keskiviikko 22. elokuuta 2012

Johdanto

Tähän sitä päädyttiin. Puoli vuotta aktiivista vaihtoblogin pitämistä teki tehtävänsä, ja maailmalta kotiin palattua on tuntunut omituiselta, ettei enää olekaan tarpeen pitää kameraa jatkuvasti mukana ja ottaa kuvia kaikesta blogia varten. Koko ajan on sellainen kutina, että tämä tai tuo juttu pitäisi saada jakaa maailmalle (ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta silti). Sen lisäksi musiikkiblogin useat henkiinherättely-yritykset ovat jääneet melko turhiksi ja inspiraatio uuden musiikin etsiskelyyn on hukassa, joten päätin antaa sen nyt levätä  oman aikansa ja kirjoitan sinne sitten jos innostusta taas joskus löytyy. Sen sijaan päätin perustaa ihan vain höpinäblogin jonka sisällön suhteen riman voi pitää iloisen alhaalla. Avautumisen aiheitahan löytyy kirjoista vaatteisiin ja kaikesta siltä väliltä, joten tervetuloa mukaan jos höpinät kiinnostaa! Mutta jos joskus vielä käy niin hyvin että musiikista löytyy sanottavaa, sen aion pitää jatkossakin Lemon Accountsin puolella.  

2 kommenttia:

  1. Jes - ihana blogi, loistava kirjoittaja ja kuvaaja sekä äärimmäisen hieno nimi blogilla! Saako jo valmiiks sannoo että älskar? :D <3 Mie jäin lueskelemaan ehottomasti!

    VastaaPoista
  2. Jee eka fani :D Johan tässä nousee jotain hattuun kun heti alkajaisiks tykkäystä tulee noin runsaskätisesti. Blogin nimen ryöstin Randy Newmanin biisiltä joka on aika ihana:
    http://www.youtube.com/watch?v=J4c54PAzXrM

    Mutta tästä on hyvä aloitella, toivottavasti tykkäystä riittää jatkossakin!

    VastaaPoista