Ennen tätä kesää olen elämässäni osallistunut kolmiin häihin. Nyt yksin tänä kesänä (itse asiassa tässä kuussa!) on hääjuhlia saman verran. Kertonee jotain oman ikäluokan elämänvaiheesta?
Tämän kesän toiset häät (ensimmäiset oli nämä) olivat Kotkassa, ja kutsu tuli ihan siitä hyvästä, että isäntä on sukua sulhaselle. Minä olin tietysti ihan innoissani kun pääsin siivestämään! Häät on kuitenkin sellainen kiva juhla johon osallistuu mielellään, vaikkei morsiuspari henkilökohtaisia tuttuja olisikaan.
Kirppikseltä löytyi sopivan juhlava mekko sopivaan hintaan. Ja mikä häkellyttävintä, olkaimeton malli joka pysyi päällä! Sellaista ihmettä en ole ennen tavannut. Korut kaivoin omista ja äidin varastoista. Rannekoru on joululahja isännältä ja sormus on äidin aikoinaan valmistujaislahjaksi saama. Olen ihastellut sitä monet kerrat äidin korulippaassa, mutta nyt uskalsin pyytää sitä lainaan. Ennen olen aina pelännyt, että se tippuu sormesta tai sille tapahtuu jotain muuta pahuutta.
Kirkon lyijylasi-ikkunat oli häkellyttävän hienot. Vihkimisen jälkeen komea miesääni kajautti parvelta iki-ihanan Romanssin ja itkuhan siinä pääsi, ei auttanut.
Häiden väriteema oli valkoista ja vihreää. Koristeiden, nimilappujen ja muiden juttujen eteen oli selvästi nähty vaivaa.
Morsiamella oli kaunis hopeanvärinen puku.
Vihreä-valkoinen teema jatkui myös hääkakussa, joka oli perinteestä poiketen juusto- eikä täytekakkua.
Ja lopuksi isännän kännykällä napattu nasukuva. Kaulakorusta ei tullut otettua lähikuvaa, mutta sekin on äidin varastoista lainattu ja tykkään sen rouheudesta kovasti. (En taida palauttaa sitä ihan vielä, hihii.) Neuletakki on iänkaikkisuuden vanha ja vähän jo silmäpaoillakin, mutta kun en ole onnistunut löytämään uutta pitkähihaista yläosaa joka kävisi kaiken kanssa niin kuin tämä. (Ja mikä hupaisinta, se on pelastettu kasasta toisten roskikseen tuomitsemia vaatteita!) Käsilaukku on kirppisostos ja kengiksi valitsin violetit avokkaat, että settiin tulisi edes vähän väriä. Hiukset oli vielä hotellilta lähtiessä kiharoilla, mutta ne kyllä oikenivat lahjakkaasti kostean (märän) sään vaikutuksesta.
Kuvia tuli poikkeuksellisen vähän, koska omaa kameraa en halunnut raahata mukaan kun se ei sopinut pikkuriikkiseen käsilaukkuun. Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat omia ja kännykkäkuvaa lukuunottamatta muut ovat isännän siskon kamerasta, kiitos niistä!
Last weekend we participated in second wedding this summer (actually, this month). It was a big, beautiful wedding with green and white colour scheme. The bride wore a dress of silver colour. My own dress was found from flea market and the jewellery I borrowed from my mother. The first two pictures are from my own camera, but I didn't want to drag it along with me so the rest of the pictures are from my boyfriend's sister (thank you!) and the last one was taken with my bf's phone, thus the bad quality. I quite liked my outfit, even if I say so myself. And the best thing is, we still have one more wedding to attend to before the month is over! So much love this summer. ^^
oi, olet ollut "nurkilla" juhlimassa - täällä Kotkassa siis :)
VastaaPoistaMekko on tosi nätti, sopii siulle tosi hyvin :)
Kauniissa kaupungissa asustelet! Ehdittiin häitä seuraavana päivänä käydä kaupungilla kävelemässä, kotoisan pieni paikka ja ihanan paljon puistoja. Tarkoitus onkin postata vielä erikseen tuosta kävelykierroksesta, että mitä sieltä tarttui omaan silmään. :)
PoistaKiitos! Harvinaista, että löytyi noin hyvin istuva mekko kirppikseltä häitä_edeltävällä_viikolla eli toisin sanoen siinä vaiheessa kun oli jo vähän paniikkia ilmassa. :D
En ole lähtöisin itse Kotkasta, mutta kyllä tää on ihan jees paikka :) Kesällä löytyy kauniitakin paikkoja ja keväällä on kiva seurata, kun jäät lähtee ja veneitä alkaa ilmestymään. :)
PoistaVoin kuvitella tuon pienen paniikin, hyvä kuitenkin että löytyi hyvä mekko! :)