Palmun alla | Under the Palm Tree

Eilen nautittiin isännän ja toverien T&J kanssa reilu tunti eksoottista eskapismia. Hetkeksi melkein unohtui että ollaan Suomessa ja ulkona on puolitoista metriä lunta.

Käytiin siis vierailulla Botaniassa. Toveri T ei kuulemma koskaan ollut käynyt ja itsekin viimeksi joskus polvenkorkuisena mummon ja ukin kanssa. Botanian olemassaolo oli tässä välillä jo vaakalaudalla, joten nyt on syytä vierailla siellä ja mielellään vaikka vähän useamminkin, että paikka pysyisi edelleen maailmankartalla! 

Pohdiskelin jo kausikortin hankkimista ensi talveksi. Botaniasta voisi hakea valohoitoa pimeyden masentamille aivoille ja lämpö- ja kosteushoitoa kuivan talvi-ilman pahoinpitelemälle iholle. Kirja mukaan ja  vähintään kerran viikossa palmun juureen lukemaan, kuulostaa suunnitelmalta! Tähän hätään en keksi parempaa ja edullisempaa vaihtoehtoa etelän lomalle.

Yesterday we visited Botania. It was a wonderful escape from the reality of winter. I'm even considering buying a yearly ticket  for next winter; I think visiting the tropical gardens is the next best thing apart from flying south for real. 

Lisää kalloja | More Skulls

Käytiin toverin kanssa pitkästä aikaa kirppistelemässä ja moikkaamassa toista toveria pienokaisineen. Voipi olla että oli viimeinen kerta kirppiksiä tai sosiaalista elämää ennen kuin gradu on palautettu, tuntuis vähän siltä.   Mutta olipa hyvä kun tuli nyt lähdettyä, oli tosi kiva päivä ja kavereita kiva nähdä ja kirppikseltäkin löytyi kotiin vietävää. 

Toverille ihmettelin kirppiksellä tätä toppia hypisteltyäni, että on se kumma juttu kun ei mulla ole ikinä ollut mitään pääkallovaihetta. Ei edes teininä. Nyt on sitten kuitenkin pääkallot alkaneet kiinnostaa. Tämä toppi oli jokseenkin hiutunut ja kulahtanut mutta semmoisella hyvällä tavalla, että sovittaessa oli mukava päällä. Ja nuo silmälappukallot nyt vaan oli sympaattisia. Totesin että hintaa olisi entivanhaan ollut ehkä 50 senttiä, nyt sitä oli euron verran, mutta pulitin sen ihan suosiolla koska tykästyin vaatteeseen niin kovasti. 

Topille löytyi toveriksi turkoosit shortsit. Kannoin niitä kainalossa ja aprikoin, löytyisikö omasta kaapista moiselle muotivärille kavereita, että kannattaako niitä nyt ollenkaan ostaa. Toveri lohdutti, että musta, valkoinen ja harmaa nyt ainakin käy. Ja itselläni syttyi idealamppu: mullahan on se ikivanha keltainen neuletakki! Jotenkin ajatus tuntui niin överiltä että sitä oli kotona ensi töikseen kokeiltava. 

Ja vot hyvältähän se näyttää! Ilahduttavan värikkäältä ja niin penteleen kesäiseltä että miten tässä jaksaa oottaa? 

Neuletakki vanha, H&M, toppi 1e, shortsit 3e

Jonkinlaista ikäkriisiä tässä taitaa syntymäpäivän jälkimainingeissa tosin pukata. Tuumin toverille noita kamppeita kirppiksellä sovitettuani, että näytin niissä noin kymmenen vuotta nuoremmalta kuin olenkaan ja että onko se nyt sitten ok pukeutua niin kuin teini-ikäinen? Että eikö sitä pitäisi pikku hiljaa alkaa pukeutua ikänsä mukaisesti? Mutta sitten tulin siihen tulokseen että perhana, minähän käytän just semmoisia vaatteita joista itse tykkään, iästä riippumatta. 

