Toissaviikolla Joensuuhun aukesi taas uusi itsepalvelukirppis. Kun isäntä viime viikonloppuna lähti polkupyöräostoksille, minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja livahdin sillä aikaa polkupyöräkaupan naapuriin uutta kirppistä ihmettelemään. Ja täytyy sanoa, että on se iso. Jos sinne aikoo lähteä penkomaan joka ikisen myyntikojun huolellisesti, niin kannattaa varata aikaa ja evästä mukaan. Oma ensivisiittini oli lähinnä pikainen vilkaisu, mutta löytyipäs silti jotakin aika hienoa!
Olin jo roijaamassa Deborah Spungenin Nancy -kirjaa ja pientä messinkistä kippoa kohti kassaa, kun eräästä myyntipisteestä silmiin sattui tämä nahkainen olkalaukku. Pyörittelin ja harkitsin ja mietin ja ihmettelin ja jätin jo laukun käsistäni, mutta sitten tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja kipaisin kiireesti takaisin hakemaan tämän löydökin ennen kuin joku muu sen nappaisi. Sitten vein tyytyväisenä kirjan ja kipon pois, koska päätin että laukku on niitä tarpeellisempi.
Laukku on suloisen pehmeäksi kulunutta nahkaa, sisällä ja ulkona on vetoketjutaskut ja se vetää sisuksiinsa kevyesti
- kameran
- kännykän
- avaimet
- lompakon
- kangaskassin
- kokoelman kyniä
- puuterin + huulirasvan
- 2 kirjaston kirjaa (!)
eli kaiken tarpeellisen ja vähän enemmänkin.
Olin etsiskellyt tällaista pientä tilaihmettä, joka olisi vähän somempi kuin kankainen lähettilaukkuni mutta johon kuitenkin mahtuisi vähän enemmän kuin pikkuveskaan yleensä. Lisäplussana ja ratkaisevana tekijänä ostopäätöksen tekemisessä oli se, että se ei näytä höhlältä jättimäisen talvitakkinikaan kanssa! Pikkulaukuilla nimittäin on tapana tehdä niin. Onneksi tämä käveli vastaan ja tajusin ottaa sen mukaani, vaikka ensin meinasinkin hölmöyksissäni jättää sen hyllyynsä lojumaan.
Some time ago I went to check out the new flea market in town. It was huge! I only took a quick look, but it was worth it because I found this leather beauty. It's the perfect size and what made me buy it was the fact that it didn't look silly with my winter coat. In a country where you wear winter coat six to seven months a year, you really want to have a shoulder bag that goes with it nicely.
ihana! :)
VastaaPoista