| Syksyn viimeinen eväsretki

Kerroin aiemmin retkestäni Onkilammelle ja uhkasin luontokuvapostauksella joten saamanne pitää! Ilmoitin isännälle, että tuonne mennään jonain viikonloppuna yhdessä retkelle, mutta niinhän siinä kävi että kaunis alkusyksy muuttui ikäväksi syksyn ja talven välivaiheeksi eikä enää ole yhtään kivat retkeilysäät. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

 

| Raivostuttavaa energisyyttä eli Miten aurinko pilasi löhöpäivän

Tänään piti olla löhöpäivä. Sellainen, että makaan sohvalla ja katson Mad Meniä enkä tee mitään muuta jos ei huvita.

Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun herättyäni katsoin ulos ja siellä oli järisyttävän kaunis pakkasaamu. Ikinä ei aamutoimet ole sujuneet yhtä nopeasti, kun tajusin että nyt on loistava tilaisuus lähteä valokuvausretkelle ja että kaunis aamuvalo ja kuura saattaisivat kadota hetkenä minä hyvänsä. Puolen tunnin sisällä heräämisestä olin jo syönyt aamupuuron, keittänyt teetä termariin ja pakannut päälle kerroksittain kampetta että tarkenee.

Alle otin polkupyörän ja suunnaksi lähettyvillä tiettävästi sijaitsevan lammen, jolla en ollut koskaan aikaisemmin käynyt vaikka näillä nurkilla on nyt reilu pari vuotta asusteltu. Aamu hujahti luonnon kauneutta pällistellessä ja ihmetellessä ja kameran kanssa konttaillessa. (Joten voinette odottaa luontokuvapostausta lähiaikoina hahaa.)

Kotiin tultuani totesin olevani juuri sellaisessa raivostuttavan energisessä mielentilassa, jossa saa sikana aikaan ja tekee mieli vaan kertoa kaikille miten ihanaa on herätä aikaisin ja lähteä luontoon liikkumaan ja miten hyvä olo siitä tulee. (Mie vihaan sellaisia ihmisiä.) Se siitä löhöpäivästä sitten.

Ja tästä kaikesta voi taas syyttää aurinkoa.

| Havaintoja asioiden tilasta eli hei hei mitä kuuluu

Viime aikoina havaittuja asioita:

Valo on muuttunut. Varsinkin pilvisinä päivinä niin kuin tänään se tekee asioista jännän värisiä. Se myös katoaa paljon aikaisemmin.

Kaipaan auringonlaskuja.
Kyllähän aurinko laskee edelleen samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta nyt on aina jotain tiellä. Puita, taloja, ihmisiä. Silloin kun asuin vielä kotona, korkean mäen päällä kaukana kaikesta, auringonlaskuihin oli esteetön näkymä suoraan oman huoneeni ikkunasta. Muutin omilleni jo kymmenen vuotta sitten, mutta vasta tänä syksynä huomasin toden teolla kaipaavani esteetöntä näkymää iltaruskoon.

Konjakinruskea on alkanut viehättää ihan tosissaan.
Ostin jo reilu vuosi sitten kirppikseltä konjakinruskean laukun ja kengät. Väri on saanut muhia ja tehdä pesäänsä aivoihini ja nyt se alkaa pulpahdella pintaan. Kun oli ajankohtaista ostaa kylmän tultua uudet käsineet hajonneiden tilalle, konjakki oli ainoa vaihtoehto. Kun ostin uuden puhelimen ja se tarvitsi suojakotelon mämmikouralta, konjakki oli ainoa vaihtoehto.

Konjakinruskea on sinisen kanssa aika hemmetin hyvä pari.

Kirkas lasi on tehnyt kotinsa meille.
Mummolasta meille kantautui juomalaseja, lautasia, kulhoja ja pienenpieni lasikannu. Silloin en vielä tajunnut, mutta valitsin tiedostamatta mukaani nimenomaan lasisia juttuja, vaikka posliiniakin olisi ollut tyrkyllä. Sitten löytyi vielä Kontista tämä Riihimäen lasin nypyläinen pikkukulho. Juuri sellainen suloinen tyyppi, jolle minulla ei oikeastaan ole oikeata käyttöä, mutta se oli silti pakko saada. (Juuri tätä olen yrittänyt opetella olemaan tekemättä, mutta kuten näkyy, menestys on hyvin vaihtelevaa.)

Nyt on loistava sää tuulettaa vaatteita.
Kesällä oli ihan liian kuumaa ja tunkkaista, ulos ripustamisesta ei ollut mitään iloa. Nyt on.

Auringonkukkien kohtalo harmittaa.
Yöpakkanen ja aikainen ensilumi teilasivat miun auringonkukat just kun ne alkoivat aueta. Kukkapolot oli jotenkin myöhään liikkeellä, ehkä niillä oli liian kuiva kasvupaikka. Kaikkien muiden auringonkukat kukki jo elokuussa. Höh.

Luonnossa liikkuminen on alkanut kiinnostaa.
Liekö ikääntyminen vai mikä tehnyt tepposensa, kun sitä lähtee ihan vapaaehtoisesti luontoon retkeilemään ja siitä tulee oikeasti hyvä mieli. Kuva on Kolvananuurosta, jossa käytiin eilen syysretkellä.



Mitä te olette viime aikoina havainneet?

| Keltaista elämään

Huomasin vähän aikaa sitten, että olen salavihkaa kehittänyt akuutiksi muuttuneen tarpeen saada väriä elämään. Aikani tätä hämmentävää tunnetta makusteltuani tulin siihen tulokseen, että mikä tahansa väri ei nyt tähän hätään auta, vaan tarvitaan keltaista.

Koko hommahan lähti siitä, että totesin pyyhemonsterin käyneen verottamassa meidän käsipyyhevarantoja (muuta selitystä en keksi sille, että niitä katoilee) ja suunnistin pyyhekauppaan. Aikani monenkirjavaa pyyhehyllyä tuijoteltuani tulin siihen tulokseen, että perusvarma harmaa ei nyt nappaa, joten kotiin lähti keltainen pyyhepari. Johan tässä on viimeiset kolme vuotta tuijoteltukin harmaan ja mustan eri sävyissä räiskyviä pyyhkeitä.

Keltaiset pyyhkeet näyttivät vessan naulassa niin mukavilta ja piristäviltä, että metsästin vielä olohuoneen pöydälle keltaisen rustiikkikynttilän väritäpläksi. Näyttää muuten kivalta sinisen sohvan kaverina!

Ennestään meidän huushollista löytyi keltaista väriä yhden tuolin verran, ei enempää eikä vähempää. Kontista viime kesänä löytynyt tuoli piristää eteisessä sisääntuloa (jota sai raivata noin vartin verran ennen kuin alkoi näyttää kuvauskelpoiselta, höm. No, tulipahan vietyä samalla kesäfläbärit varastoon.).

Nyt alkaa pahin värin tarve helpottaa, varsinkin kun ulkona lehdet kellastuvat hyvää vauhtia ja pääsee kieriskelemään ruskan väreissä oikein urakalla. ^^

Halloween: Zombie Oksanen | Halloween Costume 2011 and 2013

Perjantaina vietettiin samassa paketissa toverin vanhenemispäivää ja halloweenia. Ja nyt saatte sitten nähdä senkin Sofi Oksas-asun jonka esittelyä lupailin jo vuosi sitten, koska tänä vuonna kierrätin samaa kostyymiä vähän muunneltuna.

Ruokana oli minihodareita, nom. 

Tyylikäs selfie peilin kautta, voi kyllä. Tämän vuoden kostyymin teema oli Zombie Oksanen. Valkoista ja mustaa kasvomaalia pohjalle ja siihen Oksas-meikki päälle. Sitten vähän epämääräistä verivalumaa suupieleen ja kaulalle ja ta-dah, sama asu sai uuden ilmeen.

Vuonna 2011 asu näytti tältä:

Käytännössä vain silmälasit ja peruukin ostin silloin uutena. Silmälasit olivat pyöreät John Lennon -arskat, joista vain napsautin linssit irti. Peruukki oli pitkä ja suora ja väriltään tummanruskea. Sen askartelemisessa menikin eniten aikaa, vaivaa ja hermoja, kun rastoittaminen tapahtui käytännössä erikeepperivedellä hieromalla. Rastoittamisen jälkeen maalasin peruukin mustaksi spraymaalilla ja tein täydennyksiä violeteilla kuiturastoilla ja villalangalla. Voin kertoa, että kun tuota piti pitkän illan päässään niin niskajumi oli tosiasia. (Spraymaalin jäljiltä myöskään peruukin tuoksu ei ollut mikään nenää hivelevin.)

Vaatteet, kengät ja korut löytyivät kirppikseltä. Yritin etsiä asuun liituraitajakkua jollainen Oksasella usein on pressikuvissa, mutta sellaista ei tietenkään tullut vastaan silloin kun tarvetta olisi ollut.

Jos olisi ollut aikaa, olisin tänä syksynä voinut vielä askarrella peruukkiin otsatukkahaivenia, mutta sitä aikaa ei sitten ollut. Ehkä taas muutaman vuoden päästä Sofi-peruukki pääsee käyttöön ja silloin teen sen otsiksen!

This year in our Halloween party I used my old Sofi Oksanen -costume (she's a Finnish author) but made it a zombie-version. The last picture is from 2011 when I first dressed up as her. 

Läpi repaleisen lokakuun | Shreds of October

Kaksi äkkiseltään täysin toisiinsa liittymätöntä kuvaa, joiden ainoa yhdistävä tekijä on se, että ne on otettu lauantaina. Oli ensimmäinen (ja viimeinen) vapaa viikonloppu hetkeen, joten käytiin isännän kanssa kahdestaan kaupungilla ja ulkona syömässä. Vuosipäivä on tässä näinä aikoina, joten tämä oli nyt sitten samalla vuosipäiväillallinen. Piipahdettiin myös lokakuisella uimarannalla ja minä tietysti tarvoin pyhäkengissä liejuisessa maastossa ihan vain että sain ikuistettua kauniit kaislat.

Kädentaitomessut jäi tällä kertaa väliin, mutta toivottavasti siellä on ollut paljon muita kävijöitä.

Perjantaina alkaa marraskuu ja minä aion osallistua NaNoWriMoon. Täytyy myöntää, että hivenen hirvittää. Tarinasta ei ole vielä tietoakaan, ja yhtä vaille kaikki marraskuun viikonloput ovat täyteen buukattuja eli kirjoittamiselle ei ole ihan hillittömästi vapaita hetkiä. Voi olla että blogissa on aika hiljaista marraskuussa.


October has passed so very quickly. NaNoWriMo begins on Friday and I have no plot whatsoever and I am a little frightened. Past Saturday we went downtown with my boyfriend (it feels silly to call him that) and I romped in mud to take a picture of those gold coloured reeds on the beach. We also had dinner out since our anniversary is around the corner. 

Lisää kurpitsoita | More Pumpkins

No vielä kerran niitä koristekurpitsoita. :D Syksy ehti tosiaan jo lokakuun paremmalle puoliskolle ennen kuin sain tyhjillään (tai multaa täynnä) olleen ovenpieliruukun koristeltua vuodenaikaan sopivaksi. Sammalet ja kuuset on ihan porukoiden tiluksilta lähtöisin ja kurpitsat äitin kasvattamia. Asetelman kokoamiseen meni ehkä kolme minuuttia, materiaalien haalaamiseen vähän enemmän. Onhan se kyllä huomattavasti kivempaa kun kotiin tullessa vastassa on multasaavin sijasta pikkuinen metsä.

(Niin ja niitä sammaleita ja kuusiahan ei sitten sovi mennä ihan kenen tahansa metsästä ilman lupia repimään, se kun ei kuulu jokamiehen oikeuksiin.)


One more time the decorative pumpkins. I made this small arrangement next to our front door and I have to admit that it's much nicer to come home when instead of a bucket full of dirt there's a small patch of forest to greet you. 

Aikaa itselle | Some Me-Time

Tänä aamuna heräsin vähän väärällä jalalla. Sohvalla teetä särpiessäni tuumasin, että nyt tarvitaan vähän paussia kaikesta mahdollisesta. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen vietän syyslomaa ja luonnollisesti se on pitänyt tunkea täyteen jos jonkinnäköistä menoa ja tekemistä, kun sitten loman jälkeen ei ole ehtimisestä saati jaksamisesta niin takeita. Mutta kyllähän siinä vähemmästäkin ihminen väsyy ja muuttuu kärttyisäksi, jos ei ole saanut viettää aikaa yksin itsensä kanssa pitkiin aikoihin.

Jätin siis isännän kotiin ja suuntasin pienimuotoiselle kirppiskeikalle. Kiersin Kontin, Valintakirppiksen ja Karjalan Avun ensimmäistä kertaa aikoihin ja rikoin hyvillä mielin ostolakkoani sinivalkoisen raitapaidan (puuttuu vain ranskalaisviikset ja baskeri) ja harmaan topin verran. Kävin samalla reissulla myös kohennuttamassa muodosta ulos venähtäneen tukkani. (Lyhyessä tukassa on se huono puoli, että se kasvaa ulos mallista ihan liian nopeasti.) Täytyy myöntää, että Prisman nonstop-parturilla käynti ei ole mikään erityisen hohdokas kokemus, mutta se hyvä puoli siinä on, että sinne pääsee silloin kun itsellä sattuu olemaan aikaa.

Ihanteellisessa tilanteessa olisin vienyt itseni vielä kahvilaan juomaan teetä ja syömään herkkuja ja raapustelemaan niitä näitä muistikirjaan, mutta kova nälkä ja iltapäivän ruuhka-ajan uhkaava lähestyminen saivat suuntaamaan mieluummin kotiin. Siellä isäntä oli jo tekemässä meille nakkisoppaa. Nakkisoppakaan ei ehkä kuulosta erityisen hohdokkaalta, mutta toisen tekemänä se on silkkaa juhlaa.


Today I felt a little peevish in the morning. I realized I hadn't had any 'me-time' in ages and everybody knows it gets tiresome if you never get any time for yourself and your own thoughts. So I left my bf home and headed thrift-shopping for the first time in ages. I also had my hair cut and it's true that when your hair is good, everything is good. 

Valokuvakävelyllä | Photowalking

Osallistuin eilen Scott Kelby Worldwide PhotoWalkiin Joensuussa. Homman nimi oli kävellä tietty reitti yhdessä muiden valokuvaajien kanssa ja ottaa niin paljon kuvia kuin sielu sietää. Viralliseen tapahtumaan liittyy myös kilpailu, mutta itse taidan jättää sen väliin. Itselleni tärkeämpää antia oli päästä tapaamaan muita valokuvauksesta kiinnostuneita ihmisiä ja treenaamaan paitsi kamerankäyttötaitoja, myös englantiani (mukana oli myös vaihtareita ja muita ulkomaalaisia).

PS. Arvonta on yhä menossa, mars osallistumaan!


I participated in Scott Kelby Worldwide PhotoWalk yesterday in my hometown Joensuu. It was a really nice opportunity to meet other people interested in photography and to practice my English skills with the foreign participants. 

Päivä siinä kuin muutkin | A Day Like All Others

Perjantait eivät ole pitkään aikaan tarkoittaneet minulle mitään erityistä. Opiskelijan elämä on ollut pääsääntöisesti kovin itsemääräytyvää, eli hommia on tehty viikonloppuisinkin (varsinkin graduvaiheessa) ja sitten taas toisaalta viikolla on ollut mahdollista nukkua pitkään ja tehdä asioita omaan tahtiin.

Nyt tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos. Aloitan ensi viikolla uusiin opintoihini liittyvän työharjoittelun, joka käytännössä tarkoittaa säännöllistä elämänrytmiä, aikaisia aamuja ja harrasta perjantaiden odotusta. Tämän viimeisen 'vapaan' viikon olen koettanut käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi ja saattaa loppuun keskeneräisinä lojuneita projekteja, joille ei myöhemmin syksyllä varmasti ole enää aikaa eikä energiaa. Olen myös kahvitellut toverin kanssa, siivonnut, pessyt pyykkiä ja pohtinut työn kannalta keskeistä seikkaa, nimittäin mitä mää laitan päälle?! Juuri kun tulin siihen tulokseen, etten ole erityisen asiallinen pukeutuja, päädyin työharjoitteluun paikkaan, jossa tulisi noudattaa jonkinmoista pukeutumiskoodia.

Tänä aamuna tein jonkinlaista ruokasuunnittelua ensi viikon varalle, ettei arki iskisi päälle liian rajusti.

Aamupäivä meni lähinnä purnukoita valokuvaten (ajattelin kaukaa viisaasti myös blogia: kun ottaa kuvia jemmaan, juttujen tulo ei toivottavasti tyrehdy ihan totaalisesti kun aika ja valo vähenee). Heitin keittiön maton pesukoneeseen ja kierrätin makkarin maton keittiöön. Tehtiin puutelistaa ja käytiin isännän kanssa kaupassa.

Alkuillasta havahduin siihen, että ikkunasta paistoi aurinko. Heitin muut hommat sikseen ja lähdin kameran kanssa kävelylle läheiselle harjulle.



Ulkoilun jälkeen tein meille pyttipannua (nakitin isännän kuorimaan perunat, höhöö) ja sitten istahdin läppärin ääreen väsäämään postauksia jemmaan luonnoskansioon.

