maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulutunnelmia kaupungilta

Tänään olin toveri L:n seurana jouluostoksilla, eikä vielä edes iskenyt kauhea ihmisviha niin kuin etukäteen pelkäsin. Oltiin onneksi liikkeellä jo alkuiltapäivästä, eikä pahimmat panikoituneet massat ole vielä lähteneet liikkeelle tähän aikaan joulukuusta. Ensi viikolla voi olla että tilanne on toinen enkä enää lähde kaupunkiin jos ei ole ihan pakko.

Yksi paikka jossa kuuluu käydä aina joulun aikaan (ja muutenkin) on Mokkamaa, ja siellä piipahdettiin tänäänkin. Puotia hallitseva huumaava kahvintuoksu aiheuttaa joka kerta sen olon, että tekisi mieli ostaa vaikka jokaista kahvilaatua mukaan kotiin vaikken edes juo kahvia. 

Kahvi jos toinenkin.








Kahvin ja teen lisäksi Mokkamaasta saa myös suklaata monessa muodossa.


Belgialaisia käsintehtyjä konvehteja.


Ostoskierroksen päätteeksi käytiin vielä juomassa teet Kauppaneuvoksessa



Reissun saldo oli pari lahjaa lisää pukinkonttiin ja pari pykälää vähemmän joulustressiä. Vaikka tänä vuonna ei kyllä ole oikeastaan juurikaan ollut tarvetta stressata, enempi on ollut semmoinen mukavan jouluinen fiilis vaan koko ajan. Tuntuu vähän siltä, että tänä vuonna joulusta saa paremmin ilon irti kuin viime vuonna, kun se vaan jotenkin tuli ja meni. Voi tietysti olla, että viime vuonna tulossa ollut Tanskaan lähtö sotki ajatuksia sen verran ettei jouluun oikein malttanut keskittyä kunnolla, mutta nyt otetaan sitten vahinko takaisin oikein huolella! 

4 kommenttia:

  1. mieki olin tänään kaupungilla shoppailemassa, varmaan juurikin samoihin aikoihin... :}

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitteko molemmat? Tai oliko sulla joku mukana? Kun miusta näytti niinku teiän skuda olis ajellu miun perässä Jukolanportin liikennevaloista kaupunkiin mut en ollu ihan varma. :D

      Poista
  2. Mie olin yksinään, mazdalla. T on suhauttanut töihin kahdeksitoista. Tiedä sitten missä on sen jälkeen suhannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sit mie oon vilkutellu liikennevaloissa jollekin ihan vieraille ihmisille! No ovatpahan saaneet ihmettelemisen aihetta. :D

      Poista