Se musta mekko

Tänään se tuli! Se musta mekko, josta tohkeilin viime viikolla. Vähän jännitti, että mikä mahtaa olla lopputulema, kun kaivelin pussukkaa auki. Että onko se nyt hyvä vai lähteekö palautukseen vai onko se taas niitä että "no onhan tää ihan ok mutta" ja sitten se lähtee ensi keväänä kirpparille. 

Ensimmäinen ajatus kun sain kankaan käsiini, oli että voi ei, täähän tuntuu ihan joltain jumppahousuilta! Kangas ei siis tosiaankaan ollut ihan sitä mitä olisin Siltä Täydelliseltä Mustalta Mekolta odottanut, mutta aina ei voi vaatia liikoja. 

Kun kiskoin mekon päälle, totesin että siinä kankaassa on sittenkin ideaa: mekko laskeutuu tosi nätisti ja kokovalintakin osui nappiin, eli siltä osin ollaan plussan puolella. Sitten testasin mekkoa vielä jokaisen kaapista tällä hetkellä löytyvän villatakin ja muutaman muun vaatekappaleen sekä erinäisten korujen kanssa ja mekko läpäisi myös asustetestin: se on juuri niin monikäyttöinen kuin oli tarkoituskin. 

Ainoaksi ja kenties pahimmaksi miinukseksi jää tuo alemmista kuvista ehkä jotenkin näkyvä selän avaruus, joka ikävästi jättää rintsikat näkyviin. MUTTA a) olen aina niin viluinen, että luultavasti en juuri koskaan esiinny tuo mekko päällä ilman, että sen kaverina on villatakki tai jakku ja b) jos ehdottomasti haluaa ottaa sen villatakin pois ja esitellä selkäänsä, mekon alle voi laittaa mustan tai muunvärisen topin tai alusmekon jonka hankintaa olen vakavasti harkinnut. Eli yhteispisteitä laskettaessa mekko jäi sen verran reilusti plussan puolelle, että se saa jäädä vaatekaappiin siihen saakka, kunnes löydän vielä paremman. 

Tarkoitus on esitellä mekkoa myös päällä sitten joskus kunhan on syytä pukeutua ihmisten ilmoille lähtöä varten ja vaikkapa Lare sattuu olemaan sopivasti hollilla kameroineen. Saa nähdä milloin se tapahtuu, sillä huomenna on tarkoitus lähteä käymään maalla ja muuten tulee enimmäkseen viihdyttyä neljän seinän sisällä lökäpöksyissä (joita pitäisikin talven koitoksia varten hankkia ehkä parit lisää).

Kangaskassi on kaveri

Kangaskassit on kivoja, tämä on fakta. Niin kivoja, että niitä tulee hankittua yhtä paljon kuin vaatteita ja kirjoja, eli aivan liikaa. Mutta minkäs teet. Osa vanhimmista kassitovereistani on jo lukuisien pesukertojen haalistamia ja niitä on paikattu ja kursittu kokoon monen monta kertaa, eli uskoisin että ne alkavat olla jo hintansa ja vaatimansa puuvillan väärtejä. Koska faktahan on se, että puuvillaista kangaskassia täytyy käyttää vähintään noin 70 kertaa ennen kuin se on ympäristöystävällisempi kuin kierrätysmateriaalista valmistettu muovikassi. (Tai näin ainakin muistelen lukeneeni jostakin. Ja silloinhan sen täytyy olla fakta, eikö niin?)

Mutta kun kangaskassi nyt vaan on niin paljon paremman näköinen kuin joku marketin pussi! Minä ainakin kiikutan mieluummin kirjaston kirjoja tai ruokaostoksia näissä: 

Suomalaisen kirjakaupan 100-vuotisjuhlakassi.
(Jos haluatte tietää, 3e Suomalaisista kirjakaupoista.)

Tanskan tuliainen, 20dkk Tiger-nimisestä monitavarapuodista.
Teksti "Nærvær" tarkoittaa läsnäoloa.

Nuo kaksi ensimmäistä ovat tämänhetkiset suosikkikantimet. Tämän viimeisen tapauksen ostaa hupsautin torikirppikseltä ihan siksi, kun sillä kertaa sattui kangaskassi unohtumaan käsilaukusta. Ostin pinon kirjoja toiselta myyjältä ja kanniskelin niitä kainalossa, kun ystäväni bongasi erään myyjän tavaroiden joukosta että hei tuossahan ois sulle kassi. Tykkäsin printistä kovasti ja vaikka kassi oli törkyisessä kunnossa, ei 20 sentin hinta päätä huimannut. Pyykkäsin kassin kotona, mutta harmi kyllä tahrat olivat kestolaatua. Mutta eiköhän tässä kuitenkin jotain kehtaa kanniskella siitä huolimatta. 

Kirppislöytö, Chaplin ja poika 0,20e.

PS. Tajusin tänään että Tiger-ketjuhan on rantautunut myös Suomeen! Helsingistä, Hyvinkäältä ja Porvoosta löytyy liikkeet jos joku sattuu liikkumaan niillä main. Tosin veikkaan, että tuo Tanskasta ostamani kassi oli maakohtainen tuote. :P

Liebster-haaste eli faktaa pöytään.

Elina heitti minua hetimiten blogihaasteella - tai palkinnolla, miten siihen nyt sitten suhtautuu. :D 

Säännöt on seuraavanlaiset: 

1. The person nominated must share 11 facts about themselves.

2. The person nominated must answer the questions the tagger set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know the were nominated! There are no tag backs!

MUTTA koska mie en tunne blogisteja mitenkään hirveästi ja seuraan pääasiassa musiikkiblogeja, jätän suosiollisesti viimeisen kohdan väliin. 

11 randomia faktaa minusta:

1. Minua palelee melkein aina, mistä syystä jättisuuret villatakit ja villasukat on useimmiten käytössä myös kesällä. 

2. Lapsena haaveilin ajavani "sitten isona" suurimmalla mahdollisella jenkki-pick-up-truckilla mitä kuvitella saattaa. 

3. Ensimmäinen livekeikka jolla muistan olleeni, oli Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti-orkesteri Tohmajärvellä joskus vuonna kivi ja kuokka. (Yritin etsiä YouTubesta Markan possun mutta ei löytynyt. Höh.)

4. Olen harrastanut maalaamista öljy- ja akryyliväreillä 12 vuotta.

5. Syön melkein mitä vain, mutta oliiveista en niin kauheasti välitä.

6. Minulla ei juurikaan ole ehdottomia mielipiteitä. Kaikkeen liittyy aina ehtolausekkeita, lieventäviä asianhaaroja ja vaihtoehtoisia näkökulmia. Enkä osaa nimetä yhtä ainoaa lempiasiaa, oli kategoria sitten ruoka, kirjat, musiikki tai mikä ikinä.

7. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa. 

8. En juo kahvia, mutta tykkään sen tuoksusta.

9.  Kaalilaatikko on parasta!

10. Mie hamstraan muistikirjoja. Sitä on vaikea selittää, mutta musta Moleskine on ehkä hienointa ikinä. Käytössä on yleensä vain yksi muisti/luonnoskirja kerrallaan, mutta nurkissa lojuu kasoittain tyhjiä muistikirjoja odottamassa, tuleeko niitä koskaan käytettyä. (Ja jos jostain löytyy luonnoskirja jonka paperi on happovapaata ja ei-valkoista, se on vähän niin kuin lottovoitto ja jos hintakin on kohdallaan, niitä kannattaa saman tien hamstrata jemmaan useampi. Näin kävi Tanskassa.)

11. Melkein koko ajan tekee mieli päästä ulkomaille.

Ja tällaisilla kysymyksillä Elina päätti minua piinata: 

1. Millainen vaate olisi unelmiesi vaatekappale?

Varmaankin farkut, jotka näyttäisi täydellisen hyvälle kaiken kanssa, pidentäisi sääriä vähintään puoli metriä (jos ei kaksikin) eivätkä koskaan haalistuisi pyykissä. JA sen lisäksi että ne näyttäisi hyvälle, ne olisi myös collegehousumukavat jalassa. 

2. Kerro yksi tekemäsi hyvä teko, jonka muistat vielä vanhana mummonakin?

Varmaan se, kun ostin paikallisesta levykaupasta keikkalipun ja siitä veloitettiin minulta 5 euroa liian vähän. Minähän siinä olisin voittanut, mutta kun tajusin virheen niin marssin kiireesti takaisin ja työnsin puoliväkisin 5 euron setelin kauppiaan kouraan ihan siksi, että siitä olisi jäänyt paha mieli itselle ja ärsyttävä vaje lippukassaan kauppiaalle. Ja minulla sattui olemaan kokemusta ärsyttävistä vajeista lippukassassa. 

