| Sohvapöytä, final cut

Ensisilmäyksestä suoraan lopputulokseen. Tuossapa se nyt möllöttää, keskellä olohuonetta. Vähän kömpelö ja harmaahan se on ja vähän osumaakin ottanut, mutta semmoisena just hyvä. Semmoisena minä siitä tykkään.

Kansi on paksua liimapuuta jonka isäntä suti harmaalla öljyvahalla. Kannen saa nostettua pois ja pöydän sisään mahtuu mukavasti cd-levyjä, dvd:itä ja aikakauslehtiä, kaikkea sellaista mitä ei akuutisti tarvitse mutta joita ei halua heittää poiskaan.

Lieneekö aikuistumisen merkki, että ostin vaaleanpunaisia neilikoita koska ne sopivat kauniisti pöydän harmaan pinnan kanssa. Aikaisemmassa elämässänihän olen vältellyt kaikkea vaaleanpunaista kuin ruttoa, mitä lie tyttöbakteerien pelkoa ollut. (Vaaleanpunaisia vaatekappaleita en tosin vieläkään kykene kuvittelemaan päälleni, mutta kukissa se on jo ihan hyväksyttävä väri.)

Mutta nyt kun sohvapöytäkin on pantu uusiksi, alkaa projektit loppua. Tai ainakaan tällä hetkellä ei ole mitään erityistä muutoskohdetta mielen päällä muhimassa, mikä on hyvin jännä tunne sekin. Kyllähän sitä aina jotain pientä kippojen ja kuppien siirtelyä löytyy jos oikein alkaa sisustusvimma vaivaamaan, mutta tällä hetkellä olen mieltälämmittävän tyytyväinen siihen miltä meidän kotikolo näyttää.

| Kotona taas

Olipa jännä tulla kotiin. Kun lähdin kaksi viikkoa sitten maalle, sekä ulkona että sisällä oli pimeää. Aamusta iltaan pimeää. Nyt kämppä oikein kylpi valossa, mitä en pane ollenkaan pahakseni. Teki mieli ottaa heti kamera esiin ja kuvata niitä näitä. Matkalaisilta sain tuliaisiksi sitruunaruohoteetä (mikä parasta, söpössä paketissa) ja mausteita. Lisäksi olohuoneessa odotti uusi sohvapöytä, vähänkö juhlaa! Siitä lisää toisen kerran, nyt lähden kokeilemaan onnistuisiko jonkinlainen syöminen/juominen, kun puudutus on haihtunut leukaperistä. Luojan kiitos nyt on molemmat alaviisaudenhampaat poistettu ja lääkäri lupasi, että yläviisurit saa jäädä rauhaan jos eivät ala vaivata. (Pahinta tässä on se, että vähintään viikko menee ennen kuin pystyn taas pureskelemaan asioita, ja luonnollisesti tällä hetkellä tekee ihan sikana mieli hampurilaista ja donitseja. Edellisen hampaanpoiston jälkeen kuolasin lohitäytteisten ruisnappien perään. Mutta ei voi mitään, hei vaan piltti-purkit ja vihersmoothiet.)

| Maalla

Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa maalla talonvahtihommissa niinkuin viime talvenakin. (Kaikki tekstit löytyvät maalla-tunnisteen alta jos jotakuta ihan niin paljon kiinnostaa.) 

Olen ostanut kukkia ihan vaan kun ne oli niin kauniin värisiä.

Olen ihmetellyt valoilmiöitä ja päivän pitenemistä.

Olen juonut paljon teetä ja lämmittänyt uunia.

Olen lukenut Sinuhea viltin alla kissan kanssa.


Olen myös kantanut sauna- ja uunipuita, käynyt joka päivä töissä (ts. harjoittelussa), ruokkinut lintuja ja hiehoja, huoltanut lämmitystä, pelännyt tiskikoneen hajoamista, siivonnut huoneestani järjettömän määrän aivan joutavanpäiväistä paperitavaraa, käynyt maalaamassa, neulonut valmiiksi sukat jotka aloitin jo ennen joulua, syönyt siskon tekemää superherkkupitsaa, mutakakkua ja muffinsseja ja katsonut joka päivä töistä tultua Frasierin. Ah 90-luku.

Huomenna lähden takaisin kaupunkiin ja heti ensimmäiseksi joudun hammaslääkärin tuoliin.

| Sketsihahmopipo ja muita kirppislöytöjä

Mainitsinkin taannoin kantaneeni kirppikseltä kamaa kotiin, ja tämmöistä sieltä löytyi.

Punainen pipo tuo huolestuttavissa määrin mieleen eräänkin suositun kotimaisen viihdeohjelman sketsihahmon, älkääkä edes kysykö miksi olen katsonut sitä saati tiedän kyseisen hipsteriparodian. Mutta siitä huolimatta pipo on lämmin, se oli käyttämätön (yleensä en osta hattuja kirppikseltä, se on jotenkin yhtä epämiellyttävä ajatus kuin käytettyjen alusvaatteiden ostaminen, yh) ja olen etsinyt täydellistä jacquescousteau-pipoa viimeiset monta vuotta. Lisäksi se tuo vähän väriä muuten kovin värittömään elämään.

Metallivati on taas niitä juttuja jotka ihan rehellisesti sanoen olisi ehkä voinut jättää ostamatta, onhan noita ennestään useampi kappale. Mulla on niihin joku heikkous.

Ja tuo ostoskori. Ei mitään havaintoa sen tulevasta käyttötarkoituksesta, mutta se oli niin hieno ja nostalginen että eihän sitä voinut jättää kenenkään muun kynsiin vaan nappasin sen epäröimättä matkaani kun sen kirppishyllystä bongasin. Osaako kukaan muuten sanoa, missä vaiheessa kaupat luopuivat tämmöisistä koreista ja siirtyivät muovisiin?

| Projekti Sohvapöytä: ensisilmäys

Elokuussa isäntä toi töistä pari kuormalavan kaulusta. Minä niitä tovin sihtailtuani ja mallailtuani tulin siihen tulokseen, että tässä meillä on sohvapöytä.

Nyt sohvapöytäunelmasta on tulossa totta, pohja on jo paikallaan. Kun vaan keksittäisiin (tai siis isäntä keksisi) siihen fiksun kansiratkaisun.

| Tampereen tuomiset ja uudenvuodenlupaus gone wrong

Tampereen Tigerista ostin tämmöiset tuliaiset itselleni. Menin sisään aikomuksena ostaa vain nuo kulhot, kävelin ulos jakkaran kanssa. Näitä sattuu.

Tästä päästään sujuvasti siihen, että tammikuun alussa suunnittelin vielä vakavissani uudenvuodenlupauspostausta (tulipas taas yhdyssanajärkäle), jonka teemana olisi vähentäminen. Lähinnä tavaran vähentäminen, sitähän tässä elämässä on ihmisellä liikaa. Meikällä ei vielä hirveämmin ole kiireitä tai vastuita joita pitäisi vähentää, niiden aika on varmaan sitten joskus nelikymppisenä.

Sitten tuli Tampereen reissu shoppailuineen. Sitten pyysin siskoa tuomaan Ikea-reissulta tuliaisiksi seinäkellon. Sitten piipahdin vielä kirppiksellä ja kannettuani sieltäkin tavaraa kotiin totesin, että voin vissiin antaa palttua tavaranvähennyshurskasteluille vähäksi aikaa. On tullut tässä tammikuun aikana hankittua enemmän uutta omaisuutta kuin koko viime syksynä (ehkä). Mutta kai se vähän niin menee, että välillä vähemmän, välillä enemmän, kunhan joku tolkku pysyy.

Joka tapauksessa vähentäminen on vuoden teema, sille löytyy oma tunnistekin jonka alta voi käydä kuikuilemassa aiempia tekstejä aihepiiriin liittyen. Tarkoitus on kirjoittaa aiheesta jatkossakin, vaikka tammikuussa tuli vähän repsahdettua.

| Peiliterveiset 90-luvulta

 

Kaapissani porukoiden luona on pyörinyt vuosikaudet ala-asteella askaroimani peili. Nyt kun se nousi taas siivouksen yhteydessä esiin, se näyttikin yhtäkkiä kovasti ajankohtaiselta. Tämäntyyppisiä muotoja ja vaneria kun on vilahdellut viime aikoina sisustusblogeissa ja lehdissä tuhkatiheään. Hanna 9v. on siis tietämättään jo 90-luvulla ennakoinut 2010-luvun sisustustrendejä!

Nyt olen katsellut peiliä piirongin päällä sillä silmällä ja tuuminut, maalaisiko sen spray- tai jollain muulla maalilla vielä vähän modernimmaksi vai jättäisikö sen tuommoiselleen. Mitä te tekisitte?