perjantai 2. marraskuuta 2012

Kahvia, käsitöitä ja kukkia

Tämä viikko on mennyt lähinnä tautia pitäessä (koska täytyyhän sitä pitää, muuten karkais. Öhöh.), mutta onneksi on ollut kaikenlaista pientä ja piristävää seassa.

Keskiviikkona käytiin tyttöjen kanssa kahvilla, koska mulle tuli hillitön herkkukahvin mieliteko. Yleensähän en edes juo kahvia ja siitä tulee lähinnä jotenkin etova olo, mutta silläkin uhalla piti päästä juomaan Mariannecappuccino. Eikä ees tullut paha olo tällä kertaa, win! 


Samalla reissulla piipahdin lankakauppaan, koska isäntä tilasi maastokuvioiset lapaset. Ensin olin sitä mieltä että nou kän duu, ei miun taidoilla. Vähän aikaa kun haeskelin netistä ohjeita ja malleja (joita ei kyllä juurikaan löytynyt) niin tulin siihen tulokseen, että no ehkä se onnistuu. Otin haasteen vastaan ja totesin, että nää lapaset ne kyllä valmistuu todennäköisesti vasta siinä vaiheessa kun niitä ei enää tarvita, eli ens keväänä. Jos sittenkään. Mutta yritetty ainakin on. 



Gradun aineiston lukeminen on myös edistynyt vähän. Muistilippulappunen kerrallaan. (Pitäis varmaan alkaa vähän karsia sitä, mikä muka on tärkeää. Laput on jatkuvasti loppu ja mokomat lipareet maksaa ihan sikana! Tai sitten pitäis tyytyä vaan lehdestä revittyihin suikaleisiin, niin kuin muut köyhät opiskelijat kuulemma tekee.)

Kaksi kirjaa luettu, kolme jäljellä.

Toinenkin neulontaprojekti on edistynyt pikkuhiljaa. Miun ensimmäinen ikinä reikäneule! Tästä on siis tulossa hamppulankainen käsipyyhe (jonka reikiin sormet saa hienosti jumiin). Eilen tein -blogissa oli niin hyvä ja helppotajuinen ohje että pakko oli kokeilla. Totesin, että puikot sais olla ohuemmat kun lanka on melko ohutta ja miun käsiala on nyt sitten tommosta röpälettä. Mutta ensimmäiseksi yritykseksi kuitenkin ihan kelvollinen. 


Ja mikä parasta, ukkokulta yllätti eilen kukkapuskalla. Oli päättänyt, että marraskuun ensimmäinen on nyt sitten meidän vuosipäivä ja koukannut kukkakaupan kautta. Sai nimittäin nuupahtanut vaalikukka kyytiä kun raivasin tilaa tälle. 


Mies oli vieläpä tuuminut että ei ruusuja, kun ne on vähän tylsiä. Great minds think alike.

Viikonloppuna juhlistetaan maisteriksi valmistuvaa toveria, onneksi olo alkaa jo olla paranemaan päin niin jaksaa syödä voileipäkaakkua ja turista kaverien kanssa. Mikä parasta, juhliin on odotettavissa myös kauempaa saapuvia tovereita joita näin viimeksi Tanskassa. Jee! 

***

PS. Päivitin taas arvonta-sivua, Nelliina arpoo lahjakortin Biancoon. Tämä arvonta ei edellytä mitään kikkailuja eli ei tarvii liittyä lukijaksi ja huudella toreilla, riittää kun käytte jättämässä kommentin. 

PPS. En ole unohtanut Sofi Oksas -postausta jonka lupasin jos ihmiset niin toivoo. Yleisö on esittänyt sen verran tykkäyksiä, että yritän saada aiheesta jonkinlaista kuvamateriaalia kasaan. Joutunette kuitenkin odottamaan jonkun aikaa, koska kaikki asuun liittyvät kamat on maalla eikä niistä ole kunnollisia kuvia. Mutta hyvää kannattaa odottaa, vai miten se meni. 

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, blogisi on valittu liebster blogiksi! http://eija-h.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html

    VastaaPoista