torstai 4. syyskuuta 2014

| Uusi lukuvalo makkariin



Hei, sisustusjuttuja pitkästä aikaa!

Alkukesästä kerroin sivumennen, että meille muutti mummolasta tavara jos toinenkin, ja tämä valkoinen lukulamppu oli yksi niistä. Muotoilunsa puolesta se on varmaan tuttu tyyppi monille, näitä näkee säännöllisesti blogeissa ja mummoloissa jos vaikka minkä värisinä.

Koko kesän lamppuparka kökötti yöpöytäni alatasolla (saatoin pudottaa sen sieltä parikin kertaa) odottamassa inspiraatiota, jonka kannustamana se päätyisi seinälle asti. Viime viikonloppuna se inspiraatio sitten iski eikä koko toimenpiteeseen mennyt kuin muutama hassu minuutti. Se on vaan rupeamisesta kiinni, sano.

Aikaisemminhan yöpöydällä kökötti valaisimena kirppislamppu (ks. myös tämä), mutta se ei oikein toimittanut lukuvalon virkaa. Nyt riittää valoa puusilmällekin! Kirppislamppu ei toki joutunut täysin virkaheitoksi, vaan siirtyi sängyn toiselle puolelle isännän yöpöytää valaisemaan.

Muuten makkari näyttää verhoja myöten samalta kuin helmikuussa, kun sinne on viimeksi vilkaistu täällä blogin puolella. Jossain vaiheessa harkitsin verhojen vaihtamista, mutta kivi-sakset-paperi-ottelussa laiskuus voitti vaihtelunhalun.

2 kommenttia:

  1. Ihanat värit ja materiaalit makkarissa! Tuo lamppu on hieno - olen tällä hetkellä aivan heikkona noihin vanhoihin suomalaisiin metallilamppuihin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Makkari onkin miun lempparihuone meillä kotona, se on saatu laitettua kivaksi. Tuosta tapetista tykkään yhä tosi paljon, mikä on merkki siitä että valinta oli onnistunut. :) Ja joo, nuo lamput on tosi hienoja, niitä onneks tuntuu löytyvän pilvin pimein vinteiltä ja kirppiksiltä. ;)

      Poista