perjantai 4. huhtikuuta 2014
| Astiarakkautta
On se kuulkaas niin, että elämä on jotenkin paljon kivempaa, kun ihan tavallisina arkipäivinäkin syö ruokansa (tai juo iltateensä) kauniista astioista. Tämä on yksi niitä viisauksia, jotka olen Kaikki mitä rakastin -Eevalta oppinut. (Siinä on nuoresta iästään huolimatta viisas nainen.) Ei kauniita ja hyviä asioita pidä säästellä juhlatilaisuuksiin, niistä pitää ottaa ilo irti sen kaikkein tylsimmän ja tavallisimman arjen keskellä. Jos ei joka päivä, niin aina toisinaan.
Toisin sanoen Tampereen Tigerista heräteostoksena hankitut kantikkaat lautaset ovat meillä nykyään melko tiuhassa käytössä. Tykästyin kantikkaan lautasen ja lasisen teekupin yhdistelmään niin paljon, että harmittaa kun aamupuuroa ei voi syödä näistä astioista. Pitäisi löytää jostain puurolautanen jolta syöminen olisi silkkaa juhlaa, ehkä se tekisi aamuista vähän kivempia.
PS. Tigerista ostettu teelajitelmakin on nyt testattu, suosikki oli persikalla maustettu valkoinen tee. Sikahyvää! Ja halvasta hinnastaan huolimatta yllättävän laadukasta, isolehtistä teetä eikä mitään laarin pohjalta lakaistua teenlehtipölyä. Voisikin seuraavalla reissulla ostaa tuota persikkaista ihan isomman purkin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti