perjantai 19. huhtikuuta 2013

Reissukuvia | Pics from the Trip: York

Kerkisin tässä välillä piipahtaa jo Tallinnassa, mutta vielä riittää Englannin kuvia! Koettakaa kestää, näitä tulee tämän jälkeen enää yksi kaksi postausta . :D

Sunnuntaina lähdettiin aamupäivällä Chichesteristä matkaan ja junailtiin pohjois-Englantiin, Yorkiin. 

Yorkin rautatieasema
Rautatieaseman takaa häämöttää maailmanpyörä Yorkshire Wheel.
Perillä Yorkissa oltiin illansuussa. Käytiin jättämässä tavarat hotelliin joka oli harvinaisen fiini puitteiltaan, vaikka hintataso oli samaa luokkaa kuin Chichesterin pubi-hotelli-yhdistelmä. Meitsi oli ihan innoissaan noista tummista nahkasohvista jotka näkyy alemmissa kuvissa. Ja takkatuli!

Elmbank Hotel
Sitten lähdettiin vielä kaupungille käpöstelemään vaikka kaikki paikat olikin jo kiinni. Aika oli kuitenkin käytettävä tehokkaasti, kun kauhean kauan ei Yorkissa viivytty. 

Vanha kaupunginportti


 Käveltiin jonkin matkaa vanhaa kaupunginmuuria pitkin. Satuttiin tosin sellaiselle pätkälle, jolta näkymät ei olleet mitenkään erityisen ihmeelliset. Mutta englantilaisia kattoja!


Ouse-joki



Ehkä kiinnostavin kohde oli vanha kadunpätkä joka kantaa nimeä The Shambles.



Tuli mieleen ihan Viistokuja.





Vanhoissa kaupungeissa on aina kauheasti kaikkia jänniä yksityiskohtia. Englantilaisilla on selvästi joku juttu fiineihin kelloihin.

Ihan York Minsterin eli Yorkin katedraalin (josta mulla ei näköjään ollutkaan yhtään kuvaa) vieressä oli Guy Fawkes Inn, joka sijaitsee samalla paikalla jossa Guy Fawkes syntyi. Vähänkö yövyn tuolla jos joskus menen takaisin Yorkiin! Iltasta syötiin 1700-luvulla perustetussa The Three Tuns -pubissa.


On the fourth day of our trip we took a train from Chichester to York. Our hotel was rather fancy even though it was pretty much the same price as our small inn in Chichester. I loved the old leather couches! We took an evening walk around the old city center and it was really nice even though all the shops were already closed. The Shambles was an interesting old street that reminded me of Diagon Alley. If I ever go back to York I definitely want to stay at the Guy Fawkes Inn that is situated at the place where he was born. 

2 kommenttia:

  1. Ääks, Yorkin kuviahan onkin tosi vaikea kestää. Naaman väri taas täällä vihreä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou! :D York oli kyllä tosi hieno, melkein jäi sellainen fiilis että tekisi mieli mennä takaisin niin että olisi enemmän aikaa.

      Poista