Tiedättekö sen tunteen kun olisi ihana sisustuspuuhailla ja olisi kiva viherhippeillä ja ruokahifistellä ja urheilla, mutta kun tuntuu että siihen kaikkeen liittyy aina tavara. Ja se tunne, kun toisaalta tahtoisit kaikkia kivoja juttuja ympärillesi mutta sitten samaan aikaan tekisi mieli riisua koko kämppä mahdollisimman yksinkertaiseksi ja askeettiseksi ja tyhjäksi kaikesta turhasta tavarasta.
Olisi ihana sisustaa, mutta tavara. Mitä muutakaan sisustaminen on kuin erilaisen tavaran haalimista ympärilleen?
Kuvan blenderit ovat syyttömiä tähän angstiin. Eikun. Kuvan alkuperä täällä. |
Olisi kauhean kiva ruveta mukaan smoothieta-aamupalaksi-hippeilyyn näin jälkijunassa kun kaikki muut ovat siirtyneet jo seuraavaan villitykseen, mutta sitä varten pitäisi hankkia blenderi. Olisi kiva kokeilla tehdä kräkkereitä, mutta sitä varten pitäisi hankkia kuivuri.
Olisi kiva kokeilla erilaisia urheilulajeja, mutta kun sitäkin varten pitäisi hankkia varusteita! Onneksi syksyllä tuli tehtyä muutama perustavanlaatuinen välinehankinta joilla pääsee jo pitkälle.
Näitä tossukoita ei onneksi tarvitse hankkia, kun tein sen jo aiemmin. Kuva täältä. |
Miksi tämä on niin vaikeaa? Kun en minä halua että keittiön kaapit tursuilee jos jonkinnäköistä vehjettä ja vekotinta, enkä minä halua kerätä nurkkiin tavaraa jota en oikeasti tarvitse. Ja samalla teen koko ajan listaa asioista, joita olisi kiva hankkia. Onneksi sillä listalla on myös niinkin yksinkertaisia asioita kuin siemensekoitus salaattia varten. Se ei ole ehdottoman tarpeellista, mutta olisi kiva - ja ne siemenet syödään pois, ne eivät jää nurkkiin pyörimään tulevia polvia varten.
Voi elämä.
I have an anxiety over wanting things and yet not wanting them. I would like to do all kinds of things but for some reason everything seems to require buying some new equipment or whatever, and I definitely don't want to fill our apartment with unneccessary knick-knacks. Why is it so hard?
Minä en oikein tiedä tuosta blenderistä, sauvasekoitin on toiminut ihan kivasti (vie vähemmän tilaa). Minusta kyllä tuntuu että kun kerran ostaa kunnolliset vaatteet niin pärjää aika pitkälle ilman muita välineistöjä. Mitä lajia haluat kokeilla?
VastaaPoistaRollo
Hoo, pitänee testata sauvasekoitinta kun huostaanotin sellaisen Larelta muuton yhteydessä. :D
VastaaPoistaNo siis eihän mulla oo ikinä ollut edes kunnollisia ulkoiluvaatteita, että jos vaikka haluaa talvella lenkkeillä niin olis hyvä olla jonkinlainen ulkoilupuku tahi jotain. Eikä mulla oo ees omaa jumppamattoa että vois mennä johonkin pilatekseen tai joogaan! Sekin pitää kaverilta lainata.
Ja siis enhän mie oikeasti mitään urheilua oo aikeissa harrastaa, kunhan lämpimikseni puhun.
Joogaan kannattaa mennä! Pilateksessa kuolee!
VastaaPoista