Postauksia tehdessä kuuntelin Kerubin lauantaidisco -listaa Spotifysta ja tuumin, että olisihan se kiva lähteä tanssimaan pitkästä aikaa. Sitten muistin, että a) baarissa on ihmisiä, b) siellä ei kuule jutella c) kaverit ei ole koskan olleet erityisen kiinnostuneita lähtemään lauantaidiskoon miun kanssa, ja d) pitäis jaksaa valvoa myöhään. Totesin siis, että parempi kun pysyy vaan kotona ja menee ajoissa nukkumaan. (Niin ja sekin, että koska se on lauantaidisco, niin se on vasta huomenna.) Huomenna on rakkaiden toverien läksiäiset, pitää nukkua varastoon että jaksaa.

For a long time Fridays haven't been that special to me because of the freedom of student life. Next week, however, things are changing and I'm starting a regular life of a working person. Today I anxiously wondered what to wear to work, planned what to eat next week, took pictures for the blog (it's good to have those in stock), did the groceries with bf and took a walk in the woods since the sun was shining for the first time in ages. Such beautiful light! I also felt a little like dancing, but then I remembered all the downsides of going to a club so I'm content in staying at home.  I think that next week Friday is going to feel very different. 

Syksyinen polttariviikonloppu | Autumn Bachelorette Party

Eipä arvannut kesällä salakähmäisesti naimisiin livahtanut toveri, että ei sitä niin vain polttareilta vältytä.



Lauantaina pahaa aavistamaton päivänsankari kärrättiin ensimmäiseksi Utransaareen nuotiobrunssille. Menussa oli kotitekoisia sämpylöitä, piirakoita, kahvia, kaakaota, banaanitoffeepiirakkaa ja tietysti kuohuvaa ja vaahtokarkkeja.

Tukevan tankkauksen jälkeen ohjelmassa oli muun muassa aarteenetsintää ja pullopostin lähettäminen.

Utransaaren jälkeen seuraava stoppi oli hurmaava Ihan Pieni Putiikki Kontiolahdella. Puodin pitäjän kanssa oli sovittu, että päivänsankari pääsee tekemään jonkin kivan pienen tehtävän samalla kun nautitaan teetä ja kahvia (sitähän menee kylmänä päivänä!).

Päivänsankari sai tehtäväkseen paketoida kolme erilaista esinettä kauniisti putiikin henkeen sopiviksi lahjapaketeiksi. Toveri suhtautui toimeksiantoon asiaankuuluvalla antaumuksella ja lopputuloksena oli varsin edustavia puketteja.

Kontiolahdelta matka jatkui Kolille. Yövyimme Merilänrannan rantamajojen Suopursu-mökissä, joka oli oikein kodikas ja passeli kuuden hengen (ja yhden vauvan) kokoiselle seurueelle. Maisema oli suorastaan mykistävä ja jos sää olisi ollut yhtään suotuisampi, olisi varmaan istuttu iltaa mökin pihapiiristä löytyneellä laavulla. Mutta koska keli oli jäätävän tuulinen, pysyteltiin suosiolla mökin lämmössä.

Illan mittaan päivänsankari sai vastailla parhaan kykynsä mukaan YleX:ltäkin tuttuun hökövisaan, tuunata itselleen polttarikansion kannet ja nauraa hervottomasti, syömistä tietenkään unohtamatta. Saunassa (jossa oli mukavan pehmeät löylyt) läträttiin vielä jos jonkinmoisilla kaunistavilla aineilla.

Seuraavana aamuna käytiin vielä katsastamassa kansallismaisema, teettämässä Rouvalla viimeiset tehtävät ja syömässä viimeiset eväät ennen kotiinlähtöä. Päivänsankari oli lauantaina melkoisen järkyttynyt päivän saamasta yllättävästä käänteestä, mutta sunnuntaina kotiin lähti ilmeisen tyytyväinen juhlija. Kiitos toverit hienosta viikonlopusta!

Last weekend we arranged an afterwards bachelorette party for our friend who sneakily got married this summer. If she thought she'd get away with it, she was wrong! We started with a campfire brunch and some treasure hunting. Then we stopped by in a small, cute shop where the Mrs (not a bride anymore) had a small task while we had some more tea and coffee (it was a cold day!). After that we drove to Koli where we had rented a small cabin for the night. We ate well and the Mrs answered a quiz and decorated her bachelorette party scrap book covers. We also pampered ourselves with facial masks and other treatments and of course the warmth of a proper, wood heated sauna. The next morning we visited the national park where the Mrs had her last tasks to perform before we headed home. It was a wonderful weekend with good friends and even the Mrs who seemed a bit frightened at first, seemed to be very happy about how the weekend turned out.