Syyspäivä talteen

Tänään meni taas päivä vähän (ihan) muissa merkeissä kuin gradun parissa. Aamupäivällä lähdettiin Laren kanssa käymään mummon luona ja kun sisko otti auton ja lähti maalle, mie jäin kaupungille pohtimaan, että ottaisko bussin kotiin vai odottaisko, että isäntä pääsee töistä. Koska tarkoitus oli käydä ostamassa leffaliput illan Expendablesiin (höhöhö) ja lipunmyynti aukeaa vasta klo 14, totesin että on sama jäädä oottelemaan isäntää. Kuluttelin sitten aikaani tallustelemalla pitkin kaupunkia:

- kävin palauttamassa pari kirjaa yliopiston kirjastoon. (Ja siinä sivussa konttasin Ystävyydenpuistossa ottamassa kuvia.)

Koskikadun vaahterat alkaa olla jo aika kauniita.

Konttauksen lopputulos.

- poikkesin katsomassa taidekeskus Ahjon tämänhetkiset näyttelyt (enkä tietenkään tohtinut pyytää, saisiko töistä ottaa kuvia. Pöh.)

Ahjon neljästä eri näyttelystä nämä oli miun suosikit. Upeita töitä, käykää kahtomassa.
(Se on ilmaista!)

 - istuskelin teellä Kauppaneuvoksen terassilla ja piipahdin Galleria Kohinassa. Olisin käynyt myös Sarustiikassa, mutta se onkin kiinni syyskuun. No, lokakuussa sitten uusi yritys. 

Kauppaneuvoksen terassi on kyllä yksi miun ehdottomia lempipaikkoja Joensuussa. Ja tuo suklaa-kirsikkakakku mokkakuorrutuksella oli ihan rutaleen hyvää! 

Ja kun tässä vaiheessa Tapion lipunmyynti ei vieläkään ollut auki, pyörähdin myös muutamassa sisustusliikkeessä toteamassa että ei puhuttele. Ja ihan hyvä niin, en nimittäin ostanut koko päivänä tuon teen ja kakun lisäksi muuta kuin torilta pussin valkosipulia. (Oli puutarha-alan opiskelijoiden Värtsilässä kasvattamaa, pitihän niitä tukea.)

Tapiolta tallustin lippuostosten jälkeen Valintakirppikselle. Olin vähällä ostaa Darwinin Lajien synnyn, mutta kannettuani sitä mukana yhden hyllyvälin, totesin että ei. En mie kuitenkaan koskaan lue sitä. Näyttäishän se sivistyneeltä kirjahyllyssä, mutta ei sitä sen takia sinne hyllyyn oteta pölyttymään. Ja kun se ei edes ollut ihanan vanha vaan kohtuullisen uusi painos, sitä suuremmalla syyllä sai jäädä ostamatta. Yksi juttu kuitenkin tarttui silmään, mikä jotenkin kummallisella tavalla puhutteli: punainen lasten leluponi.

Tämä menee taas osastoon "niin ruma, että se on jo kiva". Mikä siinä on, että kaikki kummallinen, vähän kitschiltä haiskahtava puhuttelee miun mieltymysaistia? Viimeksi kun Lauran kanssa käytiin kirppiksellä, ihastelin majakan muotoista, punavalkoista avainkaappia ja olin aika lähellä jo ostaa sen. Onneksi se oli vähän rikki, ja onneksi tajusin ettei se ehkä ihan istuisi tämänhetkisen asumuksen tyyliin. Joku raja sentään. 

Ja ei, en ostanut tuota ponia, niin jännä kuin se onkin. (Enkä muuten edes katsonut hintalapusta, millaisia tähtitieteellisiä summia tuosta pyydettiin.)