keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kupista asiaa | Much Ado About a Cup






Suloisessa Cosy Home -blogissa oli puhetta tee- ja kahvikupeista ja kommenttiboksissa olikin monta erilaista mielipidettä siitä, millainen on paras kuppi teen ja kahvin nauttimiseen. Siitä tuli mieleen, että onpas itsellänikin yksi muki jonka kuvat ovat odotelleet esille pääsyään jo toukokuusta(!) saakka.

Olen koettanut pitää astiahankinnat hyvin minimaalisina, koska meiltä oikeastaan löytyy jo kaikki tarpeellinen eikä mitään näin ollen pysty perustelemaan sillä että kun mie tarviin. Tämän mukihairahduksen sallin itselleni, koska a) sen värit sopivat visiooni astiakaapista jonka värimaailma on valko-sini-musta, b) se löytyi Kontista (kierrätystä) eurolla (halpa) ja c) koska sen kuvio aiheutti ihana-reaktion heti ensisilmäyksellä. Mitään ihankivoja ei meidän astiakaappiin nimittäin tule. Yksi pieni vika siinä tosin on: sen kapea ja korkea malli ei ole itselleni se kaikkein mieleisin. Tykkään että teemukit ovat kohtalaisen laakeita (sellaisia kuin vaikka nämä), että kiehuvan kuuma tee jäähtyisi juomakelpoiseksi nopeammin kuin puolessa tunnissa.

Mikä hupaisinta, huomasin jossain vaiheessa kesällä, että anoppilassa on samaisella kuviolla varustettuja pikkukulhoja. Söpöjä kun mitkä!

I bought this mug from Red Cross recycling center in May and it's been waiting to be introduced here ever since. I have tried to cut down all dish purchases because we really don't need any more dishes in our household but I gave myself the permission to get this one because a) it's recycled b) it was cheap and c) it fits our other dishes (I have tried to keep a white-blue-black colour line in our kitchen cabinet).  Funny thing is, I had never seen this print before but after buying this mug I soon found out that my mother-in-law has the cutest little bowls with the very same image in them. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti