Kun meikittömyys alkoi näyttää hyvältä | When Make-up-less Started Looking Good

90-luku on alkanut nostella päätään yhdessä jos toisessakin muodossa. Ihan tässä vähälle aikaa sekä Nelliinan vaatehuoneessa että Kaikki mitä rakastin -blogissa (jota varmaan kaikki lukee) oli ysäriaiheiset postaukset. Kukkakuvio näytti Nelliinan päällä hämmentävän hyvältä, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kummittelemaan Kaikki mitä rakastin -Eevan tekstistä meikkaamaton Gwyneth Paltrow ja ylipäätään sellainen yhdeksänkymmentäluvulle ominainen huolettomuus. Kaikki ei ollut niin vakavaa, eivätkä ihmiset olleet samanlaisia terveyshippejä kuin nykyisin.  

"En kaipaa viiruiksi piirrettyjä kulmakarvoja, kaksi sävyä liian vaaleaa meikkivoidetta tai kaksi sävyä liian tummia huultenrajauksia, mutta minusta me voisimme oppia jotain 90-luvun valokuvista.

Tärkeimpänä tietysti sen, että täydellisyys on oikeastaan aika... tylsää.

Nykyajan punaisilla matoilla kaikki on viimeistä hiussuortuvaa myöten puunattu, aseteltu, botoxattu ja kiillotettu, mutta kun vertaan nykyajan julkkiksia näihin kuviin, luulenpa arvaavani, kummat naiset olisivat ensivaikutelman perusteella hauskempaa seuraa. " 

Eeva Kolu, Kaikki mitä rakastin

Vasen: Getty Images. Oikea: Kaikki mitä rakastin / Tumblr

Jäin pohtimaan tätä aihetta ja tulin siihen tulokseen, että ainakin omassa arvomaailmassani on tapahtumassa voimakas vastareaktio juuri tuolle nykyajan täydellisyyden vaatimukselle keinoripsineen ja muovikynsineen. Meikkaamattomuus on alkanut näyttää niin kovin paljon paremmalle kuin vimpan päälle väännetty meikki. Meikkaamattomat tai hyvin kevyesti ehostetut tytöt ja naiset näyttävät niin paljon viehättävämmille kuin sellaiset, joista näkee että peilin edessä on vietetty tunti jos toinenkin. Sama ajatusmaailma on ilmeisesti valtaamassa alaa myös meikkitaiteilijoiden parissa. 

"Pinnalla on siis luonnollinen look, joka jättää suosiolla tilaa ihon pienille epätasaisuuksille, eikä yritä tiukkapipoisesti piilottaa kaikkea. Paksu pakkeli, jolla haetaan photoshopattua lopputulosta on Brucen* mielestä aivan passé. Kiinnostavampaa on jättää ihon luonnollisuus esiin, olkoonkin, että siinä olisi niin sanottuja virheitä."

Jolien toimituksen blogi, *Bruce Mousset, Couleur Caramelin meikkitaiteilija

"Less is more and don’t hide behind your makeup. There is no need to be fully made-up all the time. Keep it light and simple, and if you’re heading out somewhere special, choose one feature to really play up."

Meikkitaiteilija Hilary Jenset 

Lily Cole & Jennifer Lawrence kevyessä meikissä (ei meikittömänä, niin kuin jälkimmäisessä jutussa väitetään).

Näissä merkeissä olen itsekin pyrkinyt vähentämään meikin käyttöä erityisesti arkisin. Juhlameikin kanssa tulee tuhrattua edelleen vähän raskaammalla kädellä, mutta sitäkin voisi alkaa miettiä uudelta kantilta. Sen jälkeen kun aloin käyttää luonnonkosmetiikkaa, kasvojen iho on muutenkin parantunut kummasti joten sitä myös kehtaa esitellä ilman paksua meikkivoidetta. (Mikä onkin muuten yksi pahimpia noidankehiä: huonoa ihoa pyritään peittelemään paksulla meikillä, mikä puolestaan tukkii ihohuokosia entisestään. Normimeikkivoiteet kun sisältävät muun muassa mineraaliöljyjä, jotka aiheuttavat finnejä ja epäpuhtauksia.) Ja totuushan on, että vaikka itsellä olisi millainen rumapäivä tahansa, muut eivät sitä näe vaan kiinnittävät huomionsa lähinnä asenteeseen. Jos unohtaa oman naamansa hetkeksi ja nauraa kavereiden kanssa, ei meikillä tai meikittömyydellä ole mitään väliä.


I have noticed a change in my ideas on what kind of make-up looks good. Today's perfection-demanding tendencies seem outdated and dull and thick make-up mostly boring. And it's not just me who finds natural, light make-up the more appealing option; the make-up artists seem to think so as well. Look how fresh Lily Cole and Jennifer Lawrence look, and hey, you can actually see their own skin under the make-up! 

Pukeutumisesta ja pukeutumattomuudesta | About dressing up

Vasemmalla: mekko ja käsilaukku kirppikseltä, kengät Joen kenkä.
Oikealla: Takki, laukku ja kengät kirppikseltä, mekko Vero Modan alerekistä ja sukkahousut H&M.

Gradun tekemisessä ja sen jälkeisessä valmistuneisuuden tilassa, samoin kuin pariutumiseen liittyvässä kotijumittamisessa on yksi vika: ei ole enää mitään syytä pukeutua. 

Siis kyllähän minä päivittäin kiskon jalkaan ne samat graduntekohousut ja t-paidan (vaikka gradu onkin jätetty jo useampi kuukausi sitten), mutta nyt puhutaan pukeutumisesta siinä mielessä, että nähdään vähän vaivaa ulkomuotonsa eteen. 

Ennen yliopistolla käynnit ja kavereiden kanssa kaupungilla sinkkuna pyöriminen antoivat syyn ja motivaation katsoa vähän tarkemmin mitä päälleen pukee, ja se oli minusta kivaa. Oli hauskaa kokeilla erilaisia juttuja, välillä vähän övereitäkin. Surullinen fakta on, että kun parisuhde on löytynyt ja enimmän osan aikaansa viettää kotona, ei ne harvat kaupungillapyörähdykset enää jaksa motivoida pukeutumaan mitenkään erityisesti. Farkut ja t-paita yleensä riittävät. 

Vasemmalla: Mekko Seppälä, neuletakki second hand, ballerinat CityMarket, teepannukaulakoru Hey Chickadee!
Oikealla: Neuletakki H&M, t-paita ja käsilaukku kirppikseltä, hame UniQlo, helmet äidin jemmoista.

Tänään ennen kaupungille lähtöä jaksoin jopa pukeutua mekkoon ja sovitella sen kaveriksi uuden yhdistelmän, jota en ollut ennen käyttänyt. Se oli kivaa, mutta tuntui loppupeleissä aika turhalta, kun kaupungilla viivyttiin ehkä tunti-puolitoista. Tälläytyminen vaatii nykyään sen, että tiedossa on vähintäänkin puoli päivää ihmisten ilmoilla liikkumista. 

Onneksi syksy tuo tullessaan tovereiden synttäreitä sun muita kekkereitä (ainahan niitä ilmaantuu), joille voi sitten taas pukeutua vähän jännemmin.

Kuvituksena parin vuoden takaisia nasukuvia vanhasta tumblerista. | Photos are daily outfits from my old Tumblog. 

Edit: Tiedättekö muuten sen tunteen, kun kuvittelee näyttävänsä tosi kivalta ja on hyvä mieli omista vaatteistaan, ja sitten katsoo myöhemmin valokuvia ja tulee semmonen eisssssss tuoltako mie näytinkin?! Sellainen tunne tuli tänään. Että se siitä pukeutumisesta.

The downside of being graduated and in a relationship is that I rarely leave home. That means wearing sweatpants and t-shirts day after day. And when I bother myself by leaving the house, I usually wind up wearing jeans and a t-shirt just because it's easy. I used to be the kind of girl who enjoyed trying on different kinds of things and new looks, but that was because going to campus and being a single gave me motivation to do so. Now I have no reason whatsoever to dress up nicely and it's a shame. It's a good thing that autumn brings many birthday parties and other small gatherings with friends so I have a reason to wear nice clothes again. 

Kuinka paljon mahtuu pieneen eteiseen | How many shoes does one really need?

Kun ensin olin tohkeillut uusista kengistäni, aloin pohtia aihetta vähän syvällisemmin - tai ehkä käytännöllisemmin? Kuinka monet kengät ihminen kesäksi tarvitsee? Kesä on kuitenkin meillä kohtuullisen vähäluminen ja enimmäkseen melko mieto mitä lämpötilaan tulee. Monillako lapottimilla ihminen pärjää? (Ja nyt puhutaan arkipukeutumisesta, juhlakengät ja kumpparit olkoon vielä asia erikseen.) Ja ennen kaikkea, kuinka monta paria kenkiä mahtuu pieneen eteiseen? 

Ennen Vansien saapumista minä pärjäsin arkisin näillä.Tennarit kävelemiseen ja rennompien (=röntömpien) vaatteiden kanssa. Sandaalit järkkyhelteille ja balleriinat mekkojen ynnä muiden tyttömäisempien vaatteiden kanssa. 

Koska tunsin tarvetta tennari-balleriina-akselin väliin jäävälle parille jo useampana kesänä, päätin että ne on sitten oikeasti tarpeen. Vansien myötä kesäkenkävalikoimani on kattava, eikä uusia pidä minun hankkiman jos ei jotkut entisistä hajoa.

Vaikka toisinaan poden tavara-angstia ja syyllisyyttä siitä, että minulla on ihan liikaa tavaraa, niin täytyy todeta että onhan tämä nyt kuitenkin vielä ihan järjellinen määrä jalkineita. Ei tässä tietenkään ole kaikki omistamani kengät, mutta kuitenkin juuri ne, jotka koen tarpeellisiksi arkielämässä. Tarpeet muuttuvat syksyn ja talven tullen, mutta sitten kesäkengät siirtyvätkin varastoon ja tekevät tilaa pieneen eteiseen.

After posting about my new shoes I got to thinking about shoes in general. I asked myself, how many pairs of shoes do I really need for everyday summerwear? (Outcluding party shoes and rubber boots.) And the answer was, I had gotten along with three pairs this far: tennis shoes for walking and relaxed outfits, sandals for those rare days when temperature hits +25 or more, and ballerinas to wear with dresses and other girly outfits. Since I had felt for two years or more that there's a missing link between tennis shoes and ballerinas, I came to the conclusion that a pair of slip-ons is what I need to complete my shoe collection for summer. Now I have all I need, and I shall not buy more shoes unless any of the old pairs fails me. 

No se tukka | How the hair turned out

En sitten raaskinut vielä luopua vaivalla kasvatetusta tukastani ihan kokonaan, joten mitään täysin uutta ja järkyttävää ei kampaajalta loppujen lopuksi kävellyt kotiin. Paksu tukko hiuksia tosin jäi kampaajan lattialle, kun entistä sivusiilin poikasta kasvatettiin vähän (aika paljon) suuremmaksi. 

En nyt sitten tiedä, helpottaako tämä juhlakampausten tekemistä mitenkään merkittävästi, mutta ainakin itsellä on taas sellainen olo että tukka on kuosissa. :D 

Ja sai muuten olla viimeinen kerta hetkeen että tungen omaa naamaa blogiin, kahtena päivänä peräkkäin tuntuu melkoiselta liioittelulta. 

So nothing mindblowing happened at the hair dresser today. The small sidecut I had just grew a little bigger (or a little more than little). I don't know if this helps in making any kind of fancy updos but at least I'm comfortable with my hair again. And this will be the last time in a long while that I'm putting my own face in here, two days in a row feels a bit too much. 

Bloginikseistä kesän pelastus | Blog tips that saved my summer

Ohoho nyt nähdään jotakin ennen kuulumatonta: meitsi tekee postauksen tukasta ja meikistä. 

Minähän olen siis ihan totaalikäsi mitä tulee kampausten tekoon ja eyeliner-rajauksiin. Mutta tänä keväänä opin Pupulandia-blogista kaksi juttua jotka ovat pelastaneet minut niin monelta hius- ja meikkikriisiltä tänä kesänä, että ne on pakko jakaa täälläkin. Jos vaikka joku muukin välttyisi edes yhdeltä bad hair daylta tai eyelinerkriisiltä tämän ansiosta. 

Havaintokuvat on omista maisterijuhlistani ja ne ystävällisesti hotasi sisko Lare.

No se tukka. Kaikessa nerokkuudessaan niin yksinkertainen, että itku pääsee kun en ole tätä aiemmin tajunnut. Otetaan hiuspanta mallia jousto, rämpsäytetään se pään ympärille niin, että se jää hiusten päälle ja sitten vaan kääräistään hiusten latvat pannan alle. Muutama pinni varmistamaan höskän paikallaanpysyvyys ja se on siinä. Vähän voi lakkaa laittaa jos siltä tuntuu. 

Tämä kampaus onnistuu jo melko lyhyelläkin tukalla, mutta pidemmällä siihen saa tietysti enempi volyymiä. Jos tukkaa on vähänlaisesti, niin pieni tupeeraus ei tee pahaa ennen pannan laittoa. Tupeerauksella ja hapsottavilla haivenilla kampauksesta saa vähän huolettomamman, mutta halutessaan siitä voi tehdä myös siistin ja sileän salonkiversion. Omaan tukkaani tein vähän kiharaa näitä juhlia varten, mutta ne nyt sitten tietysti oikeni jo hiustenlaittovaiheessa. Sekaan törkkäsin päivänkakkaran, joita jäi yli ovikranssista (kovin eleganttia, kyllä).

No sit se meikki. Vuosikaudet olen sitkeästi yrittänyt treenata nestemäisellä eyelinerilla tuhraamista, mutta eihän siitä ole mitään tullut. Hirveät läjät pumpulipuikkoja on tuhlattu ja joka kerta rajaukset on levenneet levenemistään kun jostain kohtaa on pitänyt korjata ja sitten ne rajaukset on aina peittäneet puoli luomea. Kaunista. No sitten tulee ihana Pupulandian Jenni ja jakaa ammattimeikkaajan vinkin: kannattaa tehdä se rajaus ensin kajal-kynällä ja vetää vasta sen päälle eyeliner. Näin rajaus asettuu siihen mihin sen pitääkin, eikä ripsen tyveen jää niin herkästi "värittämättömiä" kohtia. Ja voin kertoa että TOIMII! Herranjestas miten yksinkertaista. 

Että näillä on menty aika monet fiestat tänä kesänä, mukaanlukien Ilosaarirock ja kahdet valmistujaiset. Loppukesästä olisi vielä parit häät tulossa, ja voi olla että turvaudun tähän samaan ratkaisuun niissäkin jos ei kampaajalla tapahdu mitään radikaalia. 

Linkkaisin suoraan Jennin alkuperäisiin postauksiin, mutta ne ovat toistaiseksi hukassa koska Pupulandia muutti alkukesästä ja vanhat postaukset ovat vielä jossakin internetsin syövereissä. Voin koettaa seurailla tilannetta ja jos pääsy noihin postauksiin joskus taas aukenee niin lupaan ne myös linkata tänne.

Early this summer I learned two things from the wonderful blog Pupulandia that have saved me from so many make-up and hair crises that I have to share them with you. 

First, the hair. It's so stupidly simple that it made me want to cry for not realizing it sooner. You take a headwrap, snap it around your head and then wrap the ends of your hair around and under it. Then secure with some bobby pins and maybe a bit of hair spray. It makes a different look whether you leave stray locks here and there or make it nice and smooth.  

Second, the make-up. I have always been terrible with liquid eyeliner, but the writer of Pupulandia shared this tip from professional make-up artist: first, line your eyes with make-up pen (kohl) and only after that apply the liquid eyeliner. It makes the liquid spread more smoothly and stay where you want it to stay. Also, it's less likely that there are "bald spots" between the line and your lashes. And it works! Hooray! No more bad eyelinings! 

I've gone through two graduation parties and a rock festival with this look and there are still two weddings coming up. It's so nice not to have a make-up and hair crisis every damn time.  

Tukkadilemma | Hair dilemma

Sehän meni niin, että ensin totesin, että tukka on aika reuhka ja juhlia tulossa ja pitäis mennä parturiin. Sitten varasin parturiajan (okeiokei kampaaja!) ylihuomiseksi. Sitten tajusin, ettei mulla ole minkään maailman käsitystä siitä, että mitä tälle päällensä nyt sitten tekis. Koska eihän se nyt oo mistään kotoisin  että käy puolen vuoden välein kampaajalla ja silloinkin vaan tylsästi sanoo että no ohenna vähän ja leikkaa tuo otsis kuosiin. Ei myyr, jotain jännempää tarvii nyt keksiä. Se otsiksen mie pystyn nyrhäämään itsekin jos tarve vaatii, kyllä kampaajan kyvyille pitää antaa tekemistä! Ja varsinkin nyt kun värin kanssa ei tule enää kikkailtua, niin leikkaus saisi sitten olla vähän jännempi ettei mee ihan tylsistelyksi elämä. 

FYGWSH

Monta kertaa on tehnyt mieli lähteä tälle linjalle mutta rohkeus ei ole riittänyt.

FYGWSH

Pixie-leikkaus mulla joskus oli, mutta en oikein tuntenut oloani kotoisaksi siinä. 

(Toisin sanoen käytin vuosikaudet noloa huivia, koska en tykännyt tukastani. Never again.)

Screenmusings.org

Amélie-leikkauksesta olen myös toisinaan haaveillut mutta ollut vissiin aina sitä mieltä, ettei se sopisi mulle.

Eihän sitä tietysti tiedä jos ei kokeile.

Theory Hair Salon

Sivusiili puolestaan on tullut kokeiltua sekä vähän maltillisemmassa että överimmässä mittakaavassa.

Onhan se ihan hauska, mutta alkaa olla aika nähty.

Girls With Short Hair / Wip-Hairport

Maailmalla näkyi viime kesänä aika paljon niin sanottuja baby bangseja eli tosi lyhyttä otsista. 

Jostain syystä tämä tuntuisi kaikkia siilejä ynnä muita repäisevämmältä ratkaisulta. Hmm.

Erityishienoja epäsymmetrisiä ja muuten persoonallisia leikkauksia on lissabonilaisen Wip-Hairportin Flickr-galleriassa. Jos etsiskelette vähän erilaista tatsia tukkaanne ja haluatte nähdä miltä hiusmallit näyttävät ihan tavallisten ihmisten päässä ilman studiomeikkiä ja -valaistusta, kannattaa suunnata tuonne. Fuck Yeah Girls With Short Hair -tumblr on aika ilahduttava kokoelma lyhyitä hiusmalleja, sielläkin suurin osa ihan tavallisten tyttöjen päässä.

Internetsi on kyllä täynnä jos minkälaista inspiraation lähdettä, mutta kun ei vaan osaa päättää  mitä haluaa, tai edes että minkä pituista. Katsellaan sitten keskiviikkona, että minkälaisen pään kanssa mie tuun kotiin. 

I have a problem. First, I realized that my hair is completely overgrown and that we have some parties approaching where it would be nice to look presentable. Thus, I booked a time for a haircut. Only after that I started thinking about what I would like to do with my hair and the conclusion is I have absolutely no idea. Web is full of inspiration, but I have a terribly difficult time trying to decide. Two sites that I like and have pictures of real people without studio make-up and lighting to make them look über-cool are Wip-Hairport's Flickr-gallery and Fuck Yeah Girls With Short Hair -tumblog. I kind of have a thing for short hair but then again, I've grown mine for almost two years now so it would be nice to keep it lengthy. Oh well, we'll see what the end result is like when I come home from the hair salon on Wednesday.

Puutarhakamiksia | Stuff for garden

Eilen isännät olivat polttarihommissa joten toveri S:n kanssa vietettiin kiva tyttöhöpöpäivä. Käytiin kirppiksillä, syötiin kiinalaista ja saunottiin. Kirppikseltä löytyi jalkapuoli messinkikippo ja kastelukannu. Kiposta poistin loputkin jalat ja istutin sen toimittamaan kukkaruukun virkaa takapihalle. Kastelukannukin pääsi saman tien tositoimiin, kun räystään alla olleet petuniat meinasivat päästä kuivahtamaan viikon kestäneistä vesisateista huolimatta. Olivat meinaan vähän unohduksissa. 

Yesterday our manfolks were out having a bachelor party so me and my friend S had a fun girl-day. We went thrifting, had some chinese and of course went to sauna. These are the things I bought from flea market, both for gardening purposes. 

Pitkät helmat | Long skirt

Meinasin viime kesänä ostaa Tanskasta maksimekon. Se oli juuri sopivan kokoinen ja vieläpä alennuksessa. Silti jätin sen ostamatta kun olin mukamas järkevä ja epäilin että tokkopa sitä tulisi pidettyä. No, nyt on sitten vuoden päivät harmiteltu sitä ostamatta jättämistä. 

Tällä viikolla päätin lopettaa harmittelun ja lähteä maksimekkoa metsästämään. Nettikaupoista ei tärpännyt joten piti jalkautua Joensuun puoteihin. Viidennen liikkeen ja kuudennen sovitettavan mekon kohdalla lopulta tärppäsi itseni ja mukana olleiden tovereiden helpotukseksi. Voin kertoa, että vaatimuslista ei ollut ihan lyhyt.

Huomenna mekko pääsee ensimmäistä kertaa edustustehtäviin kun lähdetään juhlimaan isännän tädin viisikymppisiä. Kutsussa kiellettiin kotelomekot ja korkokengät joten ehkä maksimekko ja ballerinat on hyväksyttävä asu. 

Ballerinat on jo pari vuotta vanhat, mutta kaipaavat edelleen lisää sisäänkävelyä. Olivat nimittäin melkoiset tappajakengät ensimmäisenä kesänään. Asusteeksi kasaan varmaan rannekoruja, sormuksia ja suuret korvarenkaat niin eiköhän se ole siinä. Ja joku jättisuuri villatakki pitää varmaan ottaa mukaan aseeksi illan viilenemistä vastaan. Sunnuntaina juhlitaan sit toverien kanssa! 

I almost bought a maxi dress a year ago from Denmark. It was the perfect size and on sale, but still I didn't buy it. I tried to be reasonable and had doubts whether I would ever wear it, and now I have been blaming myself for not buying it for a year. This week I decided to go for it and took off in search of another perfect maxi dress. It took me all the web stores I know and five local shops before I found it, but I did! And it's perfect. Tomorrow we're attending a birthday party where high heels and  sheath dresses are a no-no so I think a maxi dress and a pair of ballerinas are perfect for the occasion.

Kesäkynnet | Summer nails

Siitä tietää että on kesä, kun tekee mieli lakata varpaankynnet värikkäiksi.

Värikkyydeksi valkkasin Kure Bazaarin sävyn Caicos, koska siitä tulee mieleen meri. Tarvinneeko perustella enempää?

(Kuren kynsilakoista kirjoittelin enemmän jo talvella, täällä ja täällä.)

You know it's summer when you feel like painting your toenails with something bright and colourful. My bright and colourful ended up being the shade Caicos by Kure Bazaar because it reminds me of the sea. Need I say more? 

PS. Tämä ei ole sponsoroitu postaus. / This is not a sponsored post.

Ihmevoide: Weleda Skin Food | Wonder Cream

Luonnollistamisprosessi jatkuu!

Minullahan on (toisinaan kauhistuttavan) kuiva, atooppinen ihoparka joka vaatii rasvaamista varsinkin talvisaikaan ihan yltiöpäisiä määriä. Pahin ongelma on kädet, jotka hajoaa heti kun elokuu vaihtuu syyskuuksi.

Sitä joutuu toisin sanoen käyttämään jos jonkinlaista tököttiä ja mömmöä että iho pysyisi edes jonkinlaisessa kuosissa, ja tämä pätee ihan päänahkasta kantapäihin. Tästä kaikialle ulottuvasta rasvaamisen tarpeesta seuraa tietysti hirvittävä purkkien ja purtiloiden paljous yöpöydän laatikossa, vessan ja kylppärin kaapeissa, käsilaukuissa ja vähän joka paikassa.

Luonnonkosmetiikasta löysin onneksi tänä talvena ihmeaineen, joka toimii ainakin käsivoiteena, jalkavoiteena ja silmänympärysvoiteena! Tuo ihmeaine on kovasti kehuttu Weledan Skin Food, josta HaLo -blogin Hannamari ainakin on kirjoittanut ylistävästi. 

Ostin tuubin tammikuussa ja olen nyt testaillut sitä koko purtilon verran. Koostumukseltaan Skin Food on paksua tahnaa. Imeytyminen kestää hyvän aikaa, mutta sitä nyt sopii näin tujulta rasvalta odottaakin. Skin Foodin ainesosista löytyy muun muassa auringonkukansiemenöljyä sekä keto-orvokki-, kamomilla- ja kehäkukkauutteita. Tuotekuvauksen mukaan voiteen tuoksussa on ainakin appelsiinia ja laventelia, mutta itse kuvailisin hajua lähinnä märäksi lampaaksi. Se onkin varmaan voiteen ainoa rehellinen miinuspuoli. 

Olen käyttänyt Skin Foodia käsirasvana, jalkarasvana, yleisrasvana, silmänympärysvoiteena, huulirasvana ja tehorasvauksena talven kuivattamalle naamalle. Kaikkiin tarkoituksiin se sopii melko tavalla mainiosti jos hidas imeytyminen ei haittaa. Sen takia sitä onkin tullut läträttyä eniten illalla ennen nukkumaanmenoa, kun ei enää aio lähteä paljain jaloin hiiviskelemään (liukastumisvaara rasvatuilla kantapäillä on hyvinkin todellinen) tai näpytellä tietokonetta (puuvillahanskoja suositellaan). 

Kasvojen superkosteutushoitona parin-kolmen illan kuureina Skin Food teki mainiota jälkeä. Kevyemmät kosteutusvoiteet ei oikein tahdo riittää talvipakkasilla näin kuivaan nassuun, vaan tammikuussa alkoi poskiin ja silmien alle ilmaantua Sahara-tason kuivuudesta kertovia pintajuonteita. Noin kolmena iltana putkeen kun laitoin pesun jälkeen Skin Foodia nassuun niin vot hävis ne juonteet! Mömmö on kyllä nimensä mukaista, sen suorastaan kuulee kun kuiva iho sanoo OMNOMNOM!

Käsivoiteena Skin Food ei ole sen parempi tai huonompi kuin moni muukaan tuote jota olen kokeillut, apteekkirasvat mukaan lukien. Miun kädet nyt vaan on niin epätoivoiset tapaukset että sellaista rasvaa ei ole keksittykään jolla ne saisi pysymään kunnossa. Päiväkäyttöön suosittelisin kyllä jotain kevyempää käsivoidetta joka imeytyy vähän nopeammin (ja sellainen on tarkoitus tässä lähiaikoina esitelläkin).

Niin ja huulirasvana se ei edes maistu pahalle! Ja koska se on luonnonkosmetiikkaa, sitä voi sutia huuliin huoletta eikä oo vaarallista vaikka vähän maisteliskin siinä samalla. 

Skin Foodin myötä purnukkapaljous vähenee ainakin tämän kolmikon verran. Käsivoide, jalkavoide ja silmänympärysvoide jäävät erillisinä (kemppari)tuotteina historiaan, mie pärjään tästä lähtien yhdellä tuubilla. 

I've been trying out Weleda Skin Food for all kinds of purposes from hand cream to lip balm and I can warmly recommend it to anyone with dry skin. Only minus for me is the smell the reminds me of a wet sheep. 


PS.Tämä postaus ei ole sponsoroitu. / This post is not sponsored. 

Kohti luonnollisempaa: hiukset

Näitä uudenvuodenlupaukseen liittyviä postauksia oli silloin vuodenvaihteen aikoihin jo useampi suunnitteilla, mutta sitten ne kuitenkin jäi tuonne luonnoskansioon lojumaan keskeneräisinä pidemmäksi aikaa. Nyt päätin kuitenkin tormistautua ja ottaa aiheen pitkästä aikaa puheeksi.

Luonnollistamisjutut aloitin oikeastaan hiuksista. Lopetin hiusteni värjäämisen kaksi vuotta sitten ja vuoden verran on tukka ollut kokonaan omaa väriä, viimeiset värjätyt latvat napsittiin pois tammikuussa 2012 ennen kuin lähdin Tanskaan. Aikaisemmin on päässäni ollut niin punaista kuin violettiakin ja tuleehan sitä värikkyyttä toisinaan vähän ikävä, mutta kyllä hiusvärittömyydessä on niin paljon etuja että ei voi kuin olla tyytyväinen värjäämättömään päähänsä.

2010 ja 2012

Ensinnäkin rahaa säästyy ihan älyttömästi: värjätyn tukkani kanssa kävin 2-3 kuukauden välein kampaajalla, ja monivärivärjäys teki lähes aina 80-100 euron loven lompakkoon. Näin jälkikäteen sitä miettii, että miten ihmeessä siihen oli edes varaa?! No, nyt on kampaajakäyntejä ollut noin kerran puolessa vuodessa ja hintakin jää jonnekin 25-30 euron pintaan. Toisekseen, hiukset ovat paljon paremmassa kunnossa eikä hoitoaineen käyttämättä jättäminenkään ole kriisin paikka. Kolmannekseen, enää ei tarvitse pelätä jokaisella värjäyskerralla että entä jos nyt tuleekin jokin allerginen reaktio, vaikka niitä ei aiemmin ole tullutkaan. Eikä tarvitse ajatella kauhulla sitä myrkkyjen määrää joka päänahkaan imeytyy.

Aloe Vera shampoo ja hoitoaine. Kuvat: Urtekram

Ensimmäiset ostamani luonnonkosmetiikkatuotteet olivat varmaan Urtekramin Aloe Vera -shampoo ja -hoitoaine. En pysty kyllä enää muistamaan että miksi päädyin juuri näihin; ehkä siksi että ne olivat helposti marketin hyllyltä saatavissa ja niillä oli EcoCert -sertifikaatti, toisin sanoen kynnys hankkimiseen oli matala, varsinkin kun hintaakaan ei ollut juuri enempää kuin tavallisella shampoolla. Muistelisin ostaneeni nämä tuotteet samaan aikaan kun lopetin tukkani värjäämisen, tarkoituksena ehkä käyttää niitä lähinnä kesämökillä mutta sitten ne jäivät ihan jokapäiväiseen käyttöön. 

Luomu- ja luonnonpesuaineille tuntuu olevan ominaista aavistuksen mäntysuopainen tuoksu, ja mäntysuopa tästäkin shampoosta tuli ensimmäisenä mieleen, mutta itseäni se ei ole suuremmin haitannut. Muuten jälki on yhtä puhdasta ja pehmeää kuin millä tahansa kemppariaineillakin.

Urtekrameista siirryin noin vuosi sitten  Lushin kuivalle ja hilseilevälle päänahalle tarkoitettuun Soak and Float -palashampooseen. Se on riittoisaa (ensimmäinen ostamani pala on tosiaan kestänyt jo vuoden), luonnon ainesosista valmistettua ja se oikeasti toimii! Tukka on paremmassa kunnossa kuin aikoihin ja päänahkakin on asettunut merkittävästi. Plussana tulee se, että näitä shampoopaloja (tai palashampoita) ei pakata muoviin! Jee! 

Kuva: Lush 

Soak and Floatissa on vahva tervainen haju jonka ansiosta koko kylppäri leuhkaa tervalle, jos ei saippuaa sulje johonkin tiiviiseen rasiaan (kuivana tietysti, ettei se pääse homehtumaan). Hiuksiinkin haju tarttuu mutta hyvin mietona, ja se häviää nopeasti. Jos ei halua haista pienelle partiopojalle, niin sitten ei ehkä kannata hankkia juuri tätä shampoota.

Lushin valikoimissa on paljon muitakin palashampoita ja kaikkea muuta jännää sälää. Mitään ei ole testattu eläimillä, osa tuotteista tulee tosiaan ilman turhia muovipakkauksia ja ainekset ovat luonnollista alkuperää. Helsingissä käsittääkseni on Lushin liike, mutta itse aion käydä tulevalla Englannin reissulla ostamassa varastoon parit shampoopalat, siellä kun nuo tuotteet ovat jonkin verran - jopa merkittävästi - edullisempia kuin täällä Suomessa. Verratkaa vaikka nettikauppojen hintoja! (Lush Suomi ja Lush UK)

Mutta että tämmöistä tukka-asiaa. Katsellaan, milloin saan aikaiseksi ruveta tönkimään meikkipussiani samanlaisen postauksen tiimoilta.


I made a new year's resolution of using less chemicals and more natural beauty products. I quit dying my hair two years ago (spring 2011) and I have been very happy about that decision. The pictures above are me in 2010 and in 2012, the latter picture being me with my natural hair colour. I have been using Urtekram and Lush -shampoos to wash my hair. Both are of natural ingredients and are not tested with animals. 

Tämä postaus ei ole sponsoroitu ja olen nostanut mainitut tuotemerkit esille vain siksi, että itselläni on niistä kokemusta. / This post is not sponsored. I have mentioned these products only because I have personal experience of using them. 

Viimeisen kerran Harmaa Villapaita | For the Last Time the Gray Sweater

Nyt kun sitä Monkin harmaata villapaitaa on tullut käytettyä lähestulkoon kuukausi putkeen ja sekä minä että kaikki muut on siihen kohta jo kyllästyneet, on hyvä aika panna piste iin päälle ja lopettaa siitä jauhaminen vähäksi aikaa. (Käyttämistä en aio lopettaa ihan heti, en ennen kuin säät lämpenee ja saan hakea varastosta ne kesävaatteeni takaisin.)

Siinä se nyt on kaikessa yksinkertaisessa nerokkuudessaan. Epäröin tilatessa kun koko S oli päässyt loppumaan, että liekö XS liian pieni. No ei muuten ole, hyvin tuohon hukkuu. 

Paksua harmaata on tullut käytettyä kotona kallokalsarien kanssa, työhaastattelussa ja muualla ihmisten ilmoilla farkkujen kanssa ja leudommalla säällä kiiltäväpintaisten legginsien ja säärystimien kanssa. Tämä on muuten yksi niitä vaatteita jonka kanssa korujen sun muiden asusteiden merkitys valkeni minullekin.  Kun pohja on näinkin tasaisen yksinkertainen, siihen on helppo kasata päälle jotain kiinnostavaa yksityiskohdaksi. Niin ja hei, Jyväskylän reissulle ei tarvinnut pakata mukaan muuta kuin vaihtokerrokset villapaidan alle, ihanan helppoa! 

Pesemään en ole vielä uskaltautunut, jos se vaikka meneekin tärviölle. Onneksi tuuletus pakkasessa riittää hyvin kun olen onnistunut tapojeni vastaisesti olemaan röpöstelemättä jokapäiväistä ruokalistaa rinnuksille. 

Tämän paidan (vaikka ehkä pitäisi puhua oikeastaan mekosta?) myötä olen ymmärtänyt myös "turvavaate"-käsitteen ihan uudessa valossa. Jokaisella pitäisi olla vähintään yksi tällainen vaate, joka on helppo kiskaista päälle niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä ja se on lämmin, mukava ja näyttää hyvältä. (Ainakin omasta mielestä, ja sehän on tärkeintä.)

For the last time, the Gray Sweater, in all it's glory. I've been wearing it for almost a month now and I have nominated it as the safe piece of my wardrobe. It's warm, cosy, easy to pull on whether it's a bad or a good day and it always looks good. (At least I think it does, and that's what counts.) I wear it with my skull leggings when I'm at home and with jeans or glossy leggings when leaving the house. And I definitely will be wearing it all winter until it gets warm enough for my spring- and summer clothes again. 

Harmaat saapppat | Gray Boots

Tuntuu jotenkin tyhmältä esitellä nimenomaan tavaraa taannoisen angstailun jälkeen mutta sen ympärillähän tässä pyöritään kuitenkin niin että menköön. Kyllähän te tiesitte jo valmiiksi että minusta nyt ei ainakaan saa tavaratonta ihmistä ei niin millään. (Mutta ensi kerralla kun käyn kotona, käyn läpi siellä tyhjän panttina olevat kengät ja laitan osan kirppis- tai Kontti-kasaan, lupaan.) 

Maalauspäivänä jalassa olleet ja kuvassakin vilahtaneet harmaat saapattimet siis löytyivät viime viikolla kirppiskierrokselta, jonka perimmäinen pointti oli hankkia hurjaa vauhtia kasvavalle kummipojalle lisävaatetta. Sitäkin löytyi ja varsin hyväkuntoista vieläpä. (Kummallista oli kyllä penkoa vauvanvaatteita kirppiksellä, ikinä ei oo semmosta ennen tarvinnut tehdä.)

Näillä buutseilla oli hintaa vain kaksi euroa, mutta pohjat on kyllä niin karmivan liukkaat että taidan joutua hankkimaan niille vähän lisähintaa suutarikäynnillä. Materiaali on ihan rehellistä keinonahkaa ja kannat kolisevat vähän ärsyttävästi, mutta sekin varmasti korjaantuu uusilla kantalapuilla. 

Nyt on eteisessä jo sen verta komiat kenkävaihtoehdot (nämä ja ne punaiset), että harmittaa ihan kun ei ole enempää ihmisten ilmoilla liikkumisia tiedossa vähään aikaan. Legginssien ja ison villapaidan sekä mustien pillifarkkujen kanssa nämä saappaat on jo testattu, mutta visioissa on myös mekko-komboja jahka kelit hieman leutonee ja ihmisten ilmoilla liikehtimistä ilmaantuu. (Toivottavasti jo piankin!) 

Mekoista puheen ollen, onko kenelläkään muuten kiinnostusta minkäänlaisiin asukuvatyyppisiin ratkaisuihin? Olen niiden laatimista ja tänne postaamista toisinaan aina vähän pohdiskellut, mutta se on jäänyt tekemättä koska a) en koe omaa pukeutumistani erityisen kiinnostavaksi, varsinkaan nyt kun eniten käytössä oleva vaatekappale on graduhousut ja b) koska kuvien tekninen toteuttaminen on vähän hankalaa kun ei ole jalustaa eikä kuvaajaa jolta kehtaisin moista pyytää. Sitä paitsi kun ei ole tottunut kameran edessä pönöttäjä, on toisten kuvattavana oleminen vähintäänkin kiusallinen kokemus. (Tämä muuten taitaa olla blogini ainoa asukuva tähän mennessä.)

Siksi toisekseen, selailin taannoin parin vuoden takaisia Kuuden vaatteen haaste -aiheisia blogikirjoituksia muiden blogeista ja aloin tavara-angsteissani pyöritellä ajatusta, josko sitä kokeilisi itsekin uudelleen. Silloin pari vuotta sitten yritykseni taisi kaatua jo toisella viikolla. :P Uuden mustan nettisivut olivat jotenkin nurin joten en tähän hätään saanut alkuperäistä haastetta linkattua, mutta ainakin MouMousta ja Pupulandiasta voi käydä tsekkailemassa kuuden vaatteen kuukautta jos ei se ennestään ole tuttu. Haasteessahan oli siis kyse siitä, että kuukauden ajan pitäisi pärjätä kuudella perusvaatekappaleella. Tähän kuuteen vaatteeseen eivät sisälly ulkovaatteet, kengät, sukkahousut eivätkä yö-, alus- ja urheiluvaatteet eli ei tarvii yksillä ja samoilla kalsareilla hiihtää koko kuukautta kuitenkaan. :D

Jonkinlaista vaatekaapin siivousta ja yksinkertaistamista ainakin pitäis tehdä. Katsellaan mitä tästä kehittyy.


I found these beautiful gray boots last week from flea market only for two euros. I'm afraid they're going to cost me a little more than that though, since the soles are reaaally slippery and I'm planning to take them to cobbler's. Also, I've been thinking of making outfit posts every now and then, but this far I haven't been convinced that it would be worth the effort since I don't find my style that interesting. What do you think? Should I give it a go? This far this is the only outfit photo in my blog. 

Imelä kirppismekko | A Syrupy 2nd Hand Dress

Eilen löytyi kirppikseltä niin imelän romanttinen mekko että häkellyin itsekin, kun se seurasi minua kotiin.

Pitsiä. Vaaleanpunaista. Jättisuuri rusetti. Nyt on nähty maailman kaikki ihmeet.

Hintaa tälle imelyydelle oli pantu vaivaiset kaksi euroa, mutta se selittyi ehkä sillä että tuo rusetti vaatii pari pistoa, nyt se on toisesta kulmastaan nuppineulalla kiinni ettei se repsottaisi, ja helmassa oli jokin nyppy jonka saa neulalla tai virkkuukoukulla piiloon.

Hämmentävintä tässä on ehkä se, etten edes tunne kovinkaan suurta houkutusta yhdistää tähän maihareita tai maastokuosia. Tämä mekko on jotakin niin imelää, ettei siihen enää mitkään äijistämistoimenpiteet tehoa, vaan se on otettava sellaisenaan ja mentävä mukana. 

Ja toverit: Tämä mekko suorastaan vaatii päästä kesähäihin, joten nyt niitä kutsuja tulemaan hei! 

I am known among my friends as the one who used to dislike everything with pink, lace and/or ribbons in it. Well, now we've seen everything: I saw this dress on a flea market and somehow I ended up buying it (only 2 euros)! And now it demands some romantic action, so I am waiting for an invitation to a summer wedding. Anyone?  

Tarina smaragdinvihreästä puserosta | Emerald Green Sweater

Kun syksyllä käytiin Kuopiossa tyttöjen kanssa, bongasin silloin Henkkamaukalta smaragdinvihreän neulepuseron johon ihastuin oitispaikalla. En ole varmaan ikinä omistanut smaragdinvihreää vaatetta, enkä tiedä mistä sain silloin päähäni ihastua juuri tuohon väriin. Samaa puseroa olisi ollut tarjolla myös muissa väreissä mutta ne ei puhutelleet yhtään niin paljon. 

Mukamas järkevyyksissäni jätin puseron kuitenkin silloin ostamatta. Osoitin muka jonkin sortin luonteenlujuutta kun en langennut houkutukseen, vaikka eihän se pusero kalliskaan olisi ollut. 

Mutta kun sama paita vielä kaksi kuukautta myöhemmin yhä kummitteli mielessä, päätin tilata sen netistä kunhan alet alkaa (näillä lakeuksilla kun ei Dividedia sattumoisin tarjoilla paikallisessa henkassa). Kuinkas sitten kävikään? 

