sunnuntai 26. lokakuuta 2014

| Syksyn viimeinen eväsretki

Kerroin aiemmin retkestäni Onkilammelle ja uhkasin luontokuvapostauksella joten saamanne pitää! Ilmoitin isännälle, että tuonne mennään jonain viikonloppuna yhdessä retkelle, mutta niinhän siinä kävi että kaunis alkusyksy muuttui ikäväksi syksyn ja talven välivaiheeksi eikä enää ole yhtään kivat retkeilysäät. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
 












sunnuntai 19. lokakuuta 2014

| Valoisia ajatuksia eli Minkälainen lamppu keittiöön?

Tässä on nyt pari vuotta suunniteltu ja puhuttu, että keittiöön tarttis vähän lisävaloa. Tuohon pöydän ylle olisi ajatus saada jokin pieni ja siro valaisin, joka ei jyräisi liikaa mutta antaisi vähän lisävaloa ruuanlaittoon ja pöydän ääressä askarteluun. Tähän mennessä vika on ollut lähinnä saamattomuudessa, kun silleen puolivahingossa ei ole tullut vastaan Just Sitä Oikeanlaista lamppua. Nyt ajattelin ottaa ihan asiakseni ETSIÄ siihen sen lampun ennen kuin talven pimeys liiskaa meikäläisen sohvan pohjalle. Tuntuu vaan olevan vaikeampaa kuin äkkiseltään kuvittelisi, koska a) on taas melko tarkka visio siitä, mitä haluan ja b) käytettävissä olevan rahan määrä on rajallinen, kuten aina.



Ylhäältä vasemmalta lähtien Jotex CyprusEglo TimangiLightyears Lullaby Small ja By Rydéns Namur








Näistä tyypeistä tykkään kaikista, mutta tuo betonipötikkä putosi varteenotettavien ehdokkaiden listalta, koska se on vähän turhan jyhkeä. Nyt tarvitaan jotain vähän kevyempää.

Aikani tuota keittiönurkkaa tuijoteltuani tulin myös siihen tulokseen, että värin suhteen nyt haetaan kuparia tai messinkiä. Se toisi sopivasti vähän kiiltoa ja lämpöä, jotenkin hopea tai harmaa tuntuivat ajatuksen tasolla ihan liian kylmältä ja kovalta. Älkää kysykö, nyt mennään puhtaasti intuition mukana.

House Doctor Aston

Vastoin kaikkea järkeä ihastuin tähän House Doctorin käpyä muistuttavaan valaisimeen aika paljon heti kun näin sen. En ole ihan varma miltä se näyttäisi tuossa meidän keittiönurkassa, mutta jollain hassulla tavalla tämä kyllä lämmittää mieltä.

Bloomingville AW14 katalogi



Kaikkein mieleisimmän näköiset valaisimet löysin kuitenkin Bloomingvillen AW14-katalogista, mutta näiden jälleenmyyjien tai hintatietojen löytäminen onkin sitten toinen juttu. Jokusen tovin saanee viettää googlen parissa, mutta jos hinta on kohdallaan niin lähes minkä tahansa näistä viidestä voisin kyllä ottaa meidän keittiöön roikuskelemaan.


Mitä tuumaatte, mikä noista vaihtoehdoista sopisi parhaiten meidän keittiönurkkaan?

perjantai 17. lokakuuta 2014

| Taas se haluaa juttuja eli Ikean Ryssby 2014 -sarja



Olettekos muuten vielä törmänneet Ikean Ryssby 2014 -sarjaan? Voi terve että on taas meikäläisen makuhermoon osuvia juttuja! Ryssby poikkeaa selvästi siitä tyypillisestä yksinkertaisen pelkistetty -linjasta jota Ikealla enimmäkseen muuten näkee (minkä sanottuani havaitsin koonneeni tähän ne kaikkein pelkistetyimmät jutut koko sarjasta). Asiasta sen enempää tietämättä sanoisin, että mummola/karjala/slaavilaisuus-suunnalta on vaikutteita haettu aika vahvasti (tätähän ei ainakaan sarjan nimestä mitenkään pysty päättelemään...).

Kollaasiin kokosin muutamia omia lempijuttujani tuosta sarjasta, kaikki kamppeet voi käydä katsastamassa täällä. Nuo lakanat kuumottelis kyllä aika kovasti, voi itku tätä lakanafiksaatiota.

Tilannettahan ei yhtään paranna se, että viikon päähän ois suunnitteilla Ikea-reissu siskojen kanssa.



Kollaasin kamat ylhäältä lukien:
Lakanat
Kannu
Kynttilänjalka
Huopa
Teekuppi

Kaikki kuvat: Ikea



| Leggings-arvonnan voittajat

*Yhteistyössä Miss Windy Shopin kanssa*


Miss Windy Shopin kanssa järjestetyssä leggings-arvonnassa Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia kommentoijia:


Paljon onnea, laitan teille tänään vielä sähköpostia aiheen tiimoilta! :)

Ja kaikille muille vielä  muistutuksena, että koodilla RAIN15 saatte -15% ostoksistanne Miss Windy Shopissa ja koodi on voimassa huomiseen saakka. Jos jäi leggarit vaivaamaan mieltä niin nyt on hyvä tilaisuus lunastaa sellaiset omaksi. ;) 

torstai 16. lokakuuta 2014

| Raivostuttavaa energisyyttä eli Miten aurinko pilasi löhöpäivän


Tänään piti olla löhöpäivä. Sellainen, että makaan sohvalla ja katson Mad Meniä enkä tee mitään muuta jos ei huvita.

Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun herättyäni katsoin ulos ja siellä oli järisyttävän kaunis pakkasaamu. Ikinä ei aamutoimet ole sujuneet yhtä nopeasti, kun tajusin että nyt on loistava tilaisuus lähteä valokuvausretkelle ja että kaunis aamuvalo ja kuura saattaisivat kadota hetkenä minä hyvänsä. Puolen tunnin sisällä heräämisestä olin jo syönyt aamupuuron, keittänyt teetä termariin ja pakannut päälle kerroksittain kampetta että tarkenee.

Alle otin polkupyörän ja suunnaksi lähettyvillä tiettävästi sijaitsevan lammen, jolla en ollut koskaan aikaisemmin käynyt vaikka näillä nurkilla on nyt reilu pari vuotta asusteltu. Aamu hujahti luonnon kauneutta pällistellessä ja ihmetellessä ja kameran kanssa konttaillessa. (Joten voinette odottaa luontokuvapostausta lähiaikoina hahaa.)

Kotiin tultuani totesin olevani juuri sellaisessa raivostuttavan energisessä mielentilassa, jossa saa sikana aikaan ja tekee mieli vaan kertoa kaikille miten ihanaa on herätä aikaisin ja lähteä luontoon liikkumaan ja miten hyvä olo siitä tulee. (Mie vihaan sellaisia ihmisiä.) Se siitä löhöpäivästä sitten.

Ja tästä kaikesta voi taas syyttää aurinkoa.


tiistai 14. lokakuuta 2014

| Leikattua lasia + arvontamuistutus

Mainitsin edellisessä postauksessa, että lasiastiat ovat alkaneet kiehtoa. Luulen, että kaikki sai enemmän tai vähemmän alkunsa tästä kiposta, joka löytyi mummolasta. Siihen on kuulunut myös metallinen kaulus, joka on aikojen saatossa hukkunut jonnekin. Sisko tuumi, että siitä tulee mieleen lähinnä tuhkakuppi, mutta minusta se on liian syvä ollakseen sellainen. Tuosta kyseenalaisesta mielleyhtymästä huolimatta olen pitänyt kippoa tarjoiluastiana, kesällä siinä oli kirsikoita. Tällä haavaa se on yöpöydällä korukippona.

Vielä kun onnistuisi olemaan harakoimatta lisää tällaisia joka kerta kun niitä tulee kirppiksellä vastaan.



PS. Olisi koko kesän luetut kirjat käsittelemättä, jossain vaiheessa on varmaan tiedossa kilometrin mittainen kirjapostaus (tai monta peräkkäistä) jahka saan ryhdistäydyttyä niin paljon että uskallan tarttua urakkaan.

PPS. Tämän viikon torstaihin eli ylihuomiseen klo 21 saakka on vielä aikaa osallistua ekstraerikoishienoon leggings-arvontaan! Arvontaan hops tästä näin.


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

| Havaintoja asioiden tilasta eli hei hei mitä kuuluu

Viime aikoina havaittuja asioita:

Valo on muuttunut. Varsinkin pilvisinä päivinä niin kuin tänään se tekee asioista jännän värisiä. Se myös katoaa paljon aikaisemmin.

Kaipaan auringonlaskuja.
Kyllähän aurinko laskee edelleen samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta nyt on aina jotain tiellä. Puita, taloja, ihmisiä. Silloin kun asuin vielä kotona, korkean mäen päällä kaukana kaikesta, auringonlaskuihin oli esteetön näkymä suoraan oman huoneeni ikkunasta. Muutin omilleni jo kymmenen vuotta sitten, mutta vasta tänä syksynä huomasin toden teolla kaipaavani esteetöntä näkymää iltaruskoon.

Konjakinruskea on alkanut viehättää ihan tosissaan.
Ostin jo reilu vuosi sitten kirppikseltä konjakinruskean laukun ja kengät. Väri on saanut muhia ja tehdä pesäänsä aivoihini ja nyt se alkaa pulpahdella pintaan. Kun oli ajankohtaista ostaa kylmän tultua uudet käsineet hajonneiden tilalle, konjakki oli ainoa vaihtoehto. Kun ostin uuden puhelimen ja se tarvitsi suojakotelon mämmikouralta, konjakki oli ainoa vaihtoehto.

Konjakinruskea on sinisen kanssa aika hemmetin hyvä pari.


