Olen viime aikoina opetellut sitä filosofiaa, että kaikkea kivaa kamaa ei tarvitse haluta omaksi. Niitä voi ihastella hetken ja sitten jatkaa matkaa. Ja tämä pätee siis paitsi kirpparilla, myös muuten. Esimerkiksi kaikkea kivaa Pinterestissä näkemäänsä ei välttämättä tarvitse oitispaikalla alkaa kadehtimaan että mieki halluuunnn!
Viime viikon kirppisreissulla kamera oli kerrankin mukana joten sain myös kuvia muutamista kivoista ja jännistä asioista jotka jotenkin puhutteli miun rumuudentajua. Nämä on kaikki ehkä sitä "jos olisi oma kahvila" -osastoa. (Lueskelin muuten kuriositeetin vuoksi netistä, että mitä kaikkea kahvilan perustamiseen vaaditaan. Oli melkoinen reality check kaikkine lupahakemuksineen joita oli miljoonittain. Mutta ainahan voi haaveilla.)
Vanha radionkäppänä. Visuaalisesti niin hieno että voihan jehna. Vähän niin kuin vanha Volvo, täydellisen kantikas.
Tämä kuun möllykkä heilahti kirkkaasti Niin ruma, että se on jo kiva -osastolle. Normaaliin rivariasuntoon normaalin tavaran keskelle en tätä heittäisi, mutta kaiken muun ruman ja kummallisen keskellä tää olis just hieno. Tässäkin muuten nähdään taas se, että kirppiksellä pitää osata katsoa oikeista paikoista (sieltä kasan alta) ja toisekseen osata visualisoida se esine johonkin muuhun kontekstiin kuin siihen mistä se on löytynyt. Sillä tavalla niitä aarteita löytyy. Tämäkin nökötti tuollaisessa korinkuppanassa jokseenkin karmivan irtokynsirasian vieressä.
Tämä ruori oli jo vähän vintagempaa osastoa mutta miettikää nyt jonnekkin kahvilan seinälle! How cool would that be. Toisaalta, jos oma asumus olisi vähän toisen henkinen niin kyllähän tämän omallekin seinälleen ottaisi. (Veikkaan, että kunhan joskus asun omakotitalossa, minua harmittaa ihan sikana että olen jättänyt kaikki nämä hämärät jutut ostamatta.)
Ja näiden takia sinne kirppikselle piti alun perin lähteä:
Sain tässä jokin aika sitten idean kun käytiin toverin kanssa Carlsonilla. Sitä neronleimausta varten piti löytää kirppikseltä metallisia tarjoiluvateja ja kerrankin kävi niin hyvä tuuri että löysin sitä mitä olin etsimässä. Bonuksena löytyi hopeanväriset helmet.
Jos tässä vaikka lähipäivinä saisin aikaiseksi esitellä, mitä tuon loistavan ideani ja noiden metallivatien yhdistelmästä sitten syntyi.
Lately I've been trying to execute the philosophy of not wanting to have everything cool I see for my own. This applies especially when thrifting, but also in any other occasion, like when browsing Pinterest. Last week I chanced to have my camera with me on a flea market so I photographed some cool stuff that I didn't have any intention of buying but I thought were cool. The last picture is why I went to the flea market in the first place: I needed some metallic plates or trays for an idea I had a while ago. Later on I will show you what I ended up doing with these trays.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti