sunnuntai 14. joulukuuta 2014

| Yksinkertaiset ratkaisut on parhaita eli vastaus vaatekasaongelmaan


Tässä on syksyn mittaan ratkennut parikin pitempiaikaista säilytysongelmaa (joskin jäljellä on vielä aika monta): Vessaan löytyi hylly ja joitain aikoja takaperin kirppiksellä käveli vastaan tällainen juuttikangasvasu, joka saman tien kertoi olevansa vastaus makkarin vaatekasaongelmaan. Kaikkihan tietää sen röykkiön, joka kerääntyy makkarin lattialle sängynpäätyyn tai milloin minnekin. Meillä kun ei makuuhuoneessa turhia ylimääräisiä neliöitä (eikä vaatekaappitilaakaan sen puoleen) liiemmin ole, on ratkaisu ollut aika pitkään hakusessa. Nyt löytyi nyssäkkä, joka toimisi oikein mainiosti jos vielä saisi tuon puoliskon koulutettua siihen, että se ei riitä että ne vaatteet on kasassa siinä sen vasun päällä. ;D

En löytänyt tästä vasusta minkäänlaista tuotelappusta joka kertoisi mistä tämä on alunperin lähtöisin. Jos joku osaa valaista asian suhteen niin se olisi mukavaa, ajattelin ettei toinen tämmöinen olisi yhtään pahitteeksi.

maanantai 8. joulukuuta 2014

| Kesän luettuja, osa 2/2

Nyt kun joulukuu on synkimmillään, on sopiva aika hoitaa pois alta toinen rupeama kesällä luettuja. Onhan se kiva katsella kuvia joissa on valoa ja hiekkaa ja mansikoita...


Horace McCoy - Ammutaanhan hevosiakin (They Shoot Horses, Don't They? 1935)

Tosi-tv:tä tehtiin jo 1930-luvulla. Itse en ollut kuullutkaan maratontansseista ennen kuin luin Horace McCoyn Ammutaanhan hevosiakin, mutta sellaisia kuulemma on oikeasti järjestetty. Ihmisyyden häilyvää rajaa ja pimeitä puolia tarkastellaan tässäkin romaanissa melkoisen raadollisesti, eikä loppu ole onnellinen. Kannattaa lukea kesällä, kun ei masenna. Joulukuun synkkyyteen vähän liian raskasta settiä.  3/5 



L. Onerva - Mirdja (1908)

Naisena oleminen ei ollut helppoa 1900-luvun alun Suomessa, se on kai Mirdjan ydinpointti. Jostain syystä Mirdjasta jäi itselleni samanlaiset fiilikset kuin esimerkiksi Anna Kareninasta, en oikein osannut sympatiseerata päähenkilöä vaan pidin tätä lähinnä ärsyttävänä. Itse odotin lukukokemukselta enemmänkin ulkoista ajankuvaa, kertomusta siitä millainen oli 1900-luvun alun Helsinki ja Suomi ja tuon ajan kulttuuripiirit, mutta teos on nimenomaan sisäisen, ei ulkoisen elämän kuvausta. Kiehtovaa, yhtä kaikki. 3/5

Truman Capote - Kylmäverisesti (In Cold Blood, 1966)

Näin jälkikäteen tarkastellen olen lukenut viime kesänä todella synkkää tavaraa. Kyllä ei ole ollut kevyttä ja mukavaa kesälukemista. Ehkä periaate oli juurikin se, että kesällä on helpompi lukea tällaisia raskaita juttuja kun aurinko paistaa ja on muuten hyvä mieli. Eihän tämmöstä synkistelyä loppusyksyn synkkyydessä pystyisi käsittelemään kukaan normaali ihminen. 

Kylmäverisesti perustuu tositapahtumiin: Kaksi rikollista surmasi vuonna 1959 maanviljelijä Herbert Clutterin, tämän vaimon ja kaksi lasta Kansasissa, Yhdysvalloissa. Truman Capote kiinnostui tapauksesta ja haastatteli pitkään ja syvällisesti asianosaisia - sekä tappajia että Holcombin kaupunkilaisia, jotka olivat Cluttereiden ystäviä ja naapureita. Kylmäverisesti lähestyykin murhia paitsi uhrien, myös tekijöiden näkökulmasta. 4/5



Brett Easton Ellis - Paljastajat (The Informers, 1994)

Easton Ellisin Amerikan psyko oli äärimmäisen häiritsevää luettavaa, mutta loistavasti kirjoitettua ja rakennettua. Sitä ei halunnut jättää kesken, vaikka välillä teki mieli hypätä sivuja yli. Paljastajat sen sijaan on fragmentoitunut, itseään toistava ja jopa tylsä. Aihepiiri on sama kuin Amerikan psykossa, 1980-luvun rikkaiden hedonistinen sikailu, mutta käsittelytapa on väärällä tavalla luotaantyöntävä. 2/5

maanantai 1. joulukuuta 2014

| Pitsiliinan uusi elämä eli superhelpot kierrätys-DIY-joulukoristeet

Pitsiliina, tuo liinavaatekomeroiden vakioasukas ja kirpparipöydistä tuttu toveri. Varsinkin jos suvussa on tai on joskus ollut käsityötaitoisia ihmisiä, pitsiliinoja tuppaa löytymään joka nurkasta. Tiedätte varmaan tyypin: niitä pieniä, monesti pyöreitä, hassunvärisistä langoista virkattuja joita kukaan ei oikeastaan nykyisin enää käytä niiden alkuperäiseen tarkoitukseen.

Tässä taannoin punnittiin siskon ja äidin kanssa eräänkin pitsiliinaröykkiön kohtaloa, kun ukaasi kävi että jos ette halua pitää niitä niin myykää tai polttakaa. Polttaminen ei luonnollisestikaan ollut se ykkösvaihtoehto, joten kirppiskasan kokoamisen jälkeen jäljellejääneiden yksilöiden kohtalo oli vähän kysymysmerkki. Tovi siinä pyöriteltiin ja ihmeteltiin kunnes tuli puhe tärkkäämisestä ja idealamppu syttyi. Ja näin se käy:

Ensinnäkin tarvitaan se pitsiliina. Mieluusti sellainen, joka on koottu pienemmistä kuvioista ja jossa kuviot siis ovatten helposti toisistansa irroitettavissa. Tässä yksilössä oli oikein viehko lumihiutalekuvio. (Ja viehkon oranssi väritys.)

Sitten tarvitaan sakset, liimaa (Erikeeper tai muu yleisliima käy vallan mainiosti), vähän vettä ja kulho, jota äiti tai parempi puolisko ei enää kaipaa ruuanlaittoon. Lorautetaan kulhoon liimaa ja vettä silleen sopivasti, että liima muuttuu juoksevaksi ja imeytyy helposti liinaan, joka seuraavaksi humpsautetaan umpsukkeliin elikkäs kokonansa pinnan alle sinne liimaseokseen. Liinan saa tilsiä ihan huolella märäksi, että liimaa on sitten varmasti läpeensä. Sitten puristetaan liina kuivahkoksi tiskirätin malliin ja levitellään muoville kuivumaan. (Nimenomaan muoville, sanomalehteen tarttuu ikävästi. Tämän varmaan hoksasittekin.)

Levittelyvaiheessa kannattaa olla tarkkana, että minkämoiseen kasaan sen liinan siihen muoville pläjäyttää, koska sitten kun liima on kuivunut ja liina kovettunut, ei auta enää itku markkinoilla. Toisin sanoen asetteleminen kannattaa tehdä sitä mukaa huolellisesti, että kuviosta tulee sellainen kuin haluaa. Jos tahtoo olla ihan viimesen päälle tarkka, voi muovin levittää styroks-levyn päälle ja kiinnittää liinan neuloilla styroksiin, jolloin muoto pysyy varmasti. (Voin kertoa että itsehän en ollut viimesen päälle tarkka ja tuli vähän jännän muotoisia tähtiä ja hiutaleita. Mutta nehän on vaan persoonallisia.)



Sitten kun liima on kuivunut ja liinasta tullut mukavan kopsakka (kannattaa antaa kuivua ihan rauhassa, 8 tuntia tai yön yli tai sitä luokkaa), otetaan sakset ja leikellään kuviot irti toisistaan. Liinan pitäisi olla siinä määrin liiman läpitunkema, ettei purkaantumista pitäisi päästä tapahtumaan.

