Eilen käytiin syysretkeilemässä Kolilla. Vaikkei mitään patikointihirmuja ollakaan, niin puolitoista tuntia könyttiin pitkin Ukko-, Akka- ja Paha-Kolin lakia ihan muuten vain. (Suurin osa ajasta meni siihen, että mie konttasin ottamassa kuvia milloin mistäkin puunkarahkasta ja sammaltupsusta.)
Totesin, että Koli on aika haasteellinen kuvauskohde. Ei siksi, etteikö sieltä saisi hienoja kuvia, päinvastoin. Sieltä saa komean kuvan käytännöllisesti katsoen joka kerta kun kamerallaan johonkin suuntaan roiskaisee. Mutta ongelma piileekin juuri siinä, että Koli on niin miljoonaan kertaan kuvattu, maalattu ja sävellettykin vielä, että uutta näkökulmaa ja lähestymistapaa on hyvin vaikea löytää. Ainakaan minä en löytänyt. Luovutin.
Ja alkuillaksi tuli vielä kutsu maggaranpaistoon tovereiden luokse. Tarkoitushan oli paistella maggaraa ja vaahtokarkkeja jo lauantai-illan kesänlopettajaisissa, mutta koska illanviettoväki väsähti melko varhain niin päätettiin jättää tämä ajanviete seuraavaan päivään. Ja olipas muuten makkara hyvää pitkästä aikaa! Kerrankin meni koko kesä niin, ettei tullut syötyä makkaraa kyllästymiseen asti niin nyt se maistui jotenkin erikoishyvälle. Vai liekö johtunut erikoishyvästä seurasta.
 |
| Maggarakoira Dori. |
 |
| Lähes täydellisesti paahdettu vaahtokarkki, vaikka itse sanonkin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti