyyttä ei täällä sisämaassa ole.
9. Mistä olet ylpeä?
- Maalaistaustastani. Siitä, että sain itseni lopultakin kuntosalille. Siitä, että sain kuin sainkin sen gradun tehtyä.
10. Mikä biisi kuvaa päivääsi parhaiten/mikä soi päässä?
- Belle & Sebastian: Another Sunny Day
11. Miten palkitsit itsesi tänään? 
- Yhdellä lasillisella viskiä ja ginger alea ja uunileivillä.


Takapihan kääpiöauringonkukka kukki sittenkin! Toinen ei taida ehtiä.


Haastamani blogistit joutuvat ruotimaan näitä: 
1. Missä koet olevasi oikeasti hyvä? 
2. Mitä söit tänään aamiaiseksi?
3. Millainen on suhteesi kirppiksiin? Mikä on parasta, mitä olet kirpputorilta löytänyt? 
4. Nimeä kolme asiaa/esinettä, jotka ovat kulkeneet mukanasi yli viisi vuotta.
5. Nimeä kolme asiaa/esinettä, joista voisit luopua juuri nyt, silmää räpäyttämättä.
6. Mitä pelkäsit lapsena? 
7. Onko elämässäsi tällä hetkellä jotakin liikaa? 
8. Mikä teki sinuun viimeksi vaikutuksen?
9. Mitä paperille painettua olet viimeksi lukenut ja missä?
10. Ennakkoluulo, joka osoittautui turhaksi?
11. Vaatekappale, joka kertoo sinusta jotakin? 


Haasteen saavat

Ihastuksia
Kotikerros
Kolmas kerros
Luukku
Melkein kuin uusi
Mixed Fancies
Party of Polaroid Pictures
Pieni eläin aikoo oikeesti
Oravanpesä
Ms Ordinary
Turkupäiväkirjat

Haastetut saavat itse päättää, haluavatko tehdä haasteen ilman 11 faktaa vai niiden kanssa. :)

This is a blog challenge to get attention to blogs with less than 200 readers. So many small, unimportant facts of me and my life but also 11 very nice and charming (Finnish, this time) blogs.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Vaatekaapin siivous | Wardrobe clean-up

Tällainen määrä niitä vaatteita sieltä vaatekaapista sitten lähti. 
Osa pysyvästi, osa palatakseen jo tänä syksynä, osa viimeistään ensi keväänä.

Mitä kaappiin sitten jäi?

Ei ole pinot ihan särmässä. :P

  • Alusvaatteet + sukat
  • 3 neulepaitaa
  • 3 puuvillaneuloksista/trikoista siistiä puseroa
  • Kukkakuvioinen kauluspaita
  • 3 neuletakkia (musta, harmaa, keltainen)
  • Maastokuvioinen pitkä kauluspaita
  • Punamusta flanellipaita
  • Musta pilkkumekko
  • H&M:n mustaharmaa neuletunika
  • Merimiessininen hihaton puuvillamekko
  • Musta mekko
  • 2 shortsit (farkku- ja vakosametti)
  • 2 hametta (ruskea vakosametti, hopeanvärinen Konttilöydös) - näiden käytetyksi tulemista epäilen eniten
  • 2 farkut (siniset ja mustat)
  • 5 toppia (2xmusta, harmaa, valkoinen, printtikuvioitu) - kun kelit kylmenee, osa lähtee varastoon
  • 2 x legginssit (kiiltävät & pitsi-)
  • 3 x sukkahousut (mustat, harmaat ja siniset)
  • 2 x yöpaita
  • 2 x treenipaita
  • 2 x kotipaita (t-paita, pitkähihainen)
  • 2 x kotihousut (harmaat ja siniset collegepökät)
  • fleecetakki
  • salihousut
  • tuulihousut
  • villasukat
Onhan noita tuossakin jo enemmän kuin luulisi tarvitsevan, mutta ainakin ne mahtuvat nyt siististi kaappiin niin, että sieltä näkee mitä missäkin hyllyssä on (ja myös muistaa!) Kun säät kylmenevät, vaatevalikoimasta osa siirtyy taas varaston puolelle ja otan sieltä käyttöön muhkeimmat neuleeni. 

Raportoin ehkä jossain vaiheessa kokeilun edistymisestä. Helpottaako tämä elämää, onko olo kevyempi kun on vähemmän vaatteita valikoitavana? Löytyykö päällepantava nopeammin? Se selviää seuraavassa jaksossa. 

PS. Panin muuten mekkopuolelta yhden yksilön suoraan Huuto.nettiin, sen verran kauan se on ollut käyttämättömänä. Kyseessä on tässäkin postauksessa nähty kermanvärinen röyhelömekko ja Huuto.net-sivuhan löytyy täältä näin. Ei oo hinnalla pilattu!  

So I did the wardrobe clean-up I was planning for. First picture is the clothes that I put in the storage until I miss them, the second is the clothes I kept in the closet. There is a long list of shirts, knits and jeans that I still have in there, and I guess I could do with even less. I also have my doubts about some pieces of clothing - I think I won't be wearing them in the next two months or so. Well, that just means I don't really need them and can pass them on. 

torstai 5. syyskuuta 2013

Vaatteiden karsimisesta | On Reducing Clothes

Edellisessä blogivinkkauksessa mainitsinkin jo aikeistani palata kuuden vaatteen haasteen jalanjäljille. Kyseinen haaste levisi blogimaailmassa ja julkkistenkin parissa kolmisen vuotta sitten ja yritinpä siihen osallistua itsekin, mutta melko huonoin tuloksin. Ideana oli siis pärjätä yksi kuukausi kuudella perusvaatekappaleella ja näin osoittaa, että emme oikeasti tarvitse aivan järjetöntä määrää vaatteita kaappeihimme kun vähemmälläkin pärjää.

Pakkaushommia ennen Tanskaan lähtöä.
Mitään yhtä äärimmäistä en ole tällä kertaa tekemässä, vaan tarkoitukseni on selvittää, mitä vaatekaappini sisältämiä vaatekappaleita oikeasti käytän ja mitkä ovat turhaa tilan täyttöä. Ajatuksena olisi pakata suurin osa vaatteistani laatikkoon tai kassiin ja viedä varastoon ja katsoa, missä vaiheessa alan kaivata jotakin varastoon vietyä vaatekappaletta. Veikkaan, että aika moni saa jäädä varastoon pitemmäksikin aikaa. 

Vaatekaapin siivousta pari vuotta sitten

Tämän tapaista ajatusta olen muhitellut otsalohkoni takana jo viime syksystä saakka, kun Tanskasta kotiuduttuani järkytyin omistamieni vaatteiden paljoutta. Kun matkaan lähti yhden matkalaukullisen kanssa, ehti tottua siihen ettei päällepantavaa ole kovinkaan suurta valikoimaa ja että kaapista löytyy aina yhteensopivia vaatekappaleita. (Tosin tulihan niitä sieltäkin vaihdosta sitten osteltua, höm.)

Tällaiset kokeilut ovat syksyllä siitä harmillisia, että silloin on kaikkein ihanteellisin aika pukeutua monipuolisesti. Mutta toisaalta, nyt on mahdollisuus ottaa niitä monipuolisia vaatteitaan sieltä varastosta käyttöön. Jos ei tule otettua, niin turha ruikuttaa.

Palaan asiaan kunhan olen tehnyt vaatekaapin siivouksen.

I have a plan to reduce the amount of clothes in my closet to a minimum and pack the rest to a box or a sports bag and put them to storage. Then I'll see which pieces of clothing I want to have back to use and which are the ones that I don't even remember existing. This way I'll have some kind of idea on what kind of clothes I actually need in everyday life and thus make dressing up in the morning much less time-consuming.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Alaston totuus | Naked Truth

Viime päivinä blogeissa on alkanut vilahdella bloggaajien meikkaamattomia, photarilla käsittelemättömiä naamoja. Kyse on Tyyliä metsästämässä -blogin Veeran aloittamasta kampanjasta, jonka tarkoituksena on havahduttaa ihmiset siihen, että nykypäivän kauneusihanteet eivät enää lainkaan vastaa todellisuutta ja että bloggaajiltakin vaaditaan nykyisin epäinhimillisen täydelliseksi hiottua ja photoshopattua ulkonäköä että he 'kelpaisivat' yleisölle.

Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos.
- Veera, Tyyliä Metsästämässä

Tähän samaan syssyyn voi mielestäni aivan hyvin haastaa koko blogimaailmaa ympäröivän epätodellisuuden tunteen, kun kaikki on kaunisteltu näyttämään täydelliseltä, elämä on pelkkää shoppailua, teen juomista ja kynttilöitä ja sisustusblogeissa koti on jokaisessa valokuvassa putipuhdas ja täydellisesti sisustettu. 

Itse kun en naamaani muutenkaan ihan hirveän usein täällä näyttele, niin koin paljon loogisemmaksi ja järkevämmäksi osallistua tähän haasteeseen ottamalla seuraavan blogia varten tarkoitetun kuvan ilman minkään lajin sipistelyä tai 'lavastamista'. Yleensähän kuvat tulee otettua sellaisessa ympäristössä ja rajattua niin, että kaikki ne lattialla ajelehtivat sukat, tiskipöydän astiaröykkiöt ja muu 'epätäydellinen' - toisin sanoen normaalit elämän jäljet - jäävät kuvista pois. 

Ja se lavastamattomuuden lopputulos on tässä: löin tiskiin taannoin voittamani arpajaispalkinnon ja asettelin sen niin kuin muutenkin olisin kuvaa varten tehnyt, mutta jätin sohvapöydän raivaamatta. Ei mitään erityisen shokeeraavaa ehkä, mutta ainakin rehellistä. 

Arpajaispalkinto on peräisin Walk Like a Zombie -blogin arvonnasta, kiitos Mari! 

Jos kaipaatte lisää arkirealismia, niin saamanne pitää. Ensi kerralla voin kuvata tiskipöydän silloin, kun se on raivaamatta. Tänään satuin juuri siivoamaan keittiön, harmin paikka. 

Alaston totuus -kampanjaan osallistuneita blogeja ovat muun muassa Pupulandia, MouMou, Lilou's Crush, Step by Step ja Saara Sarvas, mutta myös lukemattomat muut. Sisustusblogien puolella en ole vielä huomannut havahtumista tähän, mutta ehkä lähiaikoina on odotettavissa pölykoirien ja tiskivuorten kuvia useassakin blogissa?

perjantai 16. marraskuuta 2012

Liebster blog

Sain jo jokin aika sitten Leipikäs-blogin Eijalta liebster-tunnustuksen, kiitos! Nyt jaetaan rakkautta eteenpäin.


Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster- palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavan sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

1. On Not Doing Much (tosin en voi olla varma minkä verran tällä blogilla on lukijoita, koska lukijapaneeli ei ole näkyvillä ko. blogissa. Mutta tämä silti koska se on hyvä ja liebster-tunnustuksen arvoinen!)
2. Small Wonders of Nature (upeita luontokuvia, käykäähän ihailemassa.)
3. Poplaari (jonka nimen monimerkityksisyyden oikeastaan tajusin vasta juuri nyt! Ei sillä että hidas olisin. Mutta että kirjoja ja musiikkia, jee!)
4. Viiden tähden metsä (koska Epe on symppis ja maailma tarvitsee sympaattisuutta.)
5. Muzika Bijou (vähän erilainen musiikkiblogi. Kuka sanoi että innostuminen ei ole coolia?)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

NaNoWriMo tulee, oletko valmis?

Ensi torstaina se alkaa! Marraskuun ensimmäisenä päivänä pyörähtää jälleen käyntiin National Novel Writing Month eli tuttavallisemmin NaNoWriMo, jonka perimmäinen tarkoitusperä on kannustaa ihmisiä kirjoittamaan. Tässä tapauksessa kirjoittamaan 50 000 sanan pituinen romaani kuukaudessa.




Se on ihan älyttömän hauskaa eikä ollenkaan mahdotonta, terveisin olen osallistunut kolmena vuonna ja voittanut kahdesti. Viime syksynä oli vähän muita kuvioita sotkemassa keskittymistä joten voitto jäi haaveeksi ja sanamäärä muistaakseni jonnekin 20 000 paikkeille. Ja romaanini henkilöt jumiin Moskovaan. 

Tässä vaiheessa tarkennettakoon, että kukin siis kilpailee itsensä kanssa, ja voittoon tarvitaan vain 50 000 sanaa määräaikaan eli marraskuun viimeiseen päivään klo 23.59 mennessä.

Itse en tänä vuonna edes haaveile osallistumisesta, kun on tuo yksi penteleen gradu joka huohottaa niskaan. Toki voisi yrittää kirjoittaa gradun kuukaudessa, mutta veikkaan että jälki ei olisi ihan toivotunlaista. NaNoWriMon kauneushan on tosiaan ajatuksessa "ei se laatu, vaan se määrä". Eli tarkoitus ei missään nimessä ole kirjoittaa kuukaudessa valmista, julkaisukelpoista romaania vaan ihan vain karkea luonnos joka saa polveilla ja hypähdellä ja tehdä kaikkea kummallista kirjoitusvirheineen päivineen. Pointti on se, että yhtään romaania ei kirjoiteta kerralla täydelliseksi, vaan tärkeintä on että saa itsestään irti sen ensimmäisen luonnoksen jota sitten voi halutessaan editoida ja muokata. Tai sitten ei, niin kuin esimerkiksi minun tapauksessani. Minä kirjoitan vain ja ainoastaan sen ensimmäisen luonnoksen, jota en koskaan näytä kenellekään mutta vitsit että se on hauskaa



NaNoWriMo sopii kaikille, jotka ovat koskaan haaveilleet kirjoittavansa romaanin. Vaikka vain kerran, ihan vähän, mielensä perimmäisessä sopukassa. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.nanowrimo.org, joten sinne vain kaikki joita vähänkään alkoi kiinnostaa! Koska mikään ei ole hienompaa kuin istua arki-iltana irkkupubin tai jonkin kahvilan nurkassa läppärin tai muistikirjan kanssa ja olla oman elämänsä Hemingway tai J.K.Rowling. 

Kuvat lähteestä www.nanowrimo.org

perjantai 12. lokakuuta 2012

Lempiasioita -blogihaaste

Mokon alkuperäinen haastepostaus löytyy täältä

Ihanasta eilen tein -blogista huomasin tämän haasteen, jossa pyydetään yksinkertaisesti listaamaan kymmenen tämänhetkistä lempijuttuaan. Syksyn sateiden keskellä onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään niitä kivoja asioita surkeilun sijasta.

Omat kymmenen lempijuttuani tällä hetkellä ovat seuraavanlaiset:

  • Kumpparit -  pitävät tassut kuivina ja väri piristää kummasti harmaatakin päivää.

  • Uusi tapetti - makkarin uusi tapetti jaksaa vieläkin hykerryttää, vaikka on se tuolla seinässä ollut jo ainakin kuukauden päivät. Silti sitä pitää aina välillä pysähtyä ihailemaan.
  • Tuolin ja yöpöytien uudet ilmeet  - ite tein ja niitäkin pitää aina jäädä silittelemään ja ihastelemaan.
  • Kirjat - siitäkin huolimatta, että tällä hetkellä joka nurkka on täynnä gradun tekemiseen tarvittavaa tutkimuskirjallisuutta ja luulisi, että totaalikyllästyminen kaikenlaisiin kirjoihin iskee. Mutta ei ainakaan vielä.
  • Virkkaaminen - ikinä en ole ollut oikein virkkaajaihmisiä, mutta tänä syksynä miljoonansien villasukkien neulomisen sijasta aloin tehdä sarjatuotantona bambulankaisia tiskirättejä (niin kuin varmaan vähintään joka toinen käsityöihminen tällä hetkellä :D)

  • Musiikki - tai tarkemmin ottaen sen kuunteleminen cd-levyiltä pitkästä aikaa. Tässä välillä meni kauan niin, että ainoa mahdollisuuteni kuunnella musiikkia oli läppäriltä - joko kuulokkeilla tai läppärin kaiuttimilla. Nyt kun älysin että ulottuvillani on taas toimivat stereot, tuntuu että musiikki ei ole aikoihin kuulostanut näin hyvältä! Ja ennen kaikkea Amélie-leffan soundtrack jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.
  •  Kynttilät - hyggeä olla pitää! Ja kukapa nyt ei tarvitsisi vähän lisävalaistusta pimeneviin iltoihin? (Tämä on niin klisee että jo alkaa itseäkin häiritä mutta minkäs teet.)
  • Maalaaminen  - alkupuoli tästä vuodesta meni ilman taiteiluja, niin nyt oon taas ihan into pinkeänä kun pääsee maalauspiiriin läträämään.
  • Lasipurkit ja jutut purkeissa - mikä siinä onkin, että sokerikin näyttää paljon paremmalta lasipurkissa kuin paperipussissa? 

  • Viltit, villasukat, säärystimet, huivit ja pipot - toisin sanoen kaikki mikä pitää lämpimänä syksyn tuulia vastaan. 

***

Ja ainakin seuraavia blogeja ajattelin vähän ikään kuin nykäistä hihasta että hei lempijutut on kivoja (ja teidän blogit on kivoja), tehkää listoja:

Viiden tähden metsä
The world under my feet
Leipikäs
Edit me
Kotipalapeli

Toki kannustan myös kaikkia muita blogisteja listauspuuhiin! Tähän haasteeseenhan liittyy siis myös mahdollisuus voittaa Mokon lahjakortti ja saada omia lempijuttujaan näkyville Mokon liikkeeseen. Haasteeseen voivat osallistua myös blogittomat, eli ei muuta kun kivoja juttuja listailemaan!

Näin osallistut haasteeseen:
  1. Listaa tämän hetken kymmenen (10) lempiasiaasi (voit halutessasi kopioida haastepostaukseen yllä olevan blogihaastekuvan ja/tai käyttää omia kuviasi)
  2. Jaa haaste vähintään viidelle (5) tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille
  3. Voit halutessasi myös osallistua Mokon myymäläinstallaatioprojektiin sekä Mokon lahjakortin arvontaan lähettämällä oman lempiasiat -listasi osoitteeseen mokomarket@moko.fi otsikolla: Minun lempiasiani. Ilmoitathan meilissä yhteystietosi. Kaikista lähetyistä lempiasioista valitaan osa ja nämä valitut aiheet tulevat olemaan osa Moko Marketissa järjestettyä esillepanoinstallaatiota, jota päivitetään viikottain teidän lähettämillä lempiasioilla. Jokaisen esiteltävän lempiasian yhteydessä mainitaan lempiasian kertojan nimi ja paikkakunta. Voit seurata myymälän installaatioita Facebook-sivuilta. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 3 kpl 50€ lahjakortteja Moko Markettiin (arvo yht. 150€). Teidän lempiasioiden mukaan elävä Lempiasioita -näyttely rakennetaan viikolla 41 ja arvontaan voi osallistua 3.10- 2.11.2012. Moko Oy pidättää oikeuden muutoksiin.
  4. Muista nauttia listaamistasi lempiasioista mahdollisimman usein!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kirjakysely kirjaihmisille huonolta kirjaihmiseltä

Tässä on viime aikoina alkanut enenevissä määrin tuntua, että olen jollain tavalla huono kirjaihminen, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Lähinnä kai tuntuu muiden kirjaihmisten blogeja luesekellessa,  että enhän mie edes ole kunnon kirjaihminen saati kunnon kirjallisuudenopiskelija, kun luen harvoin, vähän mitä sattuu enkä ole samalla tavalla innostunut kuin esimerkiksi Tumblrissa pyörivät kirjahörhöt tuntuvat olevan. (Totta puhuen se ylenpalttinen innostus ja suoranainen fanaattisuus tuntuu aika rasittavalta.)

Mutta sitten taas toisaalta. Minulla on oma tapani pitää kirjoista ja lukea niitä, enkä suostu siihen, että antaisin muiden sanoa, miten innostunut minun pitäisi olla tai miten hyvin ajan hermolla bestsellerlistoista. Mitä sitten, jos en vieläkään ole lukenut Puhdistusta enkä ole tohkeissani Oksasen uudestakaan? Joka tapauksessa olen innoissani siitä, jos löydän kirppikseltä jonkin sellaisen kirjan, jonka olen aina halunnut haalata kokoelmaani luettavaksi sitten joskus. Lisäksi olen myös erittäin innoissani siitä, että isäntä on luvannut rakentaa minulle kirjahyllyn. Siinä jos missä on aihetta olla innoissaan. 