3. Jos saisit tehdä itsestäsi kertovan elokuvan, millainen se olisi?

Varmaan jotain Amélie-Submarine-henkistä. Jotain, missä on paljon teetä ja kirjoja, kirjahyllyjä, kirjastoja ja kirjakauppoja. Lare varmaan ohjaisi sen. Tai Sofia Coppola.  Minua varmaan esittäisi joku täysin tuntematon suuruus. Tai Audrey Hepburn. 

4. Mille tavaralle olet viimeksi keksinyt sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta poikkeavaa käyttöä? 

En nyt tähän hätään muista tehneeni mitään sen jännempää kuin että käytin muovista muistiinpanomappia läppärin alustana kun kone alkoi käydä vähän turhan kuumana. 

5. Onko olemassa urbaanilegendaa tai kertomusta, johon vieläkin uskot tai jonka et halua uskoa olevan tarua?
Mie mietin tätä pääni puhki pari päivää, kun yritin keksiä jonkun jännemmän vastauksen kuin että ei olé. Mutta hukkaan meni sekin pähkäily, koska vastaus on kuitenkin että eipä taida olla. Krokotiilit viemärissä on tosin hyvin kiehtova ajatus. 

6. Saat kuvailla ulkonäköäsi yhdellä, luonnettasi kahdella ja yleisesti sinua itseäsi kolmella sanalla. Mitkä ne ovat?

Huomiotaherättämätön. Kiltti, tasainen. Toisinaan yllättävän jännä. 

7. Miten rentoudut?

Kirja/leffa+teetä. Jos oikein hurjaksi ruvetaan niin teetä+loraus viskiä. 

8. Milloin olet viimeksi ollut oman elämäsi MacGyver?
Varmaan melko usein ruokaa laittaessa. Jos ei ole viitsinyt käydä kaupassa niin sitten pitää soveltaa niistä aineksista, mitä kaapeista sattuu löytymään. Lopputulokset on usein sangen jännittäviä. 

9. Jos yhden viikon saisit puhuessasi käyttää vain yhtä lausetta, mikä se olisi?

Suattaapi olla tai suattaapi olla olemattaki. (Kattaa kaiken, ja jättää kuulijan sopivaan epävarmuuden tilaan, mikä parhaassa tapauksessa johtaa itsenäiseen päätöksentekoon ja mie pääsen kuin koira veräjästä.)

10. Juhlissa olet kuin (vastaukseksi valittakoon joku henkilö!)

a.) Paavo Lipponen (kaksi pullaa kuten Itse Valtiaissa, linkin kohdasta 3:24 ->) 

b.) Sauli Niinistö (pullahaukun jälkeen joku pöllii siun pullan)

c.) Joku muu, kuka?

Varmaan Lipponen, koska henkilökohtaisestihan olen sitä mieltä että juhlat on syömistä varten. Mitä järkeä mennä juhliin, jos niissä ei saa syödä ainakin kahta pullaa?! 

11. Mikä tai kuka on ollut uusin, positiivinen ja kuunteluun jäänyt musiikkilöytösi?

Viime aikoina on tullut kuunneltua pääasiassa vanhoja, tuttuja ja turvallisia bändejä jotka on seurailleet mukana pidemmän aikaa, mutta uusin kiva tuttavuus viime ajoilta on ehkä tanskalainen Turboweekend. Bändiä on hypetetty jo vuosikausia, mutta hidas kun olen, tajusin vasta tänä keväänä että a) bändi on tanskalainen ja b) että se onkin indierock-pop-jotain, eikä perusjenkkirokkia niinkuin luulin.

Viimeinen kesäsunnuntai

Tänä aamuna huomasin sattumalta että hei nyt on torikirppispäivä, ja taisi olla vieläpä kesän viimeinen. Ei tarvinnut edes kauheasti asiasta mainita kun Olli jo kysyi että haluatko sie lähteä käymään? No jo vain, kun kerran aurinkokin paistoi niin kauniisti! (Tähän toim. huom. että olisin toki mennyt itsekseni mutta kun sisko vei ajoneuvon niin olin tuon oman autonkuljettajan armoilla tämän viikon.)

