Viime viikonlopun häiden jälkeen piti jo seuraavana päivänä ottaa suunta takaisin kohti kotia. Onneksi ei ollut varsinaista kiirettä, joten huoneenluovutuksen jälkeen heitettiin kantamukset autoon ja lähdettiin tutustumaan Kotkaan jalkaisin.
Jonkun hipsterilaseille on käynyt vähän hassusti.
Tämä kahvila näytti juuri siltä, että olisin viihtynyt siellä. Harmi että se oli kiinni.
Ortodoksisen kirkon takana (olikohan Isopuisto?) oli kauniita, reheviä kukkaistutuksia.
Kävi mielessä, että äiti tykkäis näistä.
Haukkavuoren näköalatornillekin löydettiin tiemme.
(Mie olin ihan varma että se on majakka, mutta ilmeisesti se onkin vanha vesitorni.)
Jostain syystä nuo rahtisatamien suuret nosturit on aina olleet minusta jotenkin hienoja.
Vähän pelottavia, mutta hienoja.
Tämä kyltti vahvistaa miun hypoteesin siitä, että Kotkassa on sikana puistoja.
Kaupunki on keskustaltaan pienempi kuin Joensuu, mutta silti sinne mahtuu noin monta puistoa! Hämmentävää.
Sitten kun oltiin kävelty tarpeeksi, käytiin vielä Tulikukossa Sapokanlahden satamassa syömässä (ylihintaiset) jäätelöt.
Tuumiskelin isännälle, että olo on melkein kun ois ulkomailla. Vieraassa kaupungissa tallustelu ja valokuvien ottaminen on loppupeleissä ihan samanlaista, olipa Kotkassa tai Berliinissä. Kaupungin koko ja ihmisten määrä vaan muuttuu. Kotkan tapauksessa ulkomaan tuntuun vaikutti myös meren tuoksu, josta mie oon aina ihan haltioissani.
*Toimitus huomauttaa, että olemme tietoisia siitä, että jugend kirjoitetaan yhdellä u:lla. Koska jonkunhan se olisi pitänyt päästä sanomaan.
The next day after the wedding last weekend we already had to pack our things and head home. Luckily we weren't in a rush, so we took time to take a stroll around town before leaving. I found out that Kotka is very small but full of parks!
Onpas metkaa katsella tuttuja maisemia jonkun blogista, hihi :) "tuolla on oltu ja tuolla, tosta mie kävin kouluun ja tuolla mie oon kaatunut. Tosta kävelee miulle vaan pari minuuttia"
VastaaPoistaHienoja kuvia olet ottanut ja tottahan se on, että täällä on paljon "puistoja". Osa vähän onnettomia ja osa sitten vähän enemmän loisteliaampia, kuten tuo Isopuisto :)
Sapokan loisteliaisuus on jo vähitellen hiipumassa, keskikesällä yms. TODELLA kaunis :)
ja tulikukko tosiaan hirveän kallis.. Saati vieressä oleva merimuseo tms. :D