Tässä vaiheessa voi myös harkita maalaustoimenpiteitä, mikäli nimenomaisen liinan värisävy ei satu miellyttämään. Itsehän en ole kokeillut, mutta kuvittelisin että spraymaalaaminen saattaisi toimia ihan hyvin. Ehkä myös tekolumispray? Kertokaa miten kävi, jos kokeilette. Myös erilaiset kimalteet ja koristeet voivat tulla kysymykseen jos semmosista tykkää.

Sitten vaan ripustuslenkkiä sopivaan kohtaan ja vot! Meillä on koriste. Helppoa kun mikä, ja pitsiliinat välttyivät polttohautaukselta. Meidän joulukuusi koristellaan näillä tänä vuonna.


PS. Tärkkäämisenhän voi tehdä myös perinteisemmin eli sokerilla, sokeritärkkäämiseen näyttäisi olevan ohjeita netti väärällään. :)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

| Vanhan lakanan uusi elämä



Kävin pitkästä aikaa maalla viime viikonloppuna ja ihastelin äidin tekemää verhosovellusta: isotädin käsin kirjailema vanha lakana oli päässyt komeron perukoilta tekemään verhon virkaa! Näyttää nimittäin tosi kauniilta ja viimeisen päälle nykyaikaisen maalaisromanttiselta. Ihanaa, että näille vanhoille käsityötaidonnäytteille löytyy käyttöä eivätkä jää ihan täysin koiden nakerrettaviksi.

(Hauskinta - tai pitäisikö sanoa ironisinta? - tässä on se, että vaikka porukoiden talo on niin maalla kuin mikään ikinä, siellä maalaisromantiikka ei tarkoita nykyistä heinäseipäitä-ja-valkoista-tyyliä vaan vuosikymmenien mittaan kerääntyneitä kerroksia ja onnellista sekasotkua jos vaikka minkä näköistä kampetta. Sellaisen minä haluan omastakin kodistani sitten joskus isona.)

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

| Lisää säilytystilaa vessaan



Eihän siihen mennyt kuin pari vuotta aikaa, mutta lopultakin meillä on vessassa säilytystilaa! Ilmeisesti tämän huushollin rakennuttaja on aikoinaan ajatellut, että kyllähän yksi pieni peilikaappi vessassa riittää ihan oivallisesti. No, kyllähän se riittää kun säilöö sitten kaikkea periaatteessa vessaan kuuluvaa kampetta esimerkiksi vaatekaappiin ja yöpöydän laatikoihin. Meikkikoria olen pitänyt olohuoneessa kirjoituslipaston päällä. Nyt on sekin onneksi mennyttä elämää ja pelastuksen toi taas kerran Ikea. Etsiskelin tuollaista kapeaa, wc-istuimen päälle sijoitettavaa hyllykköä yhdestä jos toisestakin paikasta, mutta Ikea oli ainoa joka tarjoili juuri oikean mittaisen kalusteen. Harkitsin alkuun hyllyn maalaamista jonkun väriseksi, mutta totesin että mikään ei kuitenkaan tee tuota vihertävänkukertavaa kaakelointia yhtään paremman näköiseksi joten olkoon nyt sitten. Kivat vihreät säilytyskorit löytyi Tigerista, pari vähän suurempaa koria pitäisi vielä löytää mutta niillä ei ole kiirettä, niin kuin ei millään meidän huushollissa. (Nimimerkillä "Raivasin just tänään viimeiset puutarhakamppeet varastoon takapihalta".)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

| Kesän luettuja, osa 1/2

Kesällä luin harvinaisen paljon. Aina töistä kotiin tultua kömmin yleensä kirja kainalossa puutarhakeinuun tai johonkin muuhun mukavaan soppeen lukemaan. Kirja oli mukana myös mökillä, taidenäyttelyn valvontahommissa ja rannalla. Luin kirjoja listalta ja sen ulkopuolelta, enkä tietenkään kirjoittanut yhdestäkään kirjasta sanaakaan muistiin näitä postauksia varten. Voinette siis kuvitella, etten enää muista yhtäkään niistä huikean syvällisistä asioista, jotka näistä kirjoista monta kuukautta sitten halusin ehkä sanoa.



Vladimir Nabokov - Lolita (1955)

Vasta kun on lukenut Lolitan, erilaiset Dolores Haze -viittaukset aukeavat kunnolla.

