torstai 25. heinäkuuta 2013

Terveisiä takapihalta | Greetings from the backyard

Kesä on jo pitkällä ja takapihan pienessä kasvimaassa on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. 


Sekä kaupasta ostetut että tädiltä saadut samettikukat kukkivat yhä kauniisti. 


Alkukesän hitailujen ja ötökkäinvaasion jälkeen salaatit kasvavat villisti. 


Tovereilta saadutkin kasvit viihtyvät: M&K antoivat neilikan maisterilahjaksi ja se tekee jo uutta kukkaa.
Toveri T toi synttäreiksi pääsiäiskukka-asetelman, josta tulilatva jäi nipin napin henkiin.
Keväällä tökkäsin sen vanhaan tennariin ja siinä se on alkanut kukoistaa ihan hämmentävissä määrin.
(Ikävä kertoa, että samaiselta toverilta saatu upea maisterikukka kuolla kupsahti. :( )


Retiisit jäivät kesän kiireiden jalkoihin ja kerkesin (sain aikaiseksi) nyhtää ne maasta vasta tällä viikolla.
Kitkeriä ja puisevia olivat, nyyh. Ensi vuonna kokeilen porkkanaa. 


Meillä kasvaa myös viljaa! Lintujen talipallosta karisseet jyvät on alkaneet itää terassilautojen alla ja tässä lopputulos 
(jonka nyhdin kyllä pois kuvan ottamisen jälkeen).  


Vastoin kaikkia odotuksia myös timjami lähti itämään! Oreganon kanssa oli huonompi tuuri. 
Olis kannattanut esikasvattaa, mut kun laiskuus.


No nyt näitte sitten nämäkin vuosi sitten tehdyt merkkikivet lopulta käytössä! Ainakaan tähän mennessä en ole havainnut minkäänlaista värin haalistumista, hyvin on akryylimaali pysynyt kiven kyljessä.


Basilikat on olleet vähän kiikun kaakun koko kesän, välillä näytti että ne kuolee ihan totaalisesti, mutta sitten ne lähti taas kasvamaan. Saa nähdä miten pahasti ne suuttuu jos teen syksyllä siirron takaisin ruukkuun. 


Nämä on kääpiöauringonkukkia, niiden kukkimista odotellessa! 


Ja hyvin asettui keltainen tuoli pöydän ääreen, ei tapellut yhtään vastaan. 
Aurinkovarjon jalka on muuten isännän tekemä, todettiin ettei kiinnosta maksaa jalasta enemmän kuin itse varjosta.  

All the little things growing in our small garden plot. I am so happy to have this little anti-stress plot of mine, it's so relaxing to pluck weeds and watch the plants grow. Also, the new chair took its place perfectly.  

2 kommenttia:

  1. kivat noi merkkikivet :) Tosin tarttisi varmaan olla ensin kasvimaa :D

    VastaaPoista