No siinähän kävi niin, että vaikka paita oli alennuksessa, maksoin siitä postikuluineen enemmän kuin olisin maksanut, jos olisin ostanut paidan täydellä hinnalla silloin kun siihen ensimmäisen kerran iskin silmäni. Mitä tästä opimme? 

Pitäisi luottaa vaistoonsa ja toimia heti eikä viidestoista päivä. Joskus se kannattaa. 

Mutta olen kyllä sitä mieltä että vaikka tulikin pikkuisen kalliimmaksi, oli se sen arvoista, sen verran hyvältä tuo pusero näyttää vähän kaiken kanssa! (Myös miun oman hiusvärin, ja sehän tässä on parasta.)

I saw this sweater for the first time when we went shopping to Kuopio with my friends in October. I fell in love with the emerald green colour right away but I was trying to be reasonable and didn't buy the sweater back then. Well, since I was thinking about the sweater even two months afterwards, I knew I had to get it. So I ordered it from online sales and it came to cost me more than it would have, had I bought the sweater from Kuopio in the first place. What do we learn from this? Sometimes you should do as your gut says the first time. 

Kohti luonnollisempaa: testissä Madara

Jatketaan uudenvuodenlupauksen merkeissä. Ostin itselleni joululahjaksi pienen pakkauksen Madaran ihonhoitotuotteita testausmielessä, en ollut vielä aiemmin merkin tuotteita kokeillut vaikka olen kuullut niistä puhuttavan hyvää. Madara on siis EcoCert -sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, joka tekee ihon- ja hiustenhoitotuotteita. 

Joululahjapaketissa oli pienet (noin 35ml:n) putkilot koko vartalolle ja kasvojen iholle tarkoitettuja voiteita: koko vartalon Nourishing Cream -kosteusvoide, kullanhehkua iholle jättävä Flower Dust Lotion, sävyttävä päivävoide Moon Flower Rose Beige sekä superkosteuttava SOS Moisture Cream hyvin kuivalle iholle. 

Vartalon kosteusvoiteeksi Nourishing Cream oli minun tarpeisiini vähän turhan kevyttä kamaa. Talvisaikaan atooppinen ihoparkani on niin järkyttävän kuiva että siihen tarvitaan vähän tuhdimmat tökötit, mutta kesäaikaan tämäkin voide varmaan toimisi aivan mukavasti.

Flower Dust Lotionia en ole edes hirveästi käyttänyt, mutta kosteuttavilta ominaisuuksiltaan se vaikuttaisi samanlaiselta kuin Nourishing Creamkin. Ihoni kun on mitä on, en ihmeemmin kaipaa kullan kimallusta sen karkeutta korostamaan. Jos olisi täydellinen iho, voisihan tuollaista olla ihan hauska käyttää vaikka kesäaikaan mutta näissä olosuhteissa en usko että ikinä tulee tarvetta hankkia moista ainetta yhtään tuota testeriä isompaa purkkia. :D

Sävyttävä päivävoide oli omalle iholleni liian tummaa eikä läheskään tarpeeksi peittävää. En ole muutenkaan koskaan käyttänyt sävyttäviä päivävoiteita, sillä kirjava naamani kaipaa ronskimpaa peittävyyttä. Mukavasti se kuitenkin kosteutti kuivaa ihoa. 

Suosikkini tästä paketista oli kirkkaasti SOS Moisture Cream. Kevyt, vähän geelimäinen voide levittyy hyvin ja vaikuttaa riittoisalta, pieni määrä riittää koko kasvoille. Voide imeytyy nopeasti ja tuntuu tosi tehokkaalta. Myös kasvojeni iho on talvisin hirvittävän kuiva ja pintahilseilevä, mutta siitä ei ole ollut riesaa sen jälkeen kun otin tämän voiteen testiin. Eli sitten kun tämä testituubi loppuu, taidanpa ostaa samaa ainetta ihan ison purkin! Jos vaikka selviäisin kerrankin talvesta ilman sitä pahaa mieltä, jonka pintakuiva iho yhdistettynä meikkausyrityksiin yleensä aiheuttaa. 

Jännintä näissä Madaran voiteissa oli tuoksut! Jokainen voide tuoksuu vähän erilaiselle sen mukaan mitä raaka-aineita niihin on käytetty, ja jokaisesta syntyi jos jonkinlaisia mielleyhtymiä. SOS -voiteesta tuli mieleen tuoreen hakkeen tuoksu, sellainen kaarnainen. 

I bought myself some Madara -products as a Christmas gift because I wanted to test whether they are worth all the praise I've heard. My favorite of these testers was SOS Moisture Cream that was really light and worked miracles on my winter dry skin. I'm definitely going to take it to everyday use. Also what I like about Madara products is the nice, natural scent they all have. 

PS. Kuvien taustana toimi muuten isännän töistä saama joululahjaviltti. Voinette kuvitella että omin sen kertalaakista. Se on niin lämmin ja pörröinen! 

Kalsariperjantai

Hihii, nyt on kallopögät! Voi viettää kalsariperjantain. Tai vaikka kokonaisen kalsariviikonlopun.

Kalsareissa ja jättimäisessä villapaidassa olo on kuin viisivuotiaalla. En tiedä onko se sitten hyvä juttu. 

Eikun ei voikaan. Lupasin olla lähtemättä kotoa nämä jalassa (ainakaan päällimmäisessä kerroksessa) ja huomenna ois menoa ihmisten ilmoille. No mutta ensi viikolle ei oo tiedossa muuta kuin gradua joten hurraa, kalsariviikko! 

Kallokalsarien kaveriksi kiskaisin päälle tänään postipaketissa saapuneen Monkin jättisuuren villapaidan. Tein pari alennusmyyntitilausta jo ennen joulua (olin malttamaton, öhö) ja molemmat paketit tulivat perille tänään. Melkein kun ois ollut taas joulu!

I saw these leggins in a store leaflet and fell in love with them immediately. I've never been a skull-person before so this was something completely new. :D Today I bought them and wore them with a giant sweater I ordered from Monki. (Actually, they are children's long-johns but don't tell anyone. Besides, I promised not to leave the house wearing them so it's ok, right? Only I have strong doubts about keeping that promise...)

Kohti luonnollisempaa: Kure Bazaaria kynsiin

Ennen joulua minua lykästi HaLon Kure Bazaar -arvonnassa. (Taas! Menneenä syksynä on onni potkinut niin usein että pitäisiköhän ruveta lottoamaan. Mutta tässä näette toverit, niihin arvontoihin kannattaa osallistua kun niissä voi oikeasti jopa voittaa. :D Ja niitä arvontojahan löytyy ainakin täältä.) Palkintona posti kantoi kotiin pienen paketin Jolielta, ja sieltähän löytyi Kure Bazaarin kynsilakka sävyä Phenomenal. Värin sain valkata ihan itse ja valinnan vaikeushan siinä meinasi iskeä kun tarjolla oli niin paljon kivoja vaihtoehtoja. 

