| Makkarin uudet matot ja pohdintaa marttailuilmiöstä

Meidän makkariin tuli uudet, itsetehdyt matot kevään korvilla. Muuttivat kummasti makkarin ilmettä, ainakin omissa silmissä. Tuli taas pykälän verran kodikkaampaa.

(Entisistä, vaaleansinisistä matoista näky vilauksia vanhoissa makkaripostauksissa.)

Mattoja kutoessani huomasin pohtivani, että omaan lapsuuteen kuului sellaisia jänniä itsestäänselvyyksiä, jotka eivät toisille ihmisille ole lainkaan itsestäänselviä asioita. Niin kuin nyt se, että meille ei koskaan ostettu marjoja kaupasta, kun mummo, ukki ja äiti kantoivat niitä metsästä ja omasta puutarhasta pakkaset täyteen. Toisille itse kerätyt marjat ovat harvinaista herkkua. Toinen tällainen itsestäänselvyys oli se, että eihän kukaan osta mattoja. Molemmat mummot, äiti ja monet muut lähipiirin naiset olivat kaikki käteviä käsistään, useammilla oli omat kangaspuut ja niin ollen meidänkin aitan hyllyt notkuivat (ja notkuvat edelleen) itsetehtyjen räsymattojen painosta. Kuka siinä muka kaupan mattoja tarvitsee? Kangaspuita paukutellessani totesin olevani tyytyväinen, suorastaan hivenen omahyväinen siitä, että olen oppinut kutomaan mattoja jo lapsena ja hallitsen taidon edelleen - en mitenkään erityisen taidokkaasti, mutta kyllähän noiden päällä kävelee.

Nykyisin kun kaikenlainen kotoilu, hortoilu, marttailu ja muu itsetekeminen on suosittua, monet leimaavat sen hipsteri-ilmiöksi, trendiksi, joka pian menee ohi. Minä luulen, että se ei ole vain ohimenevää tai pelkästään muoti-ilmiö, johon ihmiset ovat lähteneet mukaan ollakseen trendikkäitä. Minä luulen, että se on seurausta juuri siitä, että minunlaiseni nuoret ihmiset ovat tulleet ikään, jossa oman kodin perustaminen ja sen laittaminen ovat tulleet ajankohtaisiksi ja nuorena opitut taidot tulevat taas käyttöön. Eihän juuri ketään 15-20-ikävuoden tienoilla kiinnosta mattojen kutominen tai marjastaminen, silloin on muutakin ajateltavaa. Mutta kun 25. ikävuosi on tullut ja mennyt, baarissa käyminen menettää hohtonsa ja marjametsä ja kangaspuut alkavat vetää puoleensa ihan uudella tavalla. Näin minä tämän ajattelin.

PS. Näihin mattoihin ei tosiaan ole käytetty pätkääkään ostokuteita, vaan ekologian ja perinteen hengessä (ja koska vanhoja kuteita löytyy nurkista aivan tolkuttomia määriä ostamattakin) ne on tehty kokonaan vanhoista tekstiileistä leikatusta kuteesta.

| Täydellisten kiilakorkojen metsästys on ohi

Tämmöiset ne nyt sitten on. Aika lähellä ennalta visioimaani täydellisyyttä, vaikka tuo pohja nyt ei juuttinaruviimeistelty olekaan. Kai se on myönnettävä, että elämässä on tehtävä joskus kompromisseja.

Nämä on ne Kaiion kengät, joista edellisessä postauksessa mainitsin, että kävin Sokoksella kokeilemassa mutta liukkaan oloisen pohjan takia en ollut vielä vakuuttunut.

Siinä vaiheessa, kun kolmannen kerran löysin itseni Sokkarilta tepastelemasta ympäriinsä nämä jalassa, totesin että eiköhän se ole ostopäätöksen aika. Koska hei, ne on - enkä voi painottaa tätä liikaa - Mukavat. Jalassa. Kapeajalkaisena ei ole mitenkään itsestään selvää, että kaupasta löytyisi omaan jalkaan sopivalla lestillä varustettuja sandaaleja. Talvikengät ja tennarit voi hätätilassa korjata sopiviksi pohjallisilla ja villasukilla, mutta sandaalien kohdalla se ei ole ihan ykkösvaihtoehto. Mutta nämä istuu kuin valettu! Ja nahka on ihanan pehmeää ja sisäpohja on ihanan pehmeä ja vaikka tein kaikkien sääntöjen vastaisesti ja laitoin nämä ensimmäistä kertaa jalkaan yo-juhlapäiväksi, ei koko päivän sipsuttelun jälkeenkään ahistanut, puristanut eikä hiertänyt yhtikäs mistään. Se jos mikä on täydellisen kengän merkki.

Ja onhan ne hei ihan sikahienot.

Nyt vaan niitä lämpimiä kelejä tänne kiitos että meitsi tarkenee paljain varpain uusissa, kauniissa sandaaleissani!