Torilla oli tuttuun tapaan melkoinen vilske, kaunis sää oli ajanut muutkin kirppistelijät liikkeelle. Kiertelyn tuloksena mie ostin kirjoja. Ihan liikaa. Eikä Olli edes estellyt tai paheksunut, hyvä kun ei usuttanut että osta osta. Ei sen niin pitäisi mennä! Miehet on sitä varten että ne pitää jonkun tolkun näissä asioissa kun itsellä harkintakyky pettää. 

Torin laidalla syötiin jäätelöt, jotka Valion kiskan kyltin mukaisesti jäi varmaan kesän viimeisiksi. 

Jo perjantaina tein julman tempun ja vein miehen Kerubiin katsomaan taidetta Art Karelia -taidevälitystapahtumaan. Tänään tein vielä julmemman tempun ja huijasin miehen sinne uudestaan. "Mennäänkö kävellen Ilosaareen kun on niin nätti sää?" (Totuuden nimissä on myönnettävä, että oli siitä ollut jo etukäteen puhetta että voisi mennä käymään. Mutta silti.) 

Tuollainen maanläheinen teosvälitysnäyttely oli minusta hieno ajatus. Uskoisin, että Kerubi on monille helpommin lähestyttävä paikka kuin esimerkiksi taidemuseo ja tarkoituksellisen epäharkittu ripustus madalsi kynnystä ostamiseen (tai edes hintalappujen katsomiseen) entisestään. Itsekin olin liikkeellä vakavasti sillä mielellä, että jos vastaan tulee jotakin puhuttelevaa, sen ostamista voisi harkita. Muutamia omaa silmää viehättäviä töitä siellä olikin esillä, mutta oli pakko todeta että taidehankintojen aika on ehkä sitten joskus kunhan käyn töissä ja saan palkkaa.

Ristiäisedustus

Tänään oli miun siskonpojan ristiäiset ja sinne lähdettiin tietysti edustuskamppeissa. Tukankin kiharsin, en tosin tiedä miten hyvä ajatus se loppupeleissä oli. Miun tukka ja kiharrin ei vaan jotenkin kohtaa toistensa ajatusmaailmoja, mistä lopputuloksena on vääjäämättä epämääräinen, löpsähtänyt sotku. 

Mutta mitä vaatteisiin tulee, niiden löytäminen oli harvinaisen kivutonta. Mekkojen ostaminen varastoon alkaa siis vihdoin kantaa hedelmää! Ristiäiskoltuksi valikoitui Lontoosta ostettu lintukuvioinen mekko ja sen kaveriksi henkkamaukan armeijatyylinen jakku.  Kyseisen jakun suhteen olin jo menettämässä toivoani: ostin sen kirpparilta jo vuosi sitten, mutta tähän saakka se roikkui kaapissa käyttämättömänä kun mikään ei vain oikein tuntunut sopivan sen kanssa yhteen. Mutta tarpeeksi kauan ja kärsivällisesti kun odotti niin Se Oikea yhdistelmä löytyi ja jakku pääsi käyttöön.

Korut meinasivatkin sitten tuottaa enemmän päänvaivaa. Kokeilin kaulakorun jos toisenkin mutta mikään ei oikein tuntunut toimivan. Lopulta päädyin kaulakoruttomaan ratkaisuun, kun Vero Modan alesta löytyi järjettömän kokoiset korvarenkaat samaa patinoituneen hopean sävyä kuin jakun napit. Sitten kasasin mustien korkokenkien kaveriksi vielä mustia helmirannekoruja, Japanista ostamani rannekellon (josta tykkään edelleen ihan sikana) ja viime syksyn Sofi Oksas-halloweenkostyymiin ostamani jättikokoisen sormuksen, jota en uskonut muuten koskaan käyttäväni. Vot! 

Juhlat meni oikein hyvin, enkä oikeastaan edes tajunnut hirveämmin jännittää kummin velvollisuuksia. Vähän piti lukea ääneen ja kuivata lapsen pää vedellävalelun jälkeen ja ihan hyvinhän se meni! Ja mikä tärkeintä, lapsi sai näköisensä nimen. 

Mustan mekon metsästys

Ei oo normaalia ihmisen olla vapaaehtoisesti hereillä tähän aikaan aamusta. Mutta kun sitä joka aamu kuitenkin herää siihen kun toisen herätyskello huutaa infernaalisesti, niin toisinaan käy jopa niin jännästi että sitä löytää itsensä istumasta sohvalta unenpöpperöisenä teemukin kanssa kello 06.28. Se etu siinä on, että päivät tuntuu merkittävästi pidemmiltä kun herää ennen kymmentä. Sitä tuntee olonsa jotenkin tehokkaaksi.

