Tässä iltana muutamana oli luppoaikaa askarteluun ja Pinterestiin on päässyt kerääntymään jo idea jos toinenkin jota on tarkoitus kokeilla joskus. Päätin aloittaa yksinkertaisemmasta päästä ja otin käsittelyyn paperista taitellut tähdet.
Tältä lopputuloksen siis pitäisi näyttää:
Kuva: The Cheese Thief |
Minun ensimmäiset yritykseni näyttivät tältä:
Kolmas kerta toden sanoo:
Noin kahdenkymmenen minuutin näpertelyn ja yrityksen ja erehdyksen kautta lopputulokset alkoivat olla jo jokseenkin tähdeksi tunnistettavia.
Ja kun vauhtiin pääsee, näitä on helppo näperrellä vaikka telkkarin katsomisen sivussa.
Itse käytin ohjeena tätä ja tätä videota. Ensimmäinen on hitaampi ja perinpohjaisempi, toinen menee tosi nopeasti mutta on tietyllä tapaa selkeämpi. Mitä materiaaliin tulee, kokeilemistani parhaalta tuntui ihan tavallinen kopiopaperi (nuo oranssit tähdet). Sue-lehden sivut olivat vähän liian ohutta paperia ja rakennussuojapaperi (nuo harmaanruskeat tähdet) on ehkä vähän liiankin jämäkkää, tähden muotoon puristeleminen meinaa olla turhan raskasta.
Toinen seikka minkä huomasin on se, että sen paperisuikaleen leikkaamiseen kannattaa panostaa sen verran, että se on suunnilleen tasaisen levyinen; helpottaa taittelemista merkittävästi ja lopputulos näyttää paremmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti