Tänä aamuna huomasin sattumalta että hei nyt on torikirppispäivä, ja taisi olla vieläpä kesän viimeinen. Ei tarvinnut edes kauheasti asiasta mainita kun Olli jo kysyi että haluatko sie lähteä käymään? No jo vain, kun kerran aurinkokin paistoi niin kauniisti! (Tähän toim. huom. että olisin toki mennyt itsekseni mutta kun sisko vei ajoneuvon niin olin tuon oman autonkuljettajan armoilla tämän viikon.)
Torilla oli tuttuun tapaan melkoinen vilske, kaunis sää oli ajanut muutkin kirppistelijät liikkeelle. Kiertelyn tuloksena mie ostin kirjoja. Ihan liikaa. Eikä Olli edes estellyt tai paheksunut, hyvä kun ei usuttanut että osta osta. Ei sen niin pitäisi mennä! Miehet on sitä varten että ne pitää jonkun tolkun näissä asioissa kun itsellä harkintakyky pettää.
Torin laidalla syötiin jäätelöt, jotka Valion kiskan kyltin mukaisesti jäi varmaan kesän viimeisiksi.
Jo perjantaina tein julman tempun ja vein miehen Kerubiin katsomaan taidetta Art Karelia -taidevälitystapahtumaan. Tänään tein vielä julmemman tempun ja huijasin miehen sinne uudestaan. "Mennäänkö kävellen Ilosaareen kun on niin nätti sää?" (Totuuden nimissä on myönnettävä, että oli siitä ollut jo etukäteen puhetta että voisi mennä käymään. Mutta silti.)
Tuollainen maanläheinen teosvälitysnäyttely oli minusta hieno ajatus. Uskoisin, että Kerubi on monille helpommin lähestyttävä paikka kuin esimerkiksi taidemuseo ja tarkoituksellisen epäharkittu ripustus madalsi kynnystä ostamiseen (tai edes hintalappujen katsomiseen) entisestään. Itsekin olin liikkeellä vakavasti sillä mielellä, että jos vastaan tulee jotakin puhuttelevaa, sen ostamista voisi harkita. Muutamia omaa silmää viehättäviä töitä siellä olikin esillä, mutta oli pakko todeta että taidehankintojen aika on ehkä sitten joskus kunhan käyn töissä ja saan palkkaa.
juoppohullun päiväkirja! Parasta viihdettä! :) Akvaariorakkaus oli puhutteleva. Nyt mulla on taas uusi (taitaa olla uusin) Härkönen luvussa. Hyvä mie!
VastaaPoistaTuon Juoppohullun päiväkirjan tiimoiltahan tapahtui eilen sen lajin kummallisuus, että mie näin Ollin lukevan kirjaa! :D Mutta myöskin on aika häkellyttävää, että SIE luet ihan vapaaehtoisesti. Kaikkea sitä näkee kun vanhaks elää. :D
VastaaPoistaja supernaiivi lähti kirjastosta kotiin. Sitä seuraavaksi. Tää on aika mukavaa tää lukeminen monen monen monen vuoden jälkeen. Sateinen sää, viltti ja hyvä kirja. me like.
VastaaPoistaJeje ja tykkäystä viltille ja sateelle ja kirjalle! Supernaiivi on parhautta. :D Erlend Loe on mukavan helppolukuista olematta kuitenkaan ihan sisällötöntä aivot-narikkaan-viihdettä.
Poista