...Niin tehokkaaksi, että vaikka kello ei ole vielä paljo mitään, niin kerkesin jo tehdä ostoksia. 

Olin nimittäin jo jokusen tovin etsiskellyt hyvää, mustaa perusmekkoa joka menisi arkipukeutumisessa melkein minkä kanssa tahansa eikä tuntuisi liian juhlavalta. Miun edellinen vakio-lempimekko joka on saanut alkuperäisistä epäilyksistä huolimatta paljon käyttökertoja ja rakkautta osakseen, on Indiskan pilkkumekko jonka ostin Tukholmasta pari vuotta sitten. Silloin arvoin pitkään, että no onko tämä nyt semmoinen mitä tulis käytettyä ja onko tämä nyt yhtään miun näköinen mutta olipa siitä huolimatta ehkä paras vaateostos mitä on tullut aikoihin tehtyä. Enpä olis silloin uskonut. Mutta sen rinnalle tosiaan olis tarvetta vähän perusluonteisemmalle koltulle, joka ei hengi kilometrien päähän indiehippi-ala-asteen-opettaja-viboja.

Sellainen löytyi tässä päivänä muutamana Vilan nettikaupasta, ja ainoa arveluttavuus on löytämäni mekon v-mallinen pääntie - selkäpuolella. Toinen kysymysmerkki on materiaali, joka on sekoitus kaikkia mahdollisia keinokuituja. Mutta toisaalta, sehän ei ole minua ennenkään estänyt jos vaate muuten miellyttää. Valitettavasti.

Tennas Dress. Kuva: Vila

Tennas Dress selkäpuolelta. Kuva: Vila

Mutta että niin. Kun löysin mekon netistä, kävin ensin Vilan liikkeessä katsomassa jos sitä löytyisi sieltä niin välttyisi postikuluilta. Turha toivo. Sitten mietin, että pitäisiköhän mekon hankkimista lykätä ja asettaa itselleen taas päämääriä ja tavoitteita, että sitten voi palkita itseään kun on tehnyt jotain. No, minun itsekurilla tähän aikaan herääminen nähtävästi riitti saavutukseksi ja mekko lähti tilaukseen. Saa nyt sitten nähdä, miellytääkö tuo selkäpuoli niin paljon että mekko jää, vai lähteekö se sittenkin palautukseen.

PS. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Kynsihommia

Nyt kun on uusi blogi pystyssä niin sitä on alkuun ihan innoissaan postaamassa jokaisesta pienestäkin asiasta, mutta katsotaan vaan niin ei mee pitkään kun päivitystahti on kerran kuussa -osastoa. 

Mutta pitää nyt esitellä kun kävin eilen taas Tiinun luona laitattamassa kynnet kuntoon. Mulla meni kynnet Tanskassa ollessa ihan hirvittävään kuosiin, ja heti kotiin päästyäni laukkasin käsineni Tiinan luokse "Tee näille jotaki!" Silloin ensimmäisellä kerralla laitettiin tipit kun oma kynsi oli joka sormesta katkeillut niin lyhyeksi. Vähän aikaa meni totutellessa, kun kynsi olikin yhtäkkiä paljon pidempi ja paksumpi kuin mihin oli tottunut. Mutta hyvin niiden kanssa oppi elämään, ja mulla kesti tosi pitkään - kolmisen viikkoa - ennen kuin piti mennä korjauttamaan.

Ensimmäiset kynnet. Kuva: Tiina V. 

Eilen Tiina sit hioi edellisten viritysten jäänteet pois (kolmesta sormesta oli jo ehtinyt tippi singahtaa irti) ja sitten laitettiin uudet geelaukset ihan oman kynnen päälle, kun ne oli nyt päässeet rauhassa kasvamaan pituutta. Ja tämän näköistä jälkeä tuli tällä kertaa: 

Noilla mustilla pitkulaisilla hipleillä tuli aika hauskan näköistä jälkeä. Peukalossa, keskisormessa ja pikkusormessa on hopeisista mikrorakeista ikään kuin säteet kärjessä, mutta se ei tuosta kuvasta erotu oikein hyvin. Mutta kiitos Tiinan, nyt on taas kynnet kuosissa ja kelpaa mennä lauantaina ristiäisiin edustamaan! 

Kesäkuvia

Kun lopultakin sain itselleni taottua tajuntaan että enää ei tarvii ottaa blogikuvia, kamera saikin jäädä laukunpohjalle köllöttelemään pitemmäksi aikaa ihan rauhassa. Ehkä loma teki sillekin terää. Muutamia kesäisiä kuvia muistikortilta sentään löytyi kun rupesin asiaa tutkimaan. Ilosaarirock ja moni muu kesäriento jäi kyllä totaalisesti tallentamatta, mutta ehkä ne pysyy muistissa kuitenkin. 

Rokin jälkeisenä viikonloppuna käytiin tyttöjen kanssa mökillä, syötiin hyvin ja otettiin rennosti. Samana viikonloppuna käytiin Ollin kanssa Jakokoskella katsomassa Kanavateatterissa näytelmä Kourallinen ihmisiä. Näytelmä oli perus-kesäteatteritavaraa, mutta paikka oli upea ja sitä piti ääneen ihmetellä useampaankin otteeseen. Viihdyttävintä oli silti liikkuva katsomo ja hattivattimainen, kollektiivinen huojahdus jonka yleisö teki aina kun katsomo nytkähti liikkeelle. Huvinsa kullakin, sano.

Tätä ehti Tanskassa tulla jo ikävä.

Herkkuaamiainen nomnom.

Heinäkuussa oli se  yksi ainoa päivä jona voi oikeasti sanoa että oli helle. Sen päivän aamuna tuumasin Ollille että tänään ei sitten olla sisällä, muuten mulle on aivan sama mitä tehdään, mutta tätä päivää ei heitetä hukkaan. Eikä se hukkaan mennytkään: käytiin päivällä Valkealammella ottamassa aurinkoa ja uimassa ja illalla lähdettiin jokseenkin ex-tempore Pyhäselän risteilylle Vinkeri II:lla. Siitä oli aiemmin ollut joskus puhetta että kun en koskaan ole käynyt Joensuussa risteilemässä, en joella enkä järvellä, niin nyt oli mitä parhain tilaisuus toteuttaa sekin kohta Things to do -listalta. 

Jokiasema Pyhäselältä katsottuna.

Tyytyväinen risteilijä.

Risteilyn jälkeen koukattiin vielä Kuunari Elinalla. Taisi olla ensimmäinen
ja valitettavasti myös viimeinen kerta tänä kesänä. 

Muuten heinäkuu taisikin mennä pääasiassa sadetta pidellessä ja kotona olemiseen totutellessa. Elokuun puolelle päästyä Olli meni takas töihin ja mie rupesin henkisesti valmistautumaan siihen, että Se Gradu. Lähinnä henkistä se valmistautuminen on viime aikoihin asti ollutkin, kun kummasti on löytynyt kaikkea muuta tekemistä. Viime viikolla käytiin Laren kanssa Lieksassa ja mie olin hurja ja menin mummon kanssa mustikkametsään. Vanhaks sitä on tulossa. 

Lieksassakin oli melkoisen nättiä. 

Johdanto

Tähän sitä päädyttiin. Puoli vuotta aktiivista vaihtoblogin pitämistä teki tehtävänsä, ja maailmalta kotiin palattua on tuntunut omituiselta, ettei enää olekaan tarpeen pitää kameraa jatkuvasti mukana ja ottaa kuvia kaikesta blogia varten. Koko ajan on sellainen kutina, että tämä tai tuo juttu pitäisi saada jakaa maailmalle (ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta silti). Sen lisäksi musiikkiblogin useat henkiinherättely-yritykset ovat jääneet melko turhiksi ja inspiraatio uuden musiikin etsiskelyyn on hukassa, joten päätin antaa sen nyt levätä  oman aikansa ja kirjoitan sinne sitten jos innostusta taas joskus löytyy. Sen sijaan päätin perustaa ihan vain höpinäblogin jonka sisällön suhteen riman voi pitää iloisen alhaalla. Avautumisen aiheitahan löytyy kirjoista vaatteisiin ja kaikesta siltä väliltä, joten tervetuloa mukaan jos höpinät kiinnostaa! Mutta jos joskus vielä käy niin hyvin että musiikista löytyy sanottavaa, sen aion pitää jatkossakin Lemon Accountsin puolella.