Lolitasta jäi mieleen lähinnä se, miten häiritsevän hyvin kertojana toimiva päähenkilö Humbert Humbert onnistuu saamaan lukijan puolelleen ja ymmärtämään hänen kyseenalaisen viehtymyksensä 12-vuotiaaseen Doloresiin.

Häiritsevä, mutta melkoisen koukuttava lukukokemus. 4/5

(Huomaa kuvassa mummolasta tullut lasikippo ja Lolitan mielettömän hienot kannet!)




Hannu Salama - Juhannustanssit (1964)

Täytyy myöntää, että Juhannustanssit kiinnosti lähinnä sen aikoinaan aiheuttaman kohun vuoksi. Piti itse lukea, että mistä ne jumalanpilkkasyytökset oikein tulivat. No selvisihän se, vaikka en usko että nykypäivänä enää ihan yhtä raivoisaa reaktiota vastaava teksti aiheuttaisi. 

Romaanina Juhannustanssit oli juuri sellainen masentava suomalainen ryyppytarina, jollaisille en ole koskaan lämmennyt. Haluan uskoa, että suomalaiset kansana ja suomalainen kirjallisuus ovat paljon muutakin kuin mitä Juhannustanssit edustaa.  2/5

(Aiheeseen sopivasti luin kirjan juhannuksena mökillä. Oli kylmää kun mikä, mutta mukavaa.)



Daniel Keyes - Kukkia Algernonille (Flowers for Algernon, 1959)

Kukkia Algernonille oli pitkään vain romaanin nimi jonka tiesin, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä tarinan sisällöstä. Listalle teos päätyi erään toverin suosituksesta ja onneksi päätyikin! Kukkia Algernonille on nimittäin parasta, mitä luin koko kesänä. Ehkä yksi parhaita ikinä. 

Romaani on kertomus vajaaälyisestä miehestä Charliesta, josta tiedemiehet tekevät superälykkään, mutta vain tilapäisesti. Algernon on koehiiri ja Charlien paras ystävä. Tämän juonikuvion sisällä Kukkia Algernonille on käsittämättömän liikuttava ja syvälle ihmisyyteen menevä tarina, ja täytyy sanoa että viimeisen sivun jälkeen piti olla pidempikin tovi hiljaa omien ajatustensa kanssa. Ehdottomasti yksi niitä kirjoja, jotka kaikkien pitäisi genreen katsomatta lukea. 5/5  



Raymond Chandler - Syvä uni (The Big Sleep, 1939)

Chandlerin Syvä uni on yksi dekkari- ja noir-kirjallisuuden ehdottomista klassikoista. Se ei ole niinkään juoni- kuin tunnelmapainotteinen, ja välillä lukija epäilee, tiesikö kirjailija itsekään kuka on murhaaja tai mitä oikeastaan tapahtui. 4/5

(Kuva on otettu taidenäyttelyn kivirappusilla, taisin vahtivuorolla ollessani lukea koko kirjan.)

Joni Skiftesvik - Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja (1983)

Muistelen, että luimme tämän novellikokoelman nimitarinan joskus yläasteella. Sitä en kuitenkaan muistanut, kuinka perinpohjaisen masentava tuo kyseinen novelli olikaan. Täytyy myöntää, että muista teoksen novelleista ei jäänyt juuri mitään mieleen, koska viimeiseksi sijoitettu Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja teki niin voimakkaan alakuloisen vaikutuksen. Jotenkin sellainen fiilis kuitenkin on, että ei ne muutkaan tarinat mitään hilpeitä olleet. Miksi suomalainen kirjallisuus on näin masentavaa? 3/5

(Ja on muuten ehkä myös ankeimmat kannet hetkeen.)

perjantai 7. marraskuuta 2014

| Maalauksenopettajan kotona eli Visiitti kuvataiteilijan työhuoneelle









 

Viikko sitten kokoonnuttiin maalauspiiriporukan kanssa opettajamme kotiin vanhalle kansakoululle. Olen vieraillut siellä ennenkin ja joka kerta paikka on yhtä kiehtova ja silmä löytää yksityiskohdan toisensa jälkeen ihmeteltäväksi, mikä toivottavasti välittyy myös kuvista. Talon alakerrassa on työhuone ja yläkerrassa varsinaiset asuintilat. Nämä kuvat ovat yksityiskohtia työhuoneelta, joka aiheutti ainakin minussa melko massiivisen työhuonekateuden. Olen haaveillut tämäntapaisesta omasta tilasta varmaan 13-vuotiaasta asti, joten kyllä se ehkä täytyy jossain vaiheessa elämää vielä toteuttaa.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

| Teellä siskon luona




Kävin tässä taannoin siskon luona töiden jälkeen juomassa teetä ja syömässä suklaakakkua ja nappasin samalla reissulla muutaman kännykkäotoksen. En vaan mahda mitään sille, että joka kerta tuolla käydessä mieltä lämmittää ihan sikana sellainen kotoisa jazz-koti kohtaa mummolan -fiilis. Oma koti tuntuu aina jotenkin vähän persoonattomalta tuollaisen värien ja yksityiskohtien ylenpalttisuuden jälkeen.

Edellinen siskon kämppä -postaus löytyy täältä.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

| Syksyn viimeinen eväsretki

Kerroin aiemmin retkestäni Onkilammelle ja uhkasin luontokuvapostauksella joten saamanne pitää! Ilmoitin isännälle, että tuonne mennään jonain viikonloppuna yhdessä retkelle, mutta niinhän siinä kävi että kaunis alkusyksy muuttui ikäväksi syksyn ja talven välivaiheeksi eikä enää ole yhtään kivat retkeilysäät. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
 












sunnuntai 19. lokakuuta 2014

| Valoisia ajatuksia eli Minkälainen lamppu keittiöön?

Tässä on nyt pari vuotta suunniteltu ja puhuttu, että keittiöön tarttis vähän lisävaloa. Tuohon pöydän ylle olisi ajatus saada jokin pieni ja siro valaisin, joka ei jyräisi liikaa mutta antaisi vähän lisävaloa ruuanlaittoon ja pöydän ääressä askarteluun. Tähän mennessä vika on ollut lähinnä saamattomuudessa, kun silleen puolivahingossa ei ole tullut vastaan Just Sitä Oikeanlaista lamppua. Nyt ajattelin ottaa ihan asiakseni ETSIÄ siihen sen lampun ennen kuin talven pimeys liiskaa meikäläisen sohvan pohjalle. Tuntuu vaan olevan vaikeampaa kuin äkkiseltään kuvittelisi, koska a) on taas melko tarkka visio siitä, mitä haluan ja b) käytettävissä olevan rahan määrä on rajallinen, kuten aina.



Ylhäältä vasemmalta lähtien Jotex CyprusEglo TimangiLightyears Lullaby Small ja By Rydéns Namur








Näistä tyypeistä tykkään kaikista, mutta tuo betonipötikkä putosi varteenotettavien ehdokkaiden listalta, koska se on vähän turhan jyhkeä. Nyt tarvitaan jotain vähän kevyempää.

Aikani tuota keittiönurkkaa tuijoteltuani tulin myös siihen tulokseen, että värin suhteen nyt haetaan kuparia tai messinkiä. Se toisi sopivasti vähän kiiltoa ja lämpöä, jotenkin hopea tai harmaa tuntuivat ajatuksen tasolla ihan liian kylmältä ja kovalta. Älkää kysykö, nyt mennään puhtaasti intuition mukana.

House Doctor Aston

Vastoin kaikkea järkeä ihastuin tähän House Doctorin käpyä muistuttavaan valaisimeen aika paljon heti kun näin sen. En ole ihan varma miltä se näyttäisi tuossa meidän keittiönurkassa, mutta jollain hassulla tavalla tämä kyllä lämmittää mieltä.

Bloomingville AW14 katalogi



Kaikkein mieleisimmän näköiset valaisimet löysin kuitenkin Bloomingvillen AW14-katalogista, mutta näiden jälleenmyyjien tai hintatietojen löytäminen onkin sitten toinen juttu. Jokusen tovin saanee viettää googlen parissa, mutta jos hinta on kohdallaan niin lähes minkä tahansa näistä viidestä voisin kyllä ottaa meidän keittiöön roikuskelemaan.


Mitä tuumaatte, mikä noista vaihtoehdoista sopisi parhaiten meidän keittiönurkkaan?