tiistai 15. lokakuuta 2013

Tyyliä määrittämässä, osa 2 | Defining My Style, part 2

Tyylinmäärityksen ensimmäisessä vaiheessa keräsin inspiraatiokuvia ja sitten kaivelin niistä esiin itseäni miellyttäviä ja omaa tyyliäni parhaiten kuvaavia juttuja. Nyt olen tonkinut oman kaappini läpi ja katsellut sieltä löytyviä vaatekappaleita tuon 'tyylianalyysin' valossa. Vaikuttaisi siltä, että olen aika hyvin tietoinen omista tyylimieltymyksistäni, mutta kyllähän siellä kaapissa aika paljon kaikenlaisia hairahduksiakin oli. :P

Ruudut ja raidat. Mustavalkoisia raitapaitoja löytyikin kaapistani peräti kolme: yksi hihaton, yksi puolipitkähihainen ja yksi pitkähihainen. Jälkimmäinen on H&M:ltä kolmisen vuotta sitten ostettu, ja se on ollut sen verran kovassa käytössä että se alkaa jo osoittaa puhkikulumisen merkkejä. Ruutupaitani on GinaTricot'sta löytynyt hyvä perusmalli 100% puuvillaa ja farkut Leen (ennen mustat, nyt lähinnä harmaat) luottopillit, jotka harmillisesti alkavat olla haaroista viittä vaille puhki.


kuvat: Pinterest







Harmaa.  Harmaa näyttäisi tämänhetkisessä vaatekaapissani olevan se useimmin toistuva väri. On neulepaitaa, neuletakkia, vaarinpaitaa, tunikaa, collegehousua ja -shortsia, you name it. Ainoastaan sellainen perusvaate kuin harmaameleerattu college-paita puuttuu, ja sellaisen voisin harkita hankkivani. Hankinnoista onkin tarkoitus tehdä oma postauksensa jossain vaiheessa.









Pilkut ja keltainen. Keltainen neuletakkini on hätäostos H&M:ltä neljän vuoden takaa, mutta onneksi harvinaisen onnistunut sellainen. (Muistaakseni tuo 'hätä' oli kaverin synttärit, joille piti löytää jotain väriä muuten kovin mustaan garderobiin. Silloin oli vähän toisenlainen pukeutumis- ja ostofilosofia kuin nykyisin.) Mekko puolestaan on heräteostos Indiskasta ja sen ostamista epäröin ja arvoin sovituskopissa melkoisen tovin. Se oli sitä aikaa, kun en ollut vielä mikään vakiintunut mekkojen käyttäjä, mutta halusin olla. Puuvillainen pilkkumekko oli sopivan arkinen, että arvelin sille tulevan käyttökertoja, mutta sen söpöt pyöreät kaulukset ja muutenkin tyttömäinen fiilis arveluttivat aika paljon. Mutta niinhän siinä kävi, että siitä tuli yksi kaappini turvavaatteista. Niitä tapauksia, joihin voi aina luottaa kun vaatekriisi iskee.







kuvat: Pinterest



Suuret neuleet. Viime talven (ja varmasti myös tulevien talvien) kestosuosikkini, Monkin harmaa neule, täyttää tämän pykälän. Se ei toki ole kaappini ainoa suuri neule, mutta se kaikkein mieleisin kyllä. 

Parkatakit, maastokuosi ja armeijavaikutteet. Takin ostin viime syksynä ja käytin sitä valehtelematta seitsemän kuukautta putkeen. Lyhyemmätkin talvet kelpaisi mulle, kiitos vaan. Siitä huolimatta olen edelleen suuresti rakastunut muhkutakkiini, siihen on mukava kääriytyä kylminä aamuina kun pitäisi rohjeta ovesta ulos. Maastokuvioinen kauluspaita on ainoa alennusmyyntiostos, jonka kesällä tein, ja sitä tuli käytettyä paljon takin asemasta. Se on myös riittävän pitkähelmainen käydäkseen tunikasta paksujen legginsien kanssa.

Matalakantaiset kengät ja saappaat. Vasemmanpuoleiset, ruskeat saappaat ostin Jyväskylästä kaksi vuotta sitten ennen Tanskaan lähtöä. Hinta oli hirvittävä, mutta päätin investoida aitoon nahkaan keinonahkan sijasta. Oikeanpuoleiset on nähty blogissa ennenkin, ne ovat viimevuotinen joululahja isännältä. Täytyy myöntää, että kummatkaan eivät ole erityisen lämpimät talvipakkasilla, mutta villasukat mahtuu molempiin.


kuvat: Pinterest
Vaatekaappi on siis aika hyvin hanskassa, muutamia täydentäviä hankintoja on kyllä mielessä, mutta niilläkään ei onneksi ole sen suurempi kiire. Tällä hetkellä kun on päällä tilanne, jossa jokapäiväinen pukeutuminen pitäisi olla jokseenkin asiallisempaa kuin mikään näissä kuvissa nähty. Onneksi omistan myös kauluspaitoja ja tummansiniset farkut että kehtaa mennä töihin.


In the first part of "Defining My Style" I collected and analyzed a whole bunch of pictures that inspired me. After that, I went through my own wardrobe keeping an eye on the things that most often came up in the inspiration pictures. Here's what I found with some reference pictures from Pinterest. It seems that I know my style pretty well! 

2 kommenttia:

  1. Nää on kyl huippuja nää sun tyylipohdinnat! Itellä on ollut mielessä saman suuntaisia juttuja, mutta ei oo muka ehtinyt... Pinterestiin oon kyllä kerännyt inspiroivia tyylejä aika pitkäänkin jo, joten niistä vois ainakin aloittaa. Sellaista tekis mieli myös kokeilla (jos löytäis tarpeeks tilaa), että tyhjentäis koko vaatekaapin sisällön ja alkais siitä päivä kerrallaan valita vaatteita päälle ja kaappiin. Ne jotka jäisivät ulkopuolelle voisi sitten unohtaa kokonaan.

    Ja hei, mä oon aatellut laittaa harmaan collegepaidan kirppiskasaan kun mulla on kaks melkeen samanlaista. Voin laittaa vaiks kuvan jos kiinnostaa? Ite oon about kokoa 38/S-M ja mulle paita (itse asiassa miesten XS) on just passeli, ei liian tiukkis vaan sopivan rento. Mikään kallis paita se ei ole alun perin ollut, että ihan postikulujen hinnalla sen täältä sais. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että näistä on jotain iloa muillekin kuin mulle itselleni! Aikaaviepää puuhaahan tämä on, varsinkin kun alkaa kollaaseja väsäilemään ja valokuvaamaan jokaisen vaatekappaleensa. :D

      Ja hei laita ihmeessä valokuvaa sähköpostiin, eli sitruuna.unia@gmail.com. Just semmoista rennompaa paitaa olin ajatellut, ja ilman mitään paljetteja tai muita hipleitä (ja sellaisia tuskin miestenpaidassa on :D). Itse olen sellainen XS-S, mutta jos nuttu on vähän väljä niin ei se väärin ole. :)

      Poista