Oli miten oli, testatakseni huonoa kirjaihmisyyttäni täyttelin nyt sitten vielä tällaisen kirjakyselyn ja totesin, että mie oon kyllä ihan pihalla kaikesta, kun ei tämmösiin kysymyksiin löydy nokkelia vastauksia. (Onko se sitten merkki pihalla olemisesta, en minä tiedä mutta siltä tuntuu.) Bongasin tämän kirjakyselyn jostain blogista, mutta en nyt kuollaksenikaan enää löydä alkuperäistä lähdettä, tietenkään.

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
Erlend Loen Supernaiivi. Tai no. Sinne päin. 

2. Luetko runoja?
Säännöllisen epäsäännöllisesti. Leif Färding ja  Caj Westerberg puhuttelee. Jos rehellisiä ollaan, haluaisin olla sellainen ihminen joka lukee runoja harva se päivä teekupin kanssa ja jokaista riviä hartaasti makustellen. Mutta ei mulla vaan riitä kärsivällisyys semmoiseen.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
En. Kirjallisuudenopiskelijana se ei varmaan olis pahitteeksi, varsinkin kun Joensuussa järjestetään kirjallisuustapahtuma joka syksy. Shame on me. 

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Mistä kirjasta ei olisi tehty elokuvaa? Lapsena toivoin, että David Eddingsin Belgarionin taru filmatisoitaisiin, mutta enää en ole ihan varma ajatuksen hyvyydestä. 

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
To Be Read 100 -listan ykkösenä keikkuva Sinuhe Egyptiläinen odottelee edelleen lukemistaan. 

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?
Olen aikoinaan lukenut kaikenlaista katu-uskottavuudeltaan kyseenalaista ja tykännyt siitä, mutta mitään kestosuosikkia ei ole tainnut jäädä. Kaari Utrioita luin aikoinaan. Ja fantasiaa. Ihan liikaa fantasiaa.


7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
En ole oikeastaan koskaan fanittanut kirjailijoita tai miettinyt millaisia tyyppejä ne on. (Paitsi David Eddings, joka oli tekstiensä perusteella pirun ärsyttävä tyyppi joka kuvitteli olevansa kovinkin nokkela.) Mark Oliver Everett voisi kyllä olla mielenkiintoinen tapaus, muttei välttämättä se kaikkein ihmisystävällisin. Joka tapauksessa Things the Grandchildren Should Know on ollut ehkä yksi ravistelevimmista lukukokemuksista ikinä. 

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Tyrion Tulen ja Jään Laulusta voisi olla aika hupaisaa seuraa. Tähän on helppo keksiä myös, ketä EN haluaisi tavata, ja se on Patrick Bateman American Psychosta. Damn yuppie.

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?
Tähän pätee vähän sama kuin kohtaan 7. En siis ole koskaan erityisemmin seuraillut tai ottanut selvää siitä, millaisia tyyppejä kirjailijat ovat kirjojensa takana, joten tähän on vaikea sanoa mitään. Kotimaisista Tuomas Kyrö ja Sofi Oksanen vaikuttavat kiinnostavilta persoonilta. Ai niin! Katsoinpas muuten kerrankin erään kirjallisuusohjelman telkkarista (sitäkään mie en tee säännöllisesti) ja siinä haastateltiin Märta Tikkasta. Siinä oli sympaattinen täti. Niin ja tietysti Tove Jansson! Alkaahan näitä tulla kun tarkemmin asiaa miettii.

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Kjell Westön Missä kuljimme kerran löytyi kirpparilta. Elokuvakansilla, pokkariversiona tosin. Olisin halunnut sen kovakantisen mutta aina ei voi voittaa. 

