torstai 12. syyskuuta 2013

Siskon kämpillä taas | Sister's Place Revisited

(Tänään oli tarkoitus postata tarkemmin tähän liittyvistä asioista, mutta iltapäivällä iski niin infernaalinen päänsärky että se saa nyt jäädä tuonnemmaksi. Tämä postaus onneksi löytyi luonnoksista käytännöllisesti katsoen julkaisuvalmiina, joten luonnonkosmetiikan sijasta vähän sisustusta, olkaatten hyvät.)

Viime syksynä esittelin teille siskon kivaa kämppää. Nyt on hyvä palata samaan aiheeseen, kun asunto huonekalujen ympärillä on vaihtunut. Suosittelenkin vilkuilemaan näitä postauksia vähän rinnakkain, minusta ainakin on kiva vertailla miltä samat jutut näyttää eri ympäristöissä. :)
















Ensin meinasin lätistä jotain vähän jokaisen kuvan jälkeen, mutta sitten totesin, että antaapa kuvien kerrankin puhua puolestaan. Tuosta kolmanneksi viimeisen kuvan lampunvarjostimesta täytyy sanoa, että se on kyllä ihan mahottoman hieno ja kovasti 'ajankohtainen' kuparinvärisine yksityiskohtineen. Ja se löytyi porukoiden kellarista! Olen siitä melkein kade. Huonekalut on tuttuja vanhoja, mitään uutta ei ollut tarpeen tätä kämppää varten hankkia. Ensimmäisen kuvan muhkea nahkanojatuoli on lahjoitus tovereilta, jotka olivat siitä hankkiutumassa eroon. Ja vähänkö tykkään siskon astiakokoelmasta.

Last September I showed you my sister's place because I liked it a ton. Now my sister has moved to another apartment, and even though the furnitures are pretty much the same, there is a whole different feel to this new place compared to the old one. I liked them both, though. Most of the furnishings are second hand; thrifted and hand-me-downs from relatives and friends. I also quite envy my sister's dish collection.



2 kommenttia:

  1. Niin hienoa! Sisustuskateus iski. :)

    -meg-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki! Mulla kans aina vähän kadehduttaa (onko tuo sana:D) kun tuolla visiteeraan. :D Nuo punaiset ja keltaiset väriläiskät on just hienoja!

      Poista