Kirkas lasi on tehnyt kotinsa meille.
Mummolasta meille kantautui juomalaseja, lautasia, kulhoja ja pienenpieni lasikannu. Silloin en vielä tajunnut, mutta valitsin tiedostamatta mukaani nimenomaan lasisia juttuja, vaikka posliiniakin olisi ollut tyrkyllä. Sitten löytyi vielä Kontista tämä Riihimäen lasin nypyläinen pikkukulho. Juuri sellainen suloinen tyyppi, jolle minulla ei oikeastaan ole oikeata käyttöä, mutta se oli silti pakko saada. (Juuri tätä olen yrittänyt opetella olemaan tekemättä, mutta kuten näkyy, menestys on hyvin vaihtelevaa.)


Nyt on loistava sää tuulettaa vaatteita.
Kesällä oli ihan liian kuumaa ja tunkkaista, ulos ripustamisesta ei ollut mitään iloa. Nyt on.

Auringonkukkien kohtalo harmittaa.
Yöpakkanen ja aikainen ensilumi teilasivat miun auringonkukat just kun ne alkoivat aueta. Kukkapolot oli jotenkin myöhään liikkeellä, ehkä niillä oli liian kuiva kasvupaikka. Kaikkien muiden auringonkukat kukki jo elokuussa. Höh.



Luonnossa liikkuminen on alkanut kiinnostaa.
Liekö ikääntyminen vai mikä tehnyt tepposensa, kun sitä lähtee ihan vapaaehtoisesti luontoon retkeilemään ja siitä tulee oikeasti hyvä mieli. Kuva on Kolvananuurosta, jossa käytiin eilen syysretkellä.



Mitä te olette viime aikoina havainneet?

torstai 2. lokakuuta 2014

| Vaihtelua farkuille + leggings-arvonta

*Yhteistyössä Miss Windy Shopin kanssa*



Syksy on tullut ja tiedättekös mitä se tarkoittaa? 

Sitä, että saa taas pukeutua! Vaatteisiin! Villapaitoja! Leggingsejä!

Niin paljon kuin lämpimästä kesästä nautinkin, niin täytyy myöntää että helteen aiheuttama pukeutumattomuus tuotti aika paljon päänvaivaa. Siis se, miten olisi mahdollisimman vähissä pukeissa paljastamatta kuitenkaan liikaa. Vihaan sitä, kun mistään ei tunnu löytyvän hellevaatteita, joissa olisi tolkullisen pituinen helma/lahkeet ja sellaiset olkaimet ja pääntie että ne peittäisikin jotain. Jurputi. 

Mutta tuo pukeutumisongelma on toistaiseksi mennyttä elämää ja nyt pääsee taas toteuttamaan itseään pukeutumisen suhteen vähän monipuolisemmin. Ennen kuin kelit jämähtää pysyvästi nollan alapuolelle, on loistava aika käyttää leggingsejä ainaisten farkkujen sijasta. 




Sain nämä kahdet mahtavat leggingsit jo viime keväänä käyttööni Miss Windy Shopista, ja täytyy sanoa että parempia leggareita en ole ennen omistanut! Pamela Mannin pökät ovat paksua, napakkaa materiaalia, enkä ainakaan vielä ole onnistunut saamaan niihin polvipusseja eivätkä ne ole muutenkaan menettäneet muotoaan käytössä saati nyppyyntyneet. Printti on hyvälaatuista eikä kuvio "säry" kankaan venyessä. Lisäksi nämä ovat loistavan mukavat jalassa, voisin hyvin kuvitella käyttäväni esimerkiksi salilla tai juoksulenkillä (jos kävisin sellaisilla), mutta yhtä hyvin nämä menee kotona ja kaupungilla. Pari kertaa olen huomannut vastaantulijan jäävän tuijottamaan jalkojani kun on ollut jommatkummat leggarit jalassa. :D


Ja nyt parhaaseen osuuteen eli arvontaan: Kahdelle onnekkaalle voittajalle lähtee Miss Windy Shopin lahjoittamat Pamela Mann -leggingsit! Tässä postauksessa nähtyjen Riley- ja Scarlett -kuosien lisäksi saatavilla on myös kaksi muuta mallia, Rosie ja Issy. Leggingsejä on kahta kokoa, XS-M ja M-L, ja voittaja saa valita kokonsa. Osallistu kertomalla, mihin kuosiin tykästyit eniten ja minkä kanssa käyttäisit näitä leggingsejä. Muista jättää kommentin yhteyteen toimiva sähköpostiosoite! Jos et halua jättää sähköpostiosoitettasi kaiken kansan nähtäville, voit myös osallistua lähettämällä kommenttisi minulle sähköpostiin sitruuna.unia@gmail.com. Arvonta päättyy kahden viikon päästä eli 16.10.2014 klo 21.00.

Herkkuekstrana Miss Windy Shop tarjoaa I Think It's Going To Rain Todayn lukijoille alekoodin RAIN15, jolla saa -15% kertaostoksesta. Koodi on voimassa 18.10.2014 saakka. Miss Windy Shopiin pääset tästä näin, klik klik.