11. Mitä luet juuri nyt?
Gradukirjallisuutta ja Neeli Cherkovskin Bukowski-elämäkertaa. Bukowskin Postitoimistoa. (Tämä teksti lojui luonnoksissa sen verran pitkään, että kirja ehti jo vaihtua.)

***

PS. Haha, täältähän minä tämän ensimmäisen kerran huomasin! Ja tuon blogin pitäjä Laura tiivisti homman ytimen aika hyvin:

"Mä oon niin huono näissä haastehommissa, toivoisin että ihan kaikki kirjallisuutta harrastavat ihmiset postaisivat tämän kyselyn blogeihinsa, muiden lempparit ja inhokit kiinnostavat aina hurjasti!"

Itsekään en siis erityisemmin innostu noista "haastoin sinut, nyt sinun pitää haastaa vähintään määrä x muita bloggaajia tekemään saman", joten tällainen varsin vapaaluonteinen osallistuminen ilman mitään ehtoja sopii mulle paljon paremmin. Jos joku täyttelee tämän ja laittaa omaan blogiinsa, linkkailkaa toki minullekin niin käyn mielellään lueskelemassa muiden kirjallisuudellisia näkemyksiä! 

tiistai 28. elokuuta 2012

Liebster-haaste eli faktaa pöytään.

Elina heitti minua hetimiten blogihaasteella - tai palkinnolla, miten siihen nyt sitten suhtautuu. :D 




Säännöt on seuraavanlaiset: 


1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the questions the tagger set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know the were nominated! There are no tag backs!

MUTTA koska mie en tunne blogisteja mitenkään hirveästi ja seuraan pääasiassa musiikkiblogeja, jätän suosiollisesti viimeisen kohdan väliin. 

11 randomia faktaa minusta:

1. Minua palelee melkein aina, mistä syystä jättisuuret villatakit ja villasukat on useimmiten käytössä myös kesällä. 

2. Lapsena haaveilin ajavani "sitten isona" suurimmalla mahdollisella jenkki-pick-up-truckilla mitä kuvitella saattaa. 

3. Ensimmäinen livekeikka jolla muistan olleeni, oli Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti-orkesteri Tohmajärvellä joskus vuonna kivi ja kuokka. (Yritin etsiä YouTubesta Markan possun mutta ei löytynyt. Höh.)

4. Olen harrastanut maalaamista öljy- ja akryyliväreillä 12 vuotta.

5. Syön melkein mitä vain, mutta oliiveista en niin kauheasti välitä.

6. Minulla ei juurikaan ole ehdottomia mielipiteitä. Kaikkeen liittyy aina ehtolausekkeita, lieventäviä asianhaaroja ja vaihtoehtoisia näkökulmia. Enkä osaa nimetä yhtä ainoaa lempiasiaa, oli kategoria sitten ruoka, kirjat, musiikki tai mikä ikinä.

7. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa. 

8. En juo kahvia, mutta tykkään sen tuoksusta.

9.  Kaalilaatikko on parasta!

10. Mie hamstraan muistikirjoja. Sitä on vaikea selittää, mutta musta Moleskine on ehkä hienointa ikinä. Käytössä on yleensä vain yksi muisti/luonnoskirja kerrallaan, mutta nurkissa lojuu kasoittain tyhjiä muistikirjoja odottamassa, tuleeko niitä koskaan käytettyä. (Ja jos jostain löytyy luonnoskirja jonka paperi on happovapaata ja ei-valkoista, se on vähän niin kuin lottovoitto ja jos hintakin on kohdallaan, niitä kannattaa saman tien hamstrata jemmaan useampi. Näin kävi Tanskassa.)

11. Melkein koko ajan tekee mieli päästä ulkomaille.


Ja tällaisilla kysymyksillä Elina päätti minua piinata: 


1. Millainen vaate olisi unelmiesi vaatekappale?
Varmaankin farkut, jotka näyttäisi täydellisen hyvälle kaiken kanssa, pidentäisi sääriä vähintään puoli metriä (jos ei kaksikin) eivätkä koskaan haalistuisi pyykissä. JA sen lisäksi että ne näyttäisi hyvälle, ne olisi myös collegehousumukavat jalassa. 

2. Kerro yksi tekemäsi hyvä teko, jonka muistat vielä vanhana mummonakin?

Varmaan se, kun ostin paikallisesta levykaupasta keikkalipun ja siitä veloitettiin minulta 5 euroa liian vähän. Minähän siinä olisin voittanut, mutta kun tajusin virheen niin marssin kiireesti takaisin ja työnsin puoliväkisin 5 euron setelin kauppiaan kouraan ihan siksi, että siitä olisi jäänyt paha mieli itselle ja ärsyttävä vaje lippukassaan kauppiaalle. Ja minulla sattui olemaan kokemusta ärsyttävistä vajeista lippukassassa. 


3. Jos saisit tehdä itsestäsi kertovan elokuvan, millainen se olisi?

Varmaan jotain Amélie-Submarine-henkistä. Jotain, missä on paljon teetä ja kirjoja, kirjahyllyjä, kirjastoja ja kirjakauppoja. Lare varmaan ohjaisi sen. Tai Sofia Coppola.  Minua varmaan esittäisi joku täysin tuntematon suuruus. Tai Audrey Hepburn. 


4. Mille tavaralle olet viimeksi keksinyt sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta poikkeavaa käyttöä? 
En nyt tähän hätään muista tehneeni mitään sen jännempää kuin että käytin muovista muistiinpanomappia läppärin alustana kun kone alkoi käydä vähän turhan kuumana. 

5. Onko olemassa urbaanilegendaa tai kertomusta, johon vieläkin uskot tai jonka et halua uskoa olevan tarua?
Mie mietin tätä pääni puhki pari päivää, kun yritin keksiä jonkun jännemmän vastauksen kuin että ei olé. Mutta hukkaan meni sekin pähkäily, koska vastaus on kuitenkin että eipä taida olla. Krokotiilit viemärissä on tosin hyvin kiehtova ajatus. 

6. Saat kuvailla ulkonäköäsi yhdellä, luonnettasi kahdella ja yleisesti sinua itseäsi kolmella sanalla. Mitkä ne ovat?
Huomiotaherättämätön. Kiltti, tasainen. Toisinaan yllättävän jännä. 

7. Miten rentoudut?
Kirja/leffa+teetä. Jos oikein hurjaksi ruvetaan niin teetä+loraus viskiä. 

8. Milloin olet viimeksi ollut oman elämäsi MacGyver?
Varmaan melko usein ruokaa laittaessa. Jos ei ole viitsinyt käydä kaupassa niin sitten pitää soveltaa niistä aineksista, mitä kaapeista sattuu löytymään. Lopputulokset on usein sangen jännittäviä. 

9. Jos yhden viikon saisit puhuessasi käyttää vain yhtä lausetta, mikä se olisi?
Suattaapi olla tai suattaapi olla olemattaki. (Kattaa kaiken, ja jättää kuulijan sopivaan epävarmuuden tilaan, mikä parhaassa tapauksessa johtaa itsenäiseen päätöksentekoon ja mie pääsen kuin koira veräjästä.)

10. Juhlissa olet kuin (vastaukseksi valittakoon joku henkilö!)
a.) Paavo Lipponen (kaksi pullaa kuten Itse Valtiaissa, linkin kohdasta 3:24 ->) 
b.) Sauli Niinistö (pullahaukun jälkeen joku pöllii siun pullan)
c.) Joku muu, kuka?
Varmaan Lipponen, koska henkilökohtaisestihan olen sitä mieltä että juhlat on syömistä varten. Mitä järkeä mennä juhliin, jos niissä ei saa syödä ainakin kahta pullaa?! 

11. Mikä tai kuka on ollut uusin, positiivinen ja kuunteluun jäänyt musiikkilöytösi?
Viime aikoina on tullut kuunneltua pääasiassa vanhoja, tuttuja ja turvallisia bändejä jotka on seurailleet mukana pidemmän aikaa, mutta uusin kiva tuttavuus viime ajoilta on ehkä tanskalainen Turboweekend. Bändiä on hypetetty jo vuosikausia, mutta hidas kun olen, tajusin vasta tänä keväänä että a) bändi on tanskalainen ja b) että se onkin indierock-pop-jotain, eikä perusjenkkirokkia niinkuin luulin.