Kure Bazaarin kynsilakkojen ainesosista 85% on luonnollista alkuperää ja koostumus sisältää Jolien sivujen mukaan muun muassa puuvillaa, maissia ja perunaa. Tästä huolimatta mistään ei kyllä huomaa, että kyseessä on luonnonkosmetiikkatuote - siis hyvässä mielessä. Pakkaus ei huuda suureen ääneen kuinka ekoa tässä ollaan, itse lakka haisee aivan samalle kuin mikä tahansa kempparituote (mikä ei välttämättä ehkä ole sinänsä hyvä juttu, ikinä en ole kynsilakan hajusta suuremmin pitänyt) ja mikä tärkeintä, se levittyy kynnelle kauniisti ja ihan samaan malliin ellei jopa paremminkin kuin kempparilakat. Kuivumisaikakin on kohtuullinen, itse olen sutinut kynsiin aina pari kerrosta ja noin vartin odottelun jälkeen uskaltaa lähteä taas käpeltämään.

Kure Bazaarin sävyt Fabulous, Scandal, Urban 14, Mon Bleu, Cappuccino, Phenomenal, Sofisticato ja Khaki
Kuvat: Jolien verkkokauppa

Olen käyttänyt pelkästään tuota Kure Bazaarin lakkaa siitä asti kun sain sen ennen joulua, sen verran paljon siihen tykästyin. HaLon Hannamari kehui lakkaa kestäväksi, mutta itselläni mikä tahansa kynsilakka alkaa hajoilla kynnen kärjistä viimeistään seuraavana päivänä lakkaamisesta, niin tämäkin. Mutta ei nyt sentään ihan ihmeitä pidä odottaa! 

Tuo valitsemani sävy, Phenomenal, on luonnossa paljon tummempi kuin Jolien nettikaupan kuvassa, mikä tuli vähän yllätyksenä. Toisaalta minkään kosmetiikkatuotteen hankkiminen nettikaupasta on aina vähän arpapeliä sillä kuvista ei koskaan saa täysin oikeaa käsitystä. Eipä silti, tykkään tästä tummastakin tosi paljon, mutta kesäksi pitänee investoida johonkin vähän vaaleampaan. 

Koko ajan on ollut mielen päällä ottaa kuvia kynsistäni Kure Bazaarilla lakattuina, mutta se on vähän toivotonta kun aina silloin kun lakkaan kynteni, on yleensä pimeää ja sitten kun olisi riittävän valoisaa, olen jo ehtinyt lohkoa lakan siihen kuntoon ettei näppien esitteleminen kaikelle kansalle tule kysymykseen. Mutta ehkä vielä joku päivä kamera, kynnet ja päivänvalo kohtaavat. Sitä odotellessa voi naputella gradua ja ihailla lakattuja kynsiään, höhöö.


Before Christmas I had good luck in a blog giveaway by HaLo and I won a nail varnish by Kure Bazaar.  85%  percent of its ingredients are of natural origin and I tell you, it works perfectly!  I received my price varnish from Jolie.

PS. Tämä ei ole sponsoroitu postaus / This is not a sponsored post.

Armeijatyylin paluu?

Vaihteeksi jotain mikä ei liity millään tavalla jouluun. Nimittäin viime viikolla kaupungilla kierrellessä tulin huomanneeksi, että armeijahenkiset vaatteet ja camo-kuosi ovat nähtävästi taas tulossa muotiin. (Kevätvaatteita joulukuussa, anyone?) Yllätin itseni tuijottelemasta jokseenkin hyväksyvästi KappAhlissa armeijanvihreää niittikoristeista takkia ja Jim&Jillissä maastokuvioisia pillifarkkuja. What? Tuli sellainen olo että tässähän voisi vaikka taantua takaisin noin neljän vuoden takaiseen tyyliini, joka oli epämääräinen sotku indietä, armeijavaikutteita ja kaikkea mahdollisimman vähän tyttömäistä.

Kuva: KappAhl

Sitten rupesin pohtimaan, että onko se ikä ja oma päänsisäinen kehitys vai sittenkin vain muoti ja ulkoapäin tulevat vaikutteet jotka sen tekevät, kun mieltymykset ja oma tyyli heittelevät niinkin vahvasti kuin omassa tapauksessani on tainnut käydä? Hyvin pitkään nimittäin elin tiukasti maiharilinjalla ja kaikenlainen tyttömäisyyteen vivahtava oli tiukasti pannassa. Tyttömäiset tai sanottaisko peräti naiselliset jutut ovat alkaneet hiipiä pukeutumiseeni oikeastaan vasta  reilusti kahdenkymmenen ikävuoden vanhemmalla puolella.

Ja kuinkas sitten kävikään, siitä maiharimuodista on tässä parin vuoden sisällä päädytty siihen pisteeseen, että olen yllättänyt itseni kerta toisensa jälkeen käyttämällä hameita, mekkoja ja jopa pitsiä, jonka uskoin olevan itseltäni pannassa hamaan loppuun saakka. On se jännä. Nyt taitaa joka tapauksessa olla aika palata maastomuotiin. Tuntuis vähän siltä.

Pukeutumisnäytteitä vuosilta 2008 ja 2011. 

I used to have a fancy for all kinds of military-style clothing back in the days but then something happened and I started to wear dresses and even high heels. Now that I saw some nice army jackets and camo-patterned jeans when I went shopping with my friends, I started wondering whether it's time to take up my old army look again. The pictures are from 2008 (left) and 2011 (right). Any difference there? 

Punaiset kengät

Kaikkeen kummalliseen sitä silmä ja mieli viehättyykin. Itse olen tänä syksynä huomannut katselevani kaipaavasti punaisia kenkiä. (Ja sellaisia hassusti vähän nahkaiselta näyttäviä farkkuja. Nekin on alkaneet näyttää kivalta. What the hell?) 

Jo aiemmin syksyllä näin Aleksi13:n ovensuussa tyrkyllä punaiset mokkanahkaiset nilkkurit jotka jollain tavalla puhuttelivat. Sitten tuumin, että no mokkanahkaiset, korolliset nilkkurit - kuinka usein minä niitä muka käyttäisin ja minkä kanssa ja minun käytössähän ne olis heti tärviöllä kun kuitenkin lompsisin heti ekaan vastaantulevaan kuralammikkoon. 

Männäviikolla koukattiin leffojen välissä toveri L:n kanssa kenkäkauppaan ja siellä istua napotti hyllyssä taas  sellaisia punaisia jalkineita jotka ei jääneet unholaan heti kun kävelin ovesta ulos, vaan ne vainoavat vieläkin. 

Andiamo Bela

Andiamo Brooklyn

Andiamon Bela- ja Brooklyn-saappaat (vai saapikkaat?) on molemmat tyylillisesti entisen maiharistin mieleen ja nämä olisi varmasti käytännöllisemmät kuin mokkanahkaiset korkokengät. Mutta tässä tulee taas vastaan järki, joka perustelee kenkien ostamatta jättämistä muun muassa seuraavasti: a) Ostin juuri viime syksynä käytännössä lähes samanlaiset nahkasaappaat jotka sattuu vain olemaan eri väriset ja jotka oli rutaleen kalliit ja b) näin ollen mie en tarvii toisia samanlaisia ja c) kun niitä kenkiä nyt muutenkin on jo ihan liikaa. 

Että niin. Mutta olishan nuo kääntövartiset Brooklynit kyllä aika ältsinpähheet. Jotenkin ne herättää halun pukeutua trad skin -henkisesti käännettylahkeisiin farkkuihin ja henkseleihin ja pikeepaitoihin. Ja leikata tukan  - hyvin lyhyeksi.