sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kesänlopetushäät | Summer's End Wedding

Elokuun kolmannet ja viimeiset häät olivat eilen täällä Joensuussa. Niihin oli samalla hyvä lopettaa kaunis, lämmin ja rakkaudentäyteinen kesä.


Juhlakorut olivat tälläkin kertaa osittain äidiltä lainattua (Kalevala-korun Vanamo-korvikset) ja omaa. Rannekoru on sama kuin edellisissäkin häissä, sormus puolestaan Laurasen ekokoru jonka sain joitain vuosia takaperin kummitädiltä syntymäpäivälahjaksi. Kivi ei liity hääjuhla-asuun millään lailla, se vain sattui olemaan sopivasti tuossa metallivadilla. :D


Käsilaukku on kirppislöydös ja kengät vuosia sitten Thaimaasta ylioppilasjuhlia varten ostetut. Mekkohan löytyi jo tammikuussa kirppikseltä ja tiesin jo silloin, että se on Juuri Näitä Häitä varten. 


Myös kuparinvärinen bolero tuli vastaan kirppiksellä kevään mittaan. Se teki harmillisesti kummallisia muodonmuutoksia pyykissä, eikä istunut pesun jälkeen enää ollenkaan yhtä kauniisti kuin ostohetkellä sovittaessani. Väljähtymisestä johtuen se meinasi karkailla harteilta erityisesti tanssin tuoksinassa. Hiukset olivat sivunutturalla (jonka sisään oli piilotettu niksipirkka-henkisesti sukkahousuista pyöräytetty valkki :D), josta ei tainnut tulla otettua edes yhtään kuvaa.


Se pukimista ja asiaan! Päivä oli kaunein mitä kuvitella saattaa ja teki myös kirkosta kauniin ja valoisan. Morsiamen sisko ja veli soittivat sisääntulomusiikin viululla ja kitaralla ja siinä kohtaa tirautin jo ensimmäiset kyyneleet. 


Pariskunnan kalastusharrastuksen inspiroimana kunniakuja muodostui virveleistä, joilla tietysti hutkittiin myös avio-onnea tuoreen parin takamuksille. Hääauto oli tyrmäävän siisti jenkkipeli. (Valkoinen, vaikka kuvassa näyttääkin enemmän turkoosilta. Ei ollut kameran säädöt ihan kohdillaan.)


Juhlia vietettiin joen rannan tuntumassa joensuulaisille tutussa rakennuksessa.


Väriteema oli mustaa ja valkoista keltaisilla väripilkuilla piristettynä. Kovin oli tyylikästä ja herrasväen näköistä! 



Ohjelman kääntöpuolelta löytyi hääbingo, jota illan mittaan täyteltiin. Vähän vilunkipeliä oli myös havaittavissa, kun bingoajat yrittivät muun muassa huijata morsiamen siskon laulamaan ennen aikojaan ja tyrkkivät juomalasejaan "vahingossa". ;)


Keltaista löytyi myös morsiamen kimpusta.


Morsian päräytti astetta päheämmillä jalkineilla, enpä olisi tällaisia odottanut paljastuvaksi helmojen alta!




Illan pimettyä hiippailin kuvaamaan öistä jokea ja Suvantosiltaa. Yö oli yhtä kaunis kuin päiväkin, mutta ilmassa oli jo selvä syksyn tuoksu. Kesä oli ihana, niin olivat häätkin. Kaikki kolmet, joihin tänä kesänä sain ottaa osaa. Kiitos ja onnea vielä kaikille ihanille aviopareille. 

Yesterday I participated in third wedding party this summer and this August! It was a great way to say farewell to summer and welcome autumn. My jewellery was part my own, part borrowed from my mother. Most of my outfit was second hand findings. The wedding was very stylish with black and white colour theme with yellow pops. I really liked the bride's shoes! They were nicely out of ordinary. I hope all the best for yesterday's couple as well as the two others that I was honoured to celebrate this summer. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti