Oltiin viikonloppu mökillä. Perjantaina ennen lähtöä otin kiireesti nämä kuvat, sillä aavistelin että vasta auenneet tulppaanit eivät kovin kauan helteisellä takapihalla kukkisi. Aavistus osui oikeaan, tänään satoi melkoisen ukkoskuuron juuri kun tultiin kotiin ja kova sade pieksi monesta kukasta terälehdet maahan. Kauneus on kovin katoavaista.
Tämä oli ensimmäinen kosketukseni tulppaanien kasvattamiseen, ja totesin että helppoja kavereitahan nuo ovat. Saisi näköjään tosin istuttaa sipulit aika paljon tiheämpään, nyt kukkaraisia sojotti vähän hassun näköisesti siellä täällä. No, ensi syksynä sitten taas vähän viisaampana heitä istuttelen!
PS. Mökillä oli parasta. Tehtiin perusmökkijuttuja: saunomista, grillaamista, syömistä, kalastelua ja lueskelua. Mie köllöttelin veneen kokassa kirjan kanssa kun isäntä souteli pitkin lampea kalojen perässä ja lämmin tuuli puhalteli mukavasti, eipä paljon rennommaksi voi elämä mennä. Kamera oli mukana mutta se pysyi laukussa koko reissun ajan, eikä edes harmita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti