maanantai 2. syyskuuta 2013

Hitti vai huti, osa 2 | Hit or miss, part 2

Sen verran paljon tyktykkäyksiä oli tullut edelliseen hitti vai huti -postaukseen, että sarja jatkukoon! Minusta oli hauska tehdä sitä, joten kiva että myös yleisö tuli viihdytetyksi.



Palataan siis viime syksyisiin hankintoihin. Syyskuussa ostin graduvaatteiksi Cubuksen collegehousut ja kirpparilta löytyneen mainion God save the queen -henkisen t-paidan. Näistä tuli sellaiset vakiovaatteet, että tuskin vaatekaapistani löytyy mitään, mitä olisin käyttänyt yhtä paljon. Vaikka gradu on tehty, jumitan yhä samoissa kamppeissa. (Paitsi silloin, kun nämä on pyykissä. Sit on pakko etsiä hätävaravaatteita.) Hitti mikä hitti.

T-paidasta en ole löytänyt minkäänlaisia merkintöjä siitä, minkä valmistajan tai merkin tuotantoa se mahtaa olla, mutta se on karmeasta väristään huolimatta maailman paras t-paita. Kangas on juuri sopivan paksua ja pehmeää, malli on just passeli helman pituutta myöten eikä printti ole kulunut pesussa miksikään. Kertokaa mistä tällaisia paitoja löytyy lisää! Housut taas on perusmukavat kollarit, mutta se niistä tekeekin niin parhaat. Kuka nyt kotona farkuissa jaksaisi hiihdellä?  




Viime syksynä investoin myös liikuntavälineisiin. Lenkkarit ovat olleet enemmän kuin hintansa väärtit, varsinkin kun ottaa huomioon että ennen niitä lenkkeilin tennareissa. Voinette kuvitella eron. Takkikin oli ehdottoman tarpeellinen kylminä syksyiltoina lenkkeillessä ja on sitä edelleen. Takin alta pilkottavan t-paidan möin Siivouspäivänä pois. Malli ja väri eivät sitten miellyttäneetkään, ja onhan noita t-paitoja nurkissa jo muutenkin ihan tarpeeksi. (Ja mikään paitahan ei tunnu enää miltään kun vertaa kieltä näyttävään kuningattareen.) Lenkkarit ja ulkoilutakki hittejä, t-paita huti. 


Ostin myös sisäliikuntakengät ja sulkapallomailan. Hitti, koska sulkapallo osoittautui hyvin kivaksi lajiksi. Harmillisesti tosin sairastelujen sun muiden estimien takia pelikerrat jäivät viime talvena suhteellisen vähäisiksi, mutta tänä syksynä otetaan uusi yritys! Kengät on nyt päässeet käyttöön myös kuntosalilla ja on jo pariin kertaan tullut tuumittua, että onpa hyvä kun raaskin ostaa kunnolliset.  


Liikunta on tosin siitä vaarallinen harrastus, että alkaa tehdä mieli sellaisia asioita kuin salivaatteita ja salikassia. Onneksi onnistuin vakuuttamaan itselleni, että tämä Tanskasta kirppikseltä 10 kruunulla (noin 1,30e) ostamani kassi käy tarkoitukseen paremmin kuin hyvin, eikä ainakaan ihan heti tule vastaan samanlaista. (Siinäkin on pinkkiä. What is this nonsense?)

Pysykää maisemissa, hittejä ja huteja tulee varmasti vielä lisää! 

Because there were so many likings in the previous Hit or miss -post, I decided to do more! It was fun for me to write it so I was glad that also the readers liked it. The t-shirt and blue sweatpants were a hit. I wear them all the time when I'm home and the shirt is my ultimate favorite. Unfortunately there are no labels to tell which brand it is, for I would like to know where do these quality shirts come from. If you recognise the shirt, please share with me! I also purchased sports gear a year ago. The jacket (second hand) and the running shoes were definitely worth the money but the t-shirt (the grey one under the jacket) was a miss. The cut and the colour just looked wrong on me so I sold it away. I also bought badminton racquet and indoors gym shoes, which were both a hit. Badminton was fun! Finally I found a sports that I actually enjoy. :) But I noticed that unfortunately taking up a sports hobby makes me want to buy things: I feel like I need new clothes for it as well as a new bag. Luckily I have a cool shoulder bag that I bought  from a flea market when I was in exchange in Denmark, and I have convinced myself that it's perfectly suitable to be my sports bag and what's even better, it's highly unlikely that anyone at my gym would have the same bag. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti