keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Aikaa itselle | Some Me-Time


Tänä aamuna heräsin vähän väärällä jalalla. Sohvalla teetä särpiessäni tuumasin, että nyt tarvitaan vähän paussia kaikesta mahdollisesta. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen vietän syyslomaa ja luonnollisesti se on pitänyt tunkea täyteen jos jonkinnäköistä menoa ja tekemistä, kun sitten loman jälkeen ei ole ehtimisestä saati jaksamisesta niin takeita. Mutta kyllähän siinä vähemmästäkin ihminen väsyy ja muuttuu kärttyisäksi, jos ei ole saanut viettää aikaa yksin itsensä kanssa pitkiin aikoihin.

Jätin siis isännän kotiin ja suuntasin pienimuotoiselle kirppiskeikalle. Kiersin Kontin, Valintakirppiksen ja Karjalan Avun ensimmäistä kertaa aikoihin ja rikoin hyvillä mielin ostolakkoani sinivalkoisen raitapaidan (puuttuu vain ranskalaisviikset ja baskeri) ja harmaan topin verran. Kävin samalla reissulla myös kohennuttamassa muodosta ulos venähtäneen tukkani. (Lyhyessä tukassa on se huono puoli, että se kasvaa ulos mallista ihan liian nopeasti.) Täytyy myöntää, että Prisman nonstop-parturilla käynti ei ole mikään erityisen hohdokas kokemus, mutta se hyvä puoli siinä on, että sinne pääsee silloin kun itsellä sattuu olemaan aikaa.

Ihanteellisessa tilanteessa olisin vienyt itseni vielä kahvilaan juomaan teetä ja syömään herkkuja ja raapustelemaan niitä näitä muistikirjaan, mutta kova nälkä ja iltapäivän ruuhka-ajan uhkaava lähestyminen saivat suuntaamaan mieluummin kotiin. Siellä isäntä oli jo tekemässä meille nakkisoppaa. Nakkisoppakaan ei ehkä kuulosta erityisen hohdokkaalta, mutta toisen tekemänä se on silkkaa juhlaa.


Today I felt a little peevish in the morning. I realized I hadn't had any 'me-time' in ages and everybody knows it gets tiresome if you never get any time for yourself and your own thoughts. So I left my bf home and headed thrift-shopping for the first time in ages. I also had my hair cut and it's true that when your hair is good, everything is good. 

2 kommenttia:

  1. Kyllä jonkun tekemä ruoka on aina jotenkin parempaa ja sydäntä lämmittävää... Omat päivät tekee hyvää. Jaksamista lokakuuhun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sitä samaa! Ei anneta pitenevän pimeyden lannistaa. :)

      Poista