| Memorabilia

Jokin aika sitten siivouksen yhteydessä aloin penkoa pientä koria, johon olen vuosien mittaan tuikannut milloin mitäkin esineitä, joilla ei ole ollut käytännön tarkoitusta mutta joita ei ole raaskinut heittää menemäänkään. Esineitä, joihin on liittynyt joku muisto. Memorabiliaksikin tällaista sälää kutsutaan. Siivouksen yhteydessä havaitsin osan tavaroista roskiinheittokelpoisiksi, osa päätyi johonkin tarkoituksenmukaisempaan paikkaa kuten ompelurasiaan (vaatteiden varanapit, esimerkiksi). Sitten oli niitä, joilla ei ole muuta kuin tunnearvo.

Ilosaarirockin ja Viscultin vapaaehtoisnimikyltit.

Kivi, joskus joltain rannalta mukaan poimittu. En enää muista mistä tai miksi.

Kaulakoru, jota nuorempana käytin niin antaumuksella, että se on kulunut lähes poikki.

Plektra, josta en pysty sanomaan, miltä keikalta tai keneltä muusikolta se mahtaa olla peräisin.

Kun pähkäilin näiden esineiden säilyttämistä, tulin siihen tulokseen, että merkityksellisin on kaulakoru. Viscultin ja Ilosaarirockin vapaaehtoisuudet muistan ilman muistoesineitäkin, ja niistä on merkintä myös CV:ssäni. Kivellä ja plektralla ei sinänsä ole arvoa, koska en pysty enää yhdistämään niihin mitään tiettyjä muistoja. Kaulakoru sen sijaan palauttaa mieleen tietyn ajanjakson elämästäni. Pystyn yhdistämään siihen tilanteita, paikkoja ja ihmisiä. Se on muistoesine, joka minun kannattaa säilyttää.

Tavarapaljouden lisääntyessä (ja varsinkin tilan säilyessä rajallisena) tällaisia valintoja joutuu tekemään, enkä ole siitä varsinaisesti pahoillani. Pidän mieluummin muistot korvieni välissä kuin säilytän pölyyntyvää sälää, jonka otan esiin ehkä kerran kolmessa vuodessa.