...Toivottavasti sitten viisikymppisenä tykkään jostain muusta kuin minishortseista ja hihattomista paidoista. 

Two things I found from flea market today: a sleeveless skull top and a pair of turquoise shorts. I have never had a thing for skulls before this. I wonder where it comes from. First I had some doubts about the colour of the shorts but then I realized it goes not just with black, white and grey but with yellow as well! Gotta love the colour combination of the shorts and my old cardigan.

Ihmevoide: Weleda Skin Food | Wonder Cream

Luonnollistamisprosessi jatkuu!

Minullahan on (toisinaan kauhistuttavan) kuiva, atooppinen ihoparka joka vaatii rasvaamista varsinkin talvisaikaan ihan yltiöpäisiä määriä. Pahin ongelma on kädet, jotka hajoaa heti kun elokuu vaihtuu syyskuuksi.

Sitä joutuu toisin sanoen käyttämään jos jonkinlaista tököttiä ja mömmöä että iho pysyisi edes jonkinlaisessa kuosissa, ja tämä pätee ihan päänahkasta kantapäihin. Tästä kaikialle ulottuvasta rasvaamisen tarpeesta seuraa tietysti hirvittävä purkkien ja purtiloiden paljous yöpöydän laatikossa, vessan ja kylppärin kaapeissa, käsilaukuissa ja vähän joka paikassa.

Luonnonkosmetiikasta löysin onneksi tänä talvena ihmeaineen, joka toimii ainakin käsivoiteena, jalkavoiteena ja silmänympärysvoiteena! Tuo ihmeaine on kovasti kehuttu Weledan Skin Food, josta HaLo -blogin Hannamari ainakin on kirjoittanut ylistävästi. 

Ostin tuubin tammikuussa ja olen nyt testaillut sitä koko purtilon verran. Koostumukseltaan Skin Food on paksua tahnaa. Imeytyminen kestää hyvän aikaa, mutta sitä nyt sopii näin tujulta rasvalta odottaakin. Skin Foodin ainesosista löytyy muun muassa auringonkukansiemenöljyä sekä keto-orvokki-, kamomilla- ja kehäkukkauutteita. Tuotekuvauksen mukaan voiteen tuoksussa on ainakin appelsiinia ja laventelia, mutta itse kuvailisin hajua lähinnä märäksi lampaaksi. Se onkin varmaan voiteen ainoa rehellinen miinuspuoli. 

Olen käyttänyt Skin Foodia käsirasvana, jalkarasvana, yleisrasvana, silmänympärysvoiteena, huulirasvana ja tehorasvauksena talven kuivattamalle naamalle. Kaikkiin tarkoituksiin se sopii melko tavalla mainiosti jos hidas imeytyminen ei haittaa. Sen takia sitä onkin tullut läträttyä eniten illalla ennen nukkumaanmenoa, kun ei enää aio lähteä paljain jaloin hiiviskelemään (liukastumisvaara rasvatuilla kantapäillä on hyvinkin todellinen) tai näpytellä tietokonetta (puuvillahanskoja suositellaan). 

Kasvojen superkosteutushoitona parin-kolmen illan kuureina Skin Food teki mainiota jälkeä. Kevyemmät kosteutusvoiteet ei oikein tahdo riittää talvipakkasilla näin kuivaan nassuun, vaan tammikuussa alkoi poskiin ja silmien alle ilmaantua Sahara-tason kuivuudesta kertovia pintajuonteita. Noin kolmena iltana putkeen kun laitoin pesun jälkeen Skin Foodia nassuun niin vot hävis ne juonteet! Mömmö on kyllä nimensä mukaista, sen suorastaan kuulee kun kuiva iho sanoo OMNOMNOM!

Käsivoiteena Skin Food ei ole sen parempi tai huonompi kuin moni muukaan tuote jota olen kokeillut, apteekkirasvat mukaan lukien. Miun kädet nyt vaan on niin epätoivoiset tapaukset että sellaista rasvaa ei ole keksittykään jolla ne saisi pysymään kunnossa. Päiväkäyttöön suosittelisin kyllä jotain kevyempää käsivoidetta joka imeytyy vähän nopeammin (ja sellainen on tarkoitus tässä lähiaikoina esitelläkin).

Niin ja huulirasvana se ei edes maistu pahalle! Ja koska se on luonnonkosmetiikkaa, sitä voi sutia huuliin huoletta eikä oo vaarallista vaikka vähän maisteliskin siinä samalla. 

Skin Foodin myötä purnukkapaljous vähenee ainakin tämän kolmikon verran. Käsivoide, jalkavoide ja silmänympärysvoide jäävät erillisinä (kemppari)tuotteina historiaan, mie pärjään tästä lähtien yhdellä tuubilla. 

I've been trying out Weleda Skin Food for all kinds of purposes from hand cream to lip balm and I can warmly recommend it to anyone with dry skin. Only minus for me is the smell the reminds me of a wet sheep. 


PS.Tämä postaus ei ole sponsoroitu. / This post is not sponsored. 

Vanhenemishommia | Getting Older

Eilen vanhetuin taas vuoden lisää. En juhlinut mitenkään erityisen villisti mutta kiva päivä oli silti. Just semmoinen kuin syntymäpäivän pitääkin. 

Ensimmäiseksi aamulla silmät osui jääkaapin ovessa roikkuviin Ilosaarirock-lippuihin. Isäntä oli ostanut ehkä parhaan mahdollisen synttärilahjan. Hämmentävää miten se aina osaa. 

Kävin kaupasta kakkutarpeita ja ostin samalla keikalla itselleni tulppaanikimpun. Päätin tehdä tästä perinteen, jonka aloitin viime vuonna Tanskassa ollessani. 

En ole ostanut teetä varmaan puoleen vuoteen ihan siksi että miun teehylly tursuu vanhoja pussinjämiä jotka on enemmän tai vähemmän syystä jääneet juomatta (kyllä, sellaistakin kuin "paha tee" on olemassa). Sinnikkäästi olen niitä koettanut tuhota, mutta nyt päätin hemmotella itseäni synttärin kunniaksi investoimalla hyvään teehen, sellaiseen jota voi juoda silloin kun ei oikeasti yhtään kiinnosta vetää jotain ikivanhaa ja ällömakeaa rooibosta. Keisarin morsiameen voi aina luottaa. 

Teepussin kanssa kuvassa poseeraa pohjoiselta toverilta joululahjaksi saatu ihana teepannu mukeineen. En olekaan muistanut sitä erikseen esitellä että kahtokkee miten ihana! No nyt on sekin tehty. Asianosaiselle vielä kerran kiitos. 

Koska koko päivässähän oli omalta osaltani kyse silkasta hedonismin juhlasta, olin tilannut itselleni jo aikaisemmin Joliesta synttärilahjaksi sellaista kosmetiikkaa johon en muuten olisi ehkä raaskinut sijoittaa.  Toinen on L'atelier des Délicesin niin sanottu misellivesi eli meikinpoistovesi, toisessa rasiassa puolestaan on aprikoosinkiviöljyä kuivan ihon hoitoon. Näitä puteleita esittelen tarkemmin sitten kunhan olen niitä perusteellisesti testaillut. Parin sipaisun ja nuuskuttelun jälkeen ei vielä pysty paljonkaan sanomaan. 

Kakun kanssa meinasi olla vaikeuksia päättää, että minkälaista sitä nyt tekis. Että kun vois tehdä ihan just semmosta kun ite tykkää ja valinnanvaraa on niin maan saakelisti netin syövereissä. Päädyin sitten tekemään banoffee pien eli banaanitoffeepiirakan. Voin kertoa toverit, että on muuten niin örsömakea (sananlainasta kiitos toveri S) torttu että ei oo toista! Digestivekeksipohja, kinuskisoossia, banaania ja kermavaahtoa. Huh ja terve. Kyllä suomalaiseen makuun melkein kaipais jotain rahkaa tai muuta vähän taittamaan tuon kinuskin imelyyttä. 

Kakkua syömään ilmestyi illalla tovereita, jotka toivat mukanaan vielä lissee kukkia ja lissee kakkua! Voi herkkuja. Sain myös kertakaikkisen ihastuttavan lintukaulakorun jonka toveri T oli omin pikku kätösin pannut kasaan ihan minua ajatellen. Ihana toveri.  

Toverilointien ja herkuttelujen lisäksi juhlistin syntymäpäivää myös laittamalla soimaan Amélie-leffan soundtrackin ja lukemalla kirjaa. Aamulla päätin, että teen vaan sellaisia juttuja joista tykkään ja joista tulee hyvä mieli, kun sen gradun kanssa stressaamisen sai sitten aloittaa taas tänään. Ja teki hyvää pienelle ihmiselle moinen pötköttely ja ihtensä hemmottelu. Kannattais tehä toistekin. 

Tänään kun palautekeskustelu professorin kanssa ja monen tunnin kirjastossa istuminen olivat jo palauttaneet tehokkaasti maanpinnalle, posti toi terveisiä siskolta Englannista. Jee! 

Yesterday morning I decided to make my birthday the kind of day when I do only the things I like to do. So I bought myself some flowers and good tea, baked a banoffee pie and read a novel. Some friends visited me in the evening and they brought me more flowers and cake and also the wonderful bird necklace in second to last picture. Also, my sister sent me a card from England. 

Maailman runouspäivä | World Poetry Day

Tänään vietetään maailman runouspäivää, joten hop vaan kaikki kirjastoon lainaamaan ja lukemaan runoutta! Tai mikä vielä parempaa, kirjoittakaa omia runoja ja lausukaa niitä tovereille tai vaikka bussissa vieruskaverille, yllätysmomentti on melko tavalla taattu. 

Rohkaisen kaikkia myös ostamaan runoutta, sillä mikään tässä maailmassa ei ole niin aliarvostettu kuin runoilija. Surullisen halvalla ostin alkuviikosta itselleni syntymäpäivälahjaksi Martta Rossin Upoksissa pilvet. Hyvä minulle, mutta harmillista runoilijalle ja koko suomalaiselle runoudelle. Runokirjoja oli nimittäin kirjakaupan alehyllyissä masentavan suuret määrät. 

Oma runokokoelmani on varsin pieni vielä toistaiseksi, mutta kasvamaan päin. Haluaisin saada Caj Westerbergiä ja Leif Färdingiä omakseni, mutta toistaiseksi olen tyytynyt selailemaan tädin omistamia kappaleita.  (Täällä voi muuten kuunnella ohjelman, jossa ystävät ja tuttavat muistelevat Leif Färdingiä. )

Tässä kuitenkin omasta kokoelmastani pari runoa Runouspäivän kunniaksi: 

Martta Rossin runokokoelmasta Upoksissa pilvet. 

Markus Jääskeläisen runokokoelmasta Ilmapallo.

Ja niiden omien runojen ei tarvitse olla mitään nerokasta sielun lentoa, kunhan kirjoitatte jotain hassua ja lähetätte sen vaikka tekstiviestinä kaverille tai isännälle tai emännälle tai vaikka äitille! 

Today is the World Poetry Day so I encourage everyone to read, write and buy poetry! 

PS. Tämä postaus ei ole Otavan tai minkään muunkaan tahon sponssaama, vaikka nuo valitut runot nyt sattuikin molemmat olemaan kyseisen kustantamon tuotantoa. / This post is not sponsored. 

Kotona | Back Home

Tulin takaisin kotiin sunnuntaina. Koko päivä meni jotenkin ihmetellessä ja pyöriessä, ei oikein tiennyt että miten päin olisi. Käytiin isännän kanssa kiinalaista jota olin himoinnut koko viikon ja ajeltiin kotiin maisemareittiä. Oli kivvaa. 

Melkein kolmen viikon Reinokomennuksen  jälkeen oli kiva saada edustuskengät jalkaan.

Eilen kävin kahvittelemassa toverin kanssa ja lainaamassa yliopiston kirjastosta tenttikirjoja. Kummallista kyllä, törmäsin yliopistolla kolme kertaa sellaisiin tuttuihin, joiden kanssa piti jäädä hetkeksi rupattelemaan. Normaalisti mie en koskaan tapaa missään ketään jos ei ole erikseen sovittu. Kaupungilla tuntuu joskus siltä, että en mie tunne ketään kun koskaan ei tuu tuttuja vastaan vaikka on pieni kaupunki.

Tänään on ollut tehopäivä. Siivosin keittiön, imuroin, lastasin tiskikoneen, pesin pyykkiä, lannoitin basilikan taimet jotka isäntä on menestyksekkäästi pitänyt hengissä, tyhjensin äyräitään myöten pursuilevan keräyspaperilootan, peruin yhden lehtitilauksen, varasin ajan hierontaan (tulee kyllä tarpeeseen, voi jumitus) ja kirjoitin kolumnin Olavi Paavolaisen kirjeistä. 

Tuo lehtitilauksen peruminen on saavutus sinänsä, mie vihaan kaikenlaisiin palvelunumeroihin soittamista. 

Nyt alkaa lopultakin tuntua siltä, että on taas ajan tasalla siitä missä oon ja miten päin. Ehkä miun aivot vaatii aina tietyn määrän siivoamista ennen kuin mie pystyn aloittamaan mitään muuta. 

(Olisin päivittänyt jo sunnuntaina tai eilen, mutta kun tuntui että ei ollut oikein mitään järkevää kuvitusta. Oon ollut tosi laiska ja huono bloggari enkä eilen kahvilla käydessäkään muistanut ottaa yhtään kuvaa, joten lopputuloksena on tosi hämmentävä kokoelma randomeja otoksia tekstin höysteeksi.)

I came home from country on Sunday. We went to pick up some chinese with my bf because I had been craving for it the whole week. It's been a rather confused couple of days, I have tried to orient myself on the idea of being back home but I think that all I really needed was a proper clean-up. That's what I did today - among some other tasks that had been waiting in line - and now I finally feel that I know where I am and what I'm doing. 

Terveisiä maalta, osa 5 | Hi from the Country, part 5

Hips! Eilen lähetin gradun ensimmäisen raakaversion professorille luettavaksi. Sen kunniaksi päätin antaa itselleni muutaman vapaapäivän, ensi viikolla jatkuu taas ankara editointi. Hurjistuin jopa niin paljon, että otin käteeni romaanin - vain nukahtaakseni kahden tai kolmen sivun jälkeen. Tyypillistä. 

Tossulin kanssa käytiin taas tuttuun tapaan postireissulla. Sää on ollut viime aikoina suorastaan tyrmäävän kaunis, onneksi oli hätävara-arskat täällä jemmassa niin ei ole verkkokalvot vielä pudonneet päästä.

Niin kuin jo aikaisemmin totesin, talon ylläpito ja kirjoittaminen on vieneet niin paljon aikaa ja energiaa ettei mitään hirveitä askarteluprojekteja ole jaksanut edes ajatella. Yksi homma on kuitenkin riittävän yksinkertaista että sitä voi tehdä illalla kun väsyneenä lojuu sohvalla tuijottamassa telkkaria ja skypettämässä isännän kanssa: olen leikellyt vanhoja t-paitoja matonkuteiksi ja virkannut niistä ah-niin-rumia mutta kierolla tavalla kivoja koripussukoita vaatekaappiin. 

Kolmeen suurehkoon koriin on mennyt ainakin kuusi paitaa ja yhdet sukkahousut, jes! Melkein olen leikkausvimmoissani kaivanut omasta kaapistani sellaisia vaatteita joita vielä käytän. :P Mutta se on ihmeen tyydyttävä tunne, kun pääsee eroon jostain vanhasta paidanryötystä, joka lojuu nurkissa ihan vain siksi, kun se on niin ruma ettei sitä itse halua käyttää ja niin kulunut, ettei sitä viitsi kirppikselle tai hyväntekeväisyyteenkään laittaa. Nyt nekin rumaleet elää uutta kukoistustaan (jos sitä nyt siksi voi sanoa) sukkahousujen ja alusvaatteiden säilytyskoreina. (Ja onpas tuossa mustassa muuten aika paljon kissankarvoja. Mistä lie tulleet...)

Tänään kunnostauduin myös toisessa tavaranhävitystoimenpiteessä. Missiona oli tyhjentää lukioaikaiset muistiinpanokansiot ja ottaa niistä talteen kokeet, esseet ja muu säilyttämisen arvoinen paperi. Kuusi täpötäyttä mappia supistui kahdeksi, loput lähti paperinkeräykseen. Ja näin vapautui melkein metri hyllytilaa, hyvä mie. Sen tilan voikin sitten täyttää vaikka maalauspohjilla tai keskeneräisillä töillä. 

Soitin tänään myös pitkästä aikaa pianoa ihan pitemmän kaavan mukaan. Harmittaa kun tuli lopetettua ne pianotunnit ala-asteen jälkeen. Olisi kiva osata vähän enemmän ja paremmin. (Ei vieläkään ole liian myöhäistä, sanoisi joku. Mutta kun mie oon laiska, sehän tässä on ongelma. :P)

Että näin. Sunnuntaina kotiin, ihanaa. 

Yesterday I sent the first draft of my thesis to my professor for feedback. To celebrate that, I decided to give myself a couple of days off. While staying here I haven't done much diy- or upcycling-projects.  Only thing I' did was to crochet some (rather ugly) baskets from old t-shirts. Now they're in my closet and I have my stockings and underwear in them. Also I finally threw away my high school notes. They've been gathering dust for ages so I decided to keep only my exam papers and other stuff I've written and just throw the rest to cycling bin. Good for me! It always feels good to get rid of some stuff. I also played the piano today. 

Terveisiä maalta, osa 4 | Hi from the Country, part 4

Helou toverit, hengissä ollaan! Tänään tuli todistettua muun muassa se, että ihan aina kun meitsi yrittäis tulostaa jotakin oikeasti tarpeellista, tulostimesta loppuu muste. Ei ollut nimittäin ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun niin kävi. Meinas keljuttaa.

Mutta että gradu on tällä hetkellä ensimmäistä kertaa ikinä paperisessa muodossa (lopuksi-luku tosin puuttuu vielä) ja punakynän alla. Aamupäivällä olin ihan että tralalaa jee editointia. Nyt se on sitten että ei stana, editointia. On melko masentavaa huomata, että ensinnäkin suurin osa kirjoitetusta tekstistä on aika onnetonta räpellystä ja joukkoon mahtuu vain muutamia hyviä hetkiä ja toisekseen, että koko roska vaatii vielä aika hiton paljon työtä. Örh. 

Viikonlopun pidin ihan suosiolla vapaata koko roskasta (siitäkin huolimatta, että nyt olis sen itkupaniikkiraivokirjoitusnurkassaitkun vuoro). Isäntä tuli taas käymään ja pariskuntailtiin niin maan perusteellisesti että herkempää vois ällöttää. Mie väänsin liekeissä amerikkalaisia pannukakkuja aamupalaksi kun oli joku muukin niitä syömässä kuin minä. En jaksanut lavastaa blogia varten mitään fiiniä aamupalakattausta, ihan on au naturel -tilanne palaneine pannareineen. 

(Tuo myrkynvihreä muovilautanen on muuten jotenkin tosi puhutteleva sulaneine reunoineen.)

Käytiin koiruuden kanssa kävelemässä ja kahtomassa ralliautoja. (Silleen sopivan kaukaa, ettei karvajalkaa alkanut ahistaa.)

Käytiin  myös lumikenkäilemässä. Karvatohveli halusi ehdottomasti mukaan, vaikka se joutui raukka rämpimään lähes umpihangessa. Yritin ehdottaa että mitäs jos jäisit pihaan, mutta ei kun mukaan piti päästä. 

Toisin sanoen oli ihan yltiötervehenkinen viikonloppu. Lupaan että tämä ei tule toistumaan. (Nyt kiireellä jostain sitä suklaata.)

Ja tänään oli taas kissa apuna kirjoitushommissa heti aamutuimaan.

Vielä tämä viikko on talonvahtihommia, sunnuntaina pääsee sit takas ihmisten ilmoille.


Today I printed my thesis for the first time. Now it's time for some serious editing! Past weekend my boyfriend came to visit me again and we were so damn cute and sporty that I promise it won't happen again anytime soon. We went for a walk with the dog, did some snowshoe walking and I made us some American-style pancakes for breakfast. This morning the cat was already there to help me with my thesis when I opened my laptop. 

Terveisiä maalta, osa 3 | Hi from the Country, part 3

Viime aikoina täällä maaseudun rauhassa on ollut havaittavissa erään aavistuksenomaisesti ressaantuneen graduntekijän napsahduksia. Niitä on aiheuttaneet muun muassa mielenosoituksellisesti sisään pissivät kissat (ihania tyyppejä), jäisen rehupaalin aiheuttama venähdyksenomainen tuntemus selkälihaksessa ja pieniä vihreitä miehiä haukkuva koira (onneksi se ei tee sitä usein). Ja minähän siis kuvittelin, että mulla on huushollinhoidollisten toimenpiteiden ja kirjoittamisen lisäksi aikaa puuhailla jos jonkinlaisia projekteja täällä ollessani. Voitte arvata kahdesti, että onko ollut aikaa. 

Deadline lähestyy ja sivuja ja asiaa puuttuu vielä valtavasti. Editoidakin pitäis keritä. Naps naps vaan. 

Mutta on täällä puuhattu muutakin kuin napsahdeltu.

Ainakin ihmetelty hirmuista urpiaisten määrää ruokintalaudalla. (Tässä kuvassa niitä ei edes ole kovin paljon.)

Juotu teetä keltaisesta mukista, joka minusta lapsena oli tosi ruma ja ankea mutta joka on nyt just hieno. 

Pukeuduttu äärimmäistä tyylitajua osoittaen. 

Kirjoitettu gradua kissan kanssa.

Ja koettu kipeästi kameran vajavaisuudet. Ei tallentunut tämänaamuinen koivujen upea kimallus...

...eikä onnistunut sisääntuotujen oksien viherryksen kuvaaminenkaan. Tai siis viherryshän tuosta kyllä erottuu, mutta tarkennuksesta ei sit tarvinnut unelmoidakaan.

Ei oo tehty makro- eikä kaukokuvaukseen tuo miun vehje. Just semmoiselta kivalta etäisyydeltä kun ottaa ne kuvansa (mielellään noin 1-3 metrin päästä) niin tulee just hyvä. Voi elämä, täähän on niin kuin eläis kertakäyttöfilmikameran kanssa (paitsi että jälki ei oo läheskään yhtä nostalgisen ja hauskan näköistä). Totesin, että pitäis jaksaa alkaa taas etsiskelemään miun tarpeisiin ja budjettiin sopivaa kameraa, kun lupasin sen itselleni sitten kunhan gradu on valmis. Vähän jos ottaisin varaslähtöä niin voisin ostaa sen ennen huhtikuista Englannin reissua. Hihi. 

Isäntä tulee onneks taas tänään ottamaan vastaan eläinten huomionosoitukset niin mie saan vähän huokaista. Ja tulee tehtyä taas kunnon ruokaa! Terveisin söin eilen puolukkapuuroa ja tänään kaurapuuroa, kun en muutakaan oo viitsinyt ruveta väsäämään. Maalaisidyllistä terve. 

