| Lukematta jääneitä: L

Näin ollen raportoidaan ensimmäinen To Be Read 100 -listalta kesken jätetty teos. Päätin antaa itselleni luvan jättää kirjoja myös kesken, vaikka ennen olen ollut kovasti moista touhua vastaan. Elämä on liian lyhyt sellaisten kirjojen lukemiseen, jotka ei vaan nappaa.

Erlend Loe - L (1999)

Olen hieman huolissani siitä, että sekä Tosiasioita Suomesta että L jäivät molemmat kesken, kun Loen tyyli vaan alkoi jotenkin tympäistä. Tähän saakka Supernaiivi on ollut yksi suosikeistani ja myös Naisen viemää jaksoi naurattaa. Nyt en tiedä uskallanko enää lukea Supernaiivia uudelleen, jos en enää pidä siitäkään!

Joskus lyhyen yksinkertaiset lauseet ja aavistuksen naivistinen tyyli kirjoittaa toimivat, mutta ehkä olen lukenut jo liikaa Loea (miten se taivutetaan? Loeta?) ja vitsi on käynyt vanhaksi. Ei tähtiä, koska kesken jätetylle ei minusta voi antaa arvosanaa. (Eihän se välttämättä huono ole vaikken minä sitä lukenutkaan loppuun!) -/5

| Pukujuhlat

Toveri järjesti siipalleen yllärikolmekymppiset gangsteriteemalla. Kyllä oli toveriporukka ilo silmälle kun kaikki olivat nähneet vaivaa pukeutumisensa eteen! (Ja mikäs sen mukavampaa kuin saada miehet pukeutumaan pukuun.) Viimeisessä kuvassa myös allekirjoittanut puoliskoineen.

Tällä köörillä nähdään nykyään kovin harvoin, onneksi näitä juhlan aiheita löytyy aina toisinaan että on syy saada porukka kokoon.  

| Kehyksissä

Vaatteidensovitusrallin jälkeen peili jäi poikkkeukselliseen paikkaan jakkaran päälle.

Viikonlopusta on tulossa suhteellisen vauhdikas ja suhtaudun tuleviin kahteen vuorokauteen jo valmiiksi väsymyksensekaisin tuntein. Eipä siinä, mukavaa ohjelmaa on tiedossa ja sunnuntaina en takuulla tee muuta kuin makaan sohvalla ja juon teetä.

Ihan vain tiedoksenne, ettette ihmettele kun blogissa on taas päiväkausia putkeen ihan kuollutta.

| Uusi ja vanha rinnakkain

Kerrostalokin voi olla kaunis. 

Näihin maisemiin kohoaa myös opiskelija-asuntoja.

Vanhan sahan jäänteitä ei ole onneksi raivattu kokonaan pois.

Vanha ja uusi: Vuonna 1903 rakennettu luterilainen kirkko ja tänä kesänä käyttöön vihittävä Ylisoutajan silta.

Anssi Kasitonnin veistos "Tuntematon runoilija" lausuu toistaiseksi vielä vähän karussa maisemassa.

Viime viikolla ihmettelin kaupungissa tapahtuvia muutoksia, ja tämä postaus on nyt vähän niin kuin jatkumoa sille.

Käytiin eilen siskon kanssa valokuvakävelyllä sellaisissa paikoissa, joissa ei suuremmin ole tullut liikuskeltua Joensuussa asuttujen vuosien aikana. Niinivaaran juurelta löytyi vanha puutaloidylli (jota on enimmäkseen tullut katseltua junan ikkunasta) ja aivan sen vieressä, samalla puolella jokea mutta eri puolella junarataa, on aivan toisenlainen maisema: se mikä toistaiseksi on vain myllerrettyä maata ja nostokurkia, tulee olemaan uusi Penttilänrannan kaupunginosa. Uusi ja vanha kaupunki näyttävät pärjäilevän rinta rinnan sulassa sovussa.

| Luettuja: Vaikkapa unta

Henry Roth - Vaikkapa unta (Call it Sleep, 1934)

(Jännä sattuma, että edellinen teos josta kirjoitin, oli myös Henryn kirjoittama ja julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1934. )

Henry Rothin Vaikkapa unta kertoo juutalaisperheen elämästä 1900-luvun alun New Yorkissa. Päähenkilö on perheen nuori poika David, joka pelkää väkivaltaista ja arvaamatonta isäänsä ja takertuu vastapainoksi tiukasti äitiinsä.

Täytyy sanoa, että lapsipäähenkilöt eivät ole koskaan olleet minun juttuni, eikä David tee siinä suhteessa poikkeusta. Äitinsä helmoissa roikkuva, suorastaan neuroottisen epävarma lapsi lähinnä ärsyttää. Samoin paikoitellen käytetty tajunnanvirtatyylinen kerrontatapa, jossa kuvataan Davidin ajatuksia lyhyin, töksähtelevin ja kesken jäävin lausein on enimmäkseen häiritsevää eikä tunnu kovinkaan luontevalta. Plussaa aavistuksen arvoituksellisesta lopusta, joka jättää lukijalle jonkin verran tulkinnanvaraa.

En suuremmin lämmennyt, 2/5.

| Työpisteestä maalausnurkaksi

Olin jo pidemmän aikaa harmitellut sitä, että meidän pienessä kämpässä ei mahdu maalaamaan, ja unelmoinut isosta talosta jossa minulla olisi oma huone kyseistä harrastetta varten.

Sitten eräällä kerralla maalauspiirissä tuli taas puheeksi, että millaisissa paikoissa ihmiset kotona maalaavat. Kuulemma ainakin olohuoneessa ikkunan ääressä ja kodinhoitohuoneessa pesukoneen vieressä. Eräs vanhempi taiteilijatoveri totesi kokemuksen syvällä rintaäänellä, että sitä lottovoittoa tai isompaa asuntoa tai omaa ateljeeta ei kannata jäädä odottamaan, vaan tila rakkaalle harrastukselle pitää ottaa. Ei sitä kukaan tule antamaan.

Tästä inspiroituneena aloin katsella meidän asuntoa uusin silmin ja päätin että no penteles, kun kerran löysin tilaa työpisteelle niin onhan sitä tilaa löydyttävä myös maalaamiselle! Enkä oikeastaan joutunut tekemään muita myönnytyksiä kuin sen, että pyysin siskoa tuomaan maalta ison ja tukevan telineen sijasta pienen mutta huteran, kokoontaitettavan telineen. Niin ja maalausten koko on koetettava pitää maltillisissa mittasuhteissa, kaksi kertaa viisimetriset kankaat saa unohtaa.

Sisko toi eilen tarvikkeet maalta, tänään maalasin innoissani taas yhden asetelman. Ja niin on elämässä taas yksi yksinkertainen mutta pitkään vatvottu asia (olisiko suorastaan unelma?) saavutettu!

| Vihreää ja valkoista

Roiskin tänään muutamia kuvia huushollaamisen lomassa ja niitä läpi käydessäni huomasin, että niissä kaikissa toistuu vihreän ja valkoisen yhdistelmä. Jännä miten sitä ei kuvanottohetkellä oikeastaan edes mieti, mitä on tekemässä. (Paitsi joskus, ja silloin siitä tulee hirveää säätämistä.)

Ilman tuota hienoa teemaa tämä menee taas Instagram-räpsy-osastolle: Kivasti syötiin aamupalaa yhdessä, sit mie siivosin apinan raivolla koko päivän ja sitten sisko tuli käymään ja toi mulle maalaustarvikkeita (jee!) ja viimeisessä kuvassa näkyvää valokuvataidetta. (Omin pikku kätösin on ottanut kuvan ja kehittänyt sen kivasti hän.) Pitäis löytää sille kehykset.

Käteviä tämmöset ylimääräiset vapaapäivät kun energiaa riittää muuhunkin kuin lohnottamiseen.

| Jos minulla olisi Instagram

Jos minulla olisi käytössäni Instagram, olisin spämmännyt sen tänään täyteen ainakin tämmöistä:

Kisu!

Myyrät ei syöneetkään kaikkia miun tulppaaninsipuleita viime syksynä!

Kohta pääsee syömään itse kasvatettua itsestään kasvanutta ruohosipulia.

 Salaattia ja teetä Super Smoothie Caféssa toverin kanssa. 

Hain pääsiäistä varten kirjastosta lukemista. 

Jos käyttäisin Instagramia, siellä olisi luultavasti tänään ollut kuvia myös ainakin tietokoneesta ja teekupista (etäpäivä), pyykkinarulla kuivuvista pyykeistä (eka kertaa pihalla!) sekä isosta kassillisesta jogurttia (käytiin tekemässä ruokaostokset pääsiäistä varten hyvissä ajoin). 

Mutta onneksi voin tunkea kaikki nämä randomit kuvat myös tänne hohoho. 

| Muuttuva kaupunki

Tajusin eilen, miten paljon Joensuu on muuttunut viime aikoina. Osa muutoksista on tapahtunut vuosien mittaan, mutta tuntuu että muutosvauhti vain kiihtyy koko ajan. Asioita puretaan ja rakennetaan, tutut paikat häviävät ja uusia avataan tilalle. Surakan baarin ilmestymisestä olen hyvin tyytyväinen, samoin siitä että vanhan Palaverin seuraaja avautui taannoin. On jotenkin haikeaa, ettei Tiimaria enää ole, se oli kuitenkin sellainen lapsuusaikojen kaupunkireissujen vakiopysäkki. Nykyisin täältä saa sushia ja brunssia. Kerubi on taas voimissaan, vaikka Kuppilan kuoppaaminen muutama vuosi takaperin harmittikin. Uusista silloista toinen aukeaa pian. Jos vielä asuisin keskustassa, se tarkoittaisi lenkkeilyreittien laajenemista, mutta täältä kauempaa käsin ei ehkä kauhean usein tule lähdettyä varta vasten kaupunkiin kävelylle. Toriparkkiprojekti on ottanut harppauksen kohti toteutumista ja Kauppahallinkin kohtalo ratkennee parin vuoden sisällä suuntaan tai toiseen. Ratapiharemonttiakin kuulemma suunnittelevat, ja sen jälkeen ties mitä matkakeskusprojekteja ja keskustan laajentamista joen toiselle puolelle. Siitä olen iloinen, että puutalokorttelista on ilmeisesti tehty kaupat ja ostaja on sellainen taho, joka on kiinnostunut vanhojen talojen entisöinnistä.

Jännä nähdä, millainen kaupunki Joensuu on kahden tai viiden vuoden kuluttua.

| Kevät joen varressa

Käytiin tänään maalla porukoiden luona. Ruuan ja kahvin välissä käytiin lainakoiran kanssa vähän kävelemässä ja haistelemassa kevään tuoksuja joen tuntumassa. Pienen happihyppelyn jälkeen oli parhautta istua kahvipöytään, johon äiti oli kattanut köyhiä ritareita.

| Luettuja: Tropic of Cancer

Henry Miller - Tropic of Cancer (Kravun kääntöpiiri, 1934)

Henry Millerin Kravun kääntöpiiri oli pitkään kiellettyjen kirjojen listalla Briteissä ja Yhdysvalloissa sen melko sievistelemättömän kielenkäytön ja avoimen seksuaalisuuden vuoksi. Se julkaistiin alun perin jo 1934, mutta oli pannassa ainakin Yhdysvalloissa 1960-luvulle saakka. Millerin rönsyilevät lauseet ja karhea todellisuuskuva tuovat lukiessa mieleen Charles Bukowskin ja Jack Kerouacin, mutta oikeastaanhan se menee toisin päin: Bukowskista ja Kerouacista tulee mieleen Miller, joka oli noiden nuoremman polven kirjailijoiden esikuva ja tiennäyttäjä.

Tropic of Cancer sijoittuu 1900-luvun alun Pariisiin, eikä teoksessa ole varsinaista juonta. Se rönsyilee juurettomasti sinne tänne kuten tarinan päähenkilökin, mutta siitä huolimatta kirja on kiehtovaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Tästä suurin ansio kuulunee juuri Millerin pitkille ja kiehtoville lauseille, jotka eivät jätä tekstiin sellaista aukkoa, jonka kohdalla tuntuisi luontevalta lopettaa lukeminen ja laskea kirja käsistään. Tropic of Cancer on niitä kirjoja, jotka tulee lukea alkuperäiskielellä (ja ääneen, jos mahdollista, se tuo tekstiin vielä aivan uuden ulottuvuuden!).

Tykkäsin. 4/5

| Järvivettä ja vehnästä

Tämä viikonloppu on ollut vähän sellaista latailumeininkiä. Ei olla tehty mitään ihmeellistä tai hirveää aktiivisuutta vaativaa, lähinnä köllötelty sohvalla ja syöty. Eilen isäntä ehdotti, josko haettaisiin Heinosen leipomolta pullaa päiväkahville. Jäätiin sitten sinne kahvittelemaan ja mie söin lopultakin berliininmunkin! Mulla on ollut viime aikoina joku ihme hinku saada berliininmunkkia, mutta koskaan niitä ei ole lähikaupassa. Nyt sellainen sitten osui kohdalle ja kuten odottaa saattaa, ei se nyt ihan vastannut odotuksia. Tiedättehän te, kun jotain tekee sikana mieli eikä se sitten loppupeleissä olekaan niin ihmeellistä. Toisaalta Heinosen leipomon uusi kahvila sai meiltä hyväksynnän, kiva paikka.

Kotiin koukattiin sataman kautta. Käytiin tarkastamassa jäätilanne ja todettiin että kah pentele, avointa vettä. Illalla tehtiin pitsaa siskon vinkkaamalla ohjeella, suosittelen lämpimästi: The Londoner: Proper Pizzas

Tänään käytiin taas Surakan baarin brunssilla, tällä kertaa oli seurana ihan liian harvoin nähtyjä tovereita pohjoisesta. (Mie välttelen ihmisten kuvaamista niin lahjakkaasti, että nää miun kuvat on useimmiten tosi tylsiä. Pitäisi opetella saamaan edes ihmisten kädet mukaan kuviin, että olisi vähän mielenkiintoisempaa. Siinäpä työnsarkaa.)

Illalla vielä siskon kanssa leffaan katsomaan Miyazakin Tuuli nousee, sittenpä ois taas yksi viikonloppu paketissa.

(Mutta mikä ihmeen kirous siinä on, että viikot paistaa aurinko aina niin samperin kauniisti mutta heti kun tulee viikonloppu, aurinko menee pilveen ja alkaa sataa pieniä mummoja? Tämä on vääryyttä, sanon.)