I've been a bit stressed out lately. Staying on the countryside is not such an idyll, after all. (I should know, I lived here the first 15 years of my life.) But luckily I've had some nice moments, too, like drinking morning tea and watching redpolls from the kitchen window. I also felt most keenly the limitations of my current camera. It failed to capture the beautiful glistening on the birch trees this morning, as well as focusing on a small, green leaf on a branch I brought inside last week. I promised myself a new camera when I'm finished with my thesis, so I think it would be about time to start searching for the right one for my needs. It would be nice to have a good camera with me when I go to England in April. 

Terveisiä maalta, osa 2 | Hi from the Countryside, part 2

On koittanut se vaihe, jossa kissat ovat päässeet yli siitä närkästyttävästä seikasta, että porukat lähti ja jätti ne minun hoteisiin. Ensimmäiset kaksi päivää toinen nukkui mielenosoituksellisesti porukoiden vaatekaapissa eikä edes syönyt. 

Nyt kun ne on sopeutuneet ajatukseen, että minä olen tällä hetkellä ainoa kaksijalkainen talossa ja näin ollen se joka antaa ruokaa, niistä on tullut yltiösosiaalisia. Voinette kuvitella että kirjoittaminen onnistuu tosi hyvin.

Vähintään pari kertaa päivässä tilanne on tämä, kissan väri vain vaihtuu välillä. 

After sulking the first couple of days after my parents left, our cats have now come to terms with the  fact that I'm the only human in the house now. That means that I'm the one who feeds them, thus they have become overtly social. As you can imagine, it's a bit of a disturbance when there's always a cat sitting on my computer, only the colour of the cat changes. 

Terveisiä maalta, osa 1 | Hi from the Countryside, part 1

Nelisen päivää talonvahtikeikkaa on takana, noin neljätoista vielä edessä. Tähän aikaväliin on jo ehtinyt mahtua niin monenlaista sääilmiötä että en osaa edes arvailla miltä kahden viikon päästä näyttää. On satanut lunta, räntää ja pieniä mummoja, ollut kolme astetta lämmintä ja kaksikymmentäkolme astetta pakkasta, tuullut niin että tukka lähtee ja paistanut niin kirkkaasti että silmät putoaa päästä. Mutta en valita, vaihtelu virkistää!

Graduhommia on tullut tehtyä tunnollisesti. Voin kertoa että enää kirjat ei ole noin siisteissä pinoissa.

Karvatossun kanssa on käyty tekemässä postinhakureissuja. Tänään tehtiin vähän pitempi lenkki kun viikonlopun lehti pitää hakea kylältä asti, mutta koira ei ainakaan ollut pahoillaan. 

Kissakerä.

Keväisen sininen taivas. Teki mieli kuunnella Ultramariinia, koska kevät ja Ultramariini vaan kuuluvat yhteen.

Joka kerta pitää nauraa sille, miten hölmöltä tuo karvahousu näyttää juostessaan. 

Onhan täällä ihan kivannäköistä.

Tähän mennessä ei ole vielä ehtinyt tulla erityisen  mökkihöperöitynyt olo, kun torstaina lapsuudentoveri naapurista tuli käymään ja rupateltiin useampi tunti niitä näitä. Edellisestä kerrasta olikin jo ihan liian pitkä aika! Isäntä puolestaan tuli eilen, joten eipä tässä tarvitse ainakaan vielä yksinäisyydestä kärsiä. Ja kyllä nuo kissat ja koira pitää huolen siitä, että seuraa on silloinkin kun sitä ei välttämättä kaipaisi (eli syliin tungetaan just silloin kun yritän kirjoittaa). Katsellaan sitten ensi viikolla mikä on höperöitymisen ja graduahdistuksen määrä. Noin puolitoista viikkoa aikaa deadlineen, augh.

After four days of house sitting I'm not completely cabin crazy yet. The ever-changing weather as well as the animals have made sure that it's never boring around here. Also I've had visitors so I don't feel lonely. Today the weather has been absolutely